ALAVIITTEET
[1] Suomalaisia kirjailijoita, Helsingissä 1909, Otava. S. 24.
[2] Suomalaisten runojen uskonto. H:gissä 1915, Suom. Kirj. Seura. S. 360.
[3] Suomalainen sana runo on sama kuin ruotsalainen runa, joka on vanha goottilainen sana ja alkuaan merkitsee »salaisuus, salainen tieto» ja »loitsu», vaikka se sittemmin tarkoitti riimukirjaimia.
[4] Olemme kirjassa Jeesuksen salakoulu koettaneet antaa mahdollisimman selviä viittauksia tähän suuntaan.
[5] Suomen Kansalliseepos. Tietäjä 1909, s. 79.
[6] S. IV.
[7] Allan Menzies, Maailman uskonnot, s. 5.
[8] Että kansassa yhä vielä on säilynyt muisto Väinämöisen jumalallisesta olemuksesta ja melkeinpä vertauskuvallisesta merkityksestä, näkyy esim. seuraavasta otteesta »Kotiseudun» maaliskuun n:osta 1909: »Väinämöisestä sain viime talvena Suomussalmelta Juntusrannan perältä Niemelästä aivan sattumalta muitten asiain yhteydessä varsin merkittävän määritelmän. Torpan ukko, Jaakko Heikkinen, joka sen lausui, oli jo 83 v. vanha, paikkakunnalta syntyisin, taisi lukuisia historiallisia tarinoita ja tietoja. Näin hän virkkoi: Väinämöisellä ei ole ollut luita eikä lihoa niinkuin meillä, vaan velhot ja runomiehet kun ottaa voiman moasta ja veestä ja kuusta ja auringosta ja kaikesta, niin se mikä yhteen kokoupi on Väinämöinen.»
[9] J. Krohn, Suomen suvun pakanallinen jumalanpalvelus. Helsingissä 1894. S. 80.
[10] Vanhan Kalevalan esipuhe, s. XI.
[11] Vrt. runoa »Eessa Isä Jumalan, Kengän kau'oilla Kalevan.»
[12] Moderni psykologia kieltää tahdon, koska se kulkien tutkimuksissaan empiiris-induktiivista tietä on luonnostaan materialismiin taipuva ja siis filosofiselta näkökannaltaan deterministinen. Se ei näe tahtoa missään, koska se ei näe vapautta missään. Ihmistahdon ilmaukset eivät ole vapaan tahdon ilmauksia, vaan välttämättömiä seurauksia edelläkäyvistä tajunnantiloista, ajatuksista ja tunteista. Tahto analysoituna on tunnetta tai ajatusta; tahtoa itsessään ei ole. Tämä on uudenaikaista determinismiä, ja siihen voi heti huomauttaa, että helposti on käsitettävissä tajunnantila, joka ei aiheuttaisi mitään toimintaa; harmooninen ja liikkumaton tajunta ei ilmenisi; täydellinen autuus ja onni ei veisi mihinkään toimintaan. Determinismin conditio sine qua non on nykyinen ristiriitainen maailma, ja se antaa kyllä kuvan ihmisten sieluelämästä nykyiselle kehitysasteelle, mutta ei tunkeudu kyllin syvälle eikä nouse kyllin korkealle: toisin sanoen, sen kokemuspiiriin ei ole joutunut olento, jolla olisi tahtoa. Spiritualistinen näkökanta perustuu siihen tietoon, että on vapaita olentoja.
[13] Näitä asioita olemme myös selittäneet kirjasessa »Kirkonopin teosofia», I luku.
[14] Kalevalan sisällys ja rakenne. Helsingissä 1914. S. 106.
[15] Kalevalan runojen historia. H:gissä 1903, Suom. Kirj. Seura. S. 357 ja seur.
