PERINTÖ.
Sunnuntai maalla on aivan toisellainen kuin kaupungissa. Kaikki on hiljaista huoneessa, piiat juhlapuvussa, vierastupa havutettu, kukkia kukkalaseissa, ja hauskuus ja tyyneys kaikkialla, sisällä ja ulkona. Se on toista kuin kaupungissa kuulla ikuista kolinaa kaduilla, ja nähdä vaatetettuja työmies-joukkoja kapealiepeisissä takeissa kulkevan pitkin katuja tullakseen Jumalan huoneesen, jossa kaikilla talon omistajilla on sija, mutta jolla ei ole taloa ja perustusta, saavat seisoa käytävillä.
Maalais-elämä, joka niin silmiin pistävästi eroaa ihmisyyden asunnoista, kaupunkien metelistä, on huomattava varsinkin pappilassa ja erittäin pohjoismaakunnissa, joissa ei pitäjän herrasväen lukuisuus osoita sunnuntaisin kaupunkilaista ulkomuotoa. Muutamassa näissä suurissa pitäjissä, josta monella talonpojalla on päivän matka kirkolle ja jossa pappi on ylhäisin, näyttää pieni komministerin talokin kirkon esikartanolta.
Niin oli ja oli aina ollut laita komministerin talossa Honkalassa.
Jokainen on nähnyt sellaisen säännöttömän kimpun rakennuksia olki-aumojen ympäröiminä tietä kohden ja puutarhan, jota sanotaan myös ryytimaaksi, ikään kuin piiloon kätkeytyneenä. Sellainen pappila näyttää tavallisesti olevan aiottu antamaan laitoksillansa ja niiden kautta ajattelevalle hengelle ainetta. Talo rukouksillansa, aumoillansa, korsillansa ja pahnoillansa, pikku veräjillänsä, jotka riippuvat haoista ja täytyy nostaa, saadakseen niitä auki ja kiinni, kuvailee maallista; mutta tämän takana löytyy kuitenkin huvitarha, jossa perhoiset lentävät ja mehiläiset hyrisevät ympäri hunajaa etsiessänsä. Sellainen talo oli Honkala eli se paikka, jossa komministeri Rauhanen asui.
Oli sunnuntai muuanna kirkkaana talviaamuna. Äskettäin oli satanut lunta metsiin ja vuorille, tiet olivat hopean kirkkaat ja kaikilta tahoilta kuului kulkusia, jotka ilmoittivat että kansa matkustaa kirkolle, joka sijaitsi vaan muuan tuhat askel siitä, vanhoine jykevine kiviaitoinensa suojellen rauhanpaikkaa pienen puukirkon ympärillä, mikä harmaana ja vähä-arvoisena näytti mukavammalta lumisine kattoinensa kuin muutoin.
Kirkon luona sijaitsee pitkät rivit talleja ja kirkkopuoteja, muutamat uuninpiipuilla varustettuja, joista siellä täällä nousee valkonen savupatsas taivaslaelle, merkiksi etteivät kirkkoon matkustajat olleet kaukana.
Pastori Rauhanen oli puhdistanut itsensä ja luki saarna-ainettansa viimeisen kerran, sillä oli jo "soitettu ensiksi," jolloin lukkari tuli ja hänen mukanansa kirkonposti.
"Äiti, täällä on kirje Antti Pietarilta!" huusi pastori ja istui pöydän ääreen avatakseen varovasti kirjeen, sillä niin oli hänen tapansa.
Rouva tuli sisälle ja hänen kanssansa muutamia lapsia, sillä Jumala oli siunannut avioliiton kaiken muotoisilla lapsilla.
"Lapsilla ei ole täällä tekemistä, kun minä puhun äitin kanssa," sanoi pastori vakaasti, ja kaikki lapset hiipivät pois, paitsi vähäisin, kuusivuotias poika, joka hallitsi vanhaa Tyyraa, mikä oikoi kakluunin vieressä ja suurella, tuuhealla hännällänsä nakutti laattiaa, osoittaaksensa ettei hän laisinkaan pahastunut, kun pikku Oskar istui sen päällä ja veti sitä korvista. Se oli hyvän suomista ja sen kärsi Tyyra, vaikka se teki välistä vähän kipeätä, niin että sen täytyi näyttää valkoisia hampaitansa ja kohteliaasti tarttua herransa käteen.
