KUINKA ENGLANNISSA VASTUSTETAAN JUOPUMUSTA.
1. Kuka murtaa mustan portin?
Joka kauniina kuuvalo-yönä kulkee Westminster siltaa pitkin, näkee Thems'in laineitten kimaltelevan syvyydessä jalkojensa alla ja komean parlamenttirakennuksen kohoovan näköalan perällä. Jos hän nyt pysähtyy, on hänen silmäinsä edessä Westminster-Abbey, loistaen kun hopeavalossa, ja hän käsittää, miksi Aleksanteri von Humboldt kutsui tätä ihmeellistä rakennusteosta "kiviseksi uneksi". Niin kyllä unikuvalta näyttää sinusta tämä mahtavan suuri ja kuitenkin niin ilmainen rakennus kepeän kepeine huippuineen, jotka kuitenkin ovat kestäneet niin monien vuosisatojen myrskyt, solakkakaavaisine osineen, jotka, etenkin kuuvalossa näyttävät ylös ja alas häilyviltä utukuvilta. Niinpä niinkin, "kivinen unelma", jonka muodostava ihmiskäsi on loitsuvoimalla synnyttänyt! Joka katsellessaan tätä unta ja vaipuessaan sen historian miettimiseen ei rupea uneksimaan, siinä ihmisessä ei ole hiventäkään runollisuutta. — Päivälläkin on tämä kirkko ihana. Taivaallisen maailman aavistukset täyttävät herkän sydämmen, kun astuu puolipäivän aikana näiden holvien suojaan auringonpaisteen tungetessa sisään maalattujen ikkunain kautta ja kauniitten äänien taivaallisista kööreistä muistuttavalla laulullansa kaiuttaessa avaraa huonetta.
Mutta Westminster-Abbey ei ole ainoastaan mieltä ylentävä temppeli; ei suinkaan, tämä mahtava göötiläinen rakennus on samalla mahtavan suuri hautapatsas tahi, oikeammin sanoen, Englannin kansan kunniapatsas. Suurimmat miehet, jotka Englannissa ovat puoleen vuosituhanteen ilmaantuneet, ovat täällä haudattuina, tahi joll'ei niin ole laita, on heille täällä kumminkin muistopatsas pystytetty. Jotka elämässä olivat verivihollisia, niille kuolemassa on täällä rauhallisesti valmistettu vuode toistensa viereen, joko elämänsä aseman taikka suurien töittensä kautta tultuansa kansallensa merkillisiksi. Täällä näet sinä niiden kuningassukujen haudat ja muistomerkit, jotka yhdeksän vuosisataa sitten ovat hallinneet Englannissa, samoin myöskin suurinten sotapäällikköjen, valtiomiesten, oppineitten, filosofien, runoilijoiden, taiteilijoiden, keksintömiesten, löytöjen tekijäin muistopatsaat; täällä näet sinä mainioiden piispain ja muiden kirkkoruhtinasten muistomerkit, mutta myöskin yksinkertaisia saarnaajoita, jotka eläissänsä herättivät maallisten ruhtinasten ja kirkonmiesten vihaa vastaansa (kuten Joh Wesley, joka huolimatta kaikista valtiokirkon säännöistä kutsui koko maailman "kirkkoherrakunnaksensa") on täällä "tehty ikuisiksi". Tunnittain voi kävellä Westminster-Abbey'n salaperäisessä hämärässä katsoen ja lukien, eikä sittenkään ole nähnyt mitään verraten siihen, mitä vielä jäljellä on. Tunnittain olen minäkin monta kertaa kävellyt ihmetellen, kuinka paljon suuria miehiä kaikenmoisilla aloilla Englannissa on ilmestynyt, ja katsellessani näitä hautoja kertonut ja uudelleen tutkinut Englannin historiaa sellaisella tavalla, kuin sitä ainoastaan täällä voi tutkia.
Mutta erittäinkin halusin minä löytää Livingstone'n hautaa. Sillä minä tiesin Englannin kansan kunnioittaneen suurta lähetyssaarnaajaa, samalla kuin kunnioitti itseään laittamalla hänelle haudan Westminster'iin. Minun tarkoitukseni ei ole tässä puhua tästä ihmeellisen suuresta miehestä, joka uhrasi koko elämänsä viimeiseen veripisaraan saakka toimittaaksensa Kristuksen valoa "mustaan maanosaan", Afrikaan, joka sankarin tavalla taisteli kauheata orjakauppaa vastaan, joka imee kuiviin Afrikan sydänveren, — miehestä joka on tehnyt niin suuria löytöjä, että sanotaan hänen ensimmäisenä tehneen Afrikan maantieteen; — minä en tahdo kertoa kuinka tämä Afrikan apostoli heitti henkensä keskellä Afrikaa, taistellen Afrikan puolesta uskollisten afrikalaistensa ympäröimänä; — minun täytyy peljätä loukkaavani lukijoitani, joll'en edellyttäisi, että he tietävät tämän kaikki.
Astukaapa nyt kanssani kirkon väli-osassa olevan yksinkertaisen, sileän hautakiven luo, joka peittää Livingstone'n luut. Hautakirjoitus teidän pitää lukea; se on lyhyt; paitsi välttämättömimpiä biografisia tietoja on siinä ainoastaan kuolevan lähetyssaarnaajan päiväkirjan viimmeiset sanat, ja ne kuuluvat näin: "Taivaan siunaus jokaiselle, olkoonpa hän sitten aasialainen, amerikalainen, turkkilainen tahi eurooppalainen, joka vaan on apuna Afrikan portin avaamisessa." Sen, jolla on jokin käsitys sanan voimasta, täytyy myöntää, että tämä tämän miehen lausuma sana on semmoinen taisteluhuuto, että se voi elähdyttää ja lämmittää tunnottomia ja kylmiäkin sydämmiä. Afrika on maanosa, joka meidän aikaan näkyy saavan samanlaisen merkityksen mailmalle, kuin Amerika 16:lla vuosisadalla. Mutta Livingstone kehoittaa jättiläistyöhön joka on "mustan maanosan" täyttäminen valolla ja vapaudella.
Samana päivänä, jolloin minä Livingstonen haudan ääressä seisoin ja häpesin ja (sen saan sanoa) rukoilin, — samana päivänä saivat hänen sanansa minun mielestäni myöskin tykkynään toisenlaisen merkityksen. Minä menin nimittäin Westminster'istä Lontoon itä-osaan, missä köyhä alhainen väestö asuu. Jo olen edellä kertonut tämän kaupunginosan kauheata tilaa. Tämän päivän illalla aina myöhään yöhön saakka kuljeskelin minä leveillä kaduilla, jotka olivat täynnä lainehtivia ihmisjoukkoja, ja ahtailla kamalilla kujilla, missä paheilla on pesäpaikkansa. Mutta yksi pahe ilmestyi kaikkialla peittämätönnä, mihin ikinä kääntyikään, tarkastelipa sitten miehiä tahi naisia, ja se pahe on juopumus. Melkein joka askeleella tapasi ihmisiä, jotka suoraan sanoen olivat eläimen tilassa. Ihmisyys muuttuu juopumuksen kautta eläimellisyydeksi, ja tämä on satojen tuhansien laita Englannissa. Ja kuinka monta mies- ja nais-juoppoa, niin monta perikatoon joutunutta perhettä; — kuinka monta isää ja äitiä on juoppoja, niin monella on sairaat lapset joiden veri on myrkytetty. Vaan miksi tuhlaamme sanoja tähän? Tästä on kylliksi kirjoitettu, ja onhan yli maan tietty, miltä Englanti tässä suhteessa näyttää. Ja miksi me sanomme vaan Englanti! Voi, yhtä hyvin Saksa, Venäjä, Hollanti, Skandinaavia ja kaikki pohjoismaat! Mutta juopumusta en kuitenkaan missään ollut tavannut niin kauheassa määrin kuin Lontoossa; ja kun minä tänä iltana näin nämät helvetinhaamut ympärilläni, nämät hoipertelevat olennot joka puolelta ryysyissä; kun ajattelin niiden kauhean suurta lukumäärää, jotka kaikissa brittiläisissä maissa ovat samassa tilassa, kaikkea sitä ääretöntä kurjuutta, joka siitä tulee, sitä pakanuutta, mikä siitä alkunsa saa, — silloin kuulin minä jälleen Livingstonen sanat: Taivaan siunaus jokaiselle olkoonpa hän sitten aasialainen, amerikalainen, turkkilainen, tahi eurooppalainen, joka on apuna Afrikan portin avaamisessa.
Niin kyllä oikein ja hyvin, välttämätöntä ja Jumalalle otollista on, että murretaan pakanuuden mustaa porttia meren toiselta puolella, mutta senkaltaisen taistelun ja työn tähden emme saa koskaan unhottaa sitä pakanuutta, joka meitä ympäröi. Juopumus keskellä kristittyä maailmaa, paloviinan herruus tuhansien ihmisten yli, jotka ovat kastetut Kristuksen nimeen — on oikea perkeleen voittoriemu. Kuinka voisi häneltä riistää pois tämän saaliin? Me voimme jo edeltäkäsin otaksua, ett'eivät niin innokkaat ja toimeliaat Englannin kristityt ole unhottaneet taistelua juopumusta vastaan, vieläpä, että he panevat kaikki voimansa ja keinonsa liikkeelle tätä kansansa perintövihollista vastaan. Me emme pety tätä otaksuessamme. Katsokaammepa, millä aseilla tuolla puolen Englannin kanavaa taistellaan, ja oppikaamme sitten, mitä me Saksassa ja muissa maissa siitä voimme hyväksemme käyttää.
2. Teetotaler'it.
Suurin katujulistus, jonka luin kohta Englannin maalle astuttuani, sisälsi lämpimän kutsumuksen erääseen "väkevien juomien täydellisesti nauttimattomien seuraan"; viimmeisessä julistuksessa, jonka lähtiessäni nain Bromley'n asemahuoneella, oli kutsumus suureen juhlaan jonka raittiuden ystävät muka pitivät kristallipalatsissa. Kuusikymmentä tuhatta henkeä oli luvannut tulla saapuville, ja suurenmoinen lausunto yleismielipiteestä muka annettaisiin. Kaikenkaltainen soitanto, täysi-ikäisten köörit, lasten köörit ja useain kieliset todistukset panisivat muka oikeaan valoonsa tämän suuren kansallisliikkeen. Kaikkialla Englannissa kohtaa kutsumuksia. Ei niin mitätöntä kaupunkia ole, ett'ei siinä olisi ravintolaa, jonka kilpeen jättiläiskirjaimilla on kirjoitettu: "Temperance-Hotel". Tämä siis on ravintola, missä ei viiniä eikä olutta, ei paloviinaa eikä mitään muutakaan päihdyttävää juomaa ole saatavana.[13]
Mihinkä tahansa meneekin tapaa kaiken säätyisiä ihmisiä, joilla on sininen, viheriäinen tahi keltainen nauha napinrei'ässä. Ne, jotka tällä tavoin ovat itsensä koristaneet, ilmoittavat sillä tykkänään kieltäytyneensä nauttimasta alkoholinsekaisia juomia. He jo tällä tavoin sanoitta kutsuvat tulemaan yhdistykseensä. Mutta eipä heiltä puutu sanojakaan. Ihmeen suurella innolla koettavat raittiuden ystävät levittää liittonsa mielipiteitä. Tuskin mitään varsinaista eroitusta on siinä, ett'eivät he kaikki pidä samanväristä nauhaa; irlantilaiset pitävät mielivärinänsä viheriäistä, mutta ovat kuitenkin yhtä ankaroita raittiuden ystäviä kuin siniset ja keltaisetkin. Ainoastaan ne muutamat, jotka pitävät punaista nauhaa, eivät tahdo tykkänään poistaa väkijuomien käytäntöä, vaan myöntävät niiden kohtuullisen käyttämisen. Mutta heillä ei ole juuri puoltoa.
Vieläpä naisten ja neitostenkin kesken, ja erittäinkin mies- ja nais-palvelijain kesken "Temperance work among servants" vaikutti raittiusliitto hyvin uutterasti. "Temperance work among children" on asia, joka meistä saksalaisista tuntuu suorastaan naurettavalta ja lapselliselta, ja kuitenkin on sillä, kuten kohta saamme nähdä, suuri merkitys.
