Diadokein aika.
Helleniläinen sivistyspiiri.
Varsinaiseen Kreikanmaahan näyttivät Aleksanderin sotaretket ja hänen kuolemansa jälkeiset taistelut hyvin vähän koskeneen. Mutta nämä tapaukset vaikuttivat, että Kreikanmaalle jäi ainoastaan ala-arvoinen sija suuressa helleniläismaailmassa, joka nyt avautui. Silloisen sivistyksen emämaana ja suurien muistojen kotona pidettiin sitä kuitenkin aina kunniassa.
Arvokkaimpana Kreikan valtioista oli edelleenkin Atena, taiteen ja sivistyksen pääpaikka. Siinä kaupungissa vallitsi yhä Perikleen henki. Akropolis-kukkulalta loisti Atena-jumalattaren kuvapatsas maailman kauneimman temppelirakennuksen ylitse. Propylaiain pylväskäytäviä pitkin astuivat öljylehväseppeleillä koristetut nuorukaiset ja neitoset panatenaiain juhlasaatossa. Teaatterissa esitettiin Aiskylon, Sofokleen, Euripideen ja Aristofaneen näytelmiä. Pnyksiltä kaikuivat puhujain sanat kuuntelevalle ihmisjoukolle. Akademian ja Lykeionin metsiköissä keskustelivat viisaat miehet oppilastensa kanssa tieteen suurimmista totuuksista. Elämässä ja tavoissa pysyi täällä, tapain turmeluksen yhä karttuessa, vähäinen jäännös muinaisajan yksinkertaisuutta ja puhtautta. Tebe kohosi vähäksi ajaksi jälleen kukistuksestaan. Lännempänä kolkossa ja yksinäisessä vuoriseudussa oli Delfi ja sieltä kysyivät helleniläiset vielä neuvoa orakelilta, sinne kokoutui hurskasten neuvonkysyjäin anteliaisuudesta suunnattomat rikkaudet. Vielä lännempänä asuivat soiden ja vuorien keskellä hurjat aitolilaiset, kohoten Aleksanderin kuoleman jälkeen melkoisen varakkaiksi ja urhollisuudestaan peljätyiksi.
Istmos-taipaleella oli Korintos kehittynyt maailman mitä vauraimmaksi kauppakaupungiksi, mutta rikkauden mukana seurasi myöskin kaikenlainen ylellisyys. Alussa oli kaupungissa kauan makedonialainen varustusväki uhkaavaisena koko Kreikanmaalle. Argos, vaikka tosin ilman valtiollista merkitystä, oli kauan eräänä kaunotaiteiden pääpaikkana. Spartta oli vaipunut; Lykurgon lait olivat suureksi osaksi unhottuneet; maatilukset olivat kokoutuneet joidenkuiden rikasten sukujen käsiin ja muu kansa eli köyhyydessä. Kuninkaat Agis ja Kleomenes koettivat tehokkaasti uudistaa vanhaa yhteiskunta-järjestystä, mutta turhaan, ja sitte Spartta vähitellen turmeltui rosvovaltioksi. Pohjoisrannalla sen sijaan tekivät Akaian kaksitoista kaupunkia voimakkaan liiton, joka varsinkin sitte tuli mahtavaksi, kuin Aratos (245) pääsi sen johtajaksi (strategoksi); Korintos ja Boiotia yhtyivät silloin liittoon ja myöhemmin myöskin Atena. Siten tuli Akaian liitto Hellaan etevimmäksi vallaksi.
Makedoniassa oli neljänä ensi vuonna Aleksanderin kuoleman jälkeen Antipater valtakunnan-hoitajana. Monien riitojen jälkeen anasti hänen poikansa, väkivaltainen Kassandros, hallituksen ja osoitti sitte verenhimoista kovuutta hävittäessään Aleksanderin sukua. Kun säännöllinen vallanperimys vasta myöhään tuli toimeen, oli jokaisessa hallitsijan muutoksessa kauan levottomuksia ja mylläköitä. Trakian villien asujanten keskuudessa alkoi helleniläinen sivistys vähitellen levitä. Siellä oli kauimpana Bosporon rannalla rikas kauppapaikka ja mahtava yhteiskunta Byzantion.