"Oskar saa olla täällä sisällä, isä, tahi hän menee ulos ja tekee jotain hullunkurista; hän kaatoi koko taaleruukun päällensä, sillä hän joutuu joka paikkaan."
"No niin, ole vaan hiljaa ja anna olla Tyyran täällä."
Komministeri luki nyt kirjeen, minkä Antti Pietari oli lähettänyt, sama nuorukainen, jonka viimeksi näimme vanhan rouva Printfellin luona. Antti Pietari kertoi että hän jo kävi opin koetuksissa opistosta poispääsöä varten ja toivoi keväällä olevansa pappi.
"Hän on kuitenkin hyvä poika, sillä tosin maksaa se paljon, mutta hän on auttanut enimmästi itseänsä kotiopettajana, ja varsinkin tuon kunniallisen inspehtoori Tammisen luona, joka on antanut hänelle niin paljon ja ollut kuin isä meidän pojalle."
"Niin, se oli hyvä etu," lisäsi äiti.
"Ja," alkoi komministeri silmäiltyään uudestaan kirjettä, "hän puhuu tässä miten hän on sovittanut esimiehensä erään vanhan sukulaisen, ja että hän kohtasi siellä mamselli Bernhardin, jonka hän huomasi erittäin siveäksi. Hm, minä muistelen kuulleeni sinun puhuvan eräästä Bernhardista."
"Niinpä niinkin, hän nai muutaman nuoruuteni ystävän, Teodora Wernerin; mutta lieneekö sama?"
"Sitä en tiedä, mutta nyt hän on ainoastaan leski ja taitaa olla hyvin köyhä, sen mukaan kuin Antti Pietari on saanut muistoonsa."
"Mutta, Jumalani, sitten se ei voi olla hän, sillä hän syntyi rikkaana ja joutui hyviin naimisiin, erittäin säädyllisen miehen kanssa, joka, luulen minä, sitten yleni majuriksi eli evestiksi, tahi mikä hän oli."
"Hän mahtoi olla katteini."
"Voipa olla mahdollista; mutta hauska olisi saada tietää hänen nimensä."
"Tyttären nimi on Dora," selitti pastori.
"Dora, niin, se voi olla mahdollista, sillä Teodora Werner nimitettiin tavallisesti Dora, hän on varmaan sama … pikku raukka, joka köyhtyi."
"Oi, hän sai kaiketi tuhlaajan, niin luulen, joka pani menemään mitä hänellä vähän oli, sellaista tapahtuu usein."
"Niin, Jumal' armahda!"
"Senpätähden on hyvä ettei tytöillä ole rahaa, sillä se syötti houkuttelee vaan hutiluksia huoneesen, vaan niillä pitää olla kunnollisuutta ja työkykyä, sitä ei mies voi tuhlata."
"Niin, sinä olet oikeassa, mutta jos hän olisi Dora Werner."
"Se on aivan mahdollista, Antti Pietari saa kuulustaa. Nyt soitetaan yhteen; ei, minulla ei ole aikaa lukea toista. Annas katson postileimaa! b-o-r-g, borg luetaan siinä, mutta jos se on Göteborg tahi Helsingborg, en voi sitä sanoa, minulla ei kuitenkaan ole siellä tuttuja."
"Oi, onhan joku sälli, joka kirjoittaa tiedon mukaan," sanoi rouva auttaessaan ukkonsa päälle turkkia, sillä ulkona tuuli jotenkin ankarasti. Useampia vuosia sitten matkusti muuan poika Tunturituvasta maailmaan, eikä ole kukaan kuullut hänestä."
"No niin, saamme nähdä takaisin tultuani."