Se sana, joka selvimmin osoittaa tämän liikkeen omituisuuden ja jota sekä ystävä että vihollinen käyttää, on sana "Teetotaler". Se ei suinkaan merkitse "täydellistä teenjuojaa", kuten asian tuntemattomat arvelevat; tällä sanalla "Tee" ei ole mitään yhteyttä Té-sanan (tea) kanssa. Viisikymmentä vuotta takaperin ei sanaa "teetotaler" löytynyt vielä missään englantilaisessa sanakirjassa, eikä missään englantilaisessa murteessakaan. Sillä on suorastaan koomillinen synty. Preston'issa perusti nimittäin muuan herra Turner raittiusseuran, ensimmäisen kaikista raittiusseuroista. Tässä tilaisuudessa piti mainittu mies pienen puheen; hän tahtoi sanoa, että täytyisi täydellisesti (totally) olla nauttimatta väkiviinajuomia, jos tahtoisi saavuttaa mitään menestystä. Mutta koska hän änkytti, ei hän suorastaan voinut lausua sanaa "totally", vaan tavoitteli: "tee-tee-tee-tee totally". Sillä tavoin sai uusi liike uuden nimen. Se alkoi vaikutuksensa seitsemällä hengellä ja nyt mainitaan siihen kuuluvan 3-4 miljoonaa kaiken säätyisiä, kaiken ikäisiä brittiläisiä molempaa sukupuolta. Vaikka tämä lukumäärä olisikin hiukan liian suureksi arvattu, ei kuitenkaan voi kieltää, että tämä yhdistys on suurennut sinapinsiemenen lain mukaan (Matt. 13: 31, 32) ja että mahtava puu on kasvanut pienestä, vähäpätöisestä siemenestä. Ja tämä liike on vielä nopeassa kasvamistilassa. Lontoon kaduilla vilisee herroja, jotka käyvät korunauha napinlävessä. Melkein yhtä paljon on niitä, jotka ovat täydellisiä teetotaler'ia, vaikka eivät pidä väliä nauhan käyttämisestä. Ehkäpä heillä ei olekaan väärin arvellessaan, että nauhan käyttämisestä voisi olla aihetta hengelliseen kerskaamiseen ja farisealaiseen ylpeyteen; sitä paitsi he tahtovat välttää, ett'ei toisin ajattelevaiset saisi mitään loukkausta sen johdosta. Nauhankäyttäjät sitä vastoin todistavat, että nauhalla tässä asiassa on jonkunmoinen lähetystyö, — että häpeeminen ihmisten edessä on raukkamaista, ja että kiusauksenkin hetkenä nauha on suojeluksena, käypi tämäkin laatuun.
Mutta teetotaler'it — olkoonpa heillä nauhaa tahi ei — tulevat usein suuriin kokouksiin vahvistuaksensa työssänsä. Ja näissä kokouksissa, joihin joka ihmisen on lupa ottaa osaa, päristetään värväysrumpua, ja jokainen, joka voitetaan, tulee heti puolestaan innokkaaksi tahi suorastaan kiihkoisaksi lähetyssaarnaajaksi. "Pelastusarmeijaan", jonka vaikutus Englannissa on mahtavan suuri, ei oteta miestä eikä naista, joka ei ole antanut täydellistä raittiuslupausta. Suuressa kauppalaivastossa on sadoittain laivoja, joihin ei lainkaan oteta päihdyttäviä juomia. Sotajoukossakin tällä liitolla on hyvä vaikutusala. Ei löydy yhtään englantilaista sotalaivaa, jossa ei olisi teetotaler'eja, ja jokaisessa maasotaväen kasarmissa ovat heillä omat huoneensa. Monet lääkärit ja upseerit edistävät innolla liikettä tällä alalla. Kenraali Wolseley, Arabi'n voittaja, päivän sankari, on innokas teetotaler'i, eikä voi kyllin kehua, kuinka paljon kestävämmät marsseissa teetotaler'it olivat muita hänen armeijansa sotamiehiä. Sanalla sanoen, joka alalla edistyy liike suuresti. Alhainen väestö se kumminkin tekee vielä pahinta vastusta. Mutta kaikenmoisten meeting'ien kautta, joissa ei vaikuteta ainoastaan järkeen ja sydämmeen, vaan myöskin (kunnon suuruksilla y.m.s.) tyhjään vatsaan, taivutetaan se vähitellen. Ja tämä tarkoitus saavutetaan sitä paremmin, kun raittiusystävät liittyvät lujiin yhdistyksiin, jotka tarjoovat yksityisille jäsenille kaikin puolin vahvaa tukea ja toimittavat heille kaikenlaisia etuja.
Eipä siis ihmettäkään, että asiain näin ollen on ymmärtäväisiäkin englantilaisia, jotka jo hengessä näkevät rakkaan isänmaansa vapaana kaikista juopoista, jotka näkevät kansan toista vertaa lujempana kuin se nyt on, yhteiskunnallisessa ja aineellisessa, siveellisessä ja uskonnollisessa suhteessa, — uuden terveen sukupolven. Väkiviinajuomien nauttiminen kokonaisuudessaan ja sen mukaan väkiviinatuonti on jo alkanut vähetä äärettömän suuressa määrin, yksistään Lontoossa oli v. 1881 juopumustilassa tehtyjen rikosten lukumäärä suurempi kuin kaksi tuhatta, s.o. noin 12 prosenttia vähempi kuin 1880, vaikka väkiluku on saman ajan kuluessa mahdottoman paljon enentynyt. — Meistä saksalaisista tuntuu melkein naurettavalta, kun Lontoon ravintoloissa näkee nuorten ja vanhain herrain syövän oikein kadehdittavalla ruokahalulla, mutta jotenkin monen syödessänsä juovan ainoastaan vettä tahi maitoa tahi korkeintaankin hedelmänmehua. Mutta edellisissä lu'uissa olemme jo maininneet, että Englannin lähetysystävät vaikuttavat "yhteiseen kansaan" ei ainoastaan kertomalla kauheita kertomuksia paloviinan aikaansaamista onnettomuuksista, eikä myöskään ainoastaan sen kautta, että ovat nauttimatta alkoholin-sekaisia juomia, — vaan myöskin positiivisesti, nimittäin toimittamalla kaikkialle hyviä ravintoloita, joissa on sekä luku- että biljardihuoneet, ja joissa helpolla hinnalla saa kaikkia, mikä vahvistaa ruumista, ottamatta lukuun olutta, paloviinaa ja viiniä. Varmaankin on tämä lähetyksen voimakkain puoli. Sillä ihminen ei luovu nautinnosta, sentähden että se on vaarallinen, vaan mahdollisesti tekee sen, jos hän saa sijaan toisen nautinnon, joka on terveellisempi.
Täydellisesti johdonmukaista on, että teetotaler'it kääntyvät etenkin nuorison puoleen. Nuorison täytyy kannattaa jokaista hanketta, jolle tulevaisuutta toivotaan. Voi, uskomatonta on kuinka monta poikaa ja tyttöä Englannissa jo nauttii paloviinaa. Onpa oikein hyvissä perheissä jotenkin usein tapahtunut, että lastenkemuissa pienille 5-10-vuotiaille on annettu niin paljon portviiniä tahi sherryä, ett'ei suuri osa lapsiraukkoja enään voinut seisoa jaloillaan. Vastustamaton tosiasia on sekin, että on suuri osa ei ainoastaan mies- vaan myös naispalvelijoita ja erittäinkin ruoankeittäjiä, jotka ovat hyvin viinaan meneviä. Juopumus on siis Englannissa kansallispahe aivan toisessa merkityksessä kuin meillä. Sentähden ei olekkaan kyllin siinä, että uusilta yhdistyksen jäseniltä vaadittaisiin yksinkertainen alkoholin sekaisten juomien nauttimattomuuden lupaus. Ei koreassa nauhassakaan ole tarpeeksi. Ei suinkaan, uuden jäsenen täytyy allekirjoittaa todistus (pledge), jossa hän sitoutuu kunniasanallansa hillitsemään itseänsä kaikenlaisten päihdyttävien nesteiden nautinnosta. Minun edessäni on kaksi kaarnaa; kummassakin on päällekirjoitus "Hyvä päätös". Toisessa seuraa sitten lupaus Jumalan avulla koettaa pidättää itsensä väkiviinajuomista niin ja niin kauan, ja sitten taaskin mietiskellä asiaa. Toisessa on lupaus heti tehtävä täydellisemmästi ja koko elinajaksi. Siis — viisaasti kyllä ei niitä suljeta pois, jotka ensin tahtovat koetella, tokko heillä on kylläksi siveellistä voimaa voidaksensa täydellisesti hillitä itseänsä, ja tokko heidän ruumiinsa sietää senlaista hillitsemistä. Pienten lasten ei ole lupa allekirjoittaa pledge'jä; suuremmat pojat ja tytöt ainoastaan silloin, kun heillä on vanhempiensa kirjallinen myöntymys.
Todistuksen alla ovat nämät epäiltävät sanat: "Jos sinä allekirjoitettuasi tämän pledge'n pidät myöskin lupauksesi, niin sinä teet paraan teon elämässäsi". Siis olisi muka parempi todistuksen allekirjoittaminen kuin uskossa jättäytyminen Kristuksen haltuun. Mutta vaikka tahtoisikin sanoa: "Tämä on luonnollisesti poikkeustapaus", niin lieneehän toki kunkin erinlaisen elämänpituuden mukaan monta tätä parempaa tekoa. — Todistuksen toisella puolella on innokas kehoitus käymään raittiuskokouksissa ja lopettamaan seurustelemiansa entisten juomatoveriensa kanssa (joiden joukossa ehkä voisi olla hänen isänsä tahi veljensä!) Tästä näkyy, ett'ei raittiusystäviltä puutu ankaran kovaa pontevuutta eikä armotonta johdonmukaisuutta. Kun lukee näiden raittiusyhdistysten perustamisesta, tuntuu tosin melkein, kuin olisi uuden uskonnon perustaminen hankkeilla. Tosin onkin monessa teetotaler'issa muodostunut sangen arveluttava farisealaisuus, niin että hän surkuttelevaisesti kohottaen olkapäitänsä katselee alas sellaisten kristittyjen puoleen, jotka kieltäytyvät yhtymästä heidän yhdistykseensä. Kuitenkaan ei pidä hyljätä asiaa väärinkäytösten tähden; tapahtuuhan se viisaallekin ihmiselle, että suu pannaan hiukan liian täyteen kun pontevasti ajetaan hyvää asiaa. Senlaisethan me ihmiset olemme.
Jos nyt kysyy yhdistyksen jäseniltä, tokko heidän mielestään oluen, viinin y.m. nautinto itsessään syntiä, niin vastaa moni arvelematta: "On kyllä, se on luonnotonta ja Jumalan tahtoa vastaan sotivaa". Tahi sanovat he: "Yhdentekevää, onko se syntiä vai eikö, — lähimmäistänsä todenteolla rakastavan ihmisen täytyy luopua senlaisen juoman nauttimisesta, hänen täytyy olla esimerkkinä täydellisestä raittiudesta". — Toiset ovat varovampia. "Kohtuullinen nautinto", sanovat he, "ei itsessänsä olisi mikään synti. Mutta kun tällä alalla kohtuuttomuuden vaara on kauhean suuri, niin luovumme me vapaatahtoisesti semmoisten juomain nauttimisesta, osaksi itsiämme suojellaksemme itsiämme vastaan, vaan vielä enemmin antaaksemme heikoille veljillemme hyvän esimerkin. Mutta me myönnämme kullekin vapautensa, emmekä tuomitse niitä, jotka toisin ajattelevat." Minun edessäni on juuri kirje raittiuden ystävältä, joka muun muassa kirjoittaa seuraavat sanat: "Jumala pelasti rakkautensa kautta omansa ijankaikkisiksi ajoiksi; me pelastamme ihmiskumppalimme täksi elämäksi." Me näemme siis tässä kaksi erinlaista kantaa. Toiselta puolen on raittius tehty uskonkappaleeksi, toiseltapuolen se ilmestyy vapaana rakkaudenosoitteena. Mutta kaikki, sekä kiihkoiset että varovaiset, väittävät erittäinkin, että alkoholin-sekaiset juomat sisältävät kaikissa tapauksissa niin hiukan määrän ravintoainetta, ett'ei sitä voi ottaa huomioonkaan sen rahasumman rinnalla, joka siitä pitää maksaa; että lisäksi nämät juomat ovat ainoastaan kiihoittimia, jotka säännön mukaan ovat vahingollisia, eivätkä ruumiille tarpeellisia.
