JAMBI- JA ANAPESTISÄKEEMME.
[»Päivän» 2. n:ossa 1908 esitetty pääasiallisesti samoin sanoin kuin tässä]
Jambi- ja anapestisäkeemme sietää ottaa vähän lähemmin tarkastettaviksi, koska meillä niistä runo-opeissamme ja muualla yhä puhutaan yhtä suurina tekijöinä kuin trokeisista ja daktylisista säkeistäkin. Ne selitetään muodostuvan jambi- ja anapestijaloista. Miten on sitten näiden jalkojemme laita? Runomittamme perustuu pääasiallisesti korkosuhteisiin, jopa viime aikaisen käytännön mukaan valitettavasti paljoakaan välittämättä laajuudesta. Sekä jambissa (- —´) että anapestissa (- - —´) on nousutavu viimeisenä. Kielessämme ei kuitenkaan ole sanoja, joissa korko on nouseva, vaan se on säännöllisesti laskeva, pääkorko ensi tavulla. Sellainen jambinen tai anapestinen harvinainen erikoisuus kuin esim. Timo (kutsuessa, varottaessa) tai eläköön (huutaessa) ei sääntöä muuta. Korolle perustuvaa jambia tai anapestia ei suomalainen sana siis voi muodostaa. Mitenkä sitten voidaan meillä saada jambi- ja anapestisäkeitä? Yksitavuisten sanojen avulla voi sellaisiakin muodostaa, joskin ne runoudessamme ovat perin harvinaisia. Jotta säkeitä näet voisi katsoa jambi- ja anapestisäkeiksi, pitäisi niissä useimpien nousujen lopussa olla sanankin loppu. Esimerkkinä tällaisista jambisäkeistä olkoon seuraava:
Mut yö | ei lunt', | ei un|ta nää.
Jambi-anapestista mittaa on:
Ja päiv' | on kir|kas ja yö | on poiss'.
Joka ottaa etsiäkseen runoudestamme säkeitä, joita syystä voi sanoa jambisiksi tai anapestisiksi, huomaa ettei niitä ole kuin sangen vähän. Jos kielessämme olisi runsaasti yksitavuisia sanoja, olisi asianlaita vähän toinen, mutta niitäkinhän on verraten niukasti. Niinpä jambiset ja anapestiset säkeemme eivät vastaakkaan nimeään. Ne eivät ole muita kuin esitahdilla alkavia trokeisia ja daktylisia. Katsotaanpa "jambista" säettä
Jos rui|kutel|la voi|sin!
Huomaamme että tällainen tähän asti käytetty jalkoihin-jako tuntuu luonnottomalta. Säe onkin itse asiassa esitahtinen trokeinen. Sen mukaan se on jaettava runojalkoihinkin:
Jos | ruiku|tella | voisin.
Samoin "anapestinen" säe:
Hepo jou|tuen juok|si sen kiin|ni
on oikeastaan esitahtinen daktylinen:
Hepo | joutuen | juoksi sen | kiinni.
Ne harvat varsinaisemmin jambiset ja anapestiset säkeet, joista ylempänä oli puhe, sopii yhtä hyvin pitää esitahdilla alkavina trokee- ja daktylisäkeinä kuin jambisina ja anapestisina, siis esim.:
Mut | yö ei | lunt', ei | unta | nää.
Ja | päiv' on | kirkas ja | yö on | poiss'.
Samalla kuin onkin muistettava, ettei runomittaa yleensä sovi muodostaa pelkistä sanaisjaloista, samalla on myöskin huomattava, että sellainen sanan- ja jalanjako, joka muuttaa runomitan aivan toiseksi kuin sen pitäisi olla, voi vain poikkeustapauksessa olla oikeutettu jotakin eri tarketusta varten, mutta ei suinkaan yleensä kaikissa säkeissä, kuten meidän n.s. jambi- ja anapestimitoissa on laita.
Edellä esitetystä käynee selville, että on täysi syy lakata erikseen puhumasta meidän jambi- ja anapestisäkeistä, koska ne oikeastaan ovat vain esitahtisia trokeisia ja daktylisia. Runomittamme käsittelylle on eduksi, että jätetään pois harhaanjohtavat nimet.
Mitä muuten vielä esitahtisiin säkeihimme tulee, on huomattava, että ne ovat meille tulleet verraten myöhään. Vanhimmassa kansanrunoudessa emme niitä tapaa. Kielemme luonnon mukaisempia ovatkin esitahdittomat säkeet. Esitahdilla alkavat ovat vierasluontoisempia, kuten ovat vierasperäisiäkin, muilta lainattuja.