Tarumainen aika.
Kuninkaat.
Romulus. Alba Longassa hallitsi kuningas Numitor, jonka nuorempi veli Amulius sysäsi valtaistuimelta. Anastaja Amulius määräsi sitte Numitorin tyttären Rea Silvian vestaaliksi eli Vesta-jumalattaren papiksi, jonka piti elää ikänsä ainaisessa neitsyydessä. Siten hän toivoi voivansa estää Rea Silviaa tulemasta äitiksi ja poikia ilmestymästä, jotka voisivat rangaista häntä. Mutta Rea Silvialle syntyi kuitenkin kaksoispojat Romulus ja Remus, joiden isäksi hän sanoi sotajumalaa Marsia. Amulius panetti molemmat äsken syntyneet pojat arkkuun, joka sitte heitettiin Tiber-jokeen. Mutta joki oli silloin tulvillaan yli reunojensa, niin ett'ei päästy oikeaan virran uomaan asti. Täyttääkseen kuninkaan käskyä panivat palvelijat arkun niin kauas veteen, kuin helposti pääsivät. Vaan kun vesi laskeutui, jäikin siis arkku kuivalle. Kerrotaan silloin naarassuden läheisiltä vuorilta tulleen sinne hentojen lasten itkua kohti ja säälistä hoitaneen niitä. Siitä tilasta löysi lapset eräs paimen, vei kotiinsa ja kasvatti heidät.
Romulus ja Remus kasvoivat reippaiksi nuorukaisiksi ja vahvistivat voimiansa ajelemalla metsän petoja ja taistelemalla ympäristön rosvoja vastaan. Mutta nämä kerran ottivat kiinni Remuksen ja veivät Numitorin luo, syyttäen Remuksen raastaneen hänen maitansa. Paimen silloin ilmoitti Romulukselle, mitä tiesi heidän syntyperästään, ja Numitor tuli vakuutetuksi, että Remus oli hänen tyttärensä poika. Veljekset kokosivat joukon nuorukaisia, surmasivat Amuliuksen ja saattoivat Numitorin jälleen kuninkaaksi.
Vaan nyt alkoi veljesten tehdä mieli perustaa kaupunki siihen paikkaan, johon heidät oli jokeen heitetty ja jossa he olivat kasvaneet. He saivatkin luvan. Ympäristön paimenet tulivat tämän uuden yhteiskunnan ensimmäisiksi asukkaiksi. Kun kaupunki oli perustettu, alkoi veljesten kesken riita vallasta ja etevämmyydestä; sillä he kun olivat kaksoiset, eikä siis ikä voinut ratkaista, kumpaisellako oli oikeus antaa nimi uudelle kaupungille ja hallita sitä, tuli tuosta riita, kunnes he viimein sopivat ratkasemaan asian lintujen lentoa tarkastamalla ja sen mukaan. Romulus asettui sitä varten Palatinus- ja Remus Aventinus-kukkulalle. Ensin näkyi Remukselle sovittu merkki, kuusi korppikotkaa. Mutta kun heti sen jälkeen Romulukselle näkyi kaksitoista kotkaa, niin kumpaistakin veljestä oma puolueensa tervehti kuninkaaksi. Siinä tilaisuudessa Romulus tappoi veljensä. Toinen tarina kertoo Remuksen, veljeänsä pilkatakseen, hypänneen alotetun muurin yli, ja silloin kiukustuneen Romuluksen surmanneen hänet, sanoen: "Käyköön samoin jokaiselle, joka yrittää nousemaan minun muurieni ylitse!" Romulus siis pääsi yksin valtaan ja uusi kaupunki nimitettiin hänen nimensä mukaan. Roomalaiset, lukien vuosiansa kaupungin perustuksesta, olettivat tämä tapahtuneen vuonna 753 e.Kr.
Houkutellakseen enemmän väkeä kaupunkiin julisti Romulus sen pyhäksi turvapaikaksi. Hänen kerrotaan myöskin asettaneen alussa 1O0 arvokkainta miestä pysyväiseksi neuvoskunnaksi eli senaatiksi sekä panneen toimeen muutamia jumalanpalvelus-menoja.