[16] Tässä ei tarvitse olla varsinaista eroavaisuutta Uuden ja Vanhan Kalevalan välillä. Ilman immen toisintonimi »veen emonen» on runossa voinut olla hyvällä syyllä »Väinämöinen».
[17] Kalevalan runojen historia, s. 357 ja seur.
[18] »Meri» on esim. latinaksi mare, jonka monikkomuoto on maria. Maria on Kristuksen (Logoksen) äidin nimi. Äiti on latinaksi mater, Aine on latinaksi materia. Yhtäläisyyttä on siis muodossa ja soinnussakin olemassa noiden sisäisesti samaa merkitsevien sanojen välillä: mater, materia, maria.
[19] Luvut saattavat vaihdella kolmesta kahdeksaan, sillä »tasoja» eli »maailmoita» voidaan luokitella eri tavalla.
[20] J. Krohn, Suomalaisen kirjallisuuden historia, I, s. 290 ja seur.
[21] Kalevalan runojen historia, s. 507 ja seur.
[22] Tämä selviää kirjamme loppupuolella.
[23] Vrt. tähän erästä Aunuksessa tavattua kyynillisrealistisen säkeen muotoa: »Lemminkäinen on lehtolapsi.» Samaa on sanottu esim. Jeesuksesta.
[24] Kalevalan runojen historia, 581 ja seur.
[25] Tätä tosiseikkaa kuvatakseen egyptiläisillä oli tapana hautakirjoituksissa asettaa jokaisen vainajan nimen eteen Jumalnimi Osiris. (»Osiris N. N.»).
[26] Kalevalan runojen historia, s. 344.
[27] Näistä asioista puhuu seikkaperäisemmin esim. H.P. Blavatskyn »Salainen Oppi».
[28] Raudan synnyttäjäksi mainitaan «ukko ylinen luoja, itse ilmojen Jumala», joka hyvin sekin saattaa olla Ilmarinen.
[29] »Totuuden miekka.»
[30] Älykkyyden (esprit) sulo.
[31] Krohn, Kalevalan runojen historia, s. 178. Voisi tähän lisätä, että vanha intialainen »Bhavishja Puraana» kertoo muinaisesta auringolle pyhitetystä temppelistä, jonka rakentaja on Saamba.
[32] Lönnrotin ensimmäisessä kirjaanpanossa on kohta, joka selvästi osoittaa, että Sampo on jotakin salaperäistä ja taivaallista ja läheistä sukua ilmarisvoimille sinään. Kun Pohjolan emäntä kysyy Ilmariselta osaako hän takoa Sammon, tämä vastaan: »Saatanpa takoa sammun, kirjakannen kirjutella… Äsken sampua taonki, kirjokantta kirjottelin, kun ma taivosta takoilin, ilman kantta kalkuttelin.» Kts. Kalevalan esityöt, I. Väinämöinen, s.s. 451—458.
[33] Yhdessä aspektissaan Iso Tammi (Kalevalan 2. runo) kuvaa samaa kuin Sampo: ilmoitettua alkuperäistä viisautta ja lukuisia siitä johtuneita uskontoja ja filosofisia järjestelmiä. Näitä eri järjestelmiä on niin monta, että ne peittävät auringon ja kuun etsijältä: missä on totuus?, hän alakuloisena kysyy. Vasta kun edellä tulensynnystä puhuttaessa mainittu »pieni mies» (rakkauden intuitio ihmisen sydämessä) ilmestyy merestä ja hakkaa maahan ison tammen, näkyy totuuden aurinko.
[34] Näistä asioista tulee myöhemmin puhe III:ssa osassa.
[35] Kts. lukua »Lemminkäisvoimat».
[36] Matti Waronen, Vainajainpalvelus muinaisilla suomalaisilla. H:gissä 1895. S. 16.
[37] S. 59.
[38] Suomeksi voi näistä asioista tarkemmin lukea teosofisista teoksista, joista mainittakoon C.W. Leadbeaterin »Kuolemanjälkeinen elämä», tämän kirjan tekijän »Mitä on kuolema?», Annie Besantin »Aikain viisaus», H.P. Blavatskyn »Teosofian avain».
