I

Katu. Muutamia matkamiehiä ja kaupunginvartija.

Ensimmäinen mies

Hoi, mies!

Kaupunginvartija

Mitä haluatte?

Toinen mies

Mitä tietä meidän on kuljettava? Me emme tunne tätä seutua. Sano meille, mitä tietä meidän on mentävä, ole hyvä.

Kaupunginvartija

Minne olette menossa?

Kolmas mies

Siihen suureen juhlaan, joka tulee kohta vietettäväksi, tiedäthän? Mitä tietä meidän on kuljettava?

Kaupunginvartija

Tiet ovat täällä kaikki toistensa veroisia. Te tulette sinne, kuljittepa mitä tietä tahansa. Astukaa vain suoraan eteenpäin, niin osutte varmaan oikeaan.

Poistuu.

Ensimmäinen mies

Kuulkaahan, mitä tuo houkkio sanoo: »Te tulette sinne, kuljittepa mitä tietä tahansa!» Eikö niinmuodoin ole ihan mieletöntä, että on olemassa paljon teitä?

Toinen mies

Älä huoli panna sitä niin pahaksesi. Jokaisella maalla on oikeus järjestää omat asiansa niinkuin hyväksi näkee. Meidän maamme maantiet — niin, niistä tuskin kannattaa puhuakaan, ovathan ne vain kapeita kujia, raiteiden ja askel-urien muodostama labyrintti. Meidän kuninkaamme ei luota avoimiin valtateihin; hän on sitä mieltä, että tiet vain yllyttävät hänen alamaisiansa karkaamaan pois hänen valtakunnastaan. Täällä on asia aivan toisin: kukaan ei ole toisen tiellä, kukaan ei sinua moiti, jos menet minne mielit; ja sittenkään ei kukaan ajattelekaan poistua tästä kuningaskunnasta. Jos meidän maamme tiet olisivat tällaiset, niin se olisi jäänyt aivan pian autioksi.

Ensimmäinen mies

Parahin Džanardan, minä olen aina huomannut luonteessasi tuon suuren virheen.

Džanardan

Minkä virheen?

Ensimmäinen mies

Että haluat aina moitiskella omaa maatasi. Kuinka voitkaan otaksua, että avoimet valtatiet voivat olla jollekin maalle onneksi? Kuulehan, Kaundilja, tuossa on mies, joka tosiaankin uskoo vapaiden valtateiden olevan maan pelastuksena.

Kaundilja

Minun ei tarvinne uudelleen huomauttaa sinulle, Bhavadatta, että Džanardanille on siunautunut nimenomaisen nurinkurinen äly, joka varmaan johtaa hänet johonkin vaaraan eräänä kauniina päivänä. Jos kuningas saa kuulla arvoisasta ystävästämme, niin hänelle käynee vaikeaksi löytää henkilöä, joka suorittaa hautausmenot hänen kuoltuaan.

Bhavadatta

Pakostakin johtuu mieleen, että tässä maassa elämisen täytyy olla työlästä: näillä kaduilla kaipaa yksinäisyyden iloja — tämä alinomainen tungos ja hartiainhieronta vieraiden ihmisten kanssa herättää kylvyn kaipausta. Ja kukaan ei voi sanoa, millaista väkeä näillä julkisilla teillä kohtaa — uh!

Kaundilja

Džanardan se meidät houkutteli tähän mainioon maahan tulemaan! Meidän koko suvussamme ei ole ollut toista hänenlaistansa. Tunsithan isäni, tietenkin; hän oli suuri mies, hurskas mies, jos kukaan. Hän vietti koko elämänsä ympyränkehässä, jonka säde oli yhdeksänviidettä kyynärää ja joka oli piirretty mitä tarkimmin noudattaen pyhien kirjojemme määräyksiä, eikä poistunut päiväksikään siitä kehästä. Hänen kuolemansa jälkeen ilmaantui vakava vaikeus: kuinka voitaisiin hänen ruumiinsa polttaa yhdeksänviidettä kyynärän kehässä ja samalla talon ulkopuolella? Vihdoin ratkaisivat papit asian siten, ettei tosin ollut lupa ylittää pyhien kirjojen mainitsemaa lukua, mutta että oli ainoa keino suoriutua vaikeudesta sallimalla numeroiden vaihtaa paikkaa ja ottamalla 94 kyynärää 49:n asemesta. Vain siten me voimme hänen ruumiinsa polttaa talon ulkopuolella loukkaamatta pyhiä kirjoja. Se oli tarkkaa säännösten noudattamista, totisesti! Eipä olekaan meidän maamme tavallisimpia.

