NOIDAN RANGAISTUS.
Noin 60 wuotta takaperin oli eräässä Oulunläänin eteläisemmässä ylipitäjässä eräs talonisäntä, jota kylän kesken sanottiin Wikloksi. Tuon liikanimen oli hän saanut sen tähden, kun hän oli noita ja siis harjoitti noitain töitä. Siihen aikaan oli wielä paljon taikauskoa kansassa, jonkatähden Wiklollakin oli kyllin ammattiinsa kuuluwaa työtä. Hän nosti karhuja, susia ja käärmeitä eläinten ja ihmisten päälle, taikka poisti niitä, aina asianhaarain mukaan, eli toisin sanoen: aina sen mukaan kuin hänelle maksettiin. Warastetun kalun takaisin tuominen, lehmien kotiin kulkeminen, pahojen henkien ulos=ajaminen ja kaikenlaisten kipujen ja wammojen parantaminen ihmisistä ja eläimistä kuuluiwat wälttämättömästi Wiklon toimialaan.
Wireillä pitääksensä noita tenhokonstejansa, kulki hän pääsiäis=öinä nawetoissa ja talleissa ja leikkeli lehmäin ja lammasten korwista ja wäliin reisistäkin palasia, hewosten hännistä jouhia ja mitä mistäkin lienee leikannut, joita hän tallensi kopeneissansa, uskottaaksensa niillä ihmisiä. Nousewa siwistys aikoi myös niillä ajoin kirkkailla säteillänsä walaista kansaa, jonkatähden poppamiesten walta wäheni, mutta Wiklo ei heittänyt entistä tapaansa, waan pitkitti eteenkinpäin epärehellistä ammattiansa ja kulki nawetoissa ja talleissa niinkuin ennenkin. Nousewa nuorempi sukupolwi näki jo tuommoiset hulluttelemiset turhiksi, jonkatähden he eiwät pelänneet eiwätkä tarwinneet tenhomiehiä eikä heidän kopeneitansa. Tosin oli heissäkin wielä sekalaista seurakuntaa, mutta toiset enemmän walistuneet kokiwat heiltä kaikin keinoin riistää heidän turhia luulojansa. Se oli taistelua pimeyden ja walkeuden wälillä; ja mitäpä tuo muuta lieneekään ihmiselämä.
Erään pääsiäisen aikana paniwat kylän walistuneemmat poikawiikarit tuumansa tukkuun ja alkoiwat pitää Wikloa silmällä, konttasiko hän wielä nawetoita ja talleja myöten, ja jos hän sen tekisi, uhkasiwat hänelle kowasti kostaa.
Tuumasta tekoon. Pääsiäis=yö tuli, ja useampia wahteja laitettiin Wiklon talon ympärille piiloon, waarilla pitämään hänen liikkeitänsä, ja jos hän liikkeelle lähtisi, seuraamaan häntä niin paljon kuin mahdollista; myös oli usean talon nawettapihaan laitettu wahteja, jos tuo Wiklo pääsisi pujahtamaan hänen talonsa tykönä olewain wahtien läwitse. Poikawiikarit oliwat jokainen laittaneet itsellensä pienen, kimeän kutsumapillin, jolla piti heti merkki antaa toisille, kun joku näkisi Wiklon menewän nawettaan.
Kauan odottiwat pojat piiloissaan ja luuliwat jo koko asiansa menneen hukkaan, mutta noin puoli=yön aikana kuului tuo pyynlaulun kaltainen piiskuttawa ääni; kaikki pojat juoksiwat kutsua kohden, ja pian oliwat he koolla. Kutsuja kertoi toisille hiljaisesti, kuinka hän oli nähnyt Wiklon menewän erään talon nawettaan pussi kainalossa. Nyt tuli neuwottelu: miten pitäisi menetellä ensi aluksi. Eräs joukosta esitteli, että heidän pitäisi joukolla mennä likitienoille nawettaa hiljaisuudessa—niin liki kumminkin, ettei Wiklo pääsisi karkuun, ja sitten joukonmiehissä karata nawettaan, ikäänkuin "rullia" pakoon. Heidän pitäisi siellä olla hywin peloissaan ja yhden pitäisi hywin pelkääwällä, mutta kumminkin kuuluwalla äänellä ilmoittaa, että tännehän se "rulli" juuri tulikin. Esitys hywäksyttiin heti ja pojat lähtiwät hiipimään nawettaa kohti. Kun he oliwat päässeet kylläksi likelle, ryntäsiwät he semmoista wauhtia nawetan owesta sisälle, wetiwät owen perässään kiinni, paniwat sen hakaan sisäpuolelta ja laittoiwat salaisesti wahdit owelle. Kun se oli tehty, syntyi poikien wälillä seuraawa puhe:
"Näittekö te rullia?" kysyi eräs joukosta.
