TOINEN KOHTAUS.
Edelliset, Rudolf perältä sotilaspuvussa.
RUDOLF: Hyvää päivää, mestari!
INGRID: Rudolf!
LARSSON: Sotilaspuvussa. Vai niin, se on siis tehty?
RUDOLF: Niin, tänään minut kirjoitettiin rykmenttiin ja nyt tulen sanomaan teille hyvästi!
LARSSON: Ohoh! Niin kiire ei sinulla toki mahtane olla!…
INGRID: Jopa nyt peräti! Olen aivan hölmönä. En luullut Rudolf'in todenteolla aikovan…
LARSSON: Mutta kuules, junkkari! Oletko tarkoin miettinyt, minkä tärkeän askeleen olet ottanut?… Jättää ammatti, joka hyvästi elättää harjoittajansa ja johon sinä kykenet … se on suurinta kevytmielisyyttä! Luuletko nyt olevasi ensimmäisiä urhoja sotaväessä? Eipä luullakseni monikaan vihollinen sinun edessäsi pakene.
RUDOLF: Eihän isäukkokaan ole niin suuri, ja kuitenkin on hän tehnyt paljon urotöitä. Minä ammun ja pistän kuoliaaksi kaikki mitä tielleni sattuu ja sitten itseni lopuksi! … ja kun minua ei kukaan kaipaakaan, niin…
INGRID: No, entäs minä, Rudolf?
RUDOLF: Neiti Ingrid?!
INGRID: Salli minun puristaa kättäsi.
RUDOLF (Hurjana ilosta). Hurraa!… Hiiteen nämä ryysyt!… Minä jään kotiin ompelemaan hansikoita — se on paljon parempi! (Äkkiä totisena). Mutta, hitto vieköön … se ei käy päinsä!… Pestiä ei voi peruuttaa… Äh, nyt olen tehnyt tuhmasti.
LARSSON: He, he, he, niin, niin … niin käy aina, kun ollaan liian ahneita puurokupin ympärillä… Ja sinun pitäisi nyt mennä taistelemaan isänmaan puolesta, he, he, he!…
RUDOLF: Vaiti, mestari!… Koska kohtaloni nyt kerran on ratkaistu, niin näytän myös mihin kelpaan. Nyt kun tiedän, että neiti Ingrid vuodattaa muistolleni kaipauksen kyyneleen, nyt en pelkää mitään vaaroja. Mihin sotalippu minua kutsuneekin, seuraan sitä, varmana siitä, että nuori vereni ei ole turhaan vuotava, vaan että sydämmeni kuihtuu isänmaan ja kuninkaan tähden… Eläköön isänmaa, eläköön kuningas!… Hyvästi!