Vähä-Aasian länsirannalla viljavissa ja hyvin viljellyissä seuduissa kukoistivat vielä helleniläiset siirtopaikat. Miletos, joka oli persialaissotain aikaan ollut maailman etevimpiä kauppakaupunkeja, oli tosin jo vähän vaipunut silloisesta kukoistuksestaan, mutta tärkeä vaikutusvalta sillä sentään vielä nytkin oli. Efesos sitä vastoin oli kasvanut; komea Artemiin temppeli, joka paloi samana yönä, kuin Aleksander syntyi, rakennettiin jälleen entiseen loistoonsa. Smyrna, jonka Aleksander uudestaan perusti, vaurastui kohta Vähä-Aasian tärkeimmäksi kauppapaikaksi. Aleksanderin kuoltua syntyi monta pikku valtakuntaa, joissa helleniläinen sivistys vallitsi. Sellaisia oli Pergamos samannimisine pääkaupunkineen (lähellä vanhaa Trojaa) luoteisrannalla. Sen maan kuninkaat olivat kuuluisat tieteiden rakkaudestaan, jota sinne koottu suuri kirjasto todistaa. Kun papyruksen tuonti tuli estetyksi, keksittiin täällä sittemmin niin tärkeäksi käyneen pergamentin teko eläinten nahoista. Pohjoisrannalla olivat Bitynian ja Ponton valtakunnat, edellisessä pääkaupunkina Nikomedia; sisämaassa Kappadokia ja Armenia. Etelärannan ulkopuolella oli Rodos-saari mahtavana ja itsenäisenä kauppa-tasavaltana. Samannimisessä, lujasti linnoitetussa pääkaupungissa kukoistivat rauhalliset toimet ja kaunotaiteet. Kuuluisa oli suuren suuri Rodon kolossi, vaskinen Apollonin kuva, joka seisoi toinen jalka toisella, toinen toisella sataman haarakkeella ja oli niin suuri, että laiva pääsi täysissä purjeissa laskemaan jalkojen välitse.
Syriaan perusti Aleksanderin sotapäällikkö Seleukos mahtavan ja kauan pysyvän valtakunnan, johon Palestinakin kauan kuului. Siellä syntyi loistavia, sivistykseltään helleniläisiä kaupunkeja, joista etevimmät olivat Antiokia ja Seleukeia.
Egypti tuli Aleksanderin päällikön Ptolemaion aika kukoistavaksi valtakunnaksi, jonka kuninkailla oli yhä edelleenkin sama nimi. Tästä valtakunnasta ja sen kukoistavasta pääkaupungista kerrotaan kohta laveammin.
Mustameren rannoilla oli helleniläisiä kaupunkeja, enimmäkseen Mileton siirtopaikkoja, ikäänkuin sivistyksen majakka tulina tiettömissä metsäseuduissa ja raakalaisheimojen keskellä. Ne harjoittivat tuotteliasta kauppaa lähikansain kanssa, vaihtaen heiltä turkiksia ja merenkultaa (bernsteiniä). Etevin tämän kaupan varastopaikka oli rikas Byzantion.
Lännen puolella oli Italian etelärannalla niin paljo kreikkalaisia siirtopaikkoja, että sitä seutua yleensä sanottiin "Suur-Kreikaksi". Huomattavin niistä oli rikas, ylellisyydessä elävä Tarentum. Sisilian koko itäpuolta hallitsi mahtava Syrakusa, joka oli kehittänyt voimansa lakkaamattomissa sodissa Kartagoa vastaan.
Aleksandrian mahtavuus.