"Näin minä."
"Se lensi ilmassa."
"Uuninluuta pyrstönä."
"Ja pari kylpywitsaa siipinä."
"Mihinpäin se lensi?"
"Etelään päin."
"Ei, mutta minä näin sen kulkewan maata myöten."
"Kas pahuutta, kun kummittelee monen näköisenä!"
"Musta pussi kainalossa."
"Tietysti tehty jostakin warsankodasta."
"Lehmien ja lammasten korwainneniä ja hewosten jouhia täynnä."
"Tuulenpesiä lisäksi."
"Ja ruumisten luita."
"Ja waroina elohopeaa lasissa."
"Tietysti ruumiin mittakeppi sauwana."
"Onpa se konna warustettu kelpo wäellä, waroilla ja aseilla."
"Kyllä tarwitseekin! pitkä on matka herjalla kuljettawa tänä yönä."
"Pitää käydä Lapissa."
"Ja joutua sieltä huomiseksi kirkkoon."
"Istumaan selin saarnatuoliin."
"Woi kun minä pelkään!"
"Mitä sinä pelkäät?"
"Rullia."
"Mitä tuosta pelkää! Se on ollut ja mennyt."
"Ei, mutta——."
"Mitä mutta?"
"Mutta minä näin sen tulewan tänne."
"Tähän nawettaanko?"
"Niin."
"Oletko warma asiastasi?"
"Se on warma. Kappaletta ennen meidän tännetuloamme näin minä sen tulewan tähän nawettaan, pussi wasemmassa kainalossa."
"Sen parempi; saammehan sitten nähdä rullin kaswoista kaswoihin!"
"Pitää panna nawetan takan pelti kiinni, ettei se pääse siitä lentämään ulos!"
"Otetaan walkea ja haetaan onko se täällä."
Kun pojat wiimeisiä puheitaan puhuiwat, kuului taempata nawetasta kuhnimista ja kähnimistä. Pojat ottiwat tulen ja pistiwät sen muassaan olewaan kynttilän päähän ja sen walossa rupesiwat tarkastelemaan nawettaa. Wiklo oli itsensä kätkenyt johonkin ahtaasen kujaan, jossa hän päin seinään oli kyykkysissään. Kun pojat hänet hawaitsiwat, sanoi eräs heistä: "Hyi! tuossapan se nyt on."
"Wikloltahan tuo näyttää."
"Enhän minä tuossa näe muuta kuin kaksihaaraisen puutalkon."
"Ei se ole Wiklo, waikka se sinun silmissäsi häneltä näyttää; se osaa näyttäytyä yhden silmissä yhdeltä, toisen toiselta."
"Onhan tuolla siiwetkin."
"Ja woidesarwi wasemmassa kainalossa."
"Eipähän kuin likainen pussi=ryökäle."
"Woi kuinka monenlaiselta se saattaa itsensä näyttää yht'aikaa!"
Kun pojat noita keskusteliwat ja yhä katsoiwat häntä kynttiläwalkeallansa, ei Wiklo tohtinut wärwähtääkään.
"Mitä me nyt tuolle teemme?" kysyi taas eräs joukosta.
"Koska hän minun silmistäni näyttää puutalkolta, niin minä lyön häneltä toisen haaran poikki; sittenpähän huomenaamuna näemme, kuka nilkkuna tulee kirkkoon ja niin saamme tietää ken rullina on ollut."
"Minä olen kuullut, että rulli ei kuole, waikka hänet kuin tappaisi; mitähän jos koettaisimme onko se tosi?"
"Tehkäämme niin!"
"Älkää, hywät pojat, tehkö minulle wahinkoa, Wiklohan minä olenkin wain", puhkesi Wiklo sanomaan hädissänsä.
