VIII.
Grönros.
Ensimäinen kowa onni, mikä oli kohdannut Olgan ja Simpsan rakkautta, oli ohitse. Simpsaa ei enää kukaan wainonnut eikä ajanut perästä. Molemmat nuoret saiwat sen perästä wapaasti pian joka päiwä kohdata toisiansa. He käweliwät yhtenä kaupungilla ja saiwat monet illat istua yhtenä Olgan wanhempain luona, eikä kukaan näyttänyt sitä heiltä kieltäwän. Iiwana ja hänen waimonsa näyttiwät olewan iloiset tästä ystäwyydestä. Kaupunkilaiset, joille Iwonen oli wangin seikan jutellut monilla mitä hauskimmilla lisäyksillä, seurasiwat huwituksella nuorten ystäwyyttä. Heistä puheltiin joka talossa, ja kun he nähtiin yhdessä käwelewän, heitä ihaili jokainen. Moni matkustaja, tultua kaupunkiin, asetti tiensä Punaiselle Lähteelle, toiwoen saada nähdä ihanaa neiti Olgaa ja hänen sulhaistansa, joista juoksupuhe jo oli ehtinyt lewitä seudun ympäri.
Muutamana iltana tuli Iiwanan kotiin paronin passari Grönros toiwottamaan onnea nuorille kihlatuille, jotka silloinkin istuiwat wierekkäin Iiwanan salissa. Hän terwehti Iiwanaa ja hänen waimoansa sanoen: "Toiwotan sydämmestäni teille onnea. Kaupungissa on tuskin ketään joka ei ottaisi osaa teidän iloonne ja onneenne. Sellainen lapsi ja sellainen wäwy, ne owat lahjoja, joita ei ole suotu monelle kuolewaiselle."
—"Olisin kyllä toiwonut Olgalle suurempiarwoisen miehen", sanoi Iiwana, "mutta minä rakastan tytärtäni liian paljon, ruwetakseni häntä pakottamaan miehelle wastoin omaa tahtoansa."
—"Ja siinä teette oikein, hywä Iiwana. Sillä nuoret eiwät woi ajatella mitä etuja rikkaus ja korkea arwo antawat meille maailmassa. He luulewat eläwänsä paljaalla rakkaudella, eiwätkä tunne wielä miten huwaksi paljas rakkaus on syödä leipänä, niin pian kuin sitä on tarwis jakaa isolle perheelle."
—"Niin se on", sanoi Iiwana, "tunnenhan sen omasta itsestäni. Mihin olisin tullut, ellei paroni olisi antanut minulle tällaista wirkaa? Minä elin köyhyydessä ja waimoni sai tehdä yöt päiwät työtä, pitäessämme koulussa Olgaa, jossa on ollut kaikki toiwomme."
—"Ja toiwonne ei ole teitä pettänyt. Paroni pitää teitä suuressa arwossa, Iiwana. Mutta hänellä on paljon, joita hän pitää arwossa, eikä sentähden jaa jokaiselle wirkoja. Teille on waan ollut onneksi, että paroni tuntee niin hywin tyttärenne, neiti Olgan."
—"Paroniko tuntee Olgan?" sanoi Iiwana hämmästyen. "Minun tieteni hän ei ole nähnyt Olgaa ennen tuota onnetonta kohtausta kansliassa."
—"Te erhetytte. Paroni tunsi tyttärenne ennen kuin saitte nykyisen wirkanne. Hän tunsi sen jalon neiden ja sanoi minulle: synti on antaa olla köyhyydessä sellaisen isän, jolla on niin jalo tytär. Korottaisin hänen waikka mihin wirkaan, jos tietäisin hänen woiwan mitä toimittaa."
—"Sanoiko hän sen?"
—"Warmasti hän niin sanoi, ja minä se olin, joka silloin tein teille awun."
—"Te, Grönros."