Näin sanoen jätti pastori vaimonsa uuteliaisuudelle alttiiksi, sillä kirje Honkalassa oli melkeen yhtä harvinaista kuin valkoinen pääskyinen tahi Ibis lintu, mikä joskus on näyttäytynyt meidän metsäsyvänteissä, mutta aina on katsottu jotain tärkeätä maalle ja valtakunnalle ennustavaksi. Niin oli kirje Honkalan komministerin talossa, jos sen jotkut toiset lähettivät kuin Antti Pietari, pastorin veli henkikirjoittaja ja pastorin rouvan äiti, joka asui Geflessä, mikä täytyi jotain merkitä. Sinne ei tule sellaista pyhää Ibis lintua ilmaiseksi, Egyptistä, korkeaan pohjolaan.
"Se on kai joltain Rauhasen sukulaiselta ensi naimisessa," mietti hän itseksensä; sillä pastorilla oli nyt toinen vaimo. Emsimäinen, Antti Pietarin äiti, oli kuollut monta vuotta sitten. Varmasti joltain hänen sukulaiseltansa, sillä hänellä oli sukulaisia etelässä.
Rouvan uuteliaisuus ei kuitenkaan voinut tyytyä, sillä kirjeen päällystä oli paksu, läpinäkymätön ja niin hyvästi kiinni liimattu, että näytti kuin lähettäjä tahtoisi pilkata pastorin rouvaa.
Pastori kotiinsa tultua kulutti hyvän ajan päivällisellä, sitten vähän nukahti, ja vasta kahvin tuotua hän muisti kirjeen. Rouva seisoi kuin neulain päällä.
"Minä tiedän lähes ennakolta mistä se on," virkkoi pastori avatessaan saksilla päällystää; "voinpa melkeen olla varma että sen on lähettänyt vaimo vainajani veli, joka meni merelle. Monta vuotta luultuamme hänen kuolleeksi, tuli häneltä kirje — jolloin hän oli vaatteetonna. Hän olisi muutoin, sanottiin, tullut istutusmaitten omistajaksi Amerikassa; mutta hän oli vaatteitta, ja meidän täytyi siis lähettää hänelle rahaa. Sitten matkusti hän ulos, ja nyt on, maltappas, lähes viisitoista vuotta, kuin olen hänestä mitään kuullut; mutta tässä hän on taas minulla. Hm, alhainen sinetti, hm. Muutamat ihmiset näyttävät kuolemattomaksi, niistä kelvottomat kaikkein enimmän. Kunnialliset ja kunnolliset ihmiset tappaa tuulenpuuska, sula sattumus … mutta katsos, hylyn saa lähettää etelänavalle kolme kertaa ja maan ympäri kolmasti; hänen saa antaa joutua kuudesti haaksirikkoon ja olla mukana Messinan hävityksessä, mutta tietysti tulee hän kotia rakasten sukulaistensa luokse saadakseen pari alusvaatetta."
Näiden mietintöjen, jotka todellakaan eivät olleet vailla totuutta, loputtua oli hän saanut auki kirjeen, jossa hän paikalla katsoi nimeä.
"Tomlinger, välikauppias. Hm, sitä miestä minä en tunne". (Lukee:)
"Korkeasti kunnioitettava herra viisaustieteen maisteri ja varapastori."
"Tuo mies taitaa antaa arvonimiä, hm."
"Vaikka minulle aivan tuntematon, pyydän kuitenkin eräässä tärkeässä asiassa saada kääntyä herra pastorin puoleen, anoen että kiiruummittain saisin suosiollisen vastauksen. Minä olen avioliitolla yhdistetty konsuli Stappelmannin vanhimman tyttären kanssa, Gunhild Stappelmannin, ja on hänen kanssansa kolme lasta, joista nuorin on vuoden ja puolentoista kuukauden vanha ja nimitetään Gunhild äitinsä jälkeen, kumpikin vanhemmat, poika ja tyttö, käyvät koulua. Mainitulla Stappelmannilla…"
"Mutta mitä Jumalan nimessä," virkkoi pastori, "minulla on
Stappelmannien kanssa tekemistä? Mies mahtaa olla hullu." (Lukee:)
"Mainitulla Stappelmannilla, rakkaalla apellani, oli ensimäisessä naimisessansa mamseli Stearin, rovasti Stearinin tytär, jonka sisar oli kamreeri Blänkertin täti, joka kuoli halvaukseen pankissa, ja Blänkerti oli eno herra pastorin rouvalle, syntyisin Eleonora Kristina Ulfving. Kun nyt Ulfvingilaiset Blänkertin kautta ja Blänkert Stearinin kautta ja Stearin Stappelmannin kautta on sukua meidän kanssamme, olen minä niin rohkea että katson herra pastoria rakkaaksi sukulaiseksi, jonka kanssa olisi minulla erinomainen ilo personallisesti tutustua."