"Woi tuota rullia! osaahan se puhuakin!"
"Minun silmissäni ei hän enää näytäkään puutalkolta, waan Wiklolta."
"Ja minun."
"Ei huoli uskoa häntä! se on taas muuttanut itsensä kaikkien silmissä
Wikloksi; hän kummittelee."
"Koetetaanpa!" lausui eräs heistä ja samassa siwaltiwat he hänet lattialle piilostaan. Pojat oliwat tullessaan jo warustaneet mukaansa muutamia hienoja keppejä, ja samassa kun he siwalsiwat hänet lattialle, käänsiwät he hänet watsallensa; toiset sieppasiwat kepit käteensä ja alkoiwat hutkia Wikloa aika kyytiä selkään. Seuraus oli se, että Wiklo kiemuroitsi ja riehui lattialla hutkimisten ajalla, ja joka hutkaisemiselle oihkasi.
"Jo, jo lähtee lentoon, ottakaa kiinni!" sanoiwat toiset ja töytäsiwät häneen kiinni.
"Älkää Jumalan tähden minua tappako! kyllä minä kuolen niinkuin muutkin ihmiset", rukoili Wiklo, joka luuli että nuo poikawiikarit ainakin hänet häwittäwät siinä turhassa luulossaan, ett'ei rulli kuole, waikka häntä kuinkakin rusikoitsisi.
"Aiwanhan sillä on Wiklon äänikin", sanoi eräs heistä, ja heittiwät lyöntinsä pois; eiwätkä he olleetkaan puoltakymmentä kertaa useammasti häntä lyöneet kepeillänsä.
"Jokohan se onkin wain Wiklo?"
"Oletteko te todellakin Wiklo? Sanokaa totuus!"
"Oikein todella minä olen Wiklo, Wiklo minä olen."
"Kuinka te olette tämmöisille retkille joutunut?"
"Minä, minä——" änkytti Wiklo, eikä ollut sanaa suuhun tulewaa, jolla olisi puolustanut itseänsä.
"Wiklo sinä olet", sanoi joukon johtaja, "ja sen me kyllä tiesimme tänne tullessammekin, sillä olemmepa wartawasten ottaneet tämän yön tarkastaaksemme sinun ilkitekojasi, ja olet meidän omasta toimestamme tässä nyt meidän wankinamme. Sinä ilkiö olet paljon wietellyt ja willinnyt kansaa, mutta nyt owat ilkeytesi lopussa: me paljastamme sinun ilkeytesi ihmisille ja teemme sinut koko maailmalle pilkan ja naurun alaiseksi, mutta sinulle jääpi kumminkin semmoinen walitus=osoitus, että saat tenhokonsteillasi nostaa meidän päällemme kirkonwäen ja kaikki konningaiset ja männingäiset, nostaa käärmeet päällemme ja syöttää karjamme karhuilla, susilla, ahmoilla ja kaikilla, mitä ikänä woit kokoon saada.—Niin totta kuin sinä ja me olemme tässä, et meidän käsistämme niin wähällä pääse.—Nuorat tänne!"
Toiset toiwat nuorat, joilla Wiklo=raiskan kädet sidottiin selän taakse kiinni, ja eräs nuoranpää heitettiin niin pitkälle, että saattoi taluttaa tuota harwinaista wankia, ja niin hankittiin lähtöä nawetasta. "Entäs rullin ewäät?" muistutti joka joukosta.
"Ne pitää ottaa mukaan kaikin mokomin", sanoi joku, ja niin ruwettiin hakemaan Wiklon pussia. Se löytyikin pian, sillä ei hän ollut sitä sen paremmin ennättänyt kätkeä, kuin että oli sen pannut likelle samaa paikkaa, jossa itsekin oli piilossa istua kykkimässä poikain nawettaan tullessa, ja oli kaahminut sen päälle olkia peitteeksi. Pussi wedettiin esille.
"Ankaraa minulle pussini," pyysi Wiklo, mutta pojat sanoiwat: "wielä me sen nyt sinulle kerran annamme", ja hajoittiwat pussin. Siellä olikin kaikenlaista rojua: eläinten korwain=nokkia, kuiwettuneita lihapalasia, karwoja, jouhia, tuulen pesiä y.m.m., juuri niinkuin pojat oliwat aawistaneetkin; pussissa oli wielä keritsimet.