[39] Teosofisessa kirjallisuudessa puhutaan »akaashisista arkistoista eli aikakirjoista.»
[40] Suomalaisten runojen uskonto, s. 12.
[41] Mielikuvitus ja todellisuus Kalevalassa, s. 9.
[42] Kalevalan sisällys ja rakenne, s. 247.
[43] Roomalaiskirje 8: 19—22.
[44] Vrt. myös profeetan kuvausta leijonasta ja lampaasta Vanhassa Testamentissa.
[45] Kirjassaan »Kalevalan sisällys ja rakenne».
[46] Louhi, Pohjolan emäntä, joka on sisätajuntamme hallitsija, on sentähden myös sama kuin Manalan haltija. Tämä näkyy runotoisinnoistakin y.m. seikoista. Vrt. J. Krohn, Suomalaisen kirjallisuuden historia, I. Kalevala, ss. 253 ja 254.
[47] Luuk. 14: 21, 23. Vrt. myös Matt. 22: 9.
[48] Matt. 22: 11—13,
[49] Käytämme tässä, kuten teosofisessa kirjallisuudessa on tapana, sanoja yksilöllisyys ja persoonallisuus tarkoin määritellyssä ja siis rajoitetummassa merkityksessä kuin yleensä puhe- ja kirjakieli niitä käyttää. Teosofinen käyttötapa johtuu siitä Mad. Blavatskyn huomauttamasta tosiseikasta, että latinalainen sana persona merkitsi alkuaan »naamio», jonka läpi kuului (per—sonare) näyttelijän ääni. Ja onhan näyttelijään verrattavissa kuolematon minä eli yksilö, joka ruumistuksissaan maan päällä näyttelee milloin mitäkin roolia eri persoonallisuuksissaan.
[50] Matt. 8: 20.
[51] Vrt. nimeä Louhi, Loviatar,
[52] Tässä yhteydessä tekee mielemme toistaa, mitä J. Krohn kirjassaan »Suomen suvun pakanallinen jumalanpalvelus» kertoo votjakkien tunosta (tietäjästä, noidasta): »Muutenkin voi kuka tahansa tekeytyä _tuno_ksi, joka vaan kykenee hankkimaan itselleen siihen tarvittavat tiedot. Ne ovat saatavat itse haltioilta, jotka ilmestyvät öisin vanhan ukon haalimassa, pitkään kauhtanaan puettuna. Tunon mahti ei ole 'kaikilla sama, se vaihtelee sitä myöten, kuinka voimakas haltia hänellä on ollut opettajana, osaksi se myös riippuu oppilaan omasta vastaan-ottavaisuudesta. Etevin opetus on se, jonka Inmar, ylijumala antaa. Inmar ilmestyy noidankokelaalle yöllä toinen, täysin oppinut tuno seurassaan ja kuljettaa häntä kaikenlaisiin kummallisiin paikkoihin, koko ajan soittaen kannelta, ettei häntä pelottaisi. Viimeksi jumala vie hänet äärettömän leveän joen luo, jonka yli on jännitetty kantelen kieliä. Näillä kielillä pitää hänen hyppiä ja tanssia; niin usein kuin hän niiltä putoaa, hän menettää osan vastaista vaikutusvaltaansa. Mahtavin tuno tulee siitä, joka kestää tämän koetuksen horjahtamatta kertaakaan (s. 101).
[53] I Kor. 15: 53—55.
[54] I Kor. 15. 40—44.
[55] I Kor. 15. 46—49.
[56] I Kor. 15. 51.
[57] Sentähden Ilmarisenkin mielikuva hohtaa tuliteräisenä ja kultaisena miekkana j.n.e.