Helleniläistyneistä valtakunnista, jotka syntyivät Aleksanderin kuoleman jälkeen, ei mikään kehittynyt niin kukoistavaksi kuin Ptolemaiojen kuningassuvun hallitsema Egypti. Molemmat ensimmäiset Ptolemaiot olivat rauhalliset ja suosivat kauppaa ja teollisuutta, tieteitä ja taiteita. Kolmas hallitsi samaan tapaan, mutta oli myöskin voitollinen sotapäällikkö ja valloittaja. Hänen aikanaan oli valtakunnan mahtavuus suurin.
Aleksandria, valtakunnan äsken perustettu pääkaupunki, kasvoi jo ensimmäisten Ptolemaiojen aikana itämaiden suurimmaksi, komeimmaksi ja rikkaimmaksi kaupungiksi. Elämä ja tavat olivat täällä kreikkalaiset, vaan muissa valtakunnan osissa viisasti säilytettiin ja uudistettiin suuri osa siitä yhteiskuntajärjestyksestä ja niistä tavoista, jotka olivat vallinneet muinaisten egyptiläis-faraoiden aikana.
Kaupunki oli vähän matkan päässä eräästä Niilin suurimmasta suuhaarasta, pitkällä maankielekkeellä, joka sulki sisäpuolellensa neljä eri satamaa. Etevimmän eli "suuren sataman" vierellä oli lujasti linnoitettu ja muurilla muusta kaupungista erotettu osa Brukeion. Siinä seisoi meren rannalla muhkea ja komea kuninkaallinen palatsi. Vähän matkan päässä siitä, samoin meren rannalla, oli Aleksanderin hautarakennus, sekin muhkean kartanon kaltainen. Lähimmässä viereisessä kaupunginosassa yleni komea Serapeion, temppelirakennus, pyhitetty muinaisegyptiläiselle jumalalle Serapiille, jonka palvelus nyt oli yhteinen helleniläisille ja egyptiläisille. Suuren sataman vieressä oli myöskin Rakotis-niminen kaupunginosa, juutalaisten asuinpaikka, joita suurin joukoin muutti Aleksandriaan. Kauimpana lännessä sijaitsi "hautakaupunki" (nekropolis), kallioihin hakattuja katakombeja sekä niiden yhteydessä palsamoimista varten aiotut rakennukset.
Aleksandrian suuruus oli muinaisaikaan hyvin kuuluisa. "Kun minä", kirjoittaa eräs, joka oli kaupungin nähnyt omin silmin, "astuin sisään aurinkoportista, huikenivat silmäni komean kaupungin näöstä. En ole koskaan ennen nähnyt mitään niin ihanaa. Aurinkoportista kulki kummallakin puolella pylväskäytävä suorassa linjassa kuuportille. Keskellä näin avaran torin, johon lukemattomia katuja yhtyi, ja kaikki ne kadut olivat tungokseen asti täynnä ihmisiä, ikäänkuin kaikki kansa olisi ollut matkustamassa. Hyvän aikaa käveltyäni saavuin Aleksanderin kaupunginosaan ja luulin näkeväni ihan toisen kaupungin, sillä niinkuin äsken näin äärettömän pitkiä, suoria pylväskäytäviä, niin oli niitä täälläkin, mutta kaarevia ja mutkikkaita niin pitkälle, kuin silmä kantoi. Kaksi ilmiötä näytti minästä ihmeelliseltä: että niin suuri kaupunki oli kaikkialta niin kaunis ja että kaupungin suuruus näytti niin hyvin vastaavan asujanten paljoutta." Aleksandriassa kihisi monenmoisia kansakuntia ja siellä kuului erilaisimpia kieliä. Kreikkalainen sivistys ja kreikkalaiset tavat kuitenkin pääsivät vähitellen valtaan. Väkiluku näyttää kaupungin kukoistusaikana olleen noin yksi miljoona.
