RANNIKKOPUOLUSTUS.
Miinat.
Vedenalainen miina on merissodan kauhein ja kavalin ase, sen rinnalla yksin tuhoa tuottava, nuolen nopeudella lentävä torpeedokin on tavallaan rehellisempi. Sillä torpeedon laskee näkyvä alus, jolta uhattu sotalaiva voi puolustautua väkevillä tykeillään, eikä sellaisia toki ammuta aseettomia aluksia vastaan muutoin kuin kaapparisodassa, jolloin miehistölle annetaan aikaa laskeutua veneisiin. Mutta miina makaa vedenpinnan alla liikkumattomana, järjettömänä hävityskappaleena, joka iskee kappaleiksi yhtä hyvin sen yli kulkevan rauhallisen kauppahaahden kuin sotalaivankin.
Miinan muodostaa pehmeästä teräspellistä tehty lieriö tai keila, joka on täytetty pumpuliruudilla. Tämä on salpietarissa ja rikkihapossa liuotettua puuvillalangan nöhtää, s.o. selluloosaa, ja on kosteassa tilassa vaaratonta, palaa sytytettäessä hitaasti väkevällä liekillä, mutta äkillisestä iskusta tahi nallihatulla sytytettäessä räjähtää ankaralla voimalla. Miinoissa ja torpeedoissa sitä vaarattoman latauksen ja käsittelyn vuoksi käytetäänkin märkänä. Miinoja käytetään suojelemassa sataman suuta tai laivaväylää vihollisilta aluksilta. Ne ovat joko irtonaisia, jolloin syttyvät vähimmästäkin vieraan esineen kosketuksesta, tahi kiintonaisia, s.o. ankkuroituja, jolloin sen räjähdyttää vedenpinnalla uiskenteleva sytytin tahi laukaistaan se rannalla sijaitsevasta vartiohuoneesta.
Miinoja asettavat asemilleen erityiset alukset, miinanlaskijat, perässään olevasta aukosta. Kansainvälinen sopimus oikeastaan on, ettei niitä saisi laskea kolmea meripeninkulmaa (lähes 6 km.) kauvemmaksi rannasta; mutta irtonaisen tahi myrskyn pohja-ankkurista irroittaman miinan matkoja ei kukaan voi tietää, eivätkä hätäytyneet puolustajat valitettavasti aina välitäkään tuosta sopimuksesta. Hyökkääjä puolestaan pyydystää niitä tarkoitukseen vuokratuilla kevyillä ja matalassa kulkevilla kalastaja-aluksilla tahi pienillä höyry- tai moottoripursilla, "trallaajoilla", tahi ampumalla niitä kaukaa kivääreillä.
Hävitys ja kuolema Port Arthurin edustalla.
Kamalimmat kokemukset miinasodasta on tähän saakka saatu Port Arthurin merenpuoleisesta piirityksestä. Venäläiset olivat tietysti miinoittaneet linnoituksen sataman suun tiheästi kylvämillään miinoilla, mutta niihin olivat japanilaisten sotalaivat liian varovaiset käymään. Päinvastoin tahtoi heidän taitava amiraalinsa Togo houkutella Venäjän laivaston, joka kauvan aikaa oli — menetettyään aikaisemmin uusimmat ja taistelukuntoisimmat panssarilaivoistaan — huolellisesti pysytellyt sisäsatamassa miinavyöhykkeen ja linnoituksen järeiden tykkien turvissa, ulos merelle tuhotakseen sen omiin miinoihinsa. Tilaisuus siihen vihdoin tulikin, kun venäläinen laivasto sai v. 1912 alussa uuden komentajan, urhean amiraali Makaroffin, josta tiedettiin, ettei hän rakastanut sopessa kykkimistä vaan julkitaistelua.
Kavala suunnitelma.