[58] Tässä yhteydessä ymmärrämme minkätähden Sampo-sanaa voidaan verrata suomalaisiin sanoihin sammas ja sampi. Sammas on otettava merkityksessä rajakivi eli rajapylvas, joka erottaa Sammon rakentamisen eri jaksoja eli ruumiita toisistaan, ja vastaa siis käytännöllisesti vihkimystä. Sampi taas merkityksessä kala muistuttaa sitä, että Kristuksen symboolina käytettiin kalaa (ikhthys, s.o. Iesous Khristos theou hyios sooter); ja Kristuksella okkulttisesti katsoen oli täysin organisoitu Sampo eli aurinko ruumis. Voisimme myös otaksua, että Sampo sammas-sanan sukulaisena on tarkoittanut pyramiidia, jossa salaista viisautta opetettiin, koska sammas eli rajakivi enemmän tai vähemmän on pyramiidin muotoinen; mutta tämä veisi spekulatioihin suomalaisten ja egyptiläisten keskinäisistä suhteista, jotka spekulatiot vielä lienevät liian rohkeita.
[59] »Hevosen» ja »veneen» vertauskuvallisesta merkityksestä on seuraava esimerkki: kun lappalainen noita tahtoi langeta loveen—ja muut valmistukset oli suoritettu—, hän otti lakin päästään, aukaisi vyönsä, irroitti kenkänsä paulat, peitti 'kädellä kasvonsa, pani kädet puuskaan, kumartui eteen ja taakse ja huudahti: »valjastakaa vetoporo!» tai »työntäkää vene vesille!» Vrt. J. Krohn, Suomen suvun pakanallinen jumalanpalvelus, s. 114.
[60] Lönnrotin ensimmäisessä kirjaanpanossa mainitaan Pohjola ja Manala rinnatusten, kts. Kalevalan, esityöt, I. Väinämöinen esim. ss. 230—231: poikki Pohjolan joesta, Manalan alantehesta, ss. 550—551: noille Pohjolan vesille, Manalan alantehille.
[61] Joh. ev. 3: 8.
[62] Tämä käärmetuli on todellisuudessa ennenkin ollut näyttämöllä, vaikkei Kalevala ole siitä maininnut. Pohjolan »iso härkä», joka Pohjolan häissä esiintyy, viittaa mahdollisesti käärmetuleen. Yleensä psyykillisten voimien herättäminen on yhteydessä käärmetulen kanssa. Käärmetulta sanotaan sanskritinkielellä nimellä kundalinii, kreikaksi speireema.
[63] Op. cit. s. 56, 57.
[64] Op. cit. s. 757.
[65] Otava eli Suomalaisia huvituksia. I osa. Tukhulmissa 1831. S. 26, 27.
[66] Kts. Henrik Gabriel Porthanin tutkimuksia. Suomentanut Edv. Rein. Suom. Kirjallisuuden Seura, Helsingissä 1904. S. 173—207.
[67] Mad. Blavatsky sanoo »Salaisessa Opissaan», että kiinalaiset, japanilaiset, mongolilaiset, suomalaiset, turkkilaiset y.m. kuuluvat atlantilaisen juurirodun seitsemänteen (mongolilaiseen) alarotuun. Muutamat tiedemiehet, esim. Yrjö Koskinen väitöskirjassaan »Tiedot Suomensuvun muinaisuudesta», arvelevat, että suomensukuiset kansat ovat turanilaista alkuperää ja että niihin kuuluivat vanhat kaldealaiset ja sumeerit muinaisessa Babyloniassa: teosofisen jaon mukaan nämäkin kansat olivat atlantilaisia, Historiallisesti katsoen Kaleva on saattanut olla, kuten Ganander arvelee, jonkun jättiläisen nimenä. Hänellä on ollut tarun mukaan kaksitoista poikaa, joista, kuten ennen olemme huomauttaneet, Kalevalan pääsankarit ovat enimmin tunnetut; kaikkien nimiä ei tiedetäkään. J.R. Aspelin oli epäilemättä oikeassa otaksuessaan, että kun päästään selville kaikkien poikien nimistä ja elämäntöistä, voitetaan uutta valoa Suomen kansan muinaiseen historiaan. Ja ken tietää, missä määrin piispa Daniel Juslenius erehtyi oikein, kun hän uskoi, että Suomi ikivanhaan aikaan oli ollut mahtava valtakunta, jota omat kansalliset kuninkaat hallitsivat? Ne olivat »Kalevalan» aikoja, nuo vanhat ajat, ja Kalevala ei ollut nykyinen Suomenniemi. Lönnrot myös mainitsee, että kansan tarinassa toiset pitävät Kalevan poikia jättiläisinä, ja tähän sopii verrata sitä perintä- ja salatietoa, että atlantilaiset olivat kasvultaan kookkaampia kuin nykyiset arjalaiset.
