NIIN HÄN MENI ITSEENSÄ.
Ei yhtään tähteä välkä,
yltympäri ulvoo yö.
Yli yltyy henkeni nälkä,
nyt kuoleman kellot lyö.
Näin hukkuu tuhlarin henki,
kun lahjoja hoitanut ei.
Haa, heikoin taattoni renki
mun eestäni aartehet vei!
En nälkään kuolla mä aio,
ylen kurja se kuolema ois.
Kun muut ei eestäni taio,
enkö itse mä virvota vois!
Käyn luoksesi, luonto, sä taatto:
Elo entinen anteeks' suo!
Nyt tullut on työn pyhäaatto,
joka uskoni uudeksi luo.