ENSIMÄINEN LUKU.
Eräänä kesäpäivänä 1846 asetti kolme linnustajaa eli trappia kuten heidän varustuksistaan ja puvuistaan voi päättää telttansa Coloradon syrjäjoen Hio de Puercon rannalle.
Metsästäjät olivat asettuneet rantakaistaleella olevalle pienelle kummulle, joka joen puolelta oli paljas, mutta kaikilta muilla tahoilta tiheiden pensaskasvien ympäröimä, tehdäkseen tähän tulen ja valmistaakseen itselleen päivällisaterian. Tammesta vuollulla paistinvartaalla paahtoi yksi heistä murakan näköistä reidenkappaletta, jota hän alinomaa käänteli, sillä aikaa kuin toiset metsästäjät hyvillä mielin katselivat tulen liekkejä.
Vanhin näistä kolmesta metsästäjästä, jota toverit kutsuivat Tomiksi, oli todellinen jättiläinen. Hänen kasvonsa olivat tuulesta ja ahavasta käyneet karkeiksi, ja ne näyttivät viekkailta ja päättäviltä, mutta samalla näkyi niissä ilmeistä hyväntahtoisuutta osoittava piirre.
Hänellä oli samallainen puku kuin tovereillaankin, karkea punajuovainen villapaita ja korkea tunturiketun nahasta tehty hattu. Pitkät saappaat ulottuivat yläpuolelle polvia, ja raskas pyssy sekä nuorakimppu, jota trapit tarvitsivat turkiseläimiä pyydystäessään, olivat hänen vieressään maassa.
Tom jutteli vieressään loikoilevan toverinsa kanssa, joka oli noin 20-vuotias nuorukainen, nimeltä Francois. Francoisin isä, joka myöskin oli ollut innokas metsänkävijä ja Tomin monivuotinen metsästystoveri, oli jo useampia vuosia sitten kuollut otellessaan karhun kanssa. Francois oli kasvanut uudisasunnoilla, jossa hänen joku aika sitten kuolleella äidillään oli pieni farmi, jota hän poikansa avulla viljeli. Mutta pojan suonissa virtasi liian paljon metsästäjän verta antautuakseen rauhallisiin toimiin; hänkin tahtoi tulla metsästäjäksi ja oli nyt ensimäisellä metsästysretkellään Tomin seurassa, joka häntä rakasti kuten omaa poikaansa.
"Pedro", sanoi vanha metsästäjä paistinvarrasta kääntelevälle toverilleen, "näistä seuduista minä en pidä; me olemme apachien metsästysalueella, ja minua ihmetyttäisi suuresti, ellemme pian näe punanahkoja, vaikkakin minusta olisi paljoa parempi, ett'emme milloinkaan kohtaisi noita roikaleita."
"Olisi kenties parasta, että etsisimme itsellemme piilopaikan", tuumiskeli Pedro. "Minä olen joku vuosi sitten kerran metsästellyt näillä tienoin ja, jos oikein muistan, on kahden englannin peninkulman päässä tästä pieni saari, joka on ikäänkuin luotu sellaiseksi piilopaikaksi."
Aterian jälkeen lähtivät metsästäjät heti liikkeelle ja kulkivat pitkin joen rantaa. Seutu ylt'ympäriinsä oli aivan raivaamatonta ja luonto villiä. Luonnontilassa oleva aronasukas, tuo viekas intiaani, sai melkein häiritsemättä toimittaa askareitaan, seuraten nuolineen ja jousineen metsänriistan jälkiä kaukaisimpiin seutuihin.
Ainoastaan ani harvat valkeat miehet uskalsivat siihen aikaan lähteä Kalliovuorten länsipuolella oleville aroille; sinne lähtivät vain semmoiset miehet, jotka olivat tottuneet kaikkiin ilmanvaihteluihin ja viettivät vapaata, riippumatonta elämää. Asettaen ansojaan kaikkialle, missit vain oli hiukankin toivoa saada majavia ja saukkoja, kokosivat he usein suuret joukot niiden nahkoja, jotka he sitten Santa-Fé'ssä, S:t Antonio de Bexarissa tai muissa lännenpuolella olevissa kauppapaikoissa vaihtoivat ruutiin, lyijyyn, vaatetavaroihin tai muihin esineisiin. Raha oli heille täydelleen tuntematon ja turhanpäiväinen välikappale. Tarkka silmä, säikkymätön sydän, vakava käsi, hyvä pyssy sekä yltä kyllin luoteja, täysinäinen ruutisarvi, terävä veitsi, villa- tai hirvennahkaiset vaatteet, jotka he hätätilassa itse valmistivat, olivat ne rikkaudet, joilla varustettuina he rohkeina lähtivät erämaihin pelkäämättä vaaroja, jotka kaikkialla heitä uhkasivat.