"Mitä aiotte minulle tehdä?" kysyi Wiklo.
"Wiemmepä sinut talosta taloon, joissa näyttelemme sinua ihmisille; kerromme myös kaikille minkälaisilta retkiltä sinut olemme tawanneet."
"Ei! Sitä ette saa tehdä", esteli Wiklo.
"Mikäpä meitä siitä estää? wielä kaupanpäälle näyttelemme pussisi sisukset kaikille; kun kaikki nuo owat tehdyt, sittenpähän saadaan nähdä mitä lopuksi sinulle teemme", sanoi joukon johtaja.
Kun pussin sisusta oli koottu ja pussiin takaisin pantu, otti eräs pojista sen selkäänsä ja niin lähdettiin nawetasta kaikin pois; Wikloa talutettiin nuorasta niinkuin eläintä, ja niin retkeiltiin ensimäistä taloa kohden. Sinne päästyänsä herättiwät he talonwäen jalkeille, selittiwät heille koko tapauksen kokonaisuudessaan pussinensa. Wiklon täytyi koko aika seisoa sidottuna niinkuin kaakkiin tuomitun ja kärsiä piikkaa, jota talonwäki ja poikawiikarit hänelle tekiwät.
Kun he oliwat kolmessa talossa käyneet wankinsa kanssa ja niissä pitäneet samaa iloansa, tuliwat he kolmannesta talosta järwen jäälle. Nyt ei Wiklo ottanutkaan käwelläksensä, lyöttäysi wain maata järwen jäälle; hänelle tuli kowa pelko ja aawistus, että jos nuo riiwatut pitkittäwät tuota hänelle niin wastahakoista työtänsä ihmisten ylhäällä=olonaikanakin, jolloin heidän toimensa käwisi wielä paljoa joutuisammasti, niin hän olisi kerrassaan hukassa. Hän ei noussut käwelemään, waikka pojat koettiwat kepeilläänkin lyödä napsia häntä; pyysi wain ja rukoili, että pojat olisiwat hänet päästäneet nuorista irti ja laskeneet hänet wapauteen.
"Ei niistä mitään", sanoiwat pojat, "että meistä niin pääset." He koettiwat kantamalla panna wankiansa liikkeelle, mutta tuo miehenrötkö ei ollutkaan helppo kannettawa, warsinkin kun hän saattoi riekistellä, sillä hänen jalkansa eiwät olleet sidotut; poikain täytyi Wiklo pudottaa jäälle. Paikalla, jolla he teniwät, oli sen talon awanto, josta he wiimeksi oliwat lähteneet.
"Me emme pitkiä rupea hänen kanssaan tenimään, koska hän herkesi noin uppiniskaiseksi. Annetaan awannon saada, häijyt huuhtoa hänestä, rulli=into rutjanasta", lausui joukon päämies, tehden joutuisesti päätöksensä oikein runollisesti.
"Se hänelle parasta: paiskataan awantoon", säestiwät toiset.
"Älkää toki minua hukuttako", pyysi Wiklo.
"Siinä ei auta mikään, sillä sinä keittiö olet jo niin paljon pahaa ja ilkeyttä tehnyt tässä maailmassa, ettei semmoinen rangaistus ole sinulle yhtään liiaksi, ottakaa, pojat, kiinni!" sanoi johtaja ja iski silmää samassa toisille.
Pojat koppasiwat Wiklon käsiinsä, ja—lunksis—oli Wiklo parka awannossa, mutta pojat pitiwät kumminkin niskasta kiinni, ett'ei hän päässyt pohjaan painumaan, ja wetiwät hänet jälleen jäälle.
"Wieläkö nyt tekee mielesi lentoon?" kysyiwät pojat.
"Säästäkää toki henkeni!" rukoili Wiklo.
"Me emme tiedä armosta mitään, enempää kuin Moses", sanoiwat pojat.
"Kastetaan wielä kerran!"
"Kolmastihan Wiklokin konstinsa tekee."
"Niin, niin; kastetaan kolmasti!"
"Ja kolmannella kerralla annamme hänen mennä."
"Mihin?"
"Jään alle."
"Wiluttakaa!" ärisi Wiklo.