Kun uudessa yhteiskunnassa ei ollut vaimoja, eivätkä naapurikansat vapaaehtoisesti antautuneet avioliiton rakentamisiin sen kanssa, päätti Romulus viekkaudella ottaa, mitä ei muuten saanut. Hän valmisti juhlalliset leikit merenjumalan Neptunuksen kunniaksi ja kutsui naapureja niihin tulemaan. Suuri joukko myöskin tuli, varsinkin sabinalaisia. Keskellä leikkejä Rooman nuorukaiset, nähtyään sovitun merkin, sivalsivat miekkansa ja ryöstivät suuren joukon neitosia.
Loukatut isät valmistautuivat taisteluun. Sabinalaiset, jotka olivat mahtavimmat, marssivat suurena joukkona Rooman alueelle. Siitä syttyneen taistelun aikana juoksivat sabinalaiset naiset, jotka nyt olivat roomalaisten vaimoina, tukka hajalla ja vaatteet revittyinä, isäinsä ja miestensä väliin sekä taivuttivat rukouksillaan ja kyyneleillään heidät lopettamaan sodan. Liitto tehtiin, jonka mukaan roomalaiset ja sabinalaiset liittyivät yhdeksi kansaksi, mutta hallituspaikaksi tuli Rooma. Sata sabinalaista sijoitettiin senaattiin ja Romuluksen piti ottaa hallituskumppaniksensa sabinalaisten kuningas Tatius. Kohta sen jälkeen Tatius kuitenkin eräässä kapinassa surmattiin ja tarinan mukaan senaattorit murhasivat Romuluksen.
Varmaankin tässä tarinassa on monta piirrettä Rooman vanhimmasta tilasta. Latinalainen alkuväestö ja sittemmin siirtyneet sabinalaiset näyttävät siis olleen kahtena yhteiskuntana, toinen Palatinus-, toinen Aventinus-kukkulalla. Romulus ja Remus ovat näiden kahden yhteiskunnan vertauskuvia. Tarina perustajasta, jota muka susi imetti ja joka ennemmin surmasi veljensä kuin salli muuriensa yli kenenkään nousta, on myöskin sepitty aivan Rooman kansan hengen ja käsitystavan mukaan.
Tarkvinius Superbus, Rooman viimeinen kuningas, oli suvultaan etrurilainen ja sai Superbus- (tyrannin-) nimen ankaruutensa ja ylpeytensä tähden. Murhattuaan edelläkävijänsä Servius Tulliuksen toimitti hän myöskin monta hänen ystäväänsä, valtakunnan ylhäisimpiä miehiä, mestatuksi tai maanpakoon ajetuksi. Alussa oli hänellä menestystä, koskapahan Rooman herruus latinalaiskansojen yli hänen toimestaan uudistui ja vahvistui. Roomaan rakennettiin muhkeita kartanoita. Niistä ensi sijassa mainittakoon Kapitoliumille perustettu temppeli, pyhitetty kolmelle etevimmälle jumalalle, Jupiterille, Junolle ja Minervalle, sekä koristettu jumalain kuvilla. Sitä paitsi rakennutti hän valmiiksi suuren Circus Maximus rakennuksen, jossa julkiset leikit pidettiin, ja teetti suuret viemärit eli kloakit vetämään pois likavesiä kaupungista.
Mutta Tarkviniuksen piirittäessä Ardea-kaupunkia sattui tapaus, jonka tähden hänet karkoitettiin kuninkaan istuimelta. Kun muutamat kuninkaan miehistä olivat hänen poikansa Sextuksen luona, johtui puhe heidän vaimoihinsa, ja he rupesivat kiistelemään, kuka heistä olisi kiitettävin. Eräs läsnäolijoista Kollatinus sanoi: "No hyvä, nouskaame ratsujemme selkään ja lähtekäämme katsomaan vaimojamme. Miehen äkkiarvaamaton tulo on kyllä hyvä koetuskeino." Ehdotus miellytti, ja kiireesti lähdettiin Roomaan. Kuninkaan poikain vaimot elivät iloiten ja pitoja pitäen. Sitte läksivät he Kollatia-kaupunkiin, jossa huomattiin Kollatinuksen vaimon Lukretian vielä myöhään yöllä istuvan palvelustyttöjensä keskellä villoja kehräämässä. Kunniapalkinto määrättiinkin hänelle.