Kulettuaan puolen tuntia seisahtui Pedro ja osoitti pientä metsäistä saarta, joka oli siltä paikoin noin 200 jalan levyisen joen keskellä.
Pian oli valmistettu lautta kolmesta rannalle ajautuneesta vesiajopuusta, ja sittenkuin metsästäjät olivat peittäneet rantaan tekemänsä jälet, astuivat he yksinkertaiseen alukseensa ja sousivat saarelle. .
Kello oli noin 4 iltapäivällä. Kaikki äänet olivat vaienneet tähän aikaan päivästä, ja ainoastaan Rio de Puerco joen aallot lauloivat yksitoikkoista lauluaan. Vedenpinnalle kohosi jo siellä täällä pieniä, kevyitä sumupilviä, jotka illan lähetessä kokoontuivat sakeaksi sumuvaipaksi, johon joki yön aikana aina kääriytyi.
Rio de Puercon molemmilla rannoilla kasvoi pajuja ja haapoja, joiden juuret ulottuivat kirkkaaseen, loiskivaan veteen saakka. Puiden välit olivat täynnä pajunvesoja ja ruokoja, niin että ranta katsojasta näytti yhtäjaksoiselta, viheriältä maakaistaleelta.. Yhdessä ainoassa paikassa vastapäätä saarta oli tässä melkein läpipääsemättömässä rantapensaikossa jokseenkin leveä aukeama. Tie oli syntynyt siten, että puhvelit ja villit hevoset olivat raivanneet sen päästäkseen joelle. Tästä pienestä aukeamasta oli vapaa näkö-ala arolle, joka leveni kauas etäisyyteen.
Saari oli yksi niistä kummallisista muodostuksista, jotka eivät ole ollenkaan harvinaisia Amerikan joissa, ja niiden muodostuminen on niin omituista, että me hiukan kerromme siitä.
Amerikan suuret joet, jotka usein juoksevat 400 peninkulmaa läpi aarniometsien, tempaavat mukaansa yläveden aikana, jolloin ne tulvivat yli äyräittensä, huuhtoen maata peninkulma määrin, kaatuneita puita; näinä takertuvat toisiinsa juurista ja oksista pinoutuen päälletysten mahtaviksi röykkiöiksi. Hyvin usein pysähtyy sellainen uiskenteleva puunrunko liejuiseen joen pohjaan, johon se yhä enemmän ja enemmän juurtuu kiinni muodostaen siten tukikohdan, jonka ympäri toiset uiskentelevat puunrungot tarttuvat kiinni. Näiden juuret ja kuivat oksat sotkeutuvat toisiinsa ja veden tuoma muta, joka kerääntyy niiden ympäri, liittää vähitellen puunrungot jonkunlaiseksi lautaksi. Kuiva ruoho, joka huuhtoutuu veden mukana rannoilta, kokoontuu myöskin tälle lautalle ja täyttää vähitellen siihen jääneet aukot. Vihdoin peittää tuulen aroilta tuoma tomu tämän kummallisen muodostuman maakerroksella.
Nämä puunrungot lienevät maanneet siinä monta, monta vuotta, ruohoja ja pajupensaita on kasvanut ylt'ympäriinsä ja ovat aikojen kuluessa, muodostaneet tuon lujasti kiinnitetyn lautan todelliseksi saareksi, joka kuitenkin joka askeleella vapisee ja hyllyy. Kysymyksessä oleva saari oli kymmenen askelta pitkä ja noin kuuden tai seitsemiin askeleen levyinen. Korkeakasvuisen ruohikon taakse voi mies maaten täydelleen kätkeytyä; myöskin polvilla ollen ei häntä voitu rannalta huomata. —
Aurinko oli jo laskeutunut kauas länteen, ja joen rannalla olevien puiden ympärilleen luomat varjot kävivät yhä, pitemmiksi. Saarella vallitseva mieluisa, vilpoisuus sai Francoisin laskeutumaan maahan pitkäkseen, uinahtaakseen hiukan päivän vaivojen jälkeen. Tom, joka istui saarelle ajautuneella puunrungolla, silmäili aika ajoin rantoja nähdäkseen, olisiko jotakin epäiltävää siellä tulossa; hänen vieressään istui Pedro huuhdellen vedessä paljaita jalkojaan.
"On todellakin jumalallista nautintoa, Tom, saada tällä tavoin loiskutella vedessä", keskeytti Pedro hetkisen kestäneen vaiti-olon, "vaikka minä kumminkin mieluummin olisin tahtonut, että tänään olisimme ennättäneet siihen paikkaan, jossa joki haaraantuu ja jossa kanootti on kätkössä, sillä kaikissa tapauksissa on mieluisempaa kulkea vesitse kuin maitse."