Huhtik. 11 p. mainittuna vuonna alotti amiraali Togo "kahdeksannen hyökkäyksensä meren puolelta Port Arthuria vastaan". Seuraavana yönä kulki hänen laivastonsa miinanlaskijaosasto aivankuin hiipien pimitetyin valoin ja säkenensammuttajin kylvämään japanilaisia miinoja venäläisten miinavyöhykkeen ulkopuolelle. Aivan sen kintereillä seurasi laivaston "viekoitteluosasto", 2 ensiluokkaista ja 4 toisluokkaista risteilijää, suojatakseen miinanlaskijoita sekä houkutellakseen mahdollisesti vaanivan vastustajan hyökkäämään ulos aavalle merelle ja sitten käymään vastalaskettuihin miinoihin. Ja jos vihollisen kumminkin onnistuisi läpäistä ehjänä vaarallinen vyöhyke, seurasi perässä Togon päälaivaston kuusi jykevää panssarilaivaa, niiden joukossa amiraalilaiva Mikasa, jonka komentosillan Togo viime kuukausien aikana oli jättänyt vain moniaiksi minuuteiksi, sekä uusimallinen Hatsuse. Loppuhännän muodosti vihdoin kuusi ensiluokkaista panssariristeilijää, joiden tehtävänä oli tavoittaa ja tuhota vihollisen viimeisinä säilyvät, pakoonpyrkivät alukset. Siis mitä pirullisin ja tuhoa lupaavin taistelusuunnitehna.
Keskiyön aikaan 12 p:n yönä heräsivät onnettoman Port Arthurin asukkaat jo ylen tutuksi tulleeseen järeiden tykkien jylinään, joka tiesi kertoa heille, että linnoituksen valonheittäjät olivat taas keksineet uusia yöllisiä hyökkääjiä meren puolelta, joita pommitettiin. Niiden valossa nähtiinkin tusinan verran japanilaisia torpeedoveneitä ja torpeedonhävittäjiä lähestyvän mereltä, keskessään isompi alus, joka liikkui eteenpäin jossakin erityisessä tarkoituksessa, vaikkei tuota tarkoitusta yöllisessä hämmingissä osattu keksiä. Isompi alus oli Japanin laivaston uusin lisä, miinankylväjä Koryo Mani. Japanilaiset olivat aikaisemmin pitäneet visusti silmällä, mitä suuntaa venäläiset laivat olivat kulkeneet mereltä sisäsatamaan, ja merkinneet sen reitin karttoihinsa, niin että uusi kuolemankylväjä tiesi tarkoin seurata sitä ja välttää venäläiset miinat.
Karhu houkutellaan pesästään.
Miinalaivoja suojaava risteilijäosasto saikin — niinkuin ampiaisparvi pörinällään houkuttelee karhun ulos pesästä — Togon juonen käymään toteen. Kun eräs venäläinen torpeedonhävittäjä oli rientänyt ulos satamasta katsomaan mitä oli tulossa, joutui se kohta noiden risteilijäin uhriksi. Silloin venäläinen risteilijä Bajan, joka oli heti perässä kiitänyt merelle, äkkäsi ne ja päätti uljaasti käydä yksin taisteluun niiden kanssa.
Mutta sen liikkeet oli huomattu satamasta, vaikka hämärästi, ja amiraali Makaroff lähti melkein koko jälellä olevalla laivastollaan tapaamaan vihollista. Bajan'ille annettiin merkki kääntyä takaisin ja yhtyä muuhun laivastoon. Tämä käsitti panssarilaivat Pobjeda’n ja sitä pienemmät mutta järeämmin aseistetut Petropavlovsk'in ja Poltava'n sekä uudet panssariristeilijät Novik'in, Diana'an ja Askold'in. Nopein alus ja risteilijäksi erittäin järeätykkinen oli äskeinen Bajan, joka kehitti 22 solmuvälin vauhdin. Makaroff, joka alituisesti vaihteli amiraalilaivaa, oli tällä kertaa valinnut Petropavlovsk'in lippulaivakseen, ja hänellä oli seurassaan, paitsi laivan päällikköä kapteeni Jakovleffia, suuriruhtinas Kirill Vladimirovitsh ja mainio venäläinen taistelumaalari Vasilij Verestshagin, 62-vuotias vanhus, joka vasta pari päivää sitten oli saapunut Port Arthuriin saamaan uusiin tauluihin aiheita merisodasta. Miehistöä oli laivassa 700 miestä.
Urhea amiraali oli täynnä luottamusta. Kaikki hänen edeltäjänsä yritykset kurittaa merenpuoleista piirittäjää olivat saaneet surkean lopun, ja Venäjän parhaat ja uusimmat taistelulaivat Peresvjet, Sesarevitsh ja Retvisan olivat tuhoutuneet; mutta nyt näytti siltä, kuin joutuisi hän tekemisiin heikon risteilijäosaston kanssa, josta hänen olisi helppo suoriutua. Edellisenä iltana hän oli sähköttänyt hallitsijalleen, että hänellä oli hyvä toivo rangaista ylimielistä vihollista.