[68] Kts. 10. lukua, »Lemminkätsvoimat».
[69] Kts. 27. lukua »Pohjolan nuorempi tytär». Kirjassaan »Suomen suvun pakanallinen jumalanpalvelus» J. Krohn kertoo tsheremissien muzhanista eli tietäjästä, noidasta, seuraavaa: »Myös pitää hänen elämässään olla ankarasti siveellinen. Mutta ennenkaikkea vaaditaan häneltä, että hän on välittömässä yhteydessä jumalain kanssa. Hänen tulee osata ennustaa tulevaisia, saada ilmi varkaita, ottaa selkoa taudeista y.m. Ilmestyksensä hän saa joskus valveilla ollessaan, useimmiten kuitenkin unessa. Unen näkeminen ei tapahdu ainoasti yöllä luonnon mukaisesti, myös keinotekoista unen jäljittelemistä harjoitetaan… Uneen vaipuminen ei tässä ole muuta kuin uusi muoto sen tiedottoman tilan tavoittamisesta, jossa sielun vapautuneena näkyväisen ympäristön vaikutuksesta luullaan kohoutuvan yliluonnollisen kokemuksen piiriin.» (S. 105.)
[70] Kts. 10. lukua »Lemminkäisvoimat».
[71] Kuuluisa Historoitsijamme Yrjö Koskinen sanoo: »Mutta ainakin on muistaminen, että nimi Suomi, Same ei kuulu yksistänsä nykyiseen Suomen-kansaan, vaan mahdollisesti ennen muinoin on ulottunut yli koko Suomensuvun. Jos nyt tahdomme yhteen lauseeseen sulkea, mitä edellisessä on selitetty, niin yksi suuri teko-asia on historian omaksi valloitettu: Turanilalsten muinainen valta Sindin ja Eufratin välisellä alalla. Että Turanilaiset tässä ovat Suomensukua, on arvelu, jota kaikki todennäköisyys kannattaa; siihen yleiset kielitieteelliset kohdat viittaavat, sille puolen myöskin nuolenpaä-tutkimuksst kallistuvat…
Mutta miten lopullinen tuomio langenneekin, on silminnähtävää, että Suomen säännöllinen kieli ja Suomen muinais-runosto, jotka molemmat näyttävät seisovan jonkun iki-vanhan viljelyksen pohjalla, tulevat paljon painamaan tutkimuksen vaa'assa.» Tiedot Suomensuvun muinaisuudesta. Helsingissä 1862. S. 18, 19.
