VII.
Seuraavana syksynä kuulutti pappi kirkossa että seurakuntalaisten tuli Mikkeli-lauantaina saapua pappilaan keskustelemaan, "eikö olisi aika perustaa kansakoulua kuntaan." Ylli Mäkelä tuli tuosta kuulutuksesta oikein raivoihinsa. "Joitakin lemmon vehkeitä sillä meidän papilla on", pahkiloi hän. Ja ketä ikään kuntalaisia niinä parina viikkona, jonka ajan kuulutus oli tiettynä, tapasi, niin kehotti lujaan vastarintaan kokouksessa. Erittäinkin sinne mentäessä ja pappilan renkituvassa odotettaessa kokouksen avaamista, hän innokkaasti yllytti vastarintaan.
Pappi tuli ja avasi kokouksen lausuen moniahkoja sanoja kokoontuneille.
"Olen huomannut", sanoi muun ohessa, "että lapsemme ja nuorukaisemme ovat kokonaan osattomia kunnon kansalaisille välttämättömistä tiedoista. Meidän velvollisuutemme on kasvattaa järjellisiä ja tietäviä ihmisiä yksistään senkin tähden, että he voisivat järjestää maallisetkin asiansa hyvin. Siis ja koska hyvin moniaalla muualla on jo valmistettu nuorille tilaisuus oppimiseen, kysyn arvoisilta seurakuntalaisilta, eikö ryhdyttäisi toimiin kansakoulun aikaansaamiseksi kuntaan."
Lausuttuaan tuon kysymyksen katsoi tuo nuori, puuhakas, kiharatukkainen herrasmies läsnäolevia silmiin, erittäinkin Mäkeläistä ja odotti vastausta.
Hetkeen aikaan ei kuulunut hiiskaustakaan. Mäkelä vilkaisi tuontuostakin terävästi, vaikka vähän salamähkään pappiin, rykäsi, vilkaisi muihinkin, ne katsoa töllöttivät lattiansaumaan, taas hän rykäsi ja nousten seisomaan lausui kovalla, vaihtelevalla äänellä:
"Herra pastori! Koskei tässä muut näytä tuiskahtavan, niin täytyy minun vielä vanhoilla päivilläni puhua suuni puhtaaksi, — jos se tuntuu katkeralta, sille en mitään voi. Tuota, kyllä se on järkähtämätön totuus, että meidän köyhä kunta ei saa ruveta kouluttamaan herroja lapsistaan."
"Niin, hm, kyllä Mäkeläinen oikein puhuu", kuului hyvin huonosti, mukisevasti muiden huulilta, ja Mäkelä asettui istumaan.
"Pahoinpa minä olen erehtynyt Mäkelän suhteen", lausui pappi paheksumista ilmaisevalla äänellä, "kun olen luullut että te kaikkein enimmin harrastatte edistystä tässä kunnassa, siis näytätte edistyksen aatetta noudattaneen siinä että on mentävä muiden etupäässä. Ei kansakoulu tulisi kunnalle mahdottomia maksamaan; valtio kun antaa opettajan palkkaamiseksi —".
"Minun taloni", keskeytti Mäkelä. "Ei ikään olisi tullut semmoiseksi kuin se on josei siinä olisi tehty työtä", kova paino viimeiselle sanalle.
"Minä en kiellä ettette olisi tehnyt työtä, päinvastoin kunnioituksella sen tunnustan", lausui pappi painavasti hänkin, — "mutta nyt ei ole kysymys mistään työlle vastakkaisesta toimenpiteestä. Kansakoulun tarkoitus on jakaa oppia kansan lapsille, oppia joka on heille hyödyllinen niin hyvin maanviljelemisessä kuin kaikessa elämässä. Eikä kunta kansakoulun takia häviä, kunta kun vain laittaa kartanon, antaa polttopuut ja valon ja muun sem…"
"Niin sepä se, siinäpä sitä on kyllä", keskeytti taas Mäkelä, "kyllä ne herrat nylkeä ja kiskoa osaavat (ääni värähteli katkeruutta). Sen minä sanon että ellei kuokita ja kynnetä niin nälkä näppii!"
Nämä viimeiset sanat oikein muistuttivat ukkosen jyrinää ja nyrkki kupsautti akkunanlautaan.
"Pysykää asiassa ja kuunnelkaa!" kehoitti pappi äreänlaisesti hänkin ja löi nyrkkiä pöytään.
Nyt Mäkelä heitteli suustaan ajattelemattomia soimauksia herroja vastaan, mainiten sen ohessa esimerkiksi, kuinka Tohulan Santeri ja muut sellaiset nurkkakirjurit osottavat että "herra ilman virkaa on kuin koira ilman häntää." Ja semmoisia herroja tulisi lukemattomia, jos kansakoulu olisi.
"Kyllä Mäkeläinen totta puhuu, niin hm", kuului epäselvästi eri tahoilta huoneesta, ja sanojat oikoivat käsiään, haukottelivat ja syljeskelivät. Vielä ottivat pappi ja Mäkeläinen muutamia kertoja yhteen suunaseilla, mutta silleen se kansakouluasia jäi.