Muutamain päiväin kuluttua saapui Sextus, Kollatinuksen tietämättä, Kollatiaan ja teki kavalasti väkivaltaa Lukretialle. Hänen lähdettyään kutsui vaimo isänsä, miehensä sekä muutamia sukulaisia, kertoi heille häväistyksensä, vaati heitä kostamaan ja sysäsi itse puukon sydämmeensä. Todistajain joukossa oli myöskin Brutus, kuninkaan sukulainen. Hän oli ainoastaan siten säilynyt kuninkaan epäluuloiselta julmuudelta, että oli olevinaan mielipuoli. Tämä Brutus nyt veti puukon pois haavasta ja vaati läsnäolijoita karkoittamaan Tarkviniusten sukua ja poistamaan kuninkuutta. Kapina, joka siitä alkoi, saattoikin kohta toivotun tarkoituksen perille.
Tasavallan perustus (509).
Kun nyt kuninkaan valta oli poistettu, annettiin hallitusvalta kahdelle joka vuosi valittavalle konsulille, jotka alussa käyttivät samaa valtaa kuin kuninkaat. Arvon merkiksi seurasi heitä 12 liktoria, jotka kukin kantoivat vitsakimppua ja siihen pistettyä kirvestä. Ensimmäiset tähän arvoon valitut olivat vapautustyön molemmat johtajat Brutus ja Kollatinus. Nuoren tasavallan täytyi heti olla valmiina kestämään sekä sisällistä salaliittoa että ulkonaista sotaa.
Ylhäissukuisten nuorukaisten joukossa oli Roomassa montakin, jotka kaipasivat vallatonta elämää, jota olivat saaneet kuningasvallan aikana vapaasti harjoittaa, ja olivat nyt kiukuissaan, että uuden valtiomuodon mukaan oli kaikilla sama laki. He salaa päättivät avata Rooman portit. Tarkviniukselle. Mutta ennen kuin sanansaattajat, jotka he aikoivat lähettää karkoitetun kuninkaan luo, ehtivät lähteä, tuli salaliitto ilmi. Syylliset vietiin vangittuina konsulien eteen, jotka istuivat virkaistuimillaan tuomitsemassa. Ylhäiset nuorukaiset olivat sidotut, häpeäpatsaihin; kaikkein hämmästykseksi oli heidän joukossaan kaksi Brutuksen poikaa ja kaksi Kollatiuksen veljenpoikaa. Horjumattoman vakavasti katseli Brutus, miten hänen poikiansa, niinkuin muitakin salaliittolaisia, ruoskittiin vitsoilla ja miten heidät sitte mestattiin kirveellä, vaikka kyllä hänen isälliset tunteensa näkyivät rangaistusta toimeen pannessa. Kollatinuksen, jolla ei ollut yhtä suurta mielenlujuutta, täytyi, varsinkin siitä syystä, että hän kuului Tarkvinius-sukuun, luopua virastaan ja lähteä maanpakoon. Kohta sen jälkeen kaatui Brutus kaksintaitelussa erästä Tarkviniuksen poikaa vastaan.
