NUMMERO VIISTOISTA STOLT.
Ihanainen päiv' oli päättynyt
Lapualla, ja riemuiten
Von Döbeln voittaja ratsasti nyt,
Sotarintaans' silmäillen.
Joka joukkoa kiitteli lempeimmin—
Sanat suorat ne on sotilaan—
Sen kuntoa, miehuutt', intoakin
Kotimaataan suojelemaan.
Sotarintans' ääreen ehti jo hän,
Kun päiv' oli laskussans'
Kävi joukkoa sielläkin kiittämähän,
Jota johtasi kapteeni Schanz.
Oli harvennut se, hän huomas sen,
Näki aukkoja paljonkin;
Mut silmä jo kääntyi toisaallen,
Mitä mietti, hän lausuikin.
Jo kiittäessään hänen huomattiin
Yhä syrjähän katselleen:
Repaleinen raukka se seisoi siin'
Ihan ääneti, itsekseen.
Sitä miestä hän viittasi luokseen nyt:
»Mies hoi, tule tännemmäks!
Et taannoin syrjässä noin pysynyt,
Verityöhön kun joukkoni läks.»
»Sinä pyssyn—muistatko?—tempaisit
Kädest' uupunehen sotilaan
Ja miesteni jälkehen kiiruhdit
Sodan löylyhyn kuumimpaan.»
»Sukeltaissamme peltoon, ennätit luo,
Kuni muut sinä myös sukelsit,
Ja kun taas näkyviin tuli urhoni nuo,
Eturinnassa ryntäilit.»
»Kylän päälle kun käytihin hyökkäämään,
Ja ma silmäsin sinnepäin,
Etumaisena nuttusi reiäkkään
Taas patterin harjalla näin.»
»Sepä miehen työ, koe semmoinen
Pian kunnian, mainehen tuo.
Puhu julki nyt vaan, poik' urhoinen,
Nimes ensin kuulua suo.»—
»Min lie nimen pappi se antanutkaan,
Sitä ihmiset ei kysyneet;
Enimmält' ovat aikani kaiken vaan
Mua Lurjukseks sanoneet.»
»Hyvä! Lyö nimi silmihin herjaajan,
Ja siit' ole vaan suruton.
Mut missäs, mies, kotis? lausuhan,
Ja missä sun turvasi on?»
Mäkirinteen tiehen viittasi hän:
»Tuoss' on kotipaikkani mun»;
Ja vahvaa näytti hän nyrkkiähän:
»Tähän näin minä turvaudun.»
»Kotis laatuun käy, hyv' on turvas myös,
Vaan mist' elatuksesi sait?
Näpistyskö vai kirkkojen ryöstö on työs,
Vai maantierosvous kait?»—
»Jos suurta tai pientä ma rosvoilin;
Ropo ois toki taskussain;
Ja jos kerjäläisenki paljastin,
Eheämp' olis nuttukin vain!»
Tuli säihkyi silmistä Döbelnin:
»Schantz, kapteeni, kuulkaahan!
Ken kaatunehist' oli urhoisin
Urohist' tämän komppanian?»
»Sen pyssy, ja nuttu ja rensseli sen
Nyt tänne te toimittakaa;
Nimen hältä ja sankarikalleuden
Perinnöksehen tää nyt saa.»
Kalut tuotiin; viidennentoistapa nuo,
Stolt vainaan on soturin.
Hymysuin von Döbeln katsehen luo
Oman turvatin ryysyihin.
»Veriss' on tuo nuttu, se mies peloton,
Ken tohtivi ottaa sen;
Mut vertapa, näen minä, paksult' on
Myös ryysyissä Lurjuksen.»
»Univormu sä siis pue ylles, mies,
Nyt nähdessä komppanian;
Rivin eessepä äsken kulki sun ties,
Nyt riviin sun asetan.»
Puvun muutti hän, posket ne hohtoa loi,
Kun hän täysiss' ol' aseissaan;
Ja Döbeln ääneti miehen toi
Nyt paikkaan Stolt sotilaan.
»Kas nyt olet oiva ja täys sotilas
Olennolta ja katsannolt',
Olet myös sotaveljemme arvoltas,
Ja viidestoist' olet, Stolt.»
»Sydämmeltäsi, mieleltäs ole vaan
Yhä entisen kaltainen,
Mut vielä jos Lurjukseks sanotaan,
Vedä miekkasi tiuskaisten.»
Tähän hetkeen uuden tään soturin
Povi tyynest' aaltosi vaan;
Mut kuultua nyt sanat kenraalin
Järähtääpi se pohjiltaan.
Ikinään ei riemua ollut hän
Edes maistanut varkaisin;
Jo lapsena kolkkoudess' elämän
Oli jäätynyt kyynelkin.
Enskertaa miehen nyt sydämmeen
Kevät=aurinko pilkehtii,
Sulaneista nyt lähteist' ehtimiseen
Vedet uhkuen tulvehtii.
»Ja jos murheess', onnessa olla saan
Mies joukossa sankarien,
Sotahan olen valmis ja kuolemaan;
Sois Herra jo huomenna sen!»
Kirjall. Kuukauslehti maalisk. 1874 ja
Kaikuja Hämeestä 1874; parann. 1889.