VIIDESNELJÄTTÄ LUKU.
Binoin ei tehnyt enää mieli mennä Pareš Babun luo, ja omassa asumuksessa tuntui olo niin yksinäiseltä, että hän lähti jo seuraavana aamuna varhain Anandamojin luo ja sanoi: »Äiti, jäisin mielelläni tänne sinun luoksesi muutamaksi päiväksi.»
Binoi ajatteli sitäkin, että voisi lohduttaa Anandamojia Goran poissaollessa, ja Anandamoji tunsi liikutusta tuon havaitessaan. Hän laski kätensä hellästi Binoin olkapäälle, mutta ei virkkanut mitään.
Asetuttuaan asumaan Binoi alkoi esittää kaikenlaisia vallattomia vaatimuksia, vieläpä leikkisästi moittiakin Anandamojia siitä, ettei saanut osakseen riittävää huolenpitoa, ajatellen siten häivyttävänsä sekä omia että hänen murheellisia mietteitään. Ja kun illan tummuessa kävi vaikeaksi hillitä tunteitansa, Binoi kiusasi Anandamojia, kunnes hän jätti talousaskaret ja lähti hänen kerallaan parvekkeelle. Siellä Anandamojin piti istuutua matolle ja kertoa Binoille tarinoita lapsuutensa päiviltä ja isänsä kodista, — tarinoita niiltä ajoilta, jolloin hän, opettajan pojantytär, oli ollut kaikkien isoisän koulua käyvien suosikki. Kaikki olivat tuhlaten jaelleet isästään orvoksi jääneelle tytölle suosiotaan, ja hän oli ollut leskiäitinsä alinomaisen pelokkaan huolenpidon esineenä.
»Kuulehan, äiti!» huudahti Binoi vihdoin. »En voi ajatellakaan, että on ollut olemassa aika, jolloin sinä et ollut meidän äitimme! Uskonpa, että isoisäsi koulun oppilaat pitivät sinua pikku äitinänsä ja että todellisuudessa sinä kasvatit isoisääsi!»
Seuraavana iltana Binoi makasi matolla, pää Anandamojin helmassa, ja sanoi: »Äiti, toisinaan toivon voivani antaa Jumalalle takaisin kaikki, mitä olen kirjoista oppinut ja palata jälleen pienokaisena sinun helmaasi — omistaen yksin sinut koko maailmassa, sinut eikä ketään muuta.»
Binoin äänensävy oli niin väsynyt ja ilmaisi niin rasittunutta sydäntä, että Anandamoji hämmästyi ja säikähtyikin. Hän liikahti lähemmäksi, silitteli lempeästi Binoin päätä ja kysyi häneltä kauan vaiettuaan: »Kuulehan, Binu, onko Pareš Babun luona kaikki niinkuin olla pitääkin?»
Tuo kysymys sai Binoin säpsähtämään. »Äidiltä ei jää mikään havaitsematta», ajatteli hän. »Hän näkee ihmisen sydämeen!» Ääneen hän sanoi hieman epäröiden: »On; he voivat kaikki hyvin.»
»Minun tekee kovin mieleni nähdä Pareš Babun tyttäriä», jatkoi Anandamoji. »Goralla ei aluksi ollut heistä mikään hyvä käsitys, mutta siitä päättäen, että he ovat myöhemmin voittaneet hänet kerrassaan puolelleen, he eivät näytä olevan tavallista väkeä.»
»Minäkin olen usein halunnut esitellä heidät sinulle», virkkoi Binoi innostuneesti. »Mutta kun pelkäsin Goran asiaa vastustavan, en sitä milloinkaan ehdottanut.»
»Mikä on vanhimman nimi?» jatkoi Anandamoji.
Niin esitettiin erinäisiä kysymyksiä ja vastauksia, mutta kun sitten tuli Lolitan nimen vuoro, yritti Binoi väistää kysymystä vastaamalla vältellen. Anandamoji hymyili hänen taktiikalleen, mutta ei vääjännyt.
»Olen kuullut, että Lolita on erittäin älykäs« tyttö», jatkoi hän.
»Kuka sen on sanonut?» kysyi Binoi.
»Kuka? Sinäpä tietenkin!» vastasi Anandamoji.
Oli ollut aika, jolloin Binoi ei ollut erikoisesti arastellut puhua Lolitasta. Nyt hän oli kerrassaan unohtanut, kuinka oli tuona avomielisenä kautena hehkuvin sanoin ylistellyt Lolitan älykkyyttä.
Anandamoji, joka väisteli kaikkia esteitä kuin paras kapteeni, oli aivan pian suorittanut niin taitavan risteilyn, ettei yksikään Lolitan ja Binoin ystävyyttä koskeva tärkeä seikka jäänyt häneltä salatuksi. Binoi johtui kertomaan hänelle senkin, kuinka Goran pidättämisen aiheuttama kirpeä tuska oli saanut Lolitan pakenemaan hänen kerallaan. Ja kun Binoi siinä kiihtyneesti kertoeli, häipyi hänen aikaisemman masentuneisuutensa viimeinenkin jälki pois. Hänestä tuntui sanomattoman onnelliselta saada siten vapaasti kertoa niin ihailtavasta luonteesta!
Kun vihdoin ilmoitettiin aterian olevan valmiina ja kun keskustelu katkesi, Binoi tunsi ikään kuin unesta heräävänsä ja havaitsi kertoneensa Anandamojille kaikki, mitä hänellä oli ollut mielessään. Anandamoji oli kuunnellut ja suhtautunut kaikkeen niin luontevasti, ettei kertomus missään kohden aiheuttanut minkäänlaista arkuuden tai häpeän tunnetta.
Aina tähän saakka Binoin elämässä ei ollut milloinkaan sellaista, mitä hänen olisi tarvinnut salata tältä äidiltänsä, ja hän oli tottunut esittämään hänelle kaikkein jokapäiväisimpiäkin huoliansa. Mutta siitä saakka, kun hän oli tutustunut Pareš Babun perheen jäseniin, oli hiipinyt mieleen epäröivä tunne, joka ei ollut vaikuttanut terveellisesti. Nyt, kerrottuaan jälleen kaikki vaikeutensa Anandamojin myötätuntoisten ja ymmärtävien korvien kuultaviin, hän tunsi mielensä sanomattomasti keventyneen. Hänen viimeisen kokemuksensa puhtaus olisi joutunut kärsimään, ellei hän olisi saanut laskea sitä ikäänkuin uhrilahjana Anandamojin jalkojen eteen, — jonkinlainen arvottomuuden tahra olisi jäänyt halventamaan hänen rakkauttansa.
Yöllä Anandamoji mietti asiaa joka puolelta. Hän tunsi Goran elämän ongelman käyvän yhä sekavammaksi, mutta samalla näytti siltä, kuin sen ratkaisu voisi olla löydettävissä Pareš Babun talosta. Anandamoji päätti, että hänen täytyi tutustua Pareš Babun tyttäriin, kävi miten kävi.