Bhavadatta

Ja sittenkin, vaikka Džanardan on kotoisin aivan samoilta seuduilta, hän pitää viisaana julistaa, että vapaat valtatiet ovat maalle edullisimmat.

Poistuvat.

Taatto saapuu poikajoukon keralla.

Taatto

Kuulkaahan, pojat, tänään me joudumme kilpasille rajun etelätuulen kanssa — emmekä aio joutua häviölle. Me laulamme, kunnes kaikki kadut ja tiet ovat hilpeätä lauluamme tulvillaan.

Laulu

Etelän uksi on auennut. Tule, kevät, tule!
Sykähtele sydämeni tahtiin; tule, kevät, tule!
Tule laulavin lehdin ja tuoreita kukkia tuoden;
Tule huiluin ja metsien huokailuin!
Heloviittasi hulmutkoon ahavaisilla teillä!
Tule, kevät, tule!

Poistuvat.

Joukko kansalaisia saapuu.

Ensimmäinen kansalainen

Eipä voi kumminkaan olla toivomatta, että kuningas olisi suostunut näyttäytymään ainakin tänään. Onpa vahinko, kun elää hänen valtakunnassaan, mutta ei saa häntä nähdä ainoatakaan kertaa!

Toinen kansalainen

Kunpa vain tietäisit tämän salaisuuden todellisen tarkoituksen! Minä voisin sen sinulle sanoa, jos sinä osaisit pitää asian tietonasi.

Ensimmäinen kansalainen

Me asumme samassa kaupunginosassa, veikkoseni, mutta oletko milloinkaan kuullut minun jaarittelevan julki kenenkään salaisuutta? Mitä tulee siihen juttuun, että veljesi löysi aarteen kaivoa kaivaessaan — tiedäthän hyvinkin, minkätähden minun täytyi siitä puhua. Tiedäthän asian.

Toinen kansalainen

Epäilemättä. Ja juuri sen vuoksi, että sen tunnen, minä kysyn sinulta, osaatko vaieta, jos asian sinulle kerron. Ota huomioon, että voimme joutua kaikin tuhon omiksi, jos sen ilmaiset.

Kolmas kansalainen

Oletpa mukava mies, tosiaankin, Virupakša! Minkätähden tekeekään kovin mielesi toteuttaa tuho, joka toistaiseksi vain voi sattua? Kukapa ottaisikaan vastatakseen siitä, että pitää salaisuutesi ikänsä kaiken omana tietonansa?

Virupakša

Juttu sattui suistumaan niihin asioihin — mutta enpä siis sanokaan mitään. Ei ole tapanani turhia jaaritella. Te ryhdyitte itse pohtimaan sitä kysymystä, ettei kuningas milloinkaan näyttäydy, ja minä vain huomautin, ettei kuningas suotta aikojaan pysyttele piilossa.

Ensimmäinen kansalainen

Sano meille, minkätähden, Virupakša.

Virupakša

Miksipä en tuota sanoisi — olemmehan kaikki hyviä ystäviä, eikö totta? Eihän siis voi haitata. (Hiljaisin äänin.) Kuningas — on — ruma ja on senvuoksi päättänyt olla näyttäytymättä alamaisilleen.

Ensimmäinen kansalainen

Vai niin! Siinäkö vika! Aivan varmaan on niin laita. Olemme aina ihmetelleet… Saahan pelkkä kuninkaan näkeminen kaikkien maiden ihmiset vapisemaan pelosta kuin haavanlehdet; minkätähden ei meidän kuningastamme ole nähnyt yksikään kuolevainen? Kunhan hän astuisi vihdoin esiin vaikkapa vain tuomitakseen meidät kaikki hirsipuuhun, voisimme ainakin uskoa, ettei hän ole pelkkää petosta. Virupakšan selitys kuulostaa epäilemättä sangen todennäköiseltä.

Kolmas kansalainen

Ei ollenkaan — minä en usko hitustakaan.

Virupakša

Mitä, Višu, onko tarkoituksesi väittää minua valehtelijaksi?