Mitäpähän koko tästä liikkeestä nyt olisi sanottava? Ainoastaan pintapuoliselta ihmiseltä voi jäädä huomaamatta se mahtava pontevuus, se suurenmoinen itsensäkieltämys, se armelias, säälivä veljellinen rakkaus, mikä tässä tulee näkyviin. Toiselta puolen taas ilmestyy heti sangen arveluttavia seikkoja, ja moni korkeasti sivistynyt ihminen ja jumalinen henkilö itse Englannissakin on ensiksi kerran toisensa jälkeen huomauttanut niistä.
Mutta me muistakaamme ensiksi, että englantilaiset ovat englantilaisia; ja Albionin poikain veressä on taipumus johtamaan joka asiaa korkeimmilleen. Tarkasta englantilaisia turisteja, jotka seisovat Glatscher'in tahi vielä saavuttamattoman lumihuipun luona Alpeilla. Vaikka kaikki asiantuntijat sanoisivatkin vaaralliseksi vieläpä mahdottomaksikin tälle kukkulalle nousemisen, — ei se auta. "Me tahdomme kuitenkin koettaa!" sanovat he, ja sitten he ryhtyvät toimeen ja taittavat useinkin niskansa siinä. Mutta siitä vähät. Heidän serkkunsa ja tätinsä harjoittavat kumminkin samaa kiistoa. Ja samoin on laita joka alalla. "Pää seinän lävitse" — on lukemattomain englantilaisten tunnussana, vaikk'eivät sitä lausu, ja tässä onkin se tarpeen, että heidän päänsä säännön mukaan ovat kovat, usein kovemmat kuin kovat seinät, ja että he todella pääsevätkin lävitse. Saman jäykkäluontoisuuden, joka ajaa asian korkeimmilleen, huomasimme me jo englantilaisten sunnuntain-pyhittämisessäkin, joka menee melkein niin pitkälle, ett'ei minkäänlaista työntekoa hyväksytä; vielä huomasimme me sen siinä tavassa millä monet dissenter'it ja etenkin "pelastusarmeija" saarnaavat kääntymistä ja luopumista maailmasta. "Joko teidän täytyy kääntyä nyt, tällä hetkellä, tässä paikassa ja sillä tavalla, kuin me sanomme, — tahi teette sen liian myöhään!" Saman ankaran johdonmukaisuuden tapaamme täällä raittiuden alallakin.
Vielä edelleen on se seikka huomattava, että ylipäänsä lujatahtoisten englantilaisten enemmin kuin muiden kansojen kristittyjen on peljättävä väkeväin juomain nauttimisen intohimoa. Siihen kuuluu myöskin kostea ilmanala kiihoittavan, ja suuret rahavarat myöntävät ylellisyyttä. Uskomatonta on kuinka paljon englantilaiset voivat juoda. Kauhulla olen usein Alpeilla nähnyt englantilaisten huviretkeilijäin juoda holahuttavan pikarillisia brandy'a yhtähaavaa muuttamatta naamansa juonteita enemmin kuin vettäkään juodessaan. Mahdotonta on mainita niitä tilastollisia lukuja, joita teetotaler'it julkaisevat ja joiden kautta he ilmaisevat, kuinka suuri kansallisomaisuus pannaan alkoholiin. Ja mitä ne sanovat perhe-elämän, siveellisen ja uskonnollisen elämän rappiotilasta, ja lukemattomasta joukosta, jonka terveys on mennyt pilalle, sitä on jokainen, joka omin silmin ei ole tullut näkemään, pitävä naurettavan liiallisena.
Älkäämme siis kiiruhtako arvostelemaan! Meidän, saksalaisten kristittyjen, jotka emme tahdo menettää olut- ja viinilasiamme, pitäisi kumminkin ihastuksella ihmetellä näitä teetotaler'ia, jotka osoittautuvat niin vapaiksi itsekkäisyydestä ja veljiänsä rakastaviksi. Tässä on meillä kuitenkin muistutus. Se suuri raamatun-ajatus, että kaikki kristityt ovat Jesuksen Kristuksen sotilaita ja työmiehiä, jotka ovat kutsutut etsimään ja voittamaan vielä eksyksissä olevia ihmiskumppaliansa, voittamaan heitä osoittamalla uskoa ja rakkautta, — tämä suuri ajatus näkyy minusta ylipäänsä paljon enemmin muuttuneen lihaksi ja vereksi Englannin kuin Saksan kristityissä. Me tahdomme häpeällä tunnustaa tämän, emmekä tahdo poistaa tätä terveellistä häpeätä sillä, että kiinnitämme huomiomme siihen laintapaiseen vivahdukseen, joka kieltämättä usein selvästi tulee näkyviin englantilaisten hurskaudessa ja etenkin englantilaisten ihmisellisyyspyrinnöissä.
Minä puolestani en uskalla tuomita teetotaler'eja. "Honny soit qui mal j pense". Kun nyt kerran englantilaisten luonne on senlainen, voipihan ehkä olla mahdollista, että täydellinen raittius on ainoa tie, joka heillä vie tarkoituksen perille. "Useimmat englantilaiset ovat sen luontoisia, että heidän joko täytyy olla täydellisiä juoppoja tahi olla aivan nauttimatta väkiviinajuomia" — sanoo muuan englantilainen kirjailija. Minä en tiedä, tokko niin lienee laita. Jos niin on, ei teetotaler'eilla ole väärin. He älkööt vaan sanoko: "Juominen on itsessään pahetta", vaan: "Meille englantilaisille, jotka ylipäänsä emme voi juoda olematta juoppoja, on se kerrassaan vaarallista". Mutta tämä ajatuskanta on jo lukemattomille vanhettunut. Raittius on heidän mielestään jo tullut autuaaksi tekeväksi uskonkappaleeksi, ja se, joka uskaltaa tehdä muistutuksia tätä uskontunnustusta vastaan, ei ole "puhdaskarvainen". Silloin on mahdoton välttää vastakohtaa. Miljoonia ihmisiä estetään tällä yksipuolisella tavalla kristinuskosta, jonka he kohtaavat semmoisen lain turmelemana. Minun mielestäni on aivan varma, että tämän toimen jäljennys erittäinkin meillä Saksassa joutuisi naurunalaisuuden kiroukseen. Sanalla sanoen, me kaikki, jotka virkistämme itsiämme oluella ja viinillä, tiedämme kyllä hyvin, kuinka vaikeata on tästä nautinnosta luopuminen. Mutta kun nyt kymmenen tuhatta ja sata tuhatta, joilla on aivan sama tunne kuin meillä, luopuu nautinnosta näyttääksensä juopumushimoon joutuneille ihmiskumppaleillensa hyvää esimerkkiä, — niin on tämä semmoinen veljellisen rakkauden sankarius, että sen tulee saattaa meitä ihastumaan ja syvästi häpeemään. Tällä emme tahdo sanoa, että meidän täällä Saksassa sopisi ja pitäisi tehdä samoin, kuin he tekevät. Että se on mahdotonta, pitäisi kaikkien ymmärtäväisten saksalaisten lukijain myöntää. Mutta me puristamme kiitollisesti heidän kättänsä toivoen, että heiltä jotain olemme oppineet.
Mutta tätä minä sanon ainoastaan niistä, jotka sanovat: "Me tunnemme halua osoittaa tällä tavoin rakkauttamme lähimmäistämme kohtaan. Vaan kunkin pitää tietää, mitä ja miten hän tekee. Ei tämä ole mikään laki kristitylle, ei se ole mikään uskon vaatimus".
Se, mitä seuraavassa sanotaan koskee etupäässä niitä teetotaler'eita, jotka tekevät raittiuden uskonnolliseksi la'iksi, vaikka se oikeastaan on käytännöllinen keino, — jotka tuomitsevat päihdyttävien juomain nautinnon itsessään hyljättäväksi, eivätkä siis hyväksy niitä kristityitä jotka eivät ole teetotaler'eja. Näiden luku näyttää, paha kyllä, olevan jokseenkin suuri. Tätä epäkristillistä vieläpä kristinuskoa vastaan sotivaa farisealaisuutta vastustamaan on seuraava aijottu.
3. Raittius ja evankeeliumi.
Vaikka suuresti ihailemmekin sitä suurenmoista rakkauden pontevuutta, mikä mainitussa liikkeessä pistää silmäämme, emme voi olla lausumatta siitä arvostelua raamatun kannalla. Me tahdomme mitata tätä liikettä Jumalan sanan mitalla ja ennen kaikkia kysyä, mitä vapahtaja siitä sanoo. Katsokaammepa, tokko raamattu kieltää semmoisten juomain käytännön, joidenka ylenmääräinen nauttiminen voi saattaa juojan päihtyneesen tilaan (I). Me tahdomme vielä lausua muutamia sanoja siitä, mitenkä raamatun mukaan kristittyjen ihmisten ylipäänsä pitää käyttäytyä niitten lahjain ja nautintojen suhteen, joita maailmassa on tarjona (II).
* * * * *
(I). Viini on ainoa päihdyttävä juoma, jota raamatussa mainitaan. Sitä mainitaan jotenkin usein ja jo jotenkin aikaiseen. Noa se vedenpaisumuksen jälkeen istutti ensimmäiset viinitarhat; mutta hän ei voinut vastustaa sitä vaaraa, mikä tässä Jumalan lahjassa on. Hän ei siis ainoastaan syönyt rypäleitä, eikä juonut ainoastaan rypäleiden vasta puserrettua mehua, vaan hän myöskin käytti viiniä ja nautti liian paljon sillä tavoin saatua päihdyttävää juomaa. Suuri on niiden joukko, jotka eivät ole voineet torjua samaa vaaraa, ja sen kautta on tullut paljon pahennusta. Lot esim. teki päissänsä sukurutsauksen ja monessa muussa raamatun paikassa puhutaan viinistä. Milloin sitä kiitetään arvokkaaksi Jumalan lahjaksi, jota tulee antaa surullisille ja joka ilahuttaa ihmisen mieltä (Sananl. 31, 6. Ps. 104, 15. Saarn. 10, 19), milloin lukee: viina ja vaimot tekevät viisaat miehet hulluiksi, ja jotka porttoin kanssa yhteyttä pitävät tulevat mielipuoliksi (Syrak. 19, 2 j.n.e.) Mutta yhtä vähän kuin naimatonta säätyä puolustetaan sen tähden, että naiset usein viettelevät mukaan hulluuteen, yhtä vähän vaaditaan viinin nauttimattomuutta sen pahan tähden, minkä muni saapi aikaan. Ainoastaan nasiirien piti olla viiniä juomatta, mutta suuri siitähän seuraa, että sen nauttiminen muulle kansalle oli sallittu. Viinin nauttimattomuus oli erityinen tunnusmerkki siitä, että nasiireilla oli oma omituinen suhteensa Herraan. Mutta merkki on yhtä vähän kuin leikkaamaton kukkakaan mikään korkeampi aste hurskautta.
Mutta missä suhteessa on vapahtaja tähän? Mitä sanoo hän ja mitä sanovat apostolit? Apostolit lähettävät kirjeensä (kreikkalaisroomalaiseen) maailmaan, missä juopumuksen kaikki paheet olivat jokapäiväisiä. Kuitenkin etsimme niistä turhaan kieltoa viinin juomisesta. "Älkäät juopuko viinasta" varoittavat he kristityitä; mutta viinin kohtuullisesta nautinnosta ei kielletä. Paavali vielä kehoittaakin Timoteusta juomaan viiniä huonon vatsansa tähden.