"Kiitän nöyrimmästi. Hm, mitä tästä tulleekaan."
"Se lienee herra pastorille hyvin tietty, että nuori Blänkert, pankissa halvaukseen kuolleen kamreeri Josias Blänkertin poika, kuoli ennenkuin oli täyttänyt 21 vuotta…"
"Ei, siitä en minä mitään tiedä…"
"… hivuttavaan tautiin, jättäen meille surevia sukulaisia — sillä hän taisi olla kelvollinen ja luotettava nuorukainen, joka Upsalassa tutki lääketiedettä, mutta kuoli lasareettikuumeesen. Tällä, Ludwig Blänkert niminen, oli äitinsä kautta, syntyisin neiti Sidenkrona, oikeus perintöön vanhan Sidenkronan jälkeen, joka jätti erittäin suuren varallisuuden. Käräjöiminen ilmestyi, mutta kun nuori Blänkert oli alaikäinen, vietiin perintö, asia jäi siksensä ja perintö tuli jonkun kamreeri Millerin omaksi, joka lienee ollut hyvin kehno ja halpa ihminen, kykenevä suurimpiin konnantöihin. Millerin äiti oli tosin syntyisin Sidenkrona, mutta ihan toista lajia kuin meidän Sidenkronan haara, joka eroaa siten, että meidän eli vanhemmassa sukuhaarassa on päärynän muotoinen silmikko ruunussa, jota vastaan sillä Sidenkronalla, josta Miller on sukuisin, on ristillä varustettu maapallo, mikä voidaan nähdä vaakunakirjeessä. Siis ovat päärynämerkkiset Sidenkronat aivan toista sukua, kuin ristillä merkityt, ja Miller on siis anastanut itsellensä perinnön ilman minkäänlaista laillista oikeutta. Mainittua Milleriä, joka eläissänsä lakivoimaisen oikeuden nojalla, vaikka aivan laittomalla päätöksellä oli perinnön omistaja, ei voitu karkoittaa kamalasti anastetusta oikeudestansa; mutta hänen kuoltuansa olen minä, joka tunsin asian oikean laidan, haeskellut kaikki löydettävät sukulaiset, ja olen kynäillyt kuudettakymmentä kirjettä, joihin on noin puoliksi vastattu.
"Minä anon nöyrimmästi että herra pastori toimittaisi suosiollisesti asianajajan valtakirjan herra pastorin ja perillisten laillisen oikeuden Sidenkronan perinnössä valvomista varten, etenkin kuin kamreeri Miller on testamenteerannut omaisuutensa jälkeen jääneelle vaimollensa ja yhdelle tytölle, jonka he olivat ottaneet kasvatustyttäreksi, semmenkin kuin ei sanota tunnustettavan ennen avioliittoa tullutta lasta.
"Pyytäen suosiollisesti anteeksi pitkää kirjettäni, jota asioitten tärkeys ei kuitenkaan ole voinut estää, sulkeun minä herra pastorin ystävyyteen, ollen erinomaisella kunnioituksella ja heimolaisuudella niin hyvin herra pastorin kuin pastorin rouvan kuuliaisin palvelia."
"Hm, tuo on omituista, mutta se taitaa olla kuitenkin totta; ja paitsi sitä tässä ei ole minun oikeuteni, vaan Antti Pietarin, jota tulee valvoa. Kuitenkin," lisäsi hän hetken mietittyänsä, "se maksaa rahaa ja … on epävarma."
Pastori tuumi itseksensä ja vaimonsa kanssa, ja päätti lähettää valtakirjan.