Višu

Eipä juuri — mutta minä en voi hyväksyä sinun otaksumaasi. Suo anteeksi, minä en voi auttaa sitä, että näytän hieman karkealta ja kömpelöltä.

Virupakša

Eipä ihmekään, ettet usko minun sanojani — sinähän pidät itseäsi kyllin viisaana hylätäksesi vanhempiesi ja ylempiesi mielipiteet. Et olisi varmaankaan saanut oleskella tässä maassa kovin kauan, ellei kuningas pysyisi piilossa. Sinä et ole häpeällistä kerettiläistä parempi.

Višu

Sinä parhain oikeauskoisuuden tukipylväs! Etkö usko, että kuka muu kuningas tahansa olisi arvelematta leikannut sinulta kielen ja heittänyt sen koirien ruoaksi? Ja sinä julkeat sanoa, että meidän kuninkaamme on kauhistuttavan näköinen.

Virupakša

Kuulehan, Višu, etkö hillitse kieltäsi?

Višu

On aivan turhaa huomauttaa, kenen kieli tässä eniten kaipaa hillitsemistä.

Ensimmäinen kansalainen

Sst, hyvät ystävät… tästä ei hyvä seuraa… Näyttävätpä päättäneen saattaa minutkin vaaraan kerallansa. Minä en halua olla osallisena tässä kaikessa.

Poistuu.

Joukko miehiä, meluilevan riehakkuuden vallassa, hinaa mukanaan taattoa.

Toinen kansalainen

Kuulehan, taatto, eräs ajatus ei anna minulle tänään lepoa eikä rauhaa…

Taatto

Mikä ajatus?

Toinen kansalainen

Kaikki maat ovat tänä vuonna lähettäneet väkeänsä juhlaamme, mutta jokainen sanoo: »Kaikki on viehättävän kaunista — mutta missä on kuninkaanne?» ja me emme tiedä, mitä vastata. Siinä se suuri puutos, jonka jokainen meikäläinen pakostakin tuntee.

Taatto

»Puutos», sanot sinä! Onhan koko maamme kuningasta ihan tulvillaan, ja sinä nimität häntä puutokseksi! Onhan hän tehnyt meistä jokaisesta kruunatun kuninkaan!

Laulaa

Me olemme kaikki kuninkaita kuninkaamme kuningaskunnassa.
Kuinka muuten voisimme toivoa sydämissämme hänet kohtaavamme!
Me teemme mitä tahdomme, ja teemme kumminkin mitä hän tahtoo;
Meitä ei sido kauhun kahle orjain valtiaan jalkoihin.
Kuinka muuten voisimme toivoa sydämissämme hänet kohtaavamme!
Meidän kuninkaamme kunnioittaa meitä kaikkia, niin kunnioittaen
itseään.
Mikään viheliäisyys ei voi meitä iäksi sulkea valheensa vankilaan.
Kuinka muuten voisimme toivoa sydämissämme hänet kohtaavamme!
Me raivaamme taistellen oman tiemme ja saavutamme vihdoin hänen
tiensä.
Yön pimeän kuilu ei meitä milloinkaan ahmaise.
Kuinka muuten voisimme toivoa sydämissämme hänet kohtaavamme!

Kolmas kansalainen

Minä en voi tosiaankaan sietää niitä mielettömyyksiä, joita kuninkaastamme kerrotaan vain siitä syystä, ettei hän näyttäydy julkisuudessa.

Ensimmäinen kansalainen

Ajattelehan! Jokainen, joka loukkaa minua, voi tulla rangaistavaksi, mutta kukaan ei voi vaimentaa hylkiötä, joka rohkenee solvata kuningasta.

Taatto

Solvaus ei koske kuninkaaseen. Pelkkä henkäyksesi sammuttaa liekin, jonka lamppu lainaa auringolta, mutta vaikka koko maailma yrittäisi puhaltaa aurinkoa sammuksiin, sen säteilevä hohto säilyisi himmenemättömänä ja ennallansa.

Višvavasu ja Virupakša tulevat.

Višu

Tuossa on taatto! Kuulehan, tämä mies kertoo jokaiselle kohtaamallensa, että kuninkaamme pysyttelee piilossa rumuutensa vuoksi.