Ja vapahtaja sitten? Hän ei ollut läheskään teetotaler'i! Tuhmaa olisi ollut hänen vihollistensa panetteleminen, kun he kutsuivat häntä viinin juojaksi, joll'ei hän ollenkaan olisi juonut viiniä. Tiedämmehän, että kaivoveden muuttaminen hyväksi, jaloksi viiniksi oli hänen ensimmäinen ihmeensä. Vieläpä enemmänkin. Kun hän asetti pyhän ehtoollisen, teki hän viinin verensä esikuvaksi, ja tätä viiniä ei ole juhlaa viettävän seurakunnan ainoastaan katseleminen, vaan myöskin juominen. Vieläpä yksi hänen viimmeisiä lauseitansa sisältää, ett'ei hän enään juo viinapuun hedelmästä, siihen päivään asti, kuin hän juo sen uuden Isänsä valkokunnassa. (Matt. 26: 29). Siis myöskään sieltä: ilon pöydästä Jumalan ijäisessä, muuttumattomassa valtakunnassa ei puutu viinillä täytettyjä maljoja. Ei suinkaan, Kristus ei ollut mikään teetotaler'i, sitävastoin Muhammet, Kristuksen irvikuva, kielsi ehdottomasti kaikkia uskolaisiansa nauttimasta päihdyttäviä juomia. Ainakin tämän pitäisi herättää totista miettimistä niissä teetotaler'eissa, jotka kieltävät viinin nautinnon itsessään. Olipa viinin väärinkäyttäminen Jesuksen aikaan kuinka suuri hyvänsä, — ei Herran päähän pistänyt koskaan kehoittaa täydelliseen viinin nauttimattomuuteen. Mutta useat teetotaler'eista ovat niin johdonmukaisia, että he ehtoollisessa viinin asemesta käyttävät hedelmämehua tahi jotakin muuta nestettä. He eivät, kummallista kyllä, näy huomaavan, että he sillä tavoin oikaisevat vapahtajaansa ja kuningastansa.
Mutta kuinka suoriutuvat teetotaler'it edellä mainituista tositapauksista ja esimerkeistä? Kyllä vastaus tähän olisi hyvin lystikäs ja naurettava, joll'ei asia olisi niin totista laatua. Sillä kun he hyvinä englantilaisina kristittyinä eivät kuitenkaan tahdo olla raamattua viisaammat, täytyy heidän, joko sitten tahtovat tahi eivät, sitä vääristellä ja sillä tavoin joutua joko tietäen tahi tietämättänsä ulkokullatuiksi. Edessäni on "Katkismus lapsia varten" ("The Band of Hope Catechism"), jossa on 52 kappaletta kysymyksiä ja vastauksia, ja lisäksi vielä laulukirja. Tätä joukoittain levinnyttä kirjaa käyttävät useat (ei kaikki) temperance-meetingjohtajat 52:na sunnuntaina lapsia opettaessansa, niin että joka kerta on yksi luku aineena. Onpa tosiaankin houkka aate 52 kertaa vuodessa kiihdyttää pienokaisia päihdyttäviä juomia vastaan ja samalla mättää heihin kauheimpia tuhmuuksia. Sillä mahdotonta on kertoa, minkälaisia tuhmuuksia tässä katkismuksessa tarjotaan luettavaksi. Siinä selitetään esim. 1 Piet. 5: 8: "Olkaat raittiit ja valvokaat" — näin: Kreikkalaisessa testamentissa lukee: "Älkää juoko!" Joka kreikkaa ymmärtää, se tietää, että tämä suoraan sanoen on valhetta. — Kuunnelkaammepa kuitenkin sanasta sanaan muutamia paikkoja! 50:nnen kappaleen päällekirjoitus on: "Vapahtajan esimerkki". Kysymys: Mutta eikö siis monta hyvää ihmistä ole juonut kohtuullisesti? Vastaus: On kyllä, samoin kuin monta hyvää ihmistä on tottunut pitämään orjia, koska heillä ei ollut parempaa tietoa (sic!). Kysymys: Mutta eikö Jesus Kristus itse ole tehnyt ja juonut päihdyttävää viiniä? Vastaus: Ei suinkaan, sitä emme voi uskoa; se olisi ollut hänen arvoansa alentavaa, eikä ole mitään todistusta siitä, että hän olisi tehnyt tahi nauttinut käytettyä ja päihdyttävää viiniä. Ainoan kerran, jolloin tiedämme hänelle viiniä tarjotun, nimittäin kun hän ristiinnaulittiin, kieltäysi hän sitä nauttimasta — j.n.e.
Eikös ole totta, että tämä olisi pilan alaista, joll'ei siinä olisi niin kovin totista puolta. Tässä nähdään, kuinka kristitytkin miehet voivat hairahtua totuuden tieltä ja antaa hyvän tarkoituksen pyhittää huonoja välikappaleita. Minä luulisin loukkaavani lukijoitani, jos tahtoisin heille todistaa, kuinka äärettömän paljon hulluutta edellä mainituissa esimerkeissä on, ja kuinka suuri tuhmuus on, kun 51 sunnuntailuvussa väitetään, että evankeeliumeissa puhutaan käymättömästä viinistä. Tätä oivallista ajatusta ei vielä kukaan jumaluusopin tutkija koko kristillisessä kirkkohistoriassa ollut saanut päähänsä, ennen kuin teetotaler'it tekivät tämän suuren huomion! Rehellisempää olisi sitten sanoa: "Tässä kappaleessa on Jumalan sana meille liian kevytmielistä, tahi ainakaan se ei sovi Englannin oloihin." Kutsukootpa vaan teetotaler'it Muhammedia liittolaiseksensa, ainakaan ei Jesus ole. Ja tämä tekee koko liikkeen meille arveluttavaksi, siinä tapauksessa että sille tahdotaan antaa uskonnollista vivahdusta.[14]
(II). Mutta koko tämän liikkeen henkikään ei millään tavoin sovellu evankeeliumin henkeen; tahi paremmin sanoakseni: koko tässä liikkeessä ei voi olla puhetta hengestä raamatullisessa merkityksessä. Teetotaler'ilaisuus ei ole muuta kuin uusi laki; mutta evankeliumi on la'in loppu. Raittiuspyrintö on uusi paikka vanhassa vaatteessa (Matt. 9: 16), tahi myöskin vanha lakipaikka evankeliumin uudessa vaatteessa. Jos Englannin kristityt sanoisivat: "Meidän kansa ei vielä ole kypsi evankeeliumia vastaan ottamaan; se on ensin saatettava la'in alle," niin voisi vastata siihen: "Se tulee teidän tietää, tunnettehan te itse parhaiten kansanne." Mutta älkööt he koettako toteen näyttää, että tämä heidän oma tekemä lakinsa on evankeeliumin kanssa yhtäpitävä. Tämä yritys voi johtaa ainoastaan evankeeliumin vääristelemiseen, ja me olemme nähneet, että se onkin siihen johtanut.
"Minä tiedän ja olen Herrassa Jesuksessa vakuutettu siitä, ett'ei mikään asia itsessään ole saastainen; vaan sille, joka jotakin pitää saastaisena, on se saastaista. Kaikki, mitä Jumala on luonut, on hyvää eikä mikään hyljättävä ole, kun se vaan kiitoksella vastaan otetaan," kirjoittaa apostoli Paavali. Jokainen nautinto, josta me iloisella mielellä voimme kiittää Jumalata, on sallittu. Meidän ei tule sallia panna meille lakia, sillä "ei vanhurskaalle ole lakia pantu". "Kristus on lain loppu"; "älkäät taas teitänne sekoittako orjuuden ikeesen;" "kaikki on teidän, mutta te olette Kristuksen". Mikä ei ole uskosta, se on syntiä; mutta mikä on uskosta, s.o. mitä me voimme tehdä vakuutettuina siitä, että se ei ehkäise eikä vahingoita sisällistä suhdettamme Jesukseen, se on luvallista.
Niin puhuu evankeeliumi. Tämä tosin on ainoastaan asian toinen puoli. Toinen on se ett'ei kuitenkaan kaikki meitä hyödytä, vaikka meillä on valta kaikkeen. Meidän ei pidä sekoittua mihinkään. "Te olette Kristuksen", tämä on korkein laki, ja toisen: "Kaikki on teidän" — täytyy alistua edellisen alle. Mikään luotujen esineiden nautinto ei saa muuttua intohimoksi, tarpeeksi, josta emme voi luopua. Meidän täytyy voida hallita kaikkea; meillä täytyy olla ja meidän täytyy myöskin voida olla ilman. Muutamalle äidille sanottiin, että hänen ystävänsä kaikki kolme lasta oli kuollut difteritis-tautiin. Silloin hän vastasi: "Jos Jumala tällä tavoin ottaisi omat lapseni minulta, en minä enään voisi uskoa hänen rakkauteensa". — Mies, jolta lääkäri kielsi tupakan polttamisen, vastasi: "Minä tahdon ja minun täytyykin polttaa vaikka henkeni menisi." Tämä äiti ja tämä tupakanpolttaja eivät enään olleet kristityitä, niin pian kuin he niin puhuvat. Ja moni, joka ei suorastaan niin sano, vaan jonka sisällinen tila on samanlainen, ei myöskään ole mikään kristitty. Heillä on Kristuksen ohessa myöskin toinen herra, jota he palvelevat, olkoon se sitten vaimo tahi hevonen, lapsi tahi mammona, ystävä tahi viini, musiikki tahi tupakka. "Te ette voi palvella Jumalata ja mammonaa!" Tärkeä asia on joka kristitylle, josko hän hallitsee luotuja esineitä, tahi josko ne hallitsevat häntä. Moni tekee tässä suhteessa kauheita kokemuksia, kun Herra vaikealla hetkellä murtaa rikki hänen epäjumalankuvansa.
Myöskin voi asian laita olla senlainen, että ne ilonaineet, jotka tavallisissa tapauksissa eivät meitä vahingoita, kuitenkin joinakuina aikoina ovat meiltä kielletyt. Tämä on ehdottomasti asian laita, kun me huomaamme, että meillä on jokin este rukouselämässämme. Vaikka esim. naapurillasi olisi lupa käydä hyvässä teaaterissa, vaikka olisi ollutkin aika, jolloin se sinua ei olisi vahingoittanut, — kuitenkin jos sinä nyt huomaat, ett'et sinä teaaterinäytännön jälkeen voi puhua vapahtajasi kanssa tahi että sielullesi senkautta Jumalan sana ei ole oikein maukasta: — niin on se, mikä itsessään ei tarvitse olla syntiä, kuitenkin sinulle syntiä. Tahi jos sinä huomaat, että Herra kerran nyt tahtoo sinua viedä oikein hiljaisuuteen, että hänellä on jotakin salaa sanottavaa sinulle; niin täytyy sinun joksikin ajaksi poistua seura-elämästäkin, joka itsessään on viatonta ja joka ennen sinulle oli luvallista, ja joka sittemmin jälleen tulee olemaan sinulle luvallista. Kaikki täytyy alistua sen suuren aatteen alle, että me olemme kutsutut olemaan Kristuksessa ja lisääntymään hänessä. Kaikki täytyy sinun mielestäsi olla pahaa, kun se estää sinua tulemasta lähemmäksi suurta päämaalia, sinun Kristuksen kuvaksi julistamistasi.
Mutta sinun pitää silloin karttaa, ett'et mittaa tahi tuomitse kristityitä veljiäsi ja sisariasi sen mitan mukaan, mikä sinulle itsellesi on määrätty. Sinä teet syntiä syödessäsi marengeja, koska ne pilaavat vatsasi; mutta miksipä sen, jonka vatsa sietää semmoista makupalaa, tarvitsisi sitä halveksia?