—"Juuri minä. Minä tunsin teidän arwonne. Minä tunnen ihmiset päältä päin, enkä koskaan erehdy. Minä sanoin paronille, ett'ei Iiwanan kaltaista miestä ole toista Wiipurissa, tuskin koko läänissä. Hän kelpaa jokaiseen toimeen ja täyttää käskynne paremmin kuin kenkään Suomessa. Muuta ei tarwinnut sanoa, ja silloin saitte nykyisen wirkanne. Ja miten owat sanani toteutuneet? Nytkin, parastaikaa, paroni on kokonaan teidän wallassanne."
—"Minun wallassani?"
—"Niin, teidän ja tyttärenne."
—"Minun tyttäreni?"
—"Se on puhtainta totuutta, niin pahasti kuin se on minun sitä teille ilmoittaa. Hän sanoi minulle eilen: 'En tiedä mitä tekisin jos jotenkin saisin tuon Iiwanan ja tyttärensä pysytetyiksi luokseni. Miksi et sinä Grönros woinut olla Simpsan sijassa? Olisin tehnyt sinut waikka miksi wirkamieheksi,' paroni sanoi sen?"
—"Ja paroni sanoi sen?"
—"Syntihän on minun sitä kertoa. Waan neiti Olga on kerran walinnut, eihän se nyt enää mitään waikuta. Luulten paroni nyt osottaa kaiken hywyytensä neiti Olgan tulewaa miestä kohti; ja silloin tekään ette ole unhotettu. Ja arwaatteko miten se kunnian mies on muuttunut tuossa orjain jutussa? Hän tekee kaikki mitä woi, saada wapaiksi ne ihmiset, jotka epätiedossa owat wielä pysyneet orjina. Hän on päättänyt lähettää nuoren alaupserin pestaamaan sotamiehiksi nuoria miehiä, jotka tahtowat erota isännistään. Tämän toimen hän warmaan antaa neiti Olgan walitulle. Arwaattehan, minkä kunnian paroni sillä osoittaa teille ja tulewalle wäwyllenne."
—"Kaikki, mitä puhutte, hywä Grönros, on minusta niin outoa, että tuskin woin sitä uskoa. Waan minulla ei ole mitään syytä luulla teidän walehtelewan. Paroni on minua kohtaan ollut liian hywä, lähettääkseen teitä tuomaan minulle walheita."
—"Walheen jäljet owat lyhyet, kuten tunnette. Kohta saatte omilla silmillänne nähdä kaikki. Paroni sai eilen Kulakowilta kirjeen, jossa hän pyytää kaiken mokomin paronia lähettämään takaisin palwelijaansa, jolla ei ollut lupaa mennä sotawäkeen eikä tulla wiettelemään tytärtänne. En tiennyt kumpi näistä enemmän suututti paronia, mutta se waan warma on, ett'en koskaan ole nähnyt häntä niin suutuksissa kuin sanotun kirjeen luettuansa. Hän repäisi sen palaisiksi ja käski minun heittämään palaset tuliseen uuniin, ja sen minä tein uskollisesti, sillä tiesinhän minä, ettei Kulakow woinut millään panna toimeen uhkauksiansa, joita hän kirjeessään ilmoitti, niinkuin sellaistakin, että hän muka estäisi Simpsan ja Olgan naimisen."
—"Teidän ystäwyytenne luen kunniakseni ja arwelen sitä nauttia niin kauan kuin minua suwaitsette. Minä olen kyllä paljas halpa palwelija, mutta ehkä minullekin wielä lempeämpi päiwä koittaa!"
—"Me olemme kaikki palwelijoita, suurimmasta pienimpään. Te olette wielä nuori, kukaan ei woi sanoa mihin seisatutte. Lukekaa minun perheeni ystäwiksenne."
Näillä sanoilla molemmat erosiwat, ja Grönros'in silmissä loisti tyytywäisyys, kun hän nöyrällä kumarruksella kätteli Iiwanan waimoa ja tytärtä. Mutta hänen huulillensa kuwausi iwallinen nauru, ojentaessaan kättänsä Simpsalle ja sanoessaan: "toiwotan onnea ja menestystä aikomuksessanne."