Taatto

Minkätähden siitä närkästyt, Višu? Hänen kuninkaansa täytyy olla ruma, sillä kuinkapa voisi Virupakšalla olla tuollaiset kasvot hänen valtakunnassaan? Hän muovaa kuninkaansa kuvastimessa nähdyn oman kuvansa mukaan.

Virupakša

Minä en mainitse mitään nimiä, taatto, mutta kukaan ihminen ei voine epäillä henkilöä, joka minulle uutisen uskoi.

Taatto

Kukapa voisi olla sinua itseäsi korkeampi arvovalta!

Virupakša

Mutta minä voisin esittää teille todisteita…

Ensimmäinen kansalainen

Tuon miehen röyhkeys on rajaton! Hän ei tyydy julkeasti levittämään inhoittavaa juorua, vaan tarjoutuu mittaamaan valheitansa hävyttömyydellään!

Toinen kansalainen

Miksi emme mittaa hänen koko pituuttansa tässä maan kamaralla?

Taatto

Ei kannata kiivastua, ystäväni! Miesparka varustautuu viettämään omaa juhlaansa laulamalla kuninkaansa rumuutta. Astele eteenpäin, Virupakša, sinä löydät varmaan paljon sellaista väkeä, joka mielellään sinua uskoo; ole onnellinen heidän seurassaan.

Poistuvat.

Vieraiden seurue saapuu takaisin.

Bhavadatta

Kuulehan, Kaundilja, mieleeni johtuu ajatus, ettei tällä kansalla olekaan kuningasta. Ovat jotenkin osanneet saattaa huhun kulkemaan.

Kaundilja

Olet luullakseni oikeassa. Tiedämmehän hyvin, että jokaisen maan korkein ja silmiinpistävin on kuningas, joka tietenkin näyttäytyy niin usein kuin suinkin voi.

Džanardan

Mutta näethän, millainen järjestys ja säntillisyys täällä vallitsee — kuinka sen selität, ellei kuningasta ole olemassa?

Bhavadatta

Siinäkö se viisaus, jonka olet saavuttanut elettyäsi kauan hallitsijan alamaisena! Olisiko kuningas välttämätön, jos maassa vallitsisi ilmankin järjestys ja sopusointu?

Dianardan

Kaikki nämä ihmiset ovat kokoontuneet tähän iloiseen juhlaan. Luuletko, että he kokoontuisivat samoin maassa, jossa anarkia vallitsee?

Bhavadatta

Sinä väistät asian ydintä, kuten ainakin, parahin Džanardan. Järjestys ja säntillisyys ovat eittämättömät, ja juhlailo on sekin selvä; sikäli ei ole mitään hankaluutta. Mutta missä on kuningas? Oletko hänet nähnyt? Kerro se meille.

Džanardan

Minä tahdon vain huomauttaa, että tiedätte oman kokemuksenne nojalla sekasortoa ja anarkiaa voivan ilmetä sielläkin, missä on kuningas; mutta mitä näemmekään täällä?

Kaundilja

Aina sinä kiertelet kaartelet. Minkätähden et voi vastata suoraan Bhavadattan kysymykseen. — Oletko nähnyt kuninkaan vai etkö ole häntä nähnyt? Oletko vai et?

Poistuvat. Saapuu mieskuoro laulaen.

Laulu

Armaani on aina sydämessäni, senvuoksi minä näen hänet kaikkialla.
Hän asuu silmäterässäni, senvuoksi minä näen hänet kaikkialla.
Minä vaelsin kauas kuulemaan hänen omia sanojansa,
Ah, miksi vaelsin!
Kun saavuin kotiin, kuulin ne omissa lauluissani.
Ken etsii häntä kerjäläisenä ovelta ovelle kulkien!
Tule povelleni ja näe hänen kasvonsa silmäini kyynelissä!

Kuninkaan sanansaattajoita ja henkivartijoita saapuu.

Ensimmäinen sanansaattaja

Pois tieltä! Väistykää kadulta, kaikki!

Ensimmäinen kansalainen

Oho, mies, mikä luuletkaan olevasi? Eipä liene kopea astuntasi synnynnäinen, ystäväiseni? — Minkätähden meidän pitää pois tieltä, arvoisa herra? Minkätähden meidän pitää väistyä? Olemmeko katukoiria, vai kuinka?

Toinen sanansaattaja

Kuninkaamme saapuu tätä tietä.

Toinen kansalainen

Kuningas? Mikä kuningas?