Ja kuitenkin on vielä toinen raja. Jos me muutoin luvallisella nautinnolla suututamme heikkoa veljeä, niin että hän sen kautta tulee epäilemään meidän uskonelämäämme, niin voi niinkin tapahtua, että meidän hänen tähtensä täytyy jättää semmoinen nautinto joksikin aikaa. Meidän täytyy vaan karttaa, ett'emme kysymyksessä olevalle veljeile myönnä, että tämä nautinto itsessään on syntiä. Ei se ole muuta kuin ulkokultaisuutta, jos joku pastori saarnastuolistansa arvelematta julistaa teaaterikäynnin syntisten huvien joukkoon ja kuitenkin matkustuksillansa käy teaaterissa, kun ei luule tunnettavan eikä huomattavan itseänsä. Semmoisella käytöksellä on paljon pahaa saatu aikaan. Joko hän sitten pitää todellakin teaaterinkäynnin syntisenä; silloin hän vapaatahtoisesti tekee syntiä; — tahi hän ei sitä pidä syntinä ja on silloin valhetellut peljäten vallalla olevaa mielipidettä tahi jotakin osaa kuulijoistansa. Ei tiedä, kumpiko synti on huonompi, edellisessä tapauksessa hän vastoin parempaa tietoansa teki syntiä Jumalan käskyä vastaan, jälkimäisessä tapauksessa hän valhetteli vastoin parempaa tietoansa. — Mutta minä voin kyllä lakata teaaterissa käymästä, jos tiedän olevani muussa tapauksessa loukkaukseksi ja pahennukseksi todellisesti hurskaille, rehellisille kristityille, jotka ovat ahdasmielisemmällä kannalla (eivätkä ehkä ollenkaan voi arvostella asiaa), ja aivan samoin on muidenkin asiain laita.
Suuresti kiitollisena ajattelen minä vielä sitä esimerkkiä, jonka rehtorimme Gütersloh'in lukiossa antoi meille. Hän oli kerrassaan kieltänyt oppilaitansa tupakkaa polttamasta, sillä hän ei pitänyt sitä terveellisenä eikä sen ikäisille nuorukaisille sopivanakaan. Mutta itse hän poltti tupakkaa ja teki sitä mielellänsäkin. Silloin tuli meidän koulun korkeimmalle luokalle oppilaita toisesta lukiosta, missä oli sallittu korkeimman lähimmältä luokalta saakka polttaa tupakkata. Nämät selittivät, ett'ei jo niin kauan poltettuansa voi siitä luopua, lehtori vastasi: "Minä näytän teille, että voi kyllä tulematta sentähden sairaaksi." Ja tämän hän toden totta tekikin. Tämä teki meihin erinomaisen vaikutuksen eikä siitä hetkestä kukaan uskaltanut puhua sillä tavoin, kuin edellä kuulimme. Mutta rehtorimme ei suinkaan sanonut: Tupakanpoltto on itsessään pahasta; eikä hän myöskään sanonut: Minä olen tehnyt väärin, että olen niin kauan polttanut tupakkaa. — Jollen erehdy, rupesi hän uudelleen polttamaan tupakkaa tultuansa toiseen asemaan elämässä, ja tämä olikin aivan johdonmukaisesti ja oikein tehty.
"Niinpä kyllä," kuulen jonkun sanovan, "mutta etkö sinä todista juuri tällä puheella, että rakkauden tähden tulee lakata nauttimasta päihdyttäviä juomia. Selväähän on, että tuhansittain ihmisiä joutuu pilalle oluesta ja viinistä, puhumattakaan paloviinasta; kieltämätöntä on, että useimmat ihmiset ovat senlaisia luonteeltaan, että he intohimolla heittäytyvät sen nautinnon valtaan, joll'eivät siitä täydellisesti luovu. Eikö rakkauden silloin pidä pakoittaman sinua kiroomaan tätä nautintoa ja esimerkilläsi osoittamaan heikolle veljellesi, että ilman semmoisiakin juomia voi olla terve sielunsa ja ruumiinsa puolesta; samoin, että siitä voi lakata, vaikkapa siihen nuoruudestansa on tottunutkin? Eiköpä tässä ole sama tapaus kuin Rom. 14, 15-21?"
Tähän minä nyt en tahdo tässä vastata, että suurin osa lääkäreistä arvelee kohtuullisen viinin ja oluen-nautinnon (toinen on paloviinan laita) olevan raitista ja terveellistä, vieläpä useille ihmisille suorastaan välttämätöntäkin. Raamattu kutsuu viinin hyväksi luojan lahjaksi, joka ilahuttaa mieltä ja virkistää ruumista. Kukaan järjellinen ihminen ei voi väittää, että viinin- ja oluen-nautinto itsessään on syntiä. Se, joka sitä väittää, ei ole heikko veli, vaan omapäinen ihminen, jolle yksinkertaisesti tulee osoittaa Kristuksen esimerkkiä. — Ei sovi kieltää, että näiden käyttäminen monelle ihmiselle on suureksi vaaraksi; mutta mahdollinen väärinkäytös ei voi lakkauttaa käyttämistä, ja sen tähden että joku asia voi aikaan saada pahennusta, ei sitä tarvitse jättää pois, jos tämä pahennus on järjetön ja selvästi sotii Kristuksen ajatusta vastaan. — Muutoinhan täytyy vihdoin luopua kaikesta, sillä ei ole mitään, mikä ei herättäisi paheksumista, sillä mitään ei ole, jota ei käytettäisi väärin. Vegetariaanit esim. sanovat lihansyömistä vahingolliseksi ja arvoa alentavaksikin. Pitääkö meidän sen tähden lakata lihaa syömästä? Sosialistit selittävät yksityisen omaisuuden omistamisen itsekkäisyydeksi ja synniksi. Pitääkö meidän sen tähden ruveta kiihkoilemaan kommunistisen valtion hyväksi? Onhan yksityisessäkin omaisuudessa sangen suuri vaara tarjona, ja mammona tekee mielettömäksi ja ahneus pitää orjuudessa miljoonia. Miljoonat ihmiset käyttävät väärin valtaansa rahan yli, ja lukemattomia kristityitä löytyy, jotka niitä eivät tahdo hoitaa Jesuksen johdolla, vaan pidättävät itsellensä erityisiä etuoikeuksia tällä alalla. — Kuitenkaan ei koskaan kukaan valistunut kristitty ole vaatinut yksityisen omaisuuden poistamista. Mutta Jumalan järjestys on se, että kaikki pitää oleman rakkauden herruuden alaisena ja vapaasti hoidettava sen mukaan, kuin rakkaus Jumalaa ja ihmisiä kohtaan vaatii.
Onhan rakkaus naista kohtaan miljoonissa ihmisissä muuttunut naisten jumaloitsemiseksi jopa irstaudeksi ja kaikenmoisiksi paheiksikin. Mutta tuomitsemmeko sen tähden avioliiton kelvottomaksi? Tuomitsemmeko sentähden ylipäänsä rakkauden molempain sukupuolien välillä pahaksi? Munkit, jotka tahtoivat korjata luonnon lakeja hylkäämällä sekä omaisuuden että avioliiton ovat joutuneet alkuperäisen tarkoituksensa vastakohtaan, — vapaa-ehtoisesta köyhyydestä, naimattomuudesta ja itsensä-hillitseväisyydestä ovat he langenneet kaikenmoiseen ahneuteen, haureuteen ja juoppouteen. Luonto kostaa, jos sitä väärin käytetään.
"Mutta mainittujen juomien nautinto", sanotaan, "ei kuulu välttämättömyyden, vaan ylellisyyden alalle, ja sentähden pitäisi ainakin, ottamalla huomioon väkiviinajuomien aikaan saattaman turmion, halukkaasti rakkauden tähden luopua niitä käyttämästä." Me emme suinkaan myönnä tätä, että muka olut ja viini olisivat ainoastaan ylellisyystavaroita. Mutta vaikkapa me sen myöntäisimmekin, emme kuitenkaan suostuisi mainittuihin johtopäätöksiin. Koko meidän elämämme on ylellisyyttä täynnä, ja jos me tahdomme siitä päästä vapaiksi täytyy meidän pian kääntyä jälleen luonnontilassa olevain kansain tilaan. Kaikki, mitä me tunnemme taiteen ja kaunistuksen nimellä, täytyy siinä tapauksessa murtua yhdellä iskulla; kaikki, minkä tarkoituksena on kauneuden ja hienouden hankkiminen elämälle, täytyy silloin poistua, ja vihdoin täytyy joutua vähimpään, mikä elämän jonkunlaiseen ylläpitämiseen tarvitaan. Sillä tavoin saisi kaikki taide kuoliniskunsa, mutta tieteellä voisi enään olla päämääränä tutkia, kuinka tarpeellisia elantoaineita ja vaatteita voitaisiin saada.
Siitä on nyt kaksikymmentä vuotta, kun muutoin kyllä hurskas, mutta pietistinen, ahdasmielinen nahkuri istui minua vastapäätä. Me puhelimme "kristillisistä asioista". Muun muassa sanoi hän minulle: "Jos te, herra pastori, tahdotte muiden silmissä olla täydellisesti kääntynyt saarnaaja, niin täytyy teidän heittää pois nuot kultaiset kellonvitjanne, jotka teillä on. Sellaista ylellisyyttä paheksuvat veljet ja sisaret." — Minä vastasin: "Silloin täytyy minun ottaa kuparipiirrokset seinältä, täytyy polttaa tämä matto, repiä uutimet ikkunoista j.n.e. Mutta miksi teillä itsellänne on noin kaunis karvalakki päässä; kun te kymmenennellä osalla sen hinnasta olisitte voineet hankkia päähineen, joka aivonne olisi lämpiminä pitänyt? Miksi juotte te lasin olutta, jota kuitenkaan moni muu, jonka myöskin pitää elää, ei voi tehdä. Miksi te poltatte tupakkaa, ettekä sen sijaan ilahuta köyhiä rahasummalla, jonka se maksaa? Ja vaikka te luopuisitte vieläkin useammasta nautinnosta, niin olisihan kuitenkin aina miljoonia ja vieläkin miljoonia ihmisiä, jotka sanovat: Kyllähän tuon on helppo sanoa; onhan hänellä paljon helpompi olla kuin meillä!" — Tämä on kalteva pinta, jota myöten alinomaa luistaa alaspäin, kunnes vihdoin joutuu mitä hulluimpaan ja vähäpätöisimpään lakijärjestelmään, joka taas muuttuu raivoisimmaksi kiihkoilemiseksi. Esimerkiksi mainitsen minä mennonitit, jotka vihdoin jakautuivat "Knopler'eihin" ja "Hestler'eihin" s.o. kahteen puolueesen, jotka kauhealla vimmalla kiistelevät, olisiko luvallista pitää nappia nutussa, vai pitäisikö luopuen tästä ylellisyydestä tyytyä hakasiin.
Lukijat ymmärtävät, mitä minä tahdon sanoa. Itsensä hillitseminen väkevien juomien nautinnosta on itsensä kieltämyksen esimerkkinä epäilemättä moneen vaikuttava siunaavaisesti ja saattava aikaan hyvän herätyksen. Mutta selvillä pitää olla, että "väkeväin juomain" nimellä merkitään ainoastaan yhtä niistä monista sadoista aloista, joilla itsensä hillitseminen voi tulla kysymykseen. Varmaankin on tämä ala kuitenkin tärkein; mutta kullakin kristityllä täytyy olla vapaus valita, mitä keinoja hän tahtoo käyttää juoppouden estämiseksi. Estäköön Jumala meitä uudestaan kuormittamasta evankeeliumia Sinain kivillä!
Me olemme jo Englannin sabbatista puhuttaissa ja muissakin paikoissa huomanneet, että jokseenkin moni Englannin veljistä on taipuvainen erääsen lakijärjestelmään. Salaa ja huomaamatta tehdään siinä suuria raamatun aatteita naurettaviksi. Raamatun käsite "liha" tehdään lihalliseksi; käsite maailma tehdään maalliseksi, s.o. lihaa, syntiä ja maailmaa etsitään muutamista erityisistä tiloista, teoista ja nautinnoista farisealaisella tavalla, vaikka oma sydän se oikea paikka on, missä maailma, liha ja synti asuvat.
