KAHDEKSASTOISTA LUKU
Isän yritykset saada kadotettu lapsi jälleen siveyden tielle.
Vaikk'ei pikku poika osannutkaan tarkoin kuvailla sen herran ulkomuotoa, joka oli sisaren nostanut rattaille, niin kohdistuivat minun epäluuloni kokonaan meidän nuoreen hovinherraan, joka oli liiankin kuuluisa moisista vehkeistä.
Läksin siis kuin läksinkin Thornhill castlea kohti. Siellä oli aikomukseni panna hänelle kovat eteen ja, jos mahdollista, tuoda tyttäreni takaisin. Mutta matkalla jo muuan seurakuntalaisistani kertoi nähneensä nuoren ladyn ja erään gentlemanin ajavan kovaa vauhtia kyytirattailla. Nainen oli ollut minun tyttäreni näköinen; herraa taas minä en hänen selityksensä mukaan voinut arvata muuksi kuin mr Burchelliksi.
Tästä tiedosta minulle ei kumminkaan mitään apua. Jatkoin matkaani squiren hoville ja, aikaista vaikka olikin vielä, pyysin päästä hänen puheilleen heti. Hän tulikin kohta saapuville varsin ystävällisenä ja näytti olevan hyvin hämmästynyt tyttäreni karkaamisesta, kunniasanallaan vakuuttaen, ett'ei hän tiedä koko asiasta mitään.
Minä hylkäsin tähän-astiset epäluuloni enkä saattanut kääntää niitä muihin kuin mr Burchelliin, joka, niinkuin nyt muistin, oli viime aikoina usein haastellut kahden kesken tyttäreni kanssa. Kohtasin vielä toisenkin silminnäkijän, ja silloin poistui pieninkin epätietoisuus. Hän kertoi näet tyttäreni lähteneen mr Burchellin kanssa Wellsiin päin, noin kolmekymmentä peninkulmaa täältä. Siellä kuului heitä olevan suuri seura.
Olin nyt sellaisessa mielentilassa, jossa ihminen on herkempi toimimaan äkkipikaa kuin järkevästi. Niinpä en minäkään ottanut lainkaan lukuun, että nämä tiedon-antajat oli kenties panemalla pantu minun tielleni, saattamaan minua harhaan. Päätin vaan lähteä Wellsiin etsimään tytärtäni ja hänen luuloteltua pettäjäänsä.
Kuljin nyt, joutua pitäen, yhä eteenpäin, matkan varrella alinomaa kysellen ja tiedustellen, mutta mitään sen enempää selville saamatta. Kaupunkiin vihdoin saapuessani, tuli vastaani ratsain muuan mies, jonka muistan nähneeni squiren seurassa. Tämä vakuutti, että jos minä lähden seuraamaan heitä kilpa-ajo-paikalle, noin kolmekymmentä peninkulmaa tästä edelleen, niin minä aivan varmaan yllätän heidät. Hän sanoi nimittäin nähneensä heidän eilis-iltana tanssivan, ja kertoi koko seuran olleen ihastuksissaan minun tyttäreni sievyydestä. Huomenna, aamun koittaessa, läksin taas jatkamaan matkaani ja saavuin kilpapaikalle kello neljän maissa iltapäivällä.
Siellä oli loistava seura, jolla ei näkynyt olevan muuta mielessä kuin pelkkä huvitus. Kuinka toisin oli laita minun, joka olin hakemassa kadonnutta lasta siveyden tielle jälleen! Olin näkevinäni mr Burchellin jonkun matkan päässä ja astuin häntä kohti, mutta hän puikahti väkijoukkoon, ikäänkuin peljäten kohtausta minun kanssani. Sen koommin en häntä sitten nähnytkään. Turhaksi huomasin nyt jatkaa enää takaa-ajoani ja päätin senvuoksi palata takaisin viattomain lasteni ja vaimoni luo, jotka kyllä minun apuani tarvitsevat. Mutta mielenjännitykset ja matkan vaivat olivat saaneet aikaan sen, että minä käännyin kuumeesen, jota olin tuntenut jo ennen kilpapaikkaan saapumistani.