Ensimmäinen sanansaattaja

Meidän kuninkaamme, tämän maan kuningas.

Ensimmäinen kansalainen

Mitä, onko tuo veikko ihan mieletön? Eihän ole vielä kuultu, että kuninkaamme olisi lähtenyt ulos sallien noiden mylvijöiden tuloansa ilmoittaa?

Toinen sanansaattaja

Kuningas ei aio enää pysytellä piilossa alamaisiltansa. Hän tulee itse johtamaan juhlaa.

Toinen kansalainen

Onko niin laita, veliseni?

Toinen kansalainen

Ei ollenkaan. Hän on kylänvanhimpamme appiukon serkku eikä asu edes samalla puolella kylää kuin me.

Toinen sanansaattaja

Oikein! Hän tosiaankin muistuttaa epämääräisen appiukon seitsemättä serkkua, ja hänen älyssään tuntuu siinäkin olevan appisedän leima.

Kumbha

Ah, rakkaat ystävät, moni katkera murhe on vaivaista mieltäni vinoon vääntänyt, ennenkuin se on tällaisekseen ehtinyt. Tässä taanoin saapui eräs kuningas kaduille komeilemaan lähettäen edellänsä yhtä paljon arvonimiä kuin rumpuja, joiden pärrytys teki kaupungin sietämättömäksi olopaikaksi… Mitä kaikkea teinkään häntä palvellakseni ja hänelle kelvatakseni! Minä annoin hänelle lahjoja tuhlaten, seurasin häntä kuin kerjäläinen — ja vihdoin havaitsin, etteivät varani sietäneet sellaista suoneniskua. Mutta kuinka päättyikään tuo komeus ja majesteetti? Kun kansa aneli häneltä anteja ja lahjoja, hän ei löytänyt kalenterista yhtäkään hyväenteistä päivää, vaikka kaikki päivät olivat olleet hänen mielestään onnenpäiviä, kun meidän piti suorittaa verojamme!

Toinen sanansaattaja

Katsohan, tuolla hulmuaa hänen lippunsa.

Toinen kansalainen

Tosiaankin, siellä näkyy lippu.

Toinen sanansaattaja

Näetkö siinä punaisen kimšuk-kukanl!

Toinen kansalainen

Näen, näen, siinä on tosiaankin kimšuk! Onpa se hohtelevan tulipunainen kukka!

Ensimmäinen sanansaattaja

Kuinka onkaan? Uskotko nyt, mitä sanoin?

Toinen kansalainen

Enhän ole sanonut ollenkaan epäilleeni. Tuo Kumbha-veikko se koko hälinän aiheutti. Enhän ole virkkanut sanaakaan?

Ensimmäinen sanansaattaja

Vatsa hänellä näkyy olevan valtava, mutta ontto mies hän sittenkin lienee; tiedäthän, että tyhjä tynnyri kumisee kuuluvimmin.

Toinen sanansaattaja

Kuka hän on? Onko hän sukulaisianne?

Toinen sanansaattaja

Onko tarkoituksesi vihjailla, että meidän kuninkaamme on sellainen petturikuningas kuin sinun kuvailemasi?

Ensimmäinen sanansaattaja

Kuulehan, herra appisetä, minä luulen, että sinun on aika sanoa jäähyväiset anoppi tädillesi.

Kumbha

Älkää huoliko suuttua, hyvät herrat. Minä olen vaivainen olento — valitan vilpittömästi, hyvät herrat; minä teen mitä suinkin voin, kunhan suotte anteeksi. Mielelläni lähden, kuinka kauas tahansa, jos niin haluatte.

Toinen sanansaattaja

Hyvä. Tulkaahan nyt muodostamaan kunniakujannetta. Kuningas saapuu aivan kohta — me lähdemme tekemään hänelle tietä.

Menevät.

Toinen kansalainen

Parahin Kumbha, sinun kielesi on sinulle vielä kuolemaksi.

Kumbha

Ei kieleni, Madhav ystäväiseni, vaan kohtaloni. Valekuninkaan esiintyessä minä en virkkanut sanaakaan, mutta kompastuin sittenkin omiin jalkoihini, niinkuin ainakin se, joka viattomasti luottaa itseensä. Ja nyt, kun oikea kuningas kenties on saapunut, minun täytyy jaaritella suoranaista valtiopetosta. Se on minun kohtaloni, kelpo ystävä!