Tähän mukavaan tarkastukseen emme kuitenkaan millään ehdolla tahdo lopettaa ainettamme. Vaikk'ei juopumus meidän maassa olisikaan sellainen turmio kuin Englannissa, niin ei kukaan, joka vähänkin tuntee meidän kansaamme voi sitä väittää valheeksi, että lukemattomat perheet joutuvat perikatoon etenkin paloviinan vaikutuksesta; että lukemattomat vaimot ja lapset tulevat onnettomiksi ruumiin ja sielun puolesta semmoisten miesten ja isien tähden, jotka ensin ovat tehneet itsensä onnettomiksi ruumiin ja sielun puolesta. Kauhean murhanenkelin tavoin vaeltaa viinanperkele meidänkin rakkaan isänmaamme seutujen lävitse etsien, ketä hän saisi niellä. Ja hän löytää joukoittain sellaisia, jotka mieluummin heittäytyvät hänen nieltävikseen, kuin kilvoittelevat hyvän kilvoituksen. Kauhean pitkät ja vuosittain suhteettomasti suurenevat rikosten ja törkeyksien luettelot, jotka tilastotiede tuo esiin, samaten myöskin hullunhuoneiden luettelot, — ne tulisivat pian paljon lyhemmiksi, jos meidän kansamme vapautuisi paloviinan rutosta.
Kuinka ja mistä on löydettävä apu tämän haltijan valtaa vastaan? Sillä siitä on etupäässä kysymys, koska se ennen kaikkia muita juomia kiihoittaa kohtuuttomuuteen ja ennen kaikkia muita turmelee terveyden ja siveellisen luonteen. Mitä olueen ja viiniin tulee, niin on laki niiden käytännön suhteen sama kuin kalkkein muidenkin nautintojen suhteen, nimittäin että meidän tulee niitä käyttää ymmärtäväisesti ja kohtuullisesti. Varmaankin on tämä kehoitus kohtuullisuuteen välttämättömämpi tämän, kuin maidon- ja teen-juonnin suhteen. Mutta me emme tuomitse viiniä ja olutta hyljättäviksi; me pidämme niitä Jumalan lahjoina, joista meidän on lupa iloita. Vieläpä me olisimme onnellisia, jos hyvää, halpaa, puhdasta olutta olisi saatavana joka ravintolassa isänmaassamme; sillä meidän mielestämme olisi se mitä tehokkaimpia ihmisellisiä keinoja paloviinaa vastustamaan ja raivaamaan tieltänsä. Tätä me siis etupäässä ajattelemme, kun me koetamme hankkia keinoa juopumusta vastaan. Me emme voi emmekä tahdo matkia teetotaler'eja, tämä on meidän hyvillä perustuksilla tuettu epäämyksemme. Mutta mikä siis on meidän asemamme?
4. Mitä teemme me parantaaksemme kansamme koinvammaa?
Mitä tulee meidän tehdä? — Tähän kysymykseen ei viimmein ole muuta kuin yksi ainoa vastaus, nimittäin julistaa evankeliumia kansaan ja sydämiin. Kun aurinko nousee säteilevässä valossaan, silloin pakenevat kaikki villieläimet; samoin myöskin, missä Kristus tulee eläväksi sydämmessä, siellä on pimeyden valta murrettu, sieltä pakenevat pimeyden teot. Sen jälkeen kuin Jesus ilmestyi maailmaan syntisiä vapahtamaan, löytyy keino syntiä vastaan ja se keino on sydämmen jättäminen hänen valtaansa. Eikä, syvemmältä katsoen, ole muuta kuin tämä apu; kaikki muut ovat ainoastaan helpoitus- ja lievitys-keinoja.
Ja jospa tosiaan onnistuisikin kaikenmoisella työllä, viisaudella ja keinoilla poistaa tahi vieläpä lainlaatimistoimilla tehdä mahdottomaksi jotakin pahetta esim. juopumusta, — niin tulisi joku toinen pahe sen sijaan. Sisällinen tauti voi ilmestyä jaloissa, kun haavat keinollisesti ovat poistetut päästä. Ei mikään auta, ennen kuin veri on puhdistettu. Ja niin kauvan kuin lihallisuuden ja nautinnonhimon peto hallitsee ihmisen sisällä, löytää se pian paloviinan sijaan toisen, olkoonpa se sitten nimeltään morfiinia, opiumia tahi en tiedä mitä, tahi muuttuu entinen juoppous ahmaamiseksi tahi saituudeksi. Sydän on juurineen uudistettava muutoin ei auta yrtit eikä voiteet.
Jos esim. "pelastusarmeija" pitää rahvaan todellista käännyttämistä tarkoituksenaan, niin on turhaa, että se vaatii sotilaittensa olemaan teetotaler'eja. Todellisesti kääntyneet eivät voi olla juoppoja eivätkä syömäreitä eivät keikkareita eivätkä rahannarreja; sillä he ovat kääntyneet, kääntyneet jumalalliseen aurinkoon päin ja pois kääntyneet kaikesta pimeydestä. Mutta joll'ei pelastusarmeijan onnistu saada aikaan todellista sisällistä kääntymistä, rupee ihmissydämmessä asuva peto, vaikka sitä olisikin harjoittanut lankeemaan polvilleen, tekemään ristinmerkkiä ja laulamaan virsiä, pian jälleen näyttämään hampaitansa, eivätkä mitkään kiellot tupakan polttamista ja brandy'a vastaan auta lainkaan.
Sanalla sanoen, missä Kristus asuu sydämmessä, siellä kuolee synnin myrkynpuu juurinensa. Sen näyttää toteen joka kirkkohistorian lehti, sen todistaa jokapäiväisen elämän kokemus, minä toivon, että sen todistaisi sinunkin kokemuksesi, rakas lukijani. Sentähden tulee kaikissa juoppoutta vastaan olemaan ainoastaan sitä myöten pysyväistä voimaa, kuin evankeeliumi on tämän taistelun sieluna. Jos Jumala lahjoittaa kansallemme uuden suuren helluntaijuhlan, niin tulee pian taistelu yksityistä pahetta vastaan joutuvaksi. Tätä helluntaijuhlaa me kyllä voimme rukoilla, mutta me itse emme voi sitä luoda; meidän täytyy sitä odottaa. Mutta me voimme viimmeiseen hengenvetoon puuhata evankeeliumin levittämistä ihmisten joukkoon, heidän huoneisiinsa ja heidän sydämmiinsä. Useimmat "kastetut kristityt", Jumala paratkoon, eivät edes tiedä, mitä evankeeliumi onkaan, vielä vähemmin ovat he sen voimaa kokeneet. Siis ahkeruudella ja innolla tulee Herran kansan levittää levittämistänsä evankeeliumia. Mutta tässä sen tulee osoittaa itsensä Herran kansaksi, eikä siis semmoiseksi kansaksi, joka ainoastaan puhuu toista kieltä kuin muut ihmiset, vaan kansaksi, jossa korkeampi elämä ja korkeampi rakkaus sykkii, — elämä ja rakkaus, kurinpito ja voima, joita maailma ei tunne, mutta joka osoittaa voimansa ihmisten omissa-tunnoissa. Kristittyjen täytyy omissa silmissään esiin tuoda evankeliumin autuutta, osoittaessansa itsensä kieltävää rakkautta, taivaallista iloa, uskaltaessaan kärsiä ja palvella, ollessaan kohtuullinen ja kärsivällinen ja harjoittaessaan jokaista jaloa hyvettä. Mutta me puhumme edempänä tarkemmin siitä asiasta, kuinka evankeeliumia sanoilla ja töillä on levitettävä ihmisten joukkoon.
Jos hyvä jotenkin usein, paha kyllä, on paremman vihollinen, ei kuitenkaan paremman ja paraan sentähden tarvitse olla hyvän vihollisia. Ja koska erittäin paras parhaista ei ole meidän vaan Jumalan hallussa, niin tulee meidän kysyä itsiltämme: Mitä me sittenkin voimme tehdä? Nyt on kerran asian laita niin, ett'ei meidän kansaamme voi kutsua kristilliseksi, vaikka melkein kaikki lapset ovat kastetut, eikä se tähän maailman aikaan tule olemaankaan kristitty, vaikka sen onnistuisikin kumota kaikki "toukokuun la'it", jota minä puolestani en suinkaan toivo. Meidän tulee laskuissamme käyttää niitä lukuja, mitkä meillä ovat, saadaksemme selville, että me enimmäkseen olemme tekemisissä senlaisten ihmisten kanssa, jotka eivät vielä ole armon alaisia, vaan lain alaisia; jotka eivät vielä ole la'inkaan alaisia, vaan joita täydellisesti lihalliset, maalliset esineet hallitsevat. Tässä täytyy siis kaikkien ei ainoastaan kristittyjen, vaan myöskin ihmisystävien liittyä yhteen hankkimaan apukeinoja. Kaikkien kansanystäväin tulee, kuten edellä olemme sanoneet, yhdistetyin voimin toimia saadaksensa sunnuntain uudestaan valloitetuksi kansallemme. Kaikkien kansanystäväin, sen sanomme nyt, tulee yhdistetyin voimin hankkia apukeinoja paloviinan turmiota vastaan.
Mutta kuinka? — Tärkeä peri-aate kasvattaessa on, ett'ei, jos mahdollista on, oteta ihmiseltä mitään, josta hän pitää, antamatta hänelle korvaukseksi jotain muuta parempaa. Meidän hyvä tohtorimme tapasi nuorimman tyttäreni leikkelemästä paperia lapsenkamarissa. Tämä oli lapselle nähtävästi suuri huvitus, mutta tohtori kielsi hänen käyttämästä saksia terävien kärkien tähden. Silloin pienoinen katkerasti "pahan setä tohtorin" tähden. Mutta seuraavana päivänä tuli tämä takaisin tuoden mukanansa kauniit sakset, joidenka kärjet olivat hiotut tylsiksi, ja antoi ne lapselle "ahkerasti käytettäviksi". Tällä tavoin voitti hän lapsen sydämmen tykkynään puoleensa, ja siitä hetkestä nautti pienokainen ilomielin ja hyvällä luottamuksella hänen katkerimmatkin rohtonsa. Tämä on ainoastaan pieni esimerkki siitä, kuinka suurissa asioissa pitää toimia. On pidetty sangen liikuttavia puheita paloviinaa vastaan, on pienissä kirjasissa sangen kauheilla kuvauksilla kerrottu sen hirveitä seurauksia, niistä on tehty kuvia, jotka saavat katsojan kauhistumaan. Tätä me emme tahdokaan moittia; me emme myöskään tahdo väittää, että se on hyödytöntä. Mutta paljon sillä ei ole tehty. Niitä tuhansia hyvin toimeentulevia ihmisiä, jotka omissa huoneissaan ovat mielissään varallisuudestaan, mutta jotka eivät tunne kansamme hätää, niille täytyy kaikin tavoin antaa tietoa heidän ihmiskumppaleinsa kurjuudesta ja teroittaa heidän omiatuntojansa. Heidän täytyy oppia tuntemaan vääräksi Kain'in kysymystä: "Olenko minä veljeni vartia?" Heidän täytyy tulla tietämään, että heidän juuri sen tähden, että ovat hyvinvoipia, tulee pitää huolta ja auttaa kärsiviä ihmiskumppaliansa. Mutta ei suinkaan tarvitse uskoa, että paloviinaturmion kertomuksilla mitään uutta kerrottaisiin niille, jotka jo ovat paheen orjia.
Minä olen jo monta kertaa puhutellut juoppoja, mutta en ole vielä tavannut ketään, joka ei olisi havainnut juoppoudesta tulevaa kauheata kurjuutta. Eikä siihen paljon tarvitakaan. Ei semmoisen onnettoman ihmisen tarvitse muuta kuin kouraista päätänsä, repaleisia vaatteitansa ja tyhjää kukkaroansa, ei tarvitse kuin huomata heikontunutta työkykyänsä ja rappeutunutta perhe-elämäänsä, niin tietää hän yllin kyllin. Mutta kurjuutensa huomaaminen ja lakkaaminen juoppoudesta ovat kaksi perinpohjin eri asiaa. Joka syntiä tekee, se on synnin orja. Useimpain juoppojen mielessä on, sanokootpa sen tahi olkoot sanomatta: "Minä tahdon ja minun täytyy juoda, vaikka kaikki, kunnia, ammatti, omaisuus, terveys, vaimo, elämä ja autuus sentähden meneekin perikatoon."
