MEREHEN ASTI.
Alta hangen huhtikuisen
kirkas puronen pulppuaa.
Pilvivälkyt veessä ui sen,
solju kevättä kuuluttaa.
Kaikkialta,
maankin alta
juo se innon hekkumaa.
Vettä veljellistä kertyi,
muodostui jo vuolas vuo.
Suunta selvis, mieli mertyi,
merehen vietti virta tuo.
Maita raatoi,
puita kaatoi,
vapautensa vaati luo.
Kautta laaksoin, kumpuin kulki,
yhtyi vierivirtoihin.
Estehet kun uoman sulki,
vyöryi puhki pärske'in.
Voittoisasti
merehen asti
riensi hengin hehkuvin.