"DREADNOUGHT'IN" RAKENNE.
Puolustus.
Uudenaikainen sotalaiva on oikea tekniikan ihmetyö. Ollen joka tuumaltaan parhaasta teräksestä rakennettu peittää sen rungon keulasta perään, pääkannesta vesirajan alapuolelle karkaistusta nikkeliteräksestä valettu panssarivyö, joka keskilaivalla on 27,5 sm vahva ja ohenee keulaan mennessä 15 sm ja perään mennessä 10 sm vahvuiseksi, painaa n. 5,000 tonnia ja maksaa 3,000 mk. tonni. Tässä Kruppin menetelmän mukaan karkaistussa panssarissa on saavutettu maksimi lujuuden ja sitkeyden sekä minimi ohuuden ja hienouden suhteen teräksenvalmistuksessa. 15 sm vahvuinen levy voittaa lujuudessa sen lähes puoli metriä paksun takorautapanssarin, jolla sotalaivat puoli vuosisataa sitten varustettiin.
Panssarivyön lisäksi tulee panssarikansi, joka uudenaikaisessa taistelulaivassa ja risteilijässä peittää aluksen koko pituuden ja leveyden, jakaen sen itse asiassa aivan vesirajan yläpuolella kahteen päällekkäin olevaan osaan ja suojellen sen elimellisiä osia ylhäältä putoavien pommien hävitykseltä. Joissakin kaikkein isoimmissa laivoissa on näitä kansia kaksikin päällekkäin. Vahvuus vaihtelee niin, että se kevyissä risteilijöissä on 2,5 sm. ja taistelulaivoissa 15 sm. Lisäksi ovat kylkien suojana hiilisäiliöt, jotka ovat sovitetut niin, että ne täytettyinä vahvistavat melkoisesti panssarivyön tukevuutta. Pohja jälleen on kaksinkertainen, niin että torpeedon murskattua ulkopuolisen pohjalevyn voi sisäpuolinen säilyä ehjänä ja estää veden tunkeutumista laivan sisustaan.
Hyökkäys.
Kannelle noustua kiintyy huomio luonnollisesti laivan "hyökkäävään voimaan", kymmeneen panssaritorneistaan jylhästi tuijottavaan teräshirviöön. Ei mikään entinen laiva ole kantanut niin monta yhtä suurta tykkiä kannellaan; siitäpä onkin "Dreadnought'eilla" toinenkin nimitys: "Pelkkien isojen tykkien alus". Niiden 37,5 tai 35 sm läpimittaiset rihlakidat syöksevät n. 350 kg painoisia pommeja lähes 1,000 m nopeudella sekunnissa ja niin hirvittävällä voimalla, että ne voivat enemmän kuin kolmen kilometrin päässä puhkaista 1 metrin vahvuisen takorautakappaleen.
Panssaritorniin ei kannelta vie yhtään ovea, vaan on ensin laskeuduttava kannen alle ja sitten ryömittävä jälleen ylös tuohon terästupaan, jonka seinät ovat rakennetut 27,5 sm vahvuisesta karaistusta valuteräksestä. Päätä ihan pyörryttää, kun himmeässä valaistuksessa katselee epälukuisia vipusimia, kampeja, rattaita, torvia ja suppiloita, joiden avulla jättimäisiä tulikitoja käden painamalla, jopa sormen koskettamalla syötetään ja liikutellaan tornineen päivineen. Käyttövoimana on sähkö ja vesipaine. Pommeja, melkein miehen vahvuisia ja puolikuntaisen pojan pituisia, jotka ovat ladatut savuttomalla ruudilla, pidetään aina varastossa 80 kutakin 10 tykkiä varten. Kupujen päällä ja märssytorneissa on pienempiä 10 sm pikatykkejä, joilla mahtava alus puolustautuu pahimpia vihollisiaan torpeedoaluksia ja sukelluslaivoja vastaan ja jotka lennättävät minuutissa 15 lähes 12 kg painoista ammusta.
Muita puolustusaseita torpeedoja vastaan ovat valtavat valonheittäjät mastoissa ja komentosilloilla, jotka metrin läpimittaisista heijastuspeileistään luovat häikäisevän valopyrstön lähes 2 km päähän, sekä vahvoissa puomeissa pitkin laivansivuja riippuvat teräslankaverkot. Mutta eipä jättiläinen halveksu itsekään moisten kavalien murha-aseiden käyttämistä. Syvällä sen pohjalla vesirajan alapuolella on neljä torpeedoputkea valmiina lähettämään vihollista vastaan noita 15,000 mk maksavia kuolemankaloja.
Ylhäällä ilmassa.