Vilkas teollisuus pani kaikki voimat liikkeelle. "Täällä ei kukaan elää joutilaana", kirjoittaa toinen siellä kävijä samalta ajalta; "eräs puhaltaa lasia, toinen tekee purpuraa, kolmas papyrusta, kaikki kehräävät ja kutovat; he näyttävät osaavan ja harjoittavan kaikkia mahdollisia taitoja." Edullisen asemansa tähden tuli Aleksandria kohta itämaisen kaupan suureksi varastopaikaksi. Faraoiden tekemää ja Ptolemaiojen jälleen aukasemaa kanavaa myöten Niilin itäisimmästä suuhaarasta Punaiseenmereen tuli mukava purjehdustie Indiaan, jonka tuotteita tätä kautta tuotiin Aleksandriaan ja sieltä sitte levitettiin yli koko sivistyneen maailman. Paljon käytettyjen karavaanimatkueiden kautta oltiin yhteydessä Damaskon, Arabian ja Sisä-Aasian kanssa. Toiselle taholle purjehtelivat Aleksandrian kauppalaivat pitkin Välimeren rantaa kukoistavaan kauppakaupunkiin Kyreneen ja rikkaasen, mahtavaan Kartagoon asti. Kauppaa harjoittivat paraastaan juutalaiset, siten vaurastuen hyvin varakkaiksi, mutta myöskin vetäen päällensä maan omain asujanten vihan, joka usein puhkesi verisiksi meteleiksi.
Ensimmäiset Ptolemaiot olivat suuret taiteen ja tieteen suosijat. Heidän turvissaan kehittyi täällä lavea yleissivistys jossa itämainen luonne sekautui yhteen helleniläisen kanssa. Rakennusmestarit ja kuvanveistäjät kilvan kaunistelivat kaupunkeja temppeleillä ja palatseilla, jumalain kuvapatsailla ja muilla kuvilla. Kreikkalaisen muodon-täydellisyyden ohella esiytyi täällä itämainen mieltymys liioittelemiseen, haaveksimiseen ja suunnattomaan suuruuteen. Täällä kukoisti "aleksandrialainen" runous, joka milloin osoitti aikakauden komeilevaa opillisuutta ja liikanaista hienostusta, milloin tavoitteli luonnontilaan ja muinaisaikaan palaamista. Kuuluisimmaksi tuli aleksandrialaisten tieteellinen tutkimus. Ptolemaios II perusti museionin (museon). jonka suuri kartano kohosi lähelle hallituspalatsia. Täällä elätettiin oppineita miehiä, jotka koko ikänsä kuluttivat syvällisiin tutkimuksiin. Etenkin heitä varten koottiin suuri Aleksandrian kirjasto, joka säilytettiin osaksi museionissa ja osaksi myöskin serapeionissa ja joka sisälsi kaukaisimpainkin maiden etevimmät kirjalliset tuotteet. Täten opittiin Aleksandriassa tuntemaan indialaisia kirjoja. "Seitsemälläkymmenellä" tulkitsijalla käännätettiin vanha testamentin kirjat Hebrean kielestä kreikaksi. Paljo hieroglyfikirjoituksia koottiin muinaisegyptiläisen pappissivistyksen ajoilta. Mutta enimmin tietysti kokoutui tänne helleniläisen opin ja terävä-älyisyyden kirjallisuustuotteita. Monipuolinen oli todellakin oppineiden aleksandrialaisten toimeliaisuus. Maneton tutki Egyptin vanhinta historiaa, Eratostenes perusti tieteellisen tähtitieteen ja Eukleides kirjoitti mittaustieteen oppikirjan, jota vielä meidän aikoinammekin käytetään. Tieteellisillä voitoillaan ovat aleksandrialaiset tutkijat paljon vaikuttaneet seuraaviin aikoihin.
Pitkällisen rauhan aikana kehitellen kotoisia elinkeinoja pysyi Egyptin valtakunta kauan varsin voimakkaana. Erääsen aikaan vallitsi se Syriaa ja Palestinaa, ulotti valtaansa ja vaikutustansa syvälle Sisä-Afrikkaan ja vallitsi hedelmällistä Kyrenen rannikkoa. Kreikan pikku valtioiden monissa riidoissa oli Egyptin kuningas mahtavana ja usein käytettynä välittäjänä. Aratos piti häntä tukenaan, Spartan kuningas Kleomenes kuoli vankina Aleksandriassa, Rodon ja Byzantionin kanssa tehtiin likeiset liitot. Paljo sekä Kreikan kaupunkien että monen barbaarikansan lähettiläitä oleskeli aina Aleksandriassa.
