XVII.
Tullut oli kansakoulu. Siellä se oli "opinpaja" Vehkakunnaalla. Ei ollut auttanut valitus kuvernööriin. Syyskuun lopulla, siis lähes puolivuotta viipyneenä, oli vihdoinkin kuvernöörin päätös saapunut ja velvoitti kunnan oman päätöksensä mukaan perustamaan kansakoulun heti. Ei siitä kuitenkaan "heti" olisi mitään tullut, jollei Erkki Mäkelä omaa päätään noudattaen ja omien uhraustensa uhalla olisi rakennuttanut kansakouluhuoneusta sitä vauhtia, että se oli jotenkuten valmiina samaan aikaan kun kuvernöörin päätös saapui. Opettajaa oli alkuun hankittu yksityisesti, mutta kun se oli seminaarin läpikäynyt, pidettiin heti jotenkin varmana että hän tuli saamaan paikan siinä koulussa varsinaisena opettajana ja valtion palkalla. Kalle Kosola on hänen nimensä ja edellisenä kevännä seminaarista kokelaana laskettu. Hän oli veljensä kauppiaan luona asunut kesää ja tullut siten tunnetuksi Erkille ja muille kunnan miehille.
Niin kyllä se oli kummallista että heidän harmaapäinä, haudan partaalla piti näkemän ajan, jolloin kansakoulu oli heidän kunnassa, eikä ainoastaan kunnassa, vaan vieläpä Mäkelän maalla, pikkusessa matkaa kartanosta. Tuolla aina näkyvällä Vehkakunnaan mäellä… Mutta olihan heistä aika jättänyt. Maailma muuttuu, kummallisesti mullistelee. Turhaa sitä vastustaa. He lähenevät kiirein askelin hautaa…
Tätä vanhukset tuumailivat laskiaissunnuntaiaamuna. Ei sentään Heikki ollut pannut vielä poikiaan kouluun, eikä moni muukaan. Lupaa Heikki pikku Yllin panna, kun se kykenemään rupee.
"No jospa tuo nyt herra yhdestä pojasta tulis. Jos tulis pappi, niin se olis jotakin." "Jotka monta autuuteen johdattaneet ovat, niiden pitää sitä kirkkaamman kruunun saaman", arveli Heta. "Mutta jos opettaa väärin pappikin ja näyttää pahaa esimerkkiä, niin joutuu alimmaiseksi pahaan paikkaan. Ei se ole niin papinkaan helppoa. Hohoi." — "Älä nyt turhia huolehdi", lohdutteli ukko, "kyllä siinä monta matkaa on ennenkuin Ylli-pojasta pappi tulee, jos kouluunkin pannaan."
Samassa tuli Hilma edustupaan uusi virsikirja kädessä.
"Täss on niin kauniita virsiä, paljo kauniimpia kuin vanhassa. Minkätähden äiti ja isä niin moittivat että sitä on ruvettu kirkossa veisaamaan."
"Voi sinuakin, kun olet joutunut niihin eksyksiin, jotka ennustusten mukaan ovat tulleet." Äidin ääni oli valittavainen.
Tytär luki harvakseen;
"Mutta mieli sokeentui
Meiss on synnin sumusta,
Tahtommekin turmeltunut
Kaikk on lankeemuksesta.
Katso, Herra, eksymme,
Työmme, aivoituksemme
Harhailevat luotas kauas;
Se vie sielustamme rauhas".
"Eikö se luista kauniisti?"
"Etsi sitten vanhasta virsikirjasta. Paljo kauniimmasti esimerkiksi nuo viimeiset säkeet:
"Työmm ja aivotuksemme
Harhailevat sinust kauvas,
Siit' on sielumm surkiass vaivass."
Hän luki muita värsyjä ja muita virsiä. Matki kuinka vanhassa virsikirjassa sanotaan.
"Jossakin paikassa juuri kuin Jumala sylkisi ja itkisi ja nauraisi. Hyi, kuka niin rumasti voi Jumalasta ajatella! Eihän sitä luulis tohtivankaan…"
"Mutta etkö sinä lapsi-parka ymmärrä minkälaisia ihmisiä ne on joita Jumala poies potkii! — Kyllä ne uuden virsikirjan virret kauniilta kuuluvat, mutta ne ovat ihmisten kaunistamia. Eksytykset tulevat kauniissa muodossa ja ovat sitä vaarallisempia. Vanhassa virsikirjassa on Jumalan sana semmoisena kuin hän itse on sen meille ilmoittanut."
"Voi voi kuinka lyhyesti te äiti käsitätte. Eihän Jumala ole antanut suorastaan muuta kuin raamatun, tuskin sitäkään kaikkia. Virsikirjahan on vanhakin ihmisten tekemä. Eikös niin isä?"
"En minä häntä tiedä", vastasi ukko vähä yreästi. "Papit taitavat tietää. Mutta kyllä se on totta että tuo uusi virsikirja on alusta loppuun ihan nurinpäin kokoonpantu. Vanha virsikirja alkaa virrellä: 'Nämät ne kymmenen käskyy ovat', Mutta uusi alkaa adventtivirrellä. 'Iloitse morsian, Ja riennä vastahan', niin niin kai siellä ensimmäiset sanat kuuluu. Ja semmosta sekasotkua se on alusta loppuun saakka."
"Mutta adventtisunnuntaistahan kirkkovuosi alkaa."
"Tuolla se on ukon suuri virsikirja viratonna piirongin päällä. Toissa pyhänä kantoi sen kirkosta kotiin. Se joka niin kauan on kelvannut, ei kelpaa enää! 'Hajota henget ynsiät, Kuin ovat viekkaat, viriät, Ain outoi edes ottamaan, Sun selkiää sanaas sortamaan!'" Huokaillen hän lausui nuo sanat.
"Useinhan sitä muistaa kun näkee tuo virsikirjan tuossa että niin sitä silloin ja silloin veisattiin. Nyt ne on veisuut veisattu…"
Erkki tuli sanomalehti kädessä.
"Nyt vaari ja muori ihastuvat sanomalehtiin ja kaikkiin uudenaikaisiin touhuihin, kun kuulevat kuinka täällä kehutaan meidän kuntaa edistyväksi kunnaksi." Hän luki sieltä: "Kansakoulu oli vastuksista huolimatta saatu toimeen. Soittokunta oli pitänyt ensimmäisiä harjoituksiaan. Raittiusseuraa puuhataan. Uusi virsikirja oli otettu veisattavaksi kirkossa." — Noista kustakin asiasta kerrottiin seikkaperäisesti ja ihan niin kuin ne olivat tapahtuneet. Lopussa oli:
"Jos kuntamme edelleenkin edistyy sitä kyytiä kuin viime vuonna ja kuten tämä vuosi hyviä toiveita antaa, niin pian olemme Etelä-Pohjanmaan edistyneimpien kuntain rinnalla. Vastus on murtunut, pimeys poistuu valkeuden tieltä."
Edistyksen ystävä
"No no mutta mistä pakanoilta ne ovat sinne semmoista tienneet präntätä", pahkasi ukko. "Olet tainnut sinä lähettää selityksiä niille? Kaikki ne vetävät yhtä köyttä, aviisit ja muut…"
Muori oli kokonaan hämmästyksissään. Erkki ei puhunut mitään.