"Se on kyllä totta", vastasi toinen, "mutta nuorukaiselle (hän tarkoitti Francoisia) olisi se ollut liikaa, sillä hän ei ole tottunut niin rasittavaan kulkuun. Sataviisikymmentä peninkulmaa viidessä päivässä ei ole mikään pieni asia kelle tahansa. Mutta minä toivon, että hän vuodessa on tottunut kulkemaan yhtä pitkät matkat kuin me itse."
Pedro ei voinut olla nauraneitta toverilleen, mutta tämä ei huomannut sitä. Kiikutellen yhä jalkojaan edes takaisin raittiissa vedessä, jatkoi hän: "Minä ihmettelen kuitenkin, voiko elämä, joka on täynnä vaaroja ja kieltäymyksiä, pitemmän aikaa miellyttää turvattiasi?"
9
"Minä otan tehtäväkseni saattaa hänet pitämään metsä- ja aroelämää parempana kuin ummehtunutta kammariielämää", sanoi vanha metsästäjä nauraen. "Pitäisikö Francoisista tulla tupaporsas? Tai etkö sinä, Pedro, ole samaa mieltä kuin minä? Eikö ihminen ole luotu hankkimaan itselleen kestävyyttä ja voimaa taistelussa vaaroja vastaan, ja eikö elämää metsissä ole pidettävä parempana kuin kaupunkien tarjoamia hauskuuksia?"
"Aivan varmaan", vastasi Pedro kuivasti, "ja senpätähden juuri ovatkin kaupungit niin tyhjät asukkaista ja metsät sekä arot niin täynnä niitä!"
"Älä tee pilkkaa, minä puhun vakavista asioista", vastasi Tom. "Francois on isänsä kaltainen, joka minun kanssani on kestänyt monta taistelua komancheja, apacheja, kiovaereita ja muita viiliä heimoja vastaan ja minä otaksun, ett'ei omena putoa kauaksi puusta. Ajattele itseäsi, Pedro, tahtoisitko sinä, huolimatta meitä väijyvistä vaaroista, vaihtaa tämän virkistyshetken siihen uneliaasen lepoon, josta on tilaisuus nauttia uudisasunnossa vaivaloisen työpäivän jälkeen? Minä uskon, että nuorukainen tulee ajattelemaan samalla lailla."
Metsästäjien keskustelu häiriytyi yhtäkkiä ja heidän huomionsa kääntyi kummalliseen näkyyn.
"Katso", sanoi kanadalainen, kääntyen toverinsa puoleen, "nuo tomupilvet, jotka nousevat tuolla kaukana, johtuvat villihevosten laumasta, jotka kiitävät tänne sammuttaakseen janoaa, ennenkuin ne ennen yön tuloa koettavat uudelleen palata kaukaisille laidunmailleen. Tuolla ne lähenevät muodoltaan niin muhkeina ja komeina, jommoisiksi Jumala on luonut nuo vapaudessa elävät eläimet — silmät säihkyen tulta, sieraimet avoinna ja harjat liehuvina. Minua haluttaa toden teolla herättää Francois, niin että hänkin saa ihmetellä tätä näytelmää."
"Anna hänen maata, Tom; unessa saa hän kenties nähdä viehättävämpiä näkyjä kuin villihevoslauman."
Vanha metsästäjä huoahti.
"Ja kumminkin on tämä mahtava jopa suuremmoinen näytelmä. Oi, kuinka iloisina juoksentelevat eläimet tuntiessaan itsensä vapaiksi", lisäsi hän.
"Niin, hetkeksi, kunnes intiaanit alkavat niitä ahdistella. Silloin muuttuu kyllä kuva, silloinkin ne tosin juoksevat, mutta — pelosta."
"Nopeaan kuten pilvi, jota tuuli ajaa, ovat ne taas kadonneet", jatkoi Tom, samalla kuin hän katseineen seurasi ylös kohoavia pölypilviä. "Mutta katsos, näytelmä vaihtuu: hirvi on saapunut paikalle, jonka hevoset ovat jättäneet. Näetkö sinä sen suuret loistavat silmät tuolla puiden välissä? Se vainunnee jotakin — katsoppas vain, kuinka se kuuntelee! Ahaa, tuolla tuleekin se jo esille sammuttaakseen janoaan. Tarkastele vain, kuinka sievästi se kielellään hörppii vettä! Nyt kohottaa se päätään; se on kuullut jonkun äänen. Katso, eivätkö sen suusta tippuvat vesipisarat ole valuvan kullan kaltaisia? Mutta nyt minä herätän nuorukaisen."
"Anna hänen maata, sanon minä sinulle."
"Eikö tämä hirvi ole vapauden ja riippumattomuuden vertauskuva?"