Horatius Kokles. Tarkvinius oli yllyttänyt etrurilaisten mahtavan kuninkaan Porsennan sotaan Roomaa vastaan. Tämä oli voittajana tulossa suuren sotajoukon kanssa ja hänen onnistui saada kaupunki piiritetyksi. Ainoastaan Tiber-joki esti häntä enää kaupunkiin pääsemästä; hän ryntäsi sodanhimoisen joukkonsa kanssa sillalle, joka joen molemmat rannat yhdisti. Pieni joukko roomalaisia, jotka olivat sillalla vahdissa, läksi pakoon. Ainoastaan yksi mies Horatius Kokles, jäi sillan korvalle seisomaan. Kaksi muuta, tämän urhollisen esimerkistä rohkaistuen, liittyi häneen, ja ne kolme miestä, sillan portin teljeten, estivät sillä tavoin kilvillänsä ja miekoillansa vihollisrynnäkköä. Sill'aikaa revittiin puusiltaa heidän takanansa; viimeiseen lautaan ryhtyessään huusivat roomalaiset omillensa, että nyt itsensä pelastakoot. Kaksi menikin takaisin, vaan Horatius jäi yksiksensä ja taisteli, kunnes silta hänen takaansa romahti veteen. Sitte hyppäsi hän kaikin aseineen virtavaan jokeen. Ja rohkeasti ui hän omiensa luo, jotka riemuten nostivat hänet virrasta. Vihollisten heittokeihäät eivät tavanneet häntä.
Mucius Scaevola. Vaikka vihollisten kuningas siis ei voinutkaan päästä itse kaupunkiin, esti hän kuitenkin kaiken tavaran tuonnin ja uhkasi nälkään näännyttää hätäytyneen kaupungin. Silloin päätti eräs ylevä nuorukainen, Mucius, tehdä jalon teon, saattaaksensa viholliset hämmästykseen. Hän meni yksinään vihollisten leiriin, pitäen väkipuukkoa salassa viittansa alla. Estämättä pääsi hän kuninkaallisen teltan eteen, jossa sotaväelle juuri palkkaa maksettiin. Mucius, tuntematta kuningasta, töytäsi sen päälle, jota useimmat sotamiehet puhuttelivat, ja puukotti kuninkaallisen kirjurin kuoliaaksi. Sotamiehet paikalla ottivat tuntemattoman kiinni, ryöstivät hänen aseensa ja veivät hänet kuningas Porsennan eteen. Pelkäämättä lausui jalo nuorukainen: "Nimeni on Mucius, olen Rooman kansalainen ja tahdoin tappaa isänmaani vihollisen. Koska olen erehtynyt, tahdon sinulle tunnustaa, ett'en ole ainoa henkeäsi väijymässä." Kuningas peljästyi ja uhkasi poltattaa hänet, jos ei ilmoittanut kaikkia salaliitossa olevia. Roomalainen nuorukainen ei sanaakaan vastannut enää, vaan paljasti oikean käsivartensa, meni likellä olevalle hiilokselle, pisti, kasvojansa väräyttämättä, kätensä tuleen ja antoi sen siinä palaa hiljakseen. Ympärillä seisovaiset hämmästyivät ja ihmettelivät, ja kuningas huusi: "Mene, mene rankasematta! Olet ollut vihollisempi itsellesi kuin minulle. Minä soisin, että tuommoinen urhollisuus sotisi minunkin puolestani!"
Kuningas peljästyi sellaisia miehiä ja tarjosi nyt itse roomalaisille rauhaa. Rooman täytyi antaa muutamia kansalaisia pantiksi ja ennen etrurilaisilta valloittamansa maa takaisin.
Kansa korkeasti ylisti Horatius Koklesta ja Muciusta ja antoi heille runsaita lahjoja; Mucius sai kunnianimen Scaevola, s.o. "vasenkätinen", ja tämän nimen perivät myöskin hänen jälkeisensä.
Kloelia. Roomalaisten panttivankien joukossa, jotka vietiin etrurilaisten maalle, oli myöskin eräs ylhäissukuinen neitsyt Kloelia. Kohta ensimmäisenä yönä petti hän vartijansa, pakeni muiden neitsytten kanssa ja viskausi Tiberiin. Onnellisesti ui hän toiseen rantaan ja tuli Roomaan takaisin. Hänen leikkikumppaninsa jotka seurasivat häntä, olivat samoin päässeet vankeudestansa. Vaan roomalaiset laittoivat karanneet neitoset jälleen Porsennalle takaisin. Hän kiitti ja ihmetteli Kloeliaa ja lahjoitti hänelle vapauden, sekä salli hänen valita vielä muutamia muitakin pantiksi annetuista kanssansa. Kloelia valitsi nuorimmat neitosista ja palasi niiden kanssa ilomielin Roomaan.