NELJÄSNELJÄTTÄ LUKU.
Seuraavana päivänä palasi Baroda-rouva toisten retkellä olleiden keralla.
Lolitan käytös kuohutti Haranin mieltä siinä määrin, ettei hän voinut olla tulematta suoraa päätä Pareš Babun luo asiasta keskustelemaan.
Baroda kulki Lolitan ohi sanaakaan sanomatta, niin vihaisena, ettei edes tyttöön katsahtanut, ja meni suoraan omaan huoneeseensa.
Labonja ja Lila olivat hekin kiukuissaan Lolitalle, sillä hänen ja Binoin jäädessä pois oli ohjelma supistunut siinä määrin, että he olivat kärsineet sanomatonta nöyryytystä.
Sutšarita puolestaan ei ollut ottanut osaa Haranin vihaiseen pauhaamiseen, ei Barodan kyyneleiseen tuskaan eikä Labonjan ja Lilan nöyryytyksen tunteeseen, vaan oli jäisesti vaiennut ja suorittanut tehtäviään kuin kone. Tänäänkin hän astui huoneeseen viimeisenä, liikkuen kuin automaatti.
Sudhir oli siinä määrin hävennyt esittämäänsä osaa, että oli kerrassaan kieltäytynyt lähtemästä toisten mukana, ja Labonja, jota suututti, ettei hän välittänyt hartaista pyynnöistä, vannoi jättävänsä hänet oman onnensa nojaan ikiajoiksi!
»Tämä on tosiaankin liikaa!» huudahti Haran työntyessään Pareš Babun huoneeseen.
Lolita, joka oli viereiseen huoneeseen kuullut hänen tulonsa, astui hänkin sisään, asettui isänsä tuolin taakse, molemmat kädet selkänojan varassa, ja katseli Harania suoraan silmiin.
»Olen kuullut koko tapauksen Lolitalta itseltään», virkkoi Pareš Babu, »ja minun luullakseni ei ole mitään hyötyä siitä, että sitä tässä laajemmin käsittelemme.»
Haran piti Pareš Babun tavanomaista tyyneyttä pelkkänä luonteen heikkouden merkkinä ja vastasi julkeanlaisesti: »Se, mitä on tapahtunut, on epäilemättä ohi, mutta se luonteenvika, josta se aiheutuu, on yhä olemassa, ja sen pohtiminen on välttämätöntä. Lolita ei olisi milloinkaan voinut tehdä mitä teki, ellette te olisi aina häntä ylenmäärin sukoillut. Voitte käsittää, millaista vahinkoa olette hänelle siten aiheuttanut, kun kuulette tämän häpeällisen jutun kaikki yksityiskohdat!»
Pareš Babu, joka tunsi myrskyn olevan nousemassa tuolin selkäpuolella, veti Lolitan viereensä, tarttui hänen käteensä ja sanoi Haranille suopeasti hymyillen: »Kuulkaahan, Panu Babu, kun teidän vuoronne tulee, opitte ymmärtämään, että lasten kasvattaminen edellyttää myöskin rakkautta!»
Lolita kumartui isänsä puoleen, kietoi käsivartensa hänen kaulaansa ja kuiskasi hänen korvaansa: »Isä, vesi jäähtyy, lähde kylpemään.»
»Lähden aivan kohta», vastasi Pareš Babu merkitsevästi, Haranin läsnäoloon viitaten, »vielä ei ole liian myöhä».
»Älkää olko huolissanne, isä», pyysi Lolita lempeästi. »Me pidämme huolta Panu Babusta, kun olet kylpemässä.»
Pareš Babun poistuttua Lolita sijoittui päättävästi hänen tuoliinsa, kiinnitti katseensa Haranin kasvoihin ja sanoi: »Te näytte otaksuvan, että teillä on oikeus sanoa täällä kenelle tahansa mitä hyväksi näette!»
Sutšarita tunsi Lolitan erittäin hyvin, ja varhaisempina päivinä hän olisi säikähtänyt nähdessään sisarensa kasvot. Mutta nyt hän asettui rauhallisesti istumaan ikkunan luo ja antoi katseensa levätä avatun kirjan sivuilla. Sutšaritan luonteeseen ja tapoihin oli aina kuulunut itsensähillitseminen, ja ne monet mielenhaavoittumat, joiden esineeksi hän oli joutunut viime päivinä, olivat saneet hänet entistäkin vaiteliaammaksi. Mutta hänen vaikenemisensa jännitys oli vihdoin kohonnut korkeimmilleen, joten Lolitan Haranille sinkooma haaste tuntui hänestä tervetulleelta omien pingoittuneiden tunteiden välttämättömänä laukaisijana.
