KULLANKEITTÄJÄ.
Kuin lausuit, kullankeittäjä? Siis sulta
Kadonneen onnens' ihmissuku saa?
Kohennat hiilusta, enennät tulta
Ja ahjoon lietsot ilmaa kuohuvaa,
Ja taivaankaaren=karvaisena kulta
Edessäs taian lailla kimaltaa;
Viel' yksi hetki, valmiina on taika,
Ja maailmalle koittaa kulta=aika.
Ja »kultaa» kaikuu pitkin taivaan rantaa,
Ja »kultaa» vastaa syvyydestä maan:
Kuningas valtikkansa etees kantaa,
Kun saa tuot' elon voimaa rahdun vaan,
Ylimys maineens', impi kultans' antaa,
Kaikk', kaikki lumoo taikas loistollaan,
Ja kunniallaan vaivainen sen ostaa,
Jok' asemille Luojan hänet nostaa.
Ja mailm' on autettuna, niinkö luulet?
Ja rauha, onni palaa sydämmeen!
Mut lastaan äidin kiroovan kun kuulet,
Kun rakkauden kuulet kadonneen,
Kun immen pettyneen näet kalpeet huulet,
Kun uskon, toivon kuulet rauenneen,
Kun miehen pettävän näet synnyinmaansa,
Uskotko taikojas, uskotko vaan sa!
———
———
Ja polta poroks kaikki, polta tyyskin
Imeinen himoineen, sen itsekkyyskin!
———
———
Ja tyhjyys ääretön on sydämmissä,
Ja tyhjyys maassa, tyhjyys taivahissa.
1870=luvun alkuvuosilta.