"Jos sinä hiiskut yhden sanan, niin me paikalla puljahutamme sinut jään alle; siellä saat sitten koetella lentoneuwojasi."
Pojat ottiwat taas Wiklon kiinni, kastoiwat häntä wielä kaksi kertaa awannossa ja nostiwat jälleen jäälle.
"Koska ei hänen näy haluttawan käwellä, niin laitetaanpa sitten lentoon; kuka juoksisi tänne tuomaan pitkän aidaksen?" sanoi johtaja, ja eräs poika juoksi noutamassa pyydetyn aidaksen.
"Päästetään nyt nuorat irti ja pistetään tuo aidas rullin takinhihoista selän taakse läpi, niin saapi hän todellakin jonkunmoiset siiwet, joita hän nyt jo tarwitseekin, jos mieli kaikki reissut käydä, sillä päiwä walkenee walkenemistansa ja silloin ei sanota pahojen henkien olewan hywä olla."
Sanottu ja tehty. Pojat päästeliwät nuorat irti ja sysäsiwät aidaksen selän taakse takin hihoilta läpi ja sitoiwat kädet kalwosten kohdalta siihen kiinni.
"Tulipa siitä oikein komea rulli", sanoi joku mieli=hywillänsä.
"Oiwallinen piru, sarwia wailla."
"Onhan taikapussissa keritsimet."
"Mitäpäs niillä?"
"Laitetaan niistä oikein pystysarwet."
"Mitenkä?"
"Wedetään keritsimenperät suoremmiksi, leikataan lakkiin kaksi reikää, pistetään keritsimien terät lakin sisäpuolelta ulos, niin owat sarwet walmiit."
"Oikein! Jos ei yksi hoksaa, hoksaahan toinen."
Pojat siwalsiwat Wiklon päästä lakin, käänsiwät sen nurin, leikkasiwat kulmain puolelle kaksi reikää, wetiwät keritsimienperät suoremmiksi, pistiwät terät reijistä ulos ja painoiwat lakin Wiklon päähän, ja niin tuli hänelle oikein oiwalliset sarwet.
"Mitäs taikapussille tehdään?"
"Se ainakin pannaan awantoon."
"Ja kiwiä lisäksi."
"Eikö häntä pitäisi syöttää, että jaksaisi kotiinsa?"
"Mistä?"
"Omasta ewäspussistansa."
"Eikö tuota sitä heitettäne?"
"Niin, mutta se huutaa, piru, ja saa kenties liian pian apua; olisipa tuo komea rulli useammankin nähdä."
"Hänen suunsa pitää kapuloida."
"Ja panna pussista lisätuketta."
Sen keskustelun perästä ottiwat pojat pussista karwoja ja muuta ruhkaa, tukkiwat niitä Wiklon poskipielet täyteen, pistiwät kapulan hänen suuhunsa, eikä aiwan lyhyttä, sitoiwat sen molemmat päät niskan taakse kiinni; sitten he paniwat kiwiä Wiklon taikapussiin ja pitkällä saikaralla pistiwät sen kauas jään alle järwen pohjaan. Sitten he päästiwät Wiklon irti ja sanoiwat hänelle: "Siinä on nyt wallassasi kulkea kuinka tahdot: lentämällä taikka käwelemällä; kumpiakaan kulkuneuwoja ei puutu."
Wiklo lähti käydä kontturoimaan kotiansa kohden, sillä häntä alkoi wilu hätyyttää.
"Hywästi! Wie terweisiä kotiisi!"
"Ja niin monelle kyläläiselle, kuin tielläsi satut tapaamaan!"
"Ja kirkkomiehille, jos niitä kerkiää wastaasi tulemaan!" huusiwat pojat hänen peräänsä.
"Katsokaa kuinka komea se on", sanoiwat he toisillensa.
"Niin oiwalliset siiwet!"
"Entä sarwet sitten!" ilkkuiwat pojat keskenänsä ja lähtiwät pois.
Meidän on jättäminen pojat siihen, pitämään omaa yksimielistä menoaan, ja seuraaminen Wikloa, että näkisimme wielä hänen kotiinmenonsakin ja että saisimme täydellisen kuwan tuosta tapauksesta.