»Te arvatenkin otaksutte», jatkoi Lolita, »ymmärtävänne isän velvollisuudet paremmin kuin hän itse! Te koko Brahma Samadzin tuleva suurmestari!»
Haran oli kuin ukkosen iskemä kuullessaan Lolitan puhuvan niin uskaliaasti ja aikoi häntä ankarasti nuhdella, mutta Lolita ehdätti sanomaan: »Me olemme sietäneet teidän ylemmyyttänne riittävän kauan, mutta tietäkää, että jos aiotte isää vallita, niin yksikään sielu tässä talossa ei siihen suostu — eivät palvelijatkaan!»
»Lolita», lausui Haran ilmaa haukkoen, »on tosiaankin —»
Mutta Lolita ei sallinut hänen jatkaa. »Kuunnelkaa minua, olkaa hyvä», keskeytti hän. »Me olemme kuunnelleet teitä riittävän monet kerrat, kuunnelkaa te nyt kerran minua loppuun asti. Ellette usko minua, kysykää sisareltani Sutšilta, eikö ole totta, että isämme on paljoa suurempi kuin te voitte milloinkaan kuvitella olevanne, — sen me haluamme teille selvästi sanoa. Jos teillä on jokin neuvo annettavana, niin lausukaa se nyt julki!»
Haranin kasvot olivat kiukun kalventamat. »Sutšarita!» huusi hän nousten seisaalleen. Sutšarita loi katseensa ylös. »Sallitko Lolitan herjata minua nähtesi?»
»Lolita ei ole tahtonut teitä herjata», virkkoi Sutšarita hitaasti. »Lolitan toivomuksena on, että osoitatte asianmukaista kunnioitusta isälle. Voin teille vakuuttaa, ettemme kykene kuvittelemaankaan ketään, joka olisi kunnianarvoisempi.»
Tuokion ajan näytti siltä, kuin Haran olisi aikonut poistua, mutta hän jäi sittenkin huoneeseen. Hän painui takaisin tuoliinsa, kasvoissa sanomattoman juhlallinen ilme. Mitä selvemmin hän tunsi menettävänsä kaikkien tämän talon asujainten kunnioituksen, sitä epätoivoisemmin hän yritti säilyttää asemaansa, unohtaen, että mitä kiinteämmin ihminen nojautuu pettävään tukeen, sitä varmempi ja nopeampi on sortuminen.
Havaitessaan Haranin painuneen synkkään ja juroon hiljaisuuteen Lolita meni Sutšaritan luo ja alkoi jutella hänen kanssaan, ikäänkuin ei mitään erikoista olisi tapahtunut.
Sitten tuli huoneeseen Satiš, joka tarttui Sutšaritan käteen, veti hänet mukaansa ja sanoi: »Tule, didi, tule!»
»Minne minun pitää lähteä?» kysyi Sutšarita.
»Tulehan nyt vain», vaati Satiš. »Minulla on jotakin sinulle näytettävää. — Lolita, ethän ole hänelle vielä kertonut, ethän?»
»En», sanoi Lolita. Hän oli luvannut olla levittämättä uutta tätiä koskevaa tietoa ja oli pitänyt sanansa.
Mutta Sutšarita, joka ei katsonut voivansa jättää vierasta yksinään, virkkoi: »Kuulehan, sinä juttumylly, minä tulen hieman myöhemmin. Kunhan isä on ehtinyt kylpeä.»
Satiš kääntyi rauhattomaksi. Hän ei jättänyt milloinkaan yhtäkään kiveä kääntämättä, kun oli kysymyksessä Haranin karkoittaminen. Mutta koska hän toisaalta tunsi Harania kohtaan pelonsekaista kunnioitusta, hän ei uskaltanut enempää vaatiella hänen läsnäollessaan. Haran puolestaan ei ollut koskaan osoittanut Satišiin kohdistuvaa sanottavaa mielenkiintoa, olihan vain korkeintaan yrittänyt tilaisuuden sattuessa opastaa häntä oikeaan. Satiš jäi kuitenkin väijymään, ja kun Pareš Babu palasi kylpemästä, hän veti heti molemmat sisarensa mukanaan.
Haran virkkoi: »Minä puolestani toivoisin, ettei puheena ollutta
Sutšaritan ja minun välistä kihlausta enää siirrettäisi tuonnemmaksi.
Ehdotan sen tapahtuvaksi ensi sunnuntaina.»
»Minä puolestani», vastasi Pareš Babu, »olen siihen suostuvainen, mutta
Sutšaritan asia on se lopullisesti ratkaista.»
»Mutta olettehan jo saanut hänen suostumuksensa», ahdisteli Haran.
»Tapahtukoon siis niinkuin haluatte», virkkoi Pareš Babu.