SUN UNHOITTAAKO, ÄITIKULTA, VOISIN!
Sun unhoittaako, äitikulta, voisin,
Sun, — Luojaa lähinnä jot' enin mun
On kiittäminen kaikesta, mi mulla
On hyvää varalt' elon taistelun?
Sa köyhyydessä kanssa lapsijoukon
Sait taistella, — ja varmaan silmähän
Sun kierinyt on monta kyynelettä,
Kun kokea sait kovuutt' elämän.
Mut hiljaa, nöyränä Sä kaikki kannoit,
Lapsparvelle kaikk', kaikki uhraten:
Sun päiviesi vaivat, unet öittes,
Jop' usein viime leipämurusen.
Ken aavistaa vois kaikki uhra'ukses?
Ken mitata Sun lempes syvyyden?
Syvyydet mitata voi valtamerten,
Vaan syvyyttä ei äidin-rakkauden!
Oi, kiitos, äiti, kaikesta min annoit!
Oi, kiitos hellimmästä hoidostas!
Oi, kiitos, kylväjä Sä hellänhellä,
Sun ohjeistas, Sun opetuksistas!
Oi, kiitos vielä, valost' ikuisesta,
Joll' avata Sa koetit sydämet,
Ja neuvosta, ett' iki-ilmapiiriin
On tähdättävä aina katsehet!
Nyt elon ilta on jo Sulla — ilta
Tuo tyyni olkoon, kirkas, murheeton!
Ja kaikkivoipa kauvan, kauvan vielä
Sun, äitikulta, elää suokohon!