"Kyllä siihen hetkeen saakka, jolloin sudet repivät sen kappaleiksi. Hirvi- tai metsäkaurisaitauksessa olisi sillä todellakin toivoa elää pitkältäkin. — Joka asialla on kaksi puolta, rakas Tom."
Vanha metsästäjä ei vastannut tähän mitään, vaan käänsi vain silloin tällöin katseensa makaavaan turvattiinsa. Pedro hypähti ylös ja veti taas saappaat jalkaansa.
"Mitä minä sanoin sinulle?" lausui hän kuunneltuaan hetkisen. "Kuulitko sinä ulvontaa tuolta kaukaa? Sudet varmaankin ovat saalista tavottamassa tuolla arolla. Hirvi parka! Kuten nyt pian käy sen, siten eikä toisin käy jokaisen metsästäjän, joka samoilee metsiä ja aroja."
"Mutta nyt ainakin minä herätän Francoisin", sanoi Tom ja aivan hiljalleen pudisteli nuoria metsästäjää, joka yhdellä hyppäyksellä oli heti jalkeilla.
Sudet olivat jo alkaneet saaliin ajonsa.
Hirvi haarukkaiset sarvet pitkin selkää, kaula kenossa, pää taaksepäin taivutettuna, voidakseen avonaisten sierainten kautta helpommin vetää keuhkoihinsa tarpeellista ilmaa, lensi nuolena yli aavikon. Sen takana juoksi parvi nälkäisiä susia, jotka ajoivat tuota jaloa eläintä uskomattomalla nopeudella.
Hirvi oli pitkän matkan niistä edellä, mutta hiekkakummuilla, kauempana pohjoisessa, voi metsästäjän tarkka silmä huomata toisia susia aivankuin vahdissa, pakottaakseen hirven kääntymään takaisin niiden tovereja kohti.
Hirvi ei näyttänyt huomaavan niitä tai välittävän niistä, sillä se juoksi edelleen samaan suuntaan.
Jonkun matkan päässä vahdissa olevista susista, jotka tukkivat silta tien, pysähtyi se huoahtaakseen.
Se oli nyt vihollistensa ympäröimänä, jotka vetäytyivät yhä lähemmäksi. Yhtäkkiä kääntyi se ympäri ja hyökkäsi ahdistavia vihollisia vastaan ehtiäkseen niiden ohi joelle. Mutta se ei päässytkään kulkemaan ulvovien ahdistajainsa ylitse, vaan kaatui niiden keskelle. Kaksi niistä tallasi se jalkoihinsa, ja ne jäivät makaamaan maahan. Pari kolme, jotka olivat tarttuneet sen haavaisiin sarviin, paiskasi se kauemma tieltään, Eläin vapautui tämän kautta niistä hetkeksi ja. pakeni kohti virtaa kupeet verisinä ja kieli riippuen laahaten mukanaan yhtä ahdistajistaan, joka hampailleen oli tarttunut siihen kiinni eikä tahtonut päästää saalistaan.
"Niin komeata, niin erinomaista!" huudahti Francois metsästysinnoissaan ja taputti käsiään.
"Komeata eikö totta!" huudahti myöskin Tom hurmaantuneena ja onnellisena nähdessään Francoisin niin iloisena. "Odota, poikaseni, sinä saat kyllä vielä nähdä toisellaisia näytelmiä. Se, mitä täällä näet, on mitätöntä, mutta tuleppa kerran pohjoiseen, Canadan suurille järville ja joille!"
"Katso!" huusi nuori metsästäjä tovereilleen, "eläin on nyt vapautunut vihollisesta, ja sen on onnistunut päästä joelle."
Vesi kohisi ja loiski, kun hirvi voimakkaasti heittäytyi jokeen; sen jälkeen sukelsi hirven pää ja sarvet esille aalloista ja samalla myöskin sen ahdistajien päät, jotka nälkiintyneinä ja saaliinhimoisina eivät tahtoneet päästää hirveä. Noin kymmenkunta petoa jatkoi takaa-ajoa, muut juoksivat ulvoen edes takaisin rannalla.
Hirvi ui juuri aivan lähelle sitä pientä saarta, jossa kolme ystäväämme olivat löytäneet itselleen piilopaikan, kun rannalle jääneet sudet lopettivat ulvontansa ja juoksivat kiireesti tiehensä.
"Ahaa, mitä se oli?" huusi Pedro ihmeissään, "mikä oli syynä moiseen säikähdykseen, joka valtasi yhtäkkiä nuo verenhimoiset pedot?"
Tuskin oli hän tehnyt tämän kysymyksen, ennenkuin uusi aavistamaton näky antoi siihen vastauksen.
"Kyyristykää, Jumalan tähden kyyristykää alas ruoistoon", huusi hän, samalla itse näyttäen esimerkkiä. "Intiaanit ovat myöskin metsästämässä."