Wiklo=raiska olikin kummallisen näköinen tuossa asussaan: selkä suorana ja pitkä aidas tungettuna takinhihain läpi; lakki nurinpäin päässä, ja lakin läpitse esiin pisti otsan puolelta nuo terästetyt kaksi rautaista sarwea; kapula suussa, jonka molemmat päät ulkoniwat jotenkin pitkälle; posket pullollaan kuin puhuttu rakko; sen näköinen oli tuo mahtawa taikuri, kun hän läpimärkänä käydä lötysteli kotiansa kohden. Onneksi ei ollut toki kowin kylmä ilma, sillä jos niin olisi ollut, olisi hän warmaan paleltunut; mutta siksi oli aamupuoleen kylmä, että hänen takkinsa jäätyi ja sitten se ropisi hänen käydessänsä; yhtä isoksi onneksi Wiklolle oli myös se, ett'eiwät ihmiset wielä olleet nousseet ylös, jonkatähden hän pääsi kenenkään huomaamatta kotikartanollensa.
Wiklolla oli kotonansa mykkä weli, joka myös oli wähämielinen, mutta hän oli hywin wahwa woimistaan.
Kun Wiklo tuli kartanolleen, ei hän sopinut sinne tulemaan suoraan, takkinsa hihoista työnnetyn aidaksen tähden, waan hänen täytyi kujasta tulla siwuttain. Tuo mykkä weli oli jo noussut ylös ja pukenut itsensä täyteen asuun, ja oli, juuri kun Wiklo kartanoon tuli, katsomassa akkunasta kartanolle. Kun hän hawaitsi Wiklon tulon semmoisessa asussa, säikähti hän kowin tuota outoa otusta ja luuli häntä itse piruksi. Hän sieppasi heti tangon (korennon) käsiinsä, töytäsi kauheasti molisten ulos tankonsa kanssa, suoraan Wiklon päälle. Wiklo koki hypätä pois hullun weljensä edestä, mutta toinen juoksi kuin riiwattu hänen perässänsä. Se oli kummallinen näkö: toinen hyppäsi edellä kuin hurja, peläten henkeänsä, ja näyttäen todellakin joltain lentoon pyrkiwältä rullilta, joka ei kumminkaan woinut nyt enää sitä tehdä juuri nousseen auringon ylhäällä=olon tähden; toinen jäljessä, tanko suorana. Tuota hirmuista tanssia tehdessään molisiwat he molemmat kauheasti, toinen sentähden että oli mykkä, ja toinenkin sai wain jonkunlaista ääntä kapulaisensa raoista ja pullistuneista poskistansa päästetyksi hädissään. Mikä sen tietää, mikä siitä olisi wiimein tullut, mutta kaikeksi onneksi heräsi muukin talonwäki tuosta molinan pakosta ja rytinästä, huomasiwat heti asian oikean laidan, kiiruhtiwat paikalle ja pelastiwat Wiklon tuon hurjistuneen wähämielisen weljen kynsistä.
Tieto tuosta tapauksesta oli jo ensi päiwänä kylän joka ihmisellä, ja se antoi heille paljon lystillistä puheenainetta sekä pilkantekoa, ja ennen pitkää se oli tietona ympäri naapuripitäjiä.
Wiklolle ei toki tullut sen suurempaa wahinkoa, kuin että hän nuurui jonkun wuorokauden tuota kylmää kylpyään; mutta hän häpesi niin kowin huonosti onnistunutta rullireissuaan, ett'ei hän moneen wuoteen kehdannut tulla ihmisten seuraan, ja hänen tenhokonstinsa kadottiwat kerrassaan kaiken arwonsa.
Poikain ylimielinen käytös Wikloa kohtaan tuntuu jotenkin kowalta, mutta tuo pakana=uskon ajoilta esi=isiltä peritty taikuus on kansassa lujassa kuin synti. Nousewan walistuksen työ oli murtaa ensin niiden patsaat, ja ne eiwät hewillä heltineet; täytyi antaa oikein aika iskuja, sillä isostihan iso tarwitsee. Noita iskuja on annettu ympäri maatamme muillekin Wiklonlaisille. Kun nuo julkiset noidat kerran on saatu kukistetuiksi, on taika=usko kansaan jäänyt liewemmässä muodossa, joka waatii toisenlaatuisia parannuskeinoja kuin Wiklo ja hänen laisensa.