Tässäpä oli kohtuusyhdistyksienkin heikko puoli. Melkein kaikki nämät yhdistykset olivat saaneet alkunsa parempiin säätyihin kuuluvista henkilöistä. Ne juuri kutsuivat seuroihin tulemaan ja näyttivät "hyvää esimerkkiä". Mutta työmies sanoi: "kyllä kai te voitte olla juomatta; kyllä kai te voitte hyvällä ruo'alla pitää itsenne vahingoittumasta; onpa teillä monta muutakin nautintoa, joita me emme nimeltäkään tunne, emmekä ainakaan koskaan voi saada. Köyhä mies tahtoo myöskin pitää huvinsa." Mitähän tästä seuraa? Seuraa se, että lähinnä evankeeliumin levittämistä ei mikään muu keino ole tehokkaampi viinaa vastustamaan kuin jalompien huvien ja nautintojen hankkiminen kansalle. Ja juuri tämä johtaa takaisin evankeeliumiin; sillä se rakkaus, joka täänkaltaisia saa aikaan, on evankeliumin hengen hedelmä. Kansankeittiöt ja kansankahvilat suojelisivat varmaan monenkin menemästä viina-kapakkaan. Jos näitä laitoksia hoidetaan järjellisesti, jos vieraat hyvällä hinnalla saavat hyvää ja terveellistä ruokaa ja juomaa siistissä, ja maukkaassa muodossa kiiltävien, puhtaitten pöytäin ääressä, ja heitä kohdellaan ystävällisellä katseella ja hyvillä, ystävällisillä sanoilla; jos heillä täällä on käytettävänä siistiä hyviä kirjoja, ja etenkin kuvilla varustettuja kirjoituksia, (sillä kansa tahtoo nähdä kuvia!); — jos sinne myöskin toimitetaan kaikenmoisia pelejä esim. schakki-, domino-, lautapeliä j.n.e., — jos on varoja keiliradan, biljardin j.m.s. toimittamiseen, jos lisäksi olisi puutarha, missä ehkä voisi pelata krikettiä ja krokettia, — silloin ei varmaankaan vieraita puuttuisi, ja he tulisivat tarpeeksi lujiksi luopumaan paloviinasta, lukuun ottamatta niitä, jotka jo tykkynään ovat joutuneet juoppouden valtaan.[15] Mutta tässäkin kohdassa pitää paikkansa sananlasku: "Liian ohut terä tylsyy pian". Näistä paikoista ei pidä poistaa olutta ja viiniä. Vaikka tämä kävisikin päinsä Englannissa, vaikkapa se siellä olisi välttämätöntäkin, koska siellä olut ja viini on niin väkevää ja sekoitukseltaan läheistä sukua paloviinan kanssa, — meillä ei saa eroittaa pois olutta, joll'ei tahdo samalla eroittaa pois juuri niitä ihmisiä, joiden hyvää tahdotaan edistää.
On jaloja teollisuusystäviä, jotka edellä mainitulla tavalla kahvilla, oluella, kansakirjastoilla, biljardihuoneilla j.n.e. pitäen huolta työmiestensä huvista ovat saavuttaneet oivallisen tuloksen. He ovat menneet pitemmälle: tehneet lopun asunnonpulasta ja antaneet työmiehillensä tilaisuuden vähitellen hankkimaan itsellensä oman kodin. He ovat saaneet palkinnokseen kiitollisuuden kyyneleitä, mutta eipä siinä kyllin; he ovat oman kodin ohessa lahjoittaneet heille jalon ylpeän oman arvon tunnon, joka sotii kaikkea alhaista ja paheellista vastaan. Jospa meidän suurta pää-omaamme johonkin määrin tahdottaisiin käyttää pelastaman rakkauden palvelukseen, kuinka paljon sillä kuitenkin olisi toimittamista, ja säännön mukaan lähtisi pääsomasta sitäpaitsi tarpeeksi korkoa.
Mutta todellista uhraavaisuuttakaan ei saa peljätä, jos tahtoo auttaa kansaa. Semmoiset kahvilat, joista äsken kerroin, jotka voivat olla kokouspaikkoina, mihin ihmiset saisivat kokoontua kaikenmoisiin seuroihin, lauluharjoituksiin y.m.s., missä he myöskin saisivat viettää häitänsä ja muita juhliansa, ne maksavat rahaa, paljon rahaa — ainakin perustettaessa. — Minä menen vieläkin askeleen edemmäksi. Kaikissa ihmisissä piilee ihanteellisuuden ja ihanuuden tarve, juuri sen tähden että he ovat ihmisiä, vaikk'eivät tuntisikaan sanoja ihanne ja estetiikka. Sivistyneillä, jotka säännönmukaisesti eivät ole ilman varoja, on tilaisuus omissa kodeissaan tyydyttämään tätä viettiä. Heillä on hauska koti, heillä on kaikenmoista lukemista, heillä on musiikkia ja taidetuotteita kodissansa. Eivätkä he kuitenkaan tyydy siihen. He etsivät ja löytävät etsittävänsä monella tavoin, seura-elämässä vertaistensa kanssa, huvi-retkillä maalle, matkustuksilla, konserteissa, tahi vieläpä teaattereissa ja tanssiaisissakin. Meidän tulee olla oikeutta harrastavia. Köyhä kansa, joka kotoonsa tuskin, tahi ei ollenkaan saa sitä, mikä meille tuottaa sisällistä mielenylennystä, ehkäpä vielä usein saa kokea sen vastakohtaakin, tahtoo myöskin saada huvitusta. Tätä vastaan ei pitäisi olla sanomista kellään, joka itse ei elä erakko-elämää. Seuraus siitä on, että siinä asemassa olevat ihmiset etsivät sitä, mitä kotoansa eivät saa, ei ainoastaan kapakoista, vaan myöskin suurista loistavista tanssisaleista, halvoista ja huonoista teaattereista, kujeilija-näytännöistä j.n.e. Mutta kaikissa näissä paikoissa on paloviina ylinnä. Ja niin tulee asian laita olemaankin, kunnes näiden sijaan tulee jotakin parempaa. Semmoista parempaa ovat epäilemättä ne ravintolat, joista yllä olen maininnut. Semmoista parempaa on kauniitten yleisten puistojen toimittaminen, joihin ilman maksutta kenen tahansa on lupa päästä, ja joissa saa ihailla kaunista luontoa, ehkä joskus myöskin saa kuulla hyvää musiikkia ja olla hyvässä seurassa kaikensäätyisten ihmisten kanssa. Juuri tämä sekoitus on tärkeä. Minä en tuskin koskaan ole nähnyt alhaisen miehen raa'asti käyttävän itseään tahi juopuvan juodessaan olutta samassa salissa kuin senaatori, kauppamies tahi opettaja. Me bremeniläiset ihailemme suurta Bürgerpark'iamme, eivätkä meidän rikkaat henkilöt väsy yhtämittaa sitä kaunistelemasta kaikenlaisilla taideteoksilla ja monenmoisilla uhkeilla rakennuksilla. Mutta he tulevat itsekin sinne kansan sekaan. Tässä puistossa on elämä kaikkina kauniina päivinä ja erittäinkin sunnuntaina sangen vilkas ja talvella siellä on oivallisia luistinratoja yleisön käytettävänä. Epäilemättä auttaa tämä meidän Bügerpark'imme enemmän tapojen sivistyttämisen ja kansan raakuuden poistamisen hyväksi kuin kaikki puheet, jotka sitä vastaan pidetään.
Samoin on eläintieteellisten tarhain laita, joihin pääsemästä kuitenkin tuo onneton sisäänpääsymaksu estää köyhän miehen. Kuinka helposti voisivat ne, joilla on miljoonia hallussaan, tehdä tämän maksun tarpeettomaksi tahi vähentää sen pienimpään summaan! Minä olen edelleen maininnut, että Lontoossa on yritetty toimittamaan köyhiä varten teaatteria, missä sillä on tilaisuus helposta sisäänpääsymaksusta nähdä tosiaankin hyviä ja siveelliseltä kannalta puhtaita kappaleita, ja minä voin kertoa, että monet tuhannet ovat kiitelleet sangen paljon näitä laitoksia.
Vielä on monta muuta keinoa, joiden kautta kansaa voi johdattaa jalommille poluille. Tässä minä mainitsen ainoastaan kaikenlaisia säästörahastoja. Semmoisia ei koskaan voi olla liian paljon. Jos jollakin perheellä on vaan säästörahastokirja hallussaan, niin on, vaikka se olisikin alkanut säästönsä mitä vähäpätöisimmästä summasta, kuten jokainen ihmistuntija tietää, halu sitä enentämään sangen suuri. Ja tunto siitä, ett'ei ole perin köyhä, herättää jonkunmoisen siveellisen tunnon, joka suojelee kaikkea alhaista vastaan. Senmoinen kaapissa oleva säästörahastokirja on ikään kuin huoneen hyvä henki, jokainen siihen kirjoitettu markka on viinaperkeleeltä temmattu saalis. Mutta kaikki, mitä sanon säästörahastoista, koskee myöskin kaikenmoisia jaloja ja sivistyttäviä askareita, joita koetetaan saada toimeen köyhissä kodeissa. Minä tarkoitan _käsitöitä, lehtisahausta ja muuta senlaista. Tässä tulee tuumia ja ajatella, kuinka voisi keksiä uusia apukeinoja. Vaikka siihen tarvittavat ajan-, voiman- ja rahan-uhraukset olisivatkin suuret, on kuitenkin itse tarkoitus nim. kansamme pelastus vieläkin paljoa suurempi. Minä sanon pelastus; sillä meidän kansamme ei opi minkään muun kautta uskomaan niin vakavasti taivaalliseen rakkauteen, kuin sen kautta, että niiden ihmisten rakkaus, jotka ilman itsekkäisyyttä ja huolimatta vaivoistaan koettavat sitä kohoittaa lo'asta, voittaa sen sydän puoleensa. Mutta suuret rahakukkarot täytyy panna liikkeelle, muutoin me tuskin voimme välttää yhteiskunnallista vallankumousta.
Me uskomme siis, että juopumusta vastaan voidaan menestyksellä taistella ainoastaan alttiiksi antavaisuudella, itsestänsä huolimattomalla rakkaudella, sillä rakkaudella, joka on Kristuksen hengen hedelmä ja jonka olento ja vaikutus ilmestyy tuhansittain tuhansille sellaisille, jotka vielä vierastelevat uskon tunnustamista. Tämän rakkauden hedelmiä ovat myöskin juoppojen pelastuskodit, joidenka tarkoituksena on juoppouden orjiksi joutuneiden parantaminen. Niissä käytettävät lääkkeet ovat työ, järjellinen elantotapa, terveydenhoito, hyvä esimerkki, Jumalan sana ja rukous. Ja suuri on näistä laitoksista tuleva siunaus, vaikk'ei kaikki sinne tulleet olisikaan autettavissa. Kyllä minä tiedän, että moni epäilevästi tahi halveksien katsoo tänlaisia pyrinnöitä, tahi vieläpä kysyy: Kuinka voi tämä riittää niin monelle? — Mutta se, joka tietää kuinka suuri arvoltaan yksi ainoa ihmissielu on, se ei sano sillä tavoin. Se joka edelleen tietää, kuinka yhden ainoan parannuksen kautta usein kokanainen suuri perhe voi saavuttaa elämän onnen, se joka tietää, kuinka jokainen parantunut on mahtavana, elävänä saarnana niille, jotka vielä palvelevat pahetta, se ei koskaan puhu siliä tavoin. Näiden turvakotien olemassa olokin jo itsessään on mahtava ja liikuttava todistus viinaturmiota vastaan. Ja vaikka näitä turvakotia on ainoastaan vähän, niin eihän mikään estä perustamasta useampia riittämään useammille. Tähän on sitä suurempi syy, kun on huomattu, että missä maanviljelystä hoidetaan suuremmassa määrässä, voidaan niin toimittaa, että niihin tarvitaan hyvin vähän aineellista uhraavaisuutta.
