XXI.
Erkki oli joskus puhunut apelleen kansanopistosta. Kansakoulu oli ainoastaan lapsia varten ja siellä saadut tiedot, opinalkeet, oikeastaan haihtuvat muutamilta lähes huomaamattomiin, kun he ovat huolettomia lisäämään koulussa lasketulle perustukselle uutta. "Ihmisen täytyy", sanoi Erkki, "pyrkiä alati kehittymään, muuten hän menee takaisinpäin. Ja monelta jää kansakoulun käytyään sikseen kaikki opinharjoitukset, vaikka sitä ominpäinkin tavallaan opiskella voisi, jos oli halua ja lujaa tahtoa. Mutta kansanopisto olisi tässä tarkoituksessa peräti tarpeellinen ohjauslaitelma, kun siellä todella ohjataan semmoiseen tietämiseen ja taitamiseen, joka kaikilla ihmisille pitkin elämänvartta kuuluu. Semmoista opistoa ei tule meidän kuntaan, ainakaan vielä moniin maailman-aikoihin, mutta niitä puuhataan muualle, yhteisiksi kokonaisille maakunnille, ja semmoisten alkuja on jo muutamia Suomessa."
"Tottaakseen onkin aikomus kaikista ihmisistä tästäpuoleen tehdä herroja", pahkasi Ylli-appi siihen tavallisella kummastuksellaan. "Kuka helkkarissa sen leivän viimeinkään maasta kiskoo?"
Ja sitten Erkki juhannuksen jälkeen valmistelihe käymään kotipuolellaan. Se nyt kyllä oli apesta ja anopista tavallista kyllä käydä kotiseutuaan joskus katsomassa, eikä työnaikakaan nyt ollut kaikkein kiireimpiä. Mutta se heitä kummastutti että Erkki sanoi siellä tulevan suuren juhlan kansanopiston hyväksi. Merkillisiä juhlia ja puuhia!
Kovin mielellään Erkki olisi vaimonsa myös suonut tulevan. Mutta hän, Hilma oli keväällä tullut kivulloiseksi ja niin raskasmieliseksi ettei hänestä matkalle ollut, eikä näyttänyt ajattelevansa muuta kuin kuolemaansa. Se oli Erkkiä usein surettanut, nähdä hänen niin raskaasti kärsivän… Kuka tietää tokko hän enää elossa tapaisikaan palattuaan…? Luultavasti kuitenkin, ja kaikissa tapauksissa on matka virvoittavaa.
Kosola-veljekset, kauppias ja opettaja, tulivat hänen matkatoverikseen. Matka rautatieasemalle, noin pari peninkulmaa, enimmäkseen käveltiin, mutta ajettiin vähän kyydilläkin. Ihmisten peltovainioilla laihot huojuivat vienossa lounaistuulessa, heinämaat loistivat kauniisti kukista. Kaikkialla tuoksui tuore, elähyttävä kasvillisuus. Matkustajamme tunsivat virvoitusta niin hyvin tästä kuin siitäkin että olivat tulleet ikäänkuin vapaampaan, laajempaan maailmaan. Ja rautatiematka se aina on semmoista mahtavaa kiitämistä, joka tuntuu omituisen mukavalta mielessä, varsinkin kesällä kun on niin sopiva seisoa platformalla katsomassa oheen jääviä kyliä ja seutuja. Paljon rämeiköitä ja metsiä, mutta viimeiseltä yhä enemmän laajoja viljavainioita.
Asemalta, johon rautateitse oli määrä tulla ja johon saavuttiin iltapäivällä, oli toista peninkulmaa matkaa juhlapaikalle. Mutta huomenna juhlapäivä vasta olikin. Iltaa ja yötä kuluttamaan meni matkustajat lähes puolimatkassa olevaan Rinta-Jokelaan, Erkin entiseen kotiin. Sinne kokoontui muitakin juhlaan aikojia. Sangen virvoittava yöntienoo oli Erkille, varsinkin, kun hänelle pakkasi surua tuomaan kotoiset olot. Mutta äidin — isänsä oli aikoja kuollut — sisarten ja nuorempien veljien ja vieraiden joukossa vilkkaasti puhellen kuitenkin haihtui suru jotenkin tyynni. Erkki tunsi nyt kuten usein ennenkin luonteensa irtonaiseksi ja eläväksi, vaikkei hän tosin piisannut kauppias Kosolalle suunkäytössä.
Seuraavana aamuna tuuleskeli kovemmin kuin eilen, pilvenjyhkyjä nouseskeli taivaalle. Sateen pelkoa oli vähän, mutta kuitenkin näyttivät ihmiset hilpeiltä ja iloisilta kokoontuessaan Saarelan peltokedolle joen varrelle, jossa liehui lippuja tangoissa, näkyin virstain päähän kartanoiden ja vainioiden yli. — Virren sävelet kaikuivat vaskitorvista tuulisessa ilmassa, joku puhe pidetään, lauluja lauletaan ja sitten raikuvat "Maamme" mahtavat säveleet soittona ja lauluna yhtaikaa. Mieliala on yltyleensä saanut juhlavan virityksen, tyttöjoukossakin huomaa monet kasvot kirpoavan kankeasta ujouden kuorestaan ja pukeutuvan hilpeyden hymyyn.
Lehtipuilla somistetulle puhujasijalle astuu nyt nuorenpuoleinen, hieman synkkäpiirteinen herrasmies, valkoinen lakki päässä. Se on filosofiian maisteri Viitta.