Vielä sittekin, kuin Egyptin valtakunnan vauraus väheni ja se viimein kukistettiin, säilyi Aleksandrian kukoistus ja kesti vielä Rooman vallan aikanakin.
Roomalaiset.
Rooman vanhin historia perustuu ainoastaan epävarmoihin tarinoihin. Vasta gallialaisten hyökkäyksestä maahan (noin vuodesta 390 asti) voidaan katsoa täysin luotettavan historian alkavan.
Siinä maassa, jonka nimi nyt on Italia, asui muinaiseen aikaan monta eri kansan heimoa. Pohjoisosa, Gallia cisalpina, s.o. "Alppein etelänpuoleinen Gallia", ei oikeastaan kuulunut Italiaan, vaan se, kuten nimestäkin näkyy, luettiin Galliaan. Tämä maa, Padus- (Po-) joen jakama kahteen puolikkaasen, oli metsäinen, hedelmällinen ja kuuluisa terveellisestä ilmastaan. Asujamet olivat myöskin gallialaista heimoa. Keskiosassa, jota varsinkin sanottiin Italiaksi, asui kolme pääheimoa: etrurilaiset, sabinalaiset; ja latinalaiset. Etrurilaiset, joita vahva pappishallitus piti koossa, pääsivät aikaisin korkeammalle sivistysasteelle kuin muut heimot; he harjoittivat laveaa kauppaa, heillä oli omituinen hyvin kehittynyt rakennustaide, ja varsinkin heidän poltetut saviteoksensa olivat huomattavat. Sabinalaiset, joita mahtavain sukujen päämiehet hallitsivat, olivat Italian suurin heimo, moneen pienempään kansaan jakautuneena. Latinalaiset, joiden yhteiskunta oli luonteeltaan kansanvaltaisempi, tekivät aikaisin keskenään vapaiden kaupunkien liiton, ja sen johtajana oli ensin Alba Longa, sittemmin Rooma. Näiden kolmen heimon asuinala on hedelmällinen seutu, jonka läpi Apenninein raitis vuori-ilma virtailee; luonnonlaatuun katsoen voi se elättää suuren ja elinvoimaisen väestön. "Ison-Kreikan" kaupungit, varsinkin Kuma (Cumae) ynnä sen siirtopaikka Neapoli, ja dorialainen Tarentum, antoivat lähimmälle ympäristölle helleniläisen luonteen ja levittivät tärkeitä sivistyssiemeniä varsinaiseen Italiaan.
Rooma, ollen seudussa, jossa etrurilaisten, sabinalaisten ja latinalaisten alueet sattuivat yhteen, otti itseensä vaikutuksia kaikilta näiltä kolmelta kansalta. Pakolaisia ja irtolaisia oli, kuten tarina kertoo, kaupungin vanhin väestö, kuitenkin sukuperältään latinalainen. Sitte mainitaan sabinalaisia sinne muuttaneen. Ja viimein etrurilaiset pitkälle kehittyneen hallitusmuotonsa kautta mahtavasti vaikuttivat siihen. Jo Rooman vanhimmassa yhteiskunnassa näkyi kaksi jyrkkää vastakohtaa, sabinalais-etrurilainen ylimysvalta ja latinalainen kansanvalta, keskenään taistelleen.
Roomalaisten luonteessa oli varsinkin huomattavana kylmäkiskoinen vakavuus ja pirteä järkevyys, joka enemmin taipui jokapäiväiseen toimeliaisuuteen kuin runollisuuteen tai tieteelliseen tutkimukseen. Roomalaisella ei ollut kreikkalaisen kevyttä suloutta, vaan sen sijaan etevä arvokkaisuus ja horjumaton luonteenlujuus.