Mutta nyt tulemme vihdoinkin viimein hyvin tärkeään kohtaan. Me luulemme, että myöskin valtion ja esivallan, Jumalan säätämänä, täytyy auttaa tässä. Me emme tässä tarkoita etupäässä korkeata viinaveroa, — voihan sekin kyllä olla hyvin terveellinen, — mutta esivallalla on vielä paljoa pätevämpiä keinoja käytettävänänsä. Jos hyvä tilaisuus todellakin tekee ihmisen varkaaksi, niin on varmaan meidän lainsäädäntömme tähden, joka tekee mahdolliseksi tuon kauhean suuren määrän viinakapakoita ja olutkrouvia, se pahe, josta nyt on kysymys, laajennut kauhean suuressa määrin. Tämä täytyy jokaisen rehellisen ja puolueettoman ihmisen myöntää. Mutta jos tämän huomaa todeksi, täytyy myöskin huomata, että anniskeluoikeus on vähennettävä. Uskomattoman kevytmielisesti on hallitus antanut myönnytyksiä krouvien ja olutkapakoitten pitämiseen. Joll'ei lakata kulkemasta eteenpäin tätä tietä, vieläpä joll'ei tässä suorastaan tehdä vastavaikutusta, niin ovat kaikki muut pelastuskeinot ponnettomia. Kaikkien puolueiden isänmaanystävien tulisi yhdistyä panemaan toimeen suurenmoisia yllytyksiä. Kaikkein paraiten palvelevat he valtiota yksimielisesti julistamalla vastustavansa nyt voimassa olevia lakeja ja vaatimalla perinpohjaista apua s.o. niin suurta anniskeluoikeuden rajoittamista kuin mahdollista. Tämä ei vastusta enemmin vapaamielisiä periaatteita kuin sekään, ett'ei mille rihkamakauppiaalle tahi maankulkijalle tahansa myönnetä oikeutta myydä mcrfiinia, sinihappoa ja muuta senlaista.
Me saamme Ruotsista erinomaisen esimerkin siihen, mitenkä valtion ja kuntien virastot voivat antaa apua viinaturmion alalla. Sallittakoon minun mainita tässä siitä.[16]
Sen jälkeen kuin vuonna 1808[17] viinanpolttaminen viattomana asiana Ruotsissa oli julistettu vapaaksi, tultiin vihdoin niin kau'aksi, että 21 vuotta myöhemmin valmistettiin 160 miljoonaa liter'iä paloviinaa 173,000:ssa polttimossa. Punnittakoonpa näitä kauheita lukuja! Ruotsissa on 4 miljoonaa asujamia; siis tuli joka hengen osaksi (siihen luettuina rintalapsetkin) 40 liter'iä vuodessa, ja joka viides rakennus oli aina polttimo tahi kapakka. Nykyjään nautitaan ainoastaan 12 liter'iä kunkin henkilön osalle, ja samassa suhteessa on "rikostilastokin" saanut aivan toisen näön. Tarkastakaammepa, kuinka tämmöinen parannus on saatu aikaan.
1830-luvun keskipaikoilla syntyi voimakas vastustus tätä menoa vastaan, eikä se liike rauennut, kuten monta kertaa oli laita sitä vastaavan liikkeen Saksassa ja Sveitsissä jälkeen vuoden 1848. Jo vuonna 1855 kielsi hallitus tykkänään kotitarpeenpolton, ja vuodesta 1861 alkain sai viinaa valmistaa ainoastaan höyrypolttimoissa. Niinpä aleni polttimojen lukumäärä vähitellen 173,000:sta vuonna 1830 442:een vuonna 1879. Hyväksi avuksi oli myöskin paloviinan suuri veroitus ja lain määräämä kapakoitten lukumäärän rajoitus. Vuonna 1855 saivat K. Mjt:n käskynhaltijat oikeuden määrätä anniskelu-oikeuksien lukumäärän eri lääneissä. Kymmenen vuotta myöhemmin jätettiin kunnallisvirastoille oikeus K. Mjt:n myöntymyksen saatuansa määrätä anniskelupaikkojen lukumäärän joka pitäjässä. Muutaman la'in kautta vuodelta 1858 otettiin vihdoin se johdonmukainen askel, että kunnallishallituksien annettiin vapaasti, rahastojen myöntymyksellä, antaa arennille lu'ultaan edeltäkäsin määrätyt anniskeluoikeudet niille henkilöille, jotka tekivät korkeimman tarjoomuksen, mutta samalla antoivat takauksen niiden oikeasta käyttämisestä. Maalla käytettiin sitä niin laajalta, että maakansan varalta tässä harvaan asutussa maassa vuonna 1877 oli ainoastaan 324 kapakkaa ja 136 myymälää, siis yksi kapakka 10,500:n hengen osalle ja yksi myymälä 25,000:n hengen osalle.
Tämän muutoksen vaikutus oli todellakin ihmeteltävä. Jäykimpäinkin rajoittamattoman anniskeluvapauden puolustajien täytyi näitä tosi-asioita nähdessään luopua taistelustaan, tässäkin kävi koetteleminen tutkistelemisen edellä, "käytäntö" "teorian" edellä. Ainoastaan kaupungeissa oli enään suuria vaikeuksia voitettavana. Sillä siellä voitiin lakia helpommin kiertää, viettely keksi kaikenmoisia konnankoukkuja, ja niissä tarvittiin vielä enemmin keinoja. Semmoisena olikin onnistunut anniskelujärjestelmän uudestaan muodostaminen, joka ensin keksittiin ja pantiin toimeen Göteborg'issa ja sieltä nopeasti levisi yli koko maan.
1860-luvun keskipaikoille eneni Göteborg'in työkansan köyhyys enenemistään. Se komissiooni, jonka oli hankittava selville tämän pahan asian syy, sai selville sen johtopäätöksen, että kapakoita oli lii'an paljon ja että juomarien lukumäärä oli aivan liian suuri. Kustakin kapakasta maksettiin kyllä jokseenkin paljon veroa, keskimäärin jommoinenkin summa yli 2,090:n kruunun vuodessa, mutta korkea veroitus ei juuri vähentänyt epäkohtaa, päinvastoin arveli isännät, että heillä oli sitä suurempi oikeus jos milläkin kujeella viekoitella luoksensa niin paljon ostajia kuin mahdollista. Komissiooni ei tyytynyt ainoastaan tilaston toimittamiseen tästä kurjuudesta, vaan se arveli, että sitä vastaan oli parannuskeinoja käytettävä. Se toimitti suunnitelman, minkä mukaan koko anniskelu-järjestelmä voitaisiin muka saada aivan toiseen kuntoon, ja vaati erittäinkin, että tälle elinkeinolle olisi pantava senmoinen järjestys, ett'ei se enään joutuisi itsekkäisyyden valtaan, vaan tykkänään pantaisiin riippumaan yleisestä hyödystä.
Heti yhdistyi joukko yleistä hyvää harrastavia ja varakkaita porvareita järjestämään seuraavalla tavalla anniskelulaitosta. He perustivat yhtiön, vuokrasivat koko kunnalta anniskeluoikeuden ja hoitivat sitä aina katsoen yhteiskunnan parasta. Viinan myyminen takausta ja panttia vastaan (joka kokemuksesta oli huomattu kaikkein pahimmaksi siihen asti vallitsevissa oloissa) kiellettiin tykkänään. Göteborg'issa oli 1865 61 anniskelupaikkaa, tasaluvulla sanoen, 60,000:ta asukasta kohden. Näistä hankki yhtiö heti haltuunsa 40, seuraavassa huutokaupassa ja vuoteen 1868 jäljelle jääneet 21; sen jälkeen vuoteen 1875 joutuivat kaikki viinan vähittäiskauppakin yhtiön haltuun. Yhtiö luopui alusta saakka kaikesta itselleen tulevasta voitosta ja määräsi puhtaan voiton tulevaksi kunnalliskassaan. Aluksi lakkautti se tykkänään 21 näistä 61:stä anniskelupaikasta ja jätti ainoastaan yhden 1500 henkeä kohden. Jäljelle jääneet 40 järjestettiin siten, ett'ei niiden hoitajilla ollut mitään voittoa, jos saivatkin menemään niin paljon viinaa kuin mahdollista. Sillä kapakan johtaja myy viinan ainoastaan yhtiön puolesta eikä hänellä siitä ole mitään persoonallista hyötyä, myyköön sitten 10 tahi 100 liter'iä. Varsin tärkeäksi katsottiin vielä hankkia tilavia, puhtaita ja aina raitisilmaisia anniskeluhuoneuksia, sitä paitsi piti isännällä aina olla saatavana ruokaa. (Sunnuntaisin ei sallita ylipäänsä mitään viinan anniskelua, lukuun ottamatta pientä ryyppyä juuri ennen atriata.) Olutta, kahvia, seltterivettä, sikaria j.n.e. myy isäntä omasta puolestaan. Kapakan isännistä saa sillä tavoin 9 tarpeeksi varoja elatuksekseen; muut saavat yhtiöltä vuotuisen palkan. Liikettä valvoo tarkastaja, joka siitä persoonallisesti on vastuun alainen. Vuonna 1876 ei 26:ta anniskelua ollenkaan käytetty, 10 oli annettu klubeille ja ravintolan isännille, 7 käytti yhtiö itse omien virkamiestensä kautta ja 13 oli vuokrattu yllä mainituilla ehdoilla viini- ja paloviinakauppiaille. Ja puhdas voitto, mitä tuli kunnan kassaan, nousi tasaluvulla lausuen 700,000:teen kruunuun.
Göteborg'in esimerkkiä seurasi vuonna 1877 pääkaupunki Tukholma. Koko maan 90:stä kaupungista on jo 57 ruvennut seuraamaan göteborgijärjestelmää; niiden joukossa on kaikki kaupungit, joissa on yli 5000 asujanta, poikkeuksena on kumminkin yksi. Ja norjalaiset, jotka muutoin epäluulolla katselevat kaikkia ruotsalaisia uutisia, päättivät jo vuonna 1871 Stortingillänsä muuttaa Ruotsin esimerkin mukaan lakejansa, ja nykyään on 19 Norjan kaupunkia järjestänyt anniskelulaitoksensa Göteborgin tapaan.
Niin taistellaan siellä turmiota vastaan, joka rasittaa meidänkin maatamme, ja sitä tehdään yleensä suunnallisemmin, päättävämmin ja toimeliaammin kuin meillä. Ja syy meidän voimattomuuteemme tällä alalla on suureksi osaksi niissä ajatelmissa vapauden teorioissa, joita kutsutaan ideaaleiksi huomaamatta, että ne ovat ainoastaan idooleja (epäjumalia).
Me olemme jutelleet kertomuksen melkein lyhentämättä, mutta luulemme kuitenkin, ett'ei siitä mitään tarvitse pyhkiä pois. Me emme ole sitä mieltä, että mitä Kustaa Aadolfin maassa tehdään niin vaan ilman mitään mutkia meidän maassamme voisi mukaella. Silloinhan pitäisi ottaa kaikenmoisia valtiollisia ja yhteiskunnallisia oloja tarkastettaviksi. Mutta eipä ole epäiltävää, että meillä voitaisiin tehdä joksenkin samalla tavoin. Saksassa on nyt syntynyt "yhdistys väkeväin juomain väärinkäytöstä vastaan". Kansan ystäviä kaikista valtiollisista puolueista, miehiä, jotka tunnustukseltaan ja uskonnoltaan aivan eriävät toisistaan, ojentaa toisillensa kättä ja kehoittaa yhteiseen apuun tässä asiassa. Kohdatkoon heidän vetoomisensa myötävaikutusta kaikkialla! Mitä yhdistys tarkoittaa ja tahtoo, on pää-asiallisesti yhtäpitävä sen kanssa, mitä edellä on esitetty. Se oli kirjoitettu, ennen kuin olin lukenut tämän yhdistyksen kehoituksen ja tekee minut sen totuudesta sitä varmemmaksi.
Minä lopetan tämän pitkän kertomuksen hiukan muuttamalla Livingstonen edellä mainittua lausetta Afrikasta ja sanon: Taivaan siunaus jokaiselle, olkoonpa hän sitten muutoin pietisti tahi katoolinen, juutalainen tahi ateisti, olkoonpa hän konservatiivi, vapaamielinen tahi sosiaalidemokraati — joka vaan auttaa murtamaan viinan pimeätä, kauheata valtaa meidän kansassamme!