Konehuoneiden ja mahtavien höyryturbiinien kuvauksen jätämme seuraavaan lukuun, jossa on puhetta pikahöyrylaivojen sisäisestä rakenteesta, sillä liikkeellepaneva koneisto on jokseenkin samallainen sekä sodan että rauhan tarkoituksia palvelevissa jättiläisaluksissa. Sen sijaan on syytä luoda silmäys ylös märssyyn, missä suuren sotalaivan aivot toimivat. Siellä, järeän ja onton kolmihaaraisen teräsmaston (joita "yli-Dreadnought’tissa" on vain yksi) jatkokohdassa on pieni, tähystysaukoilla varustettu panssaritorni 30 metriä kannen yläpuolella. Pitkin maston teräsputkia nousee tiheä sikermä hyvin suojattuja sähköjohtolankoja ylös pienoiseen koneeseen, joka paljon tarkemmin kuin ihmissilmä ja suunnattomasti terävämmin kuin ihmisaivot laskee etäisyyden epäilyksenalaiseksi tahi viholliseksi tunnettuun esineeseen. Ja sieltä sitten heikko sähkökuiskaus ilmaisee välimatkan, panee potkurit jyskyttämään, määrää kulun suunnan ja vauhdin, kohottaa satojen kilojen painoiset ammukset tulikitoihin ja lennättää ne tekemään surmantyötään.
Alempana, aivan komentosillan yläpuolella sijaitsevassa tähystystornissa, joka sekin on suojattu vahvalla panssarilla, seisovat laivan kapteeni ja purjehdusta komentavat upseerit koko taistelun ajan pysyen siellä vielä silloinkin, kun laiva rikkiammuttuna uppoaa ja muu miehistö viime hetkessä, saa käskyn: "Pelastukoon ken voi!" Sieltä ei Japanin mainio amiraali Togo hievahtanut juuri milloinkaan kaukaisen Idän merisodan aikana; ja epäilemättä hän sai tätä herkeämätöntä valppauttaan etupäässä kiittää siitä, että sai niin perinpohjin tuhotuksi vihollisen koko merivoiman. Muistammehan kuinka venäläiset upseerit, amiraali Makaroffia ja muita harvoja poikkeuksia lukuunottamatta, viettivät enimmän aikansa huolettomina ruoka- ja juomapöydän ääressä.
Kannen alla.
Jylhän alastomasta ja pelottavasta ulkonäöstään huolimatta kätkee uiva linnoitus teräksisten muuriensa sisälle iloisen ja vilkkaan ihmisvilinän ynnä verrattain hauskasti sisustettuja asuntoja ja oleskelupaikkoja 7-8 sadalle asukkaalleen. Tuo 170 metriä pitkä, keskikohdaltaan 27 m leveä ja emäpuusta yläkanteen laskettuna yli 13 m korkea sotalaiva on itse asiassa pikkuruinen kaupunki — mutta pelkkien reippaiden, tarmokkaiden ja enimmäkseen paraassa iässään olevien miesten asuma kaupunki, jossa jokaisella asukkaalla on tarkoin määritellyt ja hänestä riippuvat tehtävät. Ylimmäinen isäntä, laivan itsevaltias herra ja keisari on kapteeni, joka yksinäisessä majesteetissaan asuu hauskoissa hyteissä komentosillan alla ja jonka sana on järkähtämätön kohtalo laivalle, sen puolisatamiljoonaiselle raha-arvolle ja tuhatlukua lähentelevälle väestölle. Häntä lähinnä arvossa on komendantti, jonka tehtävät ovat melkein yhtä lukemattomat kuin tähdet taivaalla, alkaen kannen lakaisuttamisesta aina koko laivan miehistön ja ison tykistön ampumaharjotuksiin. Sitten seuraa muu päällystö epälukuisissa arvo- ja virkavuosiasteissa: purjehdusta johtavat upseerit vanhimmasta luutnantista nuorimpaan aliluutnanttiin, tykkiväen ja käsiaseita käyttävän keveän merijalkaväen upseerit. Sotilaspäällystön ja miehistön välillä on edelleen suuri joukko ammattiväkeä, jota hyvällä syyllä on sanottu "laivaston selkärangaksi" — keski-ikäisiä miehiä, jotka kaiken ikänsä ovat kehittyneet ammatissaan ja ylenneet arvossa yksistään kelpo palveluksen eikä virkatutkintojen nojalla, valittuja kykyjä sähkö-, höyry- ja vesipainevoiman alalla. Ja lopuksi seuraa kuutisensataa iloista tykkiniekkaa, meripoikaa ja sotilasta, jotka tottelevat pursimiehen, "puosun", pillin ääntä ja nauttivat neljästi päivässä valkolakkisten kokkien keittämää ja kurissa ja nuhteessa kernaasti kasvatettujen kokkipoikain esiinkantamaa kestitystä. Syvällä alakannen alla vihdoin on laivan sairaala — ei enää sellainen ahdas, tykkien ja kaiken muun rojun täyttämä nurkka, jommoisessa suuri merisankari Nelson heitti henkensä, vaan avara ja puhdas, antiseptisillä aineilla ja lääkkeillä hyvin varustettu suoja, jossa laivanlääkäri apulaisineen ja miespuolisine sairaanhoitajineen pitää komentoa.
Näin hyvin varustettuna voi "Dreadnought", kuuluipa se minkä kansallisuuden laivastoon hyvänsä, käydä kunnialla ansaitsemaan nimensä: "Älä pelkää mitään!"