Siinä nyt uusi, odottamaton isku. Kotiin oli täältä kahdeksattakymmentä peninkulmaa. Poikkesin erääsen pieneen majataloon tien varrella, ja siellä, köyhyyden ja vähään tyytymisen tavallisessa tyyssijassa, minä kävin vuoteelle, kärsivällisesti odottamaan tautini häipymistä. Siellä minä kääntelihe taudin kovissa kourissa lähes kolme viikkoa, kunnes vihdoin roteva ruumiini pääsi voitolle. Rahoja minulla ei ollut, millä maksaa hoitoni kulungit, ja mahdollista on, että tämän viimeksi mainitun seikan tuottama huoli olisi pannut taudin uusimaan, ellen olisi saanut apua eräältä matkustavalta, joka oli poikennut majataloon virvokkeille. Tämä matkustaja ei ollut kukaan muu kuin ihmis-ystävällinen kirjakauppias, joka asui St Paulin kirkolla, ja joka oli kirjoittanut niin monta kaunista kirjaa pikku lapsille. Hän sanoi itseään lasten ystäväksi, mutta oli koko ihmiskunnan ystävä. Pyörähtämällä hän vaan pistäysi majatalossa ja aikoi heti jälleen lähteä pois, sillä hänellä oli myötäänsä kiireitä toimia. Tällä kertaa hän oli keräilemässä aineksia erään mr Thomas Tripin elämäkertaan.
Minä tunsin tämän hyväntahtoisen miehen heti hänen punapilkkuisista kasvoistaan. Hän se oli kustantanut minun kirjoitukseni "Nykyajan deuterogamistoja vastaan", ja häneltä minä nyt lainasin hiukan rahoja, maksettaviksi palattuani kotia.
Majatalosta lähtiessäni olin vielä heikko ja päätin kulkea kotia kohti vähin erin, noin kymmenen peninkulmaa päivässä. Terveyteni ja tavallinen tyyneyteni olivat entisellään, ja minä pahoittelin nyt sitä korskeata mieltä, joka oli saanut minut kapinoimaan kohtalon kurittavaa kättä vastaan. Niin vähän tietää ihminen, mitä kaikkea hän jaksaa kestää, ennenkuin on koettanut. Kun lähtee kiipeämään kunnianhimon kukkuloille, jotka alas niin kirkkailta näyttävät, huomaa joka askelelta yhä uusia ja synkkiä näkyjä, täynnä salaisia pettymyksiä, samoinhan, mielihyvän huipulta laskeutuessa, vaikka murheen laakso alhaalla näyttääkin ensin synkältä ja kolkolta, tuo toimiva, yhä nautintoja tähystelevä henki havaitsee yhtä ja toista miellyttävää ja hauskaa. Mitä lähemmäs astuu, sitä kirkkaammiksi käyvät tummimmatkin esineet, ja hengen silmä tottuu pimeässäkin näkemään.
Läksin astumaan. Pari tuntia kuljettuani huomasin kaukana jotain kuorman tapaista ja päätin saavuttaa sen. Lähemmäs tultuani näinkin sen olevan kuljeksivan näyttelijäseurueen kuorman. Siin vietiin kulisseja ja muita tamineita lähimpään kylään, jossa oli aikomus antaa näytännöitä. Kuorman mukana oli yksi ainoa seuran jäsenistä; muitten oli määrä tulla vasta huomenissa.
"Hyvä seura lyhin matka", sanoo sananlasku. Kävin senvuoksi pakinoille köyhän näyttelijän kanssa, ja, minussa kun aikoinani oli näyttelijälahjoja minussakin, keskustelin varsin vapaasti teatterista ja nykyisistä näytelmistä sekä yleisön aistista ja vaatimuksista.
Jonkun aikaa astuttuamme saavuttiin kylään, jossa nähtävästi oli jo tiedetty odottaa näyttelijäseuraa, sillä koko kylän väki tuli ulos meitä töllistelemään. Matkatoverini huomautti tuon johdosta, että kiertelevällä teatteriseurueella on aina enemmän katsojia ulkona kuin sisässä. En tullut lainkaan ajatelleeksi, ett'eihän minunmoiseni miehen oikein sovi olla tällaisessa seurassa, kunnes huomasin uteliaan väkijoukon keräytyvän ympärilleni. Silloin minä kiiruimman kaupassa puikahdin lähimpään majataloon. Vierashuoneessa tuli vastaani muuan hienosti puettu gentleman, joka kysäisi minulta, olenko minä todellakin tämän seurueen kotisaarnaaja vai aionko minä tällaisena esiintyä näyttämöllä. Ilmoitettuani asian todellisen laidan ja sanottuani, ett'ei minulla ole näyttelijäseurueen kanssa mitään tekemistä, oli tuo gentleman niin alentuvainen, että pyysi minua ja näyttelijää juomaan lasillisen punssia kanssansa.
Lasin ääressä hän sitten varsin vakavasti ja suurella asianharrastuksella puheli kaikellaisista politillisista asioista. Minun mielestäni hän näytti olevan vallintakin parlamentin jäsen. Yhä enemmänkin minä siinä luulossa vakaannuin, kun hän, meidän tiedusteltuamme, mitä talossa illalliseksi saataisiin, kutsui minut ja näyttelijän illalliselle kotiinsa. Hänen vielä pari kertaa uudistamaansa pyyntöön me vihdoin suostuimme.