KOLMAS KOHTAUS.
Edelliset, Hurtti.
HURTTI (Tulee). Seis!… Tuli ja leimaus! Juoksethan nurin vanhan isäsi!… Odota nyt kauniisti, niin saat kuulla hauskoja uutisia… Jumalan rauhaa, veli! Samoin, neiti Ingrid!… Herranen aika! kuinka hän näyttää tänään sievältä!… Mutta Rudolf ei liioin ole mikään raukka… (Menee Ingrid'in luo ja taputtaa häntä poskelle). Tuommoinen herttainen olento; niin älä käännä päätäsi pois!… (Toisille). Muistanpa, kun kuningas kerran nukkui päivällisuntaan kanuunakärryissä, piti minun mennä ilmoittamaan hänelle eräs kreivinna Köningsmark vai Kröningsmarsh, eli mikä hänen nimensä lie ollut, joka tahtoi puhutella kuningasta. "Miltä hän näyttää?" kysyi Kustaa, "onko hän kaunis?"… "No, niinkuin kirkkoenkeli", sanoin minä. "aja hänet hiiteen!" sanoi kuningas. "Miksikä?" kysyin minä. "En minä nyt jouda rakastamaan muuta kuin miekkaani!" sanoi kuningas ja potkasi maahan niin lujasti, että eräs rumpali alkoi päristää hätärumpua, sillä hän luuli vihollisen alkavan ampua.
INGRID: No, mitä sanoi kreivinna siihen?
HURTTI: Suuttui ja meni tiehensä. Ja mitäpä siitä. Jospa hän olisi ollut edes prinsessa tai ruhtinatar… Mutta vain tavallinen kreivinna, jollaisia kasvaa joka puussa Saksassa ja Ranskassa niitä löytää joka pusikosta, puhumattakaan Preussia, jossa niitä saa poimia maasta, kuin meillä nauriita.
RUDOLF: Olipa tuo tosiaankin hauska uutinen. Luulin teillä toki olevan parempaakin.
HURTTI: Niin, mitä oikeastaan läksit. Hurtti: Niin, tosiaankin. Olin aivan unohtaa asian… Niin, tulen nyt kutsumaan teitä kestiin, se tahtoo sanoa sinua veli Larsson, ja sinä poikani saat tulla myös mukaan. Olen saanut tehtäväkseni kutsua kaikki tuttavani luokseni juomaan kuninkaan maljan ja siitä ei kukaan mahtane kieltäytyä.
LARSSON ja RUDOLF: Ei, ei!
LARSSON: Mutta keneltä sinä olet saanut juomia, et suinkaan…
HURTTI: Eräältä sotatoverilta, luutnantti Breitfelt'iltä. Tänään on hänen syntymäpäivänsä ja sen hän tahtoo viettää toimeenpanemalla juomingit kuninkaan terveydeksi… Minusta on se erittäin kaunista — vai kuinka? Hän on erittäin käskenyt kutsumaan teitä molempia.
LARSSON: Miten, hitto vie, hän meidät tuntee?
HURTTI: Eikö hän nyt tuntisi vanhan sotatoverinsa tuttavia? Hän tietää luonnollisesti, että minulla on poika joka aikoo sotamieheksi… Ja sinua sitten, kauniin Ingrid'in isää, — luuletko ett'eivät upseerit sinua tunne?… Kyllä maar, paremmin kuin luuletkaan!… Hehehe!… Eivät he kaikki rakasta ainoastaan miekkaansa…
INGRID: Mitä te taas? Vanha kujeilija! Olisiko joku upseeri…
RUDOLF: Upseeri!… Mitä jos Breitfelt olisi ollut toinen niistä, jotka eilen kävivät täällä!
LARSSON: Niin, tosiaankin, mitä sinä oikein sanoit?
INGRID: Selittäkää paremmin!
HURTTI: Selittäkää! Ei minulla ole mitään selittämistä… Ja enhän minä ole mitään sanonutkaan. Tiedän vaan, että luutnantti Breitfelt on minulle lähettänyt juomia ja käskenyt minut tuttavineni pitämään hauskaa, ja siinä kyllin… Tosiaankin, olinpa unohtaa koko asian. No, vieläkö te lähdette juomaan kuninkaan maljan?
LARSSON ja RUDOLF: Tietysti! Mielellämme!
RUDOLF: Ja sen maljan kunniaksi tahdon laulaa erään laulun. Kuulkaahan!
(Laulaa).
Laulu N:o 5.
Nouse, joukko urhomainen,
Saapunut on surman yö!
Rauhan rikkoi vainolainen
Nyt jo koston hetki lyö.
Eteen eestä synnyinmaamme,
Voitto ompi sankarimme,
Onni siitä kotimaan,
Eteen uljahasti vaan!
Taisto riehuen jo ryskää
Tykit paukkuu, kalpa välkkyy,
Rivit horjuu, pakoon kääntyy
Meille voiton lippu liehuu.
HURTTI (Laulun jälkeen). Sillä lailla! Hurraa! Edes mars! (Nilkuttaa marssin tahdissa Larsson'in ja Rudolf'in jälessä, rallattaen marssin säveltä). Taramtramtram j.n.e.