TUSKAA.
Jo päiv' on vaipunut manalaan,
Yö luonnon kattavi verhollaan,
Ja tähdet pilvihin hukkuvat,
Ja myrskyt pauhaavat.
Ma rauhatonn' olen vuoteella,
Ja luonnon kuultelen taistoa,
Ja aina nuoli kuin maahan lyö,
Minunkin rintani lyö.
Niin vuoroin rintani säpsähtää,
Käy vuoroin kylmäks kuin järven jää,
Nuol' ampui taas!—Isä maailmain,
Oi, suojaa kukkastain!
11/3 68.
Hälläpyörä 13/11 1868; Kaikuja Hämeestä 1872.