[72] Tutkimuksessaan Hafva Lappar och Finnar på skilda tider invandrat till Norden?, lausuu Jan. Ad. Lindström loppupäätelmänä seuraavaa: »Tämän tutkimuksen loppupäätökseksi jääpi siis, että suomalaiset ovat olleet Euroopan vanhimpana kansana, ja että he aavistamattomista ajoista lähtien ovat pitäneet hallussaan sen pohjoisimpia maita.» Kts. Suomi, 1859, loc. sit. s. 40. Näkyy että vanhemmat historioitsijat olivat rohkeampia johtopäätöksissään kuin nykyiset. Riippuikohan tämä yksinomaan »tietojen vähemmyydestä»? Aivan niinkuin Wettenhovi-Aspa meidän päivinämme arveli tohtori K. Meijer, että osa Euroopan turanilaisesta alkuväestöstä oli tullut Afrikasta. Vrt. Koskisen edellämainittua väitöskirjaa, s. 31. Tiedemiesten nykyinen kanta Skandinavian suhteen näkyy olevan, että varhemman kivikauden (noin 10.000 vuotta sitten) ihmiset olivat lappalaisia, mutta jo myöhemmän kivikauden (noin 6.000 vuotta sitten) väestön germaanilaista alkuperää. Vrt. C. Grimberg, Svenska folkets underbara öden, I, Stockholm 1913. S. 20. Että nämä myöhemmät ihmiset olivat pitkäkalloisia, ei kuitenkaan mielestämme ehdottomasti todista niiden olleen germaanilaisia, sillä ovathan suomalaisetkin, ainakin karjalaiset ja kainulaiset, pitkäkalloisia.
[73] Tähän sopii verrata norjalaisen Friesin sangen etevästi perusteltua väitettä, että Sampo oli lappalainen noitarumpu, erityisesti kallisarvoinen ja kuuluisa.
[74] Viimeksi ja edellä toistetut sanat ovat otetut »Vellamon neidin onginnasta», mutta kuuluvat sisältönsä puolesta Aino-episodiin.
[75] Allegoriassa tämä ukko »Virokannas» on uuden rodun Manu eli henkinen tyyppi ja johtaja. Nimi Virokannas tarkoittaa siis samaa kuin intialainen Vaivasvata (Manu Vaivasvata); merkillistä kyllä on olemassa sanskritinkielinen sana, joka muistuttaa Virokannasta ja merkitsee etymologisesti samaa kuin Vaivasvata, vaikka se mytologiassa onkin erään daimonin nimi. Vaivasvata näet merkitsee »auringosta tuleva» ja samaa merkitsee vairootshana, joka johtuu sanasta virootsha, aurinko.
[76] Marjatan poika ei kansanlauluissa ole Kristus, vaan Kullervo. Kullervo-tarina kertookin arjalaisen rodun valheista ja sieluelämästä, vaikka emme tässä teoksessa siihen kajoa.
[77] Deevan suhdetta kansaan j.n.e. olen hieman laveammin kuvaillut kirjasessa »Suomen kansallishaltia», Helsinki 1913, Teosofinen Kirjakauppa ja Kustannusliike.
[78] Tämän käsityksen mukaan ovat esim. germaanit myöhemmin Eurooppaan tulleita kuin suomalaiset esi-isämme, ja germaanilaisten vanha Edda-uskonto, jossa on paljon yhtäläisyyksiä kalevalaisen kanssa, on yhtä hyvällä syyllä lainannut piirteitä suomalaisten elämänkatsomuksesta kuin päinvastoin. Vrt. mitä Yrjö Koskinen sanoo: »Kun nyt ylehensä Euroopan kielissä tavataan Suomen-sukuisia aineita, joiden syntyä ei käy tyydyttäväisesti selittää historiallisten aikakausien oloista ja suhteista, on tämä seikka mielestäni vahvimpia todistuksia siihen, että se väestö, joka jo ennen historian alkua riutui Euroopan alalta, oli Suomen-sukua.» Tiedot Suomen-suvun muinaisuudesta, s. 25, 26.
[79] Tässä kirjassa emme puhu Kullervosta.
[80] Vrt. Sammon merkitystä luvussa 37: »Aikojen vaihteessa».
[81] Vrt. mitä on sanottu kirjassa »Suomen kansallishaltia».
[82] Tästä asiasta tarkemmin kirjassani »Jeesuksen salakoulu».