"Kansalaiset!
"Pimeydestä valkeuteen pyrkii Suomen kansa. Vuosikymmeniä sitten se on jo perustanut kansakouluja lastensa hyväksi. Näitä opinahjoja on esimerkiksi tässä pitäjässä jo puolikymmentä. Enemmänkin on kansamme valistuksen eteen uhrannut. Sen karttusasta kädestä on kerääntynyt kymmeniä tuhansia oppikoulujen kannattamiseksi yliopistoon pyrkiville nuorukaisille." — Puhui sitten seikkaperäisesti tämän maakunnan lyseon synnystä ja kannatuksesta y.m. sivistyspyrinnöistä ja kuinka kansanopistokysymys on täällä vireille tullut.
"Itse kansaa varten tahdotaan jo enemmän kuin kansakoulu voi tarjota, tahdotaan kansanopistoa." Tarkemmin kansanopiston tarkoituksesta, sen kehittymisestä Skandinaavian maissa, erittäinkin Tanskassa.
"'Valoa kansallemme', vaati Topelius jo kohta parikymmentä vuotta sitten. Ja nykyään on yhä vaativammaksi ja varmemmaksi tunnussanaksi tullut: 'Kaikki kansa valistuneeksi!' Ja valistuksessahan se onkin kansan voima. Ne kansat, jotka ovat omistaneet sivistyksen, tulleet taitamattomuudesta taitoon, tietämättömyydestä itsetietoisuuteen, sanalla sanoen pimeydestä valkeuteen, ne kansat ovat tulleet vallitseviksi maan päällä, sillä ne ovat täyttäneet Luojan määräämää tarkoitusta." Puhuja esitti monia esimerkkejä historiasta.
"Muutamia vuosisatoja kukoistivat Kreikkalaiset sivistyksen kukkuloilla, mutta sitten tuli heidän lankeemuksensa. Mikä siihen oli syynä? Heidän valistuksensa oli muuttunut pimitykseksi, heidän sivistyksensä turmelukseksi. Heidän sivistyksensä oli niinsanoakseni altapäin mädännyt, ja niin romahti koko rakennus — joka ennen uljaana seisoi — hävityksen kuiluun juurikuin joku huone maanjäristyksen avaamaan halkeamaan."
"Nykyaikana liikkuu aatevirtauksia toisesta maasta toiseen, aatevirtauksia, jotka kuten tuulenpyöriäiset tyyntä vettä häiritsevät kansain vakavia mielipiteitä. Surullista on jos kansanopistomme joutuu tämmöisten kaikenlaisten aatteiden ajeltavaksi. Sivistys niin Euroopassa kuin Amerikassa on kohta tyhjä kuori vain. Koko sivistynyt maailma on kohta valkeaksi sivuttu hauta, joka on täynnä kuolleitten luita ja kaikkea riettautta. Materialismilla, jonka aatteen omii se mataloitunut mieli, joka ei enää muuta halua kuin mitä tämä maailma matoinen tarjoo, on lukuisasti edustajia kaikissa maissa, ja Jumala paratkoon, sitä kannatetaan jo meidänkin maassamme. Kuinka se on mahdollista? kysymme itseltämme. Kuinka voisi ylöspäin pyrkivä, kuolematon ihmishenki tulla todellisesti tyydytetyksi aineellisuudesta, tuosta maan mudasta ja mullasta! Ei, se ei tule, vaikka niin luulotellaan ja pimennyksessään väitetään. Järki tahdotaan taas julistaa jumalaksi niin kuin Ranskan suuren vallankumouksen jälkeen, eikä huolita raamatunopista, tuosta järkähtämättömästä, muuttumattomasta uskonnosta, johon useat suuret ajattelijat ovat aikansa harhailtuaan palanneet. Uskonto on ainoa pysyvä, ja se kansa, joka tälle perustukselle rakentaa, se pystyssä pysyy. Uskonto — siinä on Suomenkin kansan turva ollut nälässä ja sodassa, se on sen tuki nykyisinäkin uhkaavina aikoina.
"Tässä on meille kansanopiston puuhaajille miettimistä… Perustakoon Suomen kansa yhä edelleen sivistyksensä uskonnon horjumattomalle pohjalle. Silloin ei nykyajan turmeleva mato pääse kalvamaan kansan onnen perusteita. Suomen kansa on uskonnollinen kansa, se on Jumalaa pelkääväinen kansa. Ja semmoisena se voi rohkeasti käydä kohti tulevaisuuttaan kammomatta idän synkkiä pilviä."
Erkkiä ajatutti tuo puhe. Onkohan niitä todellakin niin vaarallisia aatteita liikkeellä, kun niitä huutavat ei ainoastaan papit, mutta filosofiian maisteritkin. Ja ajattelemisenko vapautta sitten täytyisi supistaa niiden uhan ja ahdistusten tähden, joista sanomalehdissä lakkaamatta kerrotaan… Kummallista! — Kauppias Kosola pysyi juhlan ja arpajaisten jatkuessa yhä hilpeällä tuulella ja sanoi kerran Erkille:
"Ne vaaralliset aatteet ovat kuviteltuja mörköjä. Ajatella saa vaikka mitä, kun ei vaan pahaa tee." Nuorempi Kosola oli ihan välinpitämätön ja nautti vapautta kuin häkistä päässyt lintu, teki tuttavuutta tyttöjen kanssa, nauroi ja puhua löpötti kaikkia vähäpätöisyyksiä.