Juoni kehittyy.
Viekoitteluosasto teki tehtävänsä suunnitelman mukaisesti. Kun Venäjän laivasto täydellä höyryllä puoli 11 tienoissa kiitää esiin satamasta, ollen vielä kauvan aikaa Kultaisen kukkulan patterien suojan alaisena, peräytyvät japanilaiset risteilijät muka vallan säikähtyneinä sen odottamattomasta ilmestymisestä ulos avoimelle merelle — jolle Koryo Mani oli juuri saanut kylväneeksi kuolemanviljansa. Mutta tällöin alkoi merellä nousta sumu, peittäen vainotun ja vainoojan verhoonsa ja kaihtaen niitä selvästi näkemästä toisiaan. Vaikka amiraali Togo oli saanut väijytysristeilijöiltä kipinäsähkösanomalla tiedon niiden toimen onnistumisesta, voi toivottu saalis ehkä sumussa sittekin välttyä häneltä. Sen vuoksi hän järjesti päälaivastonsa kahteen kolonnaan, vedätti taisteluliput mastoihin ja lähti kiitämään täyttä vauhtia vihollista vastaanottamaan.
Silloinpa kiusallinen sumu taas odottamatta hajosi. Amiraali Makaroff näkee taivaanrannalla lähestyvän ylivoimaisen vastustajan ja älyää hänen varalleen punotun juonen — vaikkapa ei sen koko kaameassa täydellisyydessä. Hän kohottaa mastoon peräytymismerkin ja kääntää laivastonsa äkisti kotimatkalle.
Miinan työ.
Venäjän laivasto muodostuu suoran viivan muotoiseksi linjaksi, pyrkien takaisin satamaan, panssarilaivat etunenässä, etummaisena Petropavlovsk, jonka mastot ovat täynnä merkkilippuja, jotta kauvempana merellä kiertelevät vartiotorpeedoveneetkin tietäisivät vetäytyä sataman turvaan. Päällikkölaiva on ennättänyt vajaan parin kilometrin päähän satamasta; amiraali Makaroff seisoo komentosillalla puhellen laivan kapteenin Jakovleffin, suuriruhtinas Kirillin ja tämän ajutantin kanssa.
Silloin tapahtuu kauhea räjähdys, ja seuraavassa tuokiossa toinen. Petropavlovsk on käynyt Koryo Marun miinaan! Suunnattomia repeämiä näkyy suuren sotalaivan kupeissa, vesi syöksyy sen sisään, liekit leimahtelevat joka taholla korkealle, alus kallistuu raskaasti oikealle kyljelleen, keula painuu veden alle, ja uskomattoman lyhyessä ajassa — parissa minuutissa, kertovat silminnäkijät — vaipuu muhkea päällikköalus, uljas amiraali Makaroff ja seitsensatainen miehistö merenpohjaan. Petropavlovskia ei ollut enää!
Vain jokunen harva, m.m. mainittu suuriruhtinas, pelastuivat kuin ihmeen kautta uppoamisen aikaansaamasta hirmuisesta pyörteestä. Verestshagin, joka enimpien upseerien kera istui alhaalla ruokasalissa aamiaisella, hukkui näiden mukana.
Tuo kauhea onnettomuus katkaisi lopullisesti selkärangan Port Arthurin merenpuoliselta puolustukselta; vielä suurempi vahinko kuin Petropavlovsk’in häviö oli Venäjälle urhean ja kykenevän amiraali Makaroffin menetys. Mutta sittekin huomasivat japanilaiset turhaksi piirittää linnoitusta meren puolelta, vaikka sen laivasto oli nujerrettu; Port Arthurin vahvat patterit riittivät yksinkin pitämään vihollista kunnioittavan välimatkan päässä. Vasta kenraali Nogi kykeni vuosikautisen maanpuoleisen piirityksen jälkeen valloittamaan sen.
Mutta Petropavlovsk tuli kostetuksi. Jonkun aikaa myöhemmin kävi eräs äskeiseen taisteluun osaa ottaneita panssarialuksia, Hatsuse, joka oli Japanin laivaston parhaita, vuorostansa kauvas merelle ajautuneeseen venäläiseen miinaan ja upposi sekin enimpine miehineen.