Madhav

Minun vakaumukseni on totella kuningasta nyt ja aina — yhdentekevää, onko hän oikea vai väärä. Mitä tiedämmekään kuninkaista, jotta voisimme käydä heitä arvostelemaan! Kuin kiviä pimeään heittelisi — on melkein varma siitä, että heitto osuu. Minä vain tottelen ja tunnustan — jos kuningas on oikea, sitä parempi; ellei, niin mitäpä se haittaa?

Kumbha

En olisi välittänyt minäkään, jos kivet olisivat pelkkiä kiviä. Mutta nepä ovatkin usein kalliita asioita: täällä, kuten muuallakin, mieletön tuhlaus syöksee meidät puutteeseen, ystäväni.

Madhav

Katsohan! Tuolla tulee kuningas! Tosiaankin, kuningas! Millainen ryhti, millaiset kasvot! Onko koskaan nähty sellaista kauneutta — lumivalkoinen, kermanhempeä! Mitä sanotkaan, Kumbha? Mitä arveletkaan?

Kumbha

Hän näyttää oikealta — niin, minun puolestani hän voi hyvinkin olla oikea kuningas.

Madhav

Hän näyttää olevan kuninkaaksi valettu ja muovattu, liian hieno ja herkkä tavalliseen päivän valkeuteen.

Kuningas» tulee.

Madhav

Menestys ja voitto seuratkoot sinua, kuningas! Me olemme seisoneet tässä varhaisesta aamusta j alkaen saadaksemme nähdä sinut. Älä unohda meitä, majesteetti, suosiotasi osoittaessasi.

Kumbha

Salaisuus syvenee. Minä lähden noutamaan taattoa.

Poistuu.

Eräs toinen miesjoukko saapuu.

Ensimmäinen mies

Kuningas, kuningas! Tulkaa, joutukaa, kuningas kulkee tätä tietä.

Toinen mies

Älä unohda minua, kuningas! Minä olen n Vivadžadatta, Kušalivastun Udajadattan pojanpoika. Minä riensin tänne kohta, kun sain kuulla sinun saapuvan — minä en seisahtunut kuuntelemaan mitä ihmiset sanoivat; kaikki minussa oleva alamaisuus kääntyi sinun puoleesi, hallitsijani, ja toi minut tänne.

Kolmas mies

Loruja! Minä tulin tänne aikaisemmin kuin sinä — ennen kukonlaulua.
Missä olitkaan sinä silloin? Oi kuningas, minä olen Vikramasthalin
Bhadrasena. Suvaitse pitää palvelijasi muistissasi!

Kuningas

Teidän uskollisuutenne ja alamaisuutenne ilahduttaa minua.

Vivadžadalla

Meillä on paljon valituksia ja syytöksiä sinulle esitettävinä; kenen puoleen olisimmekaan voineet kääntyä anomuksinemme, kun emme saaneet kokea sinun korkeata läsnäoloasi?

Kuningas

Kaikki valituksenne otetaan huomioon.

Poistuu.

Ensimmäinen mies

Ei auta jäädä jälkeen, pojat — kuningas kadottaa meidät näkyvistään, jos joudumme roskaväen joukkoon.

Toinen mies

Katsokaahan, mitä tuo hupsu Narottam tekee! Hän on tunkeutunut meidän kaikkien ohi ja viuhkoo nyt innokkaasti palmun lehdellä vilvoketta kuninkaalle!

Madhav

Tosiaankin! Sen miehen julkea uskaliaisuus kerrassaan salpaa henkeä.

Toinen mies

Meidän pitäisi suistaa hänet siitä pois — eihän sellainen mies ole sovelias seisomaan kuninkaan vieressä.

Madhav

Luuletko, ettei kuningas huomaa, mikä hän on miehiään? Hänen alamaisuutensa on ilmeisesti hieman liian korostettua ja suinpäistä.

Ensimmäinen mies

Joutavia! Kuningas ei kykene havaitsemaan teeskentelyä niinkuin meikäläinen — enpä ollenkaan ihmettelisi, vaikka tuon hupsun uupumaton viuhkominen hänet lumoisi.

Kumbha ja Taatto saapuvat.

Kumbha

Usko minua — hän kulki vast'ikään tätä katua.

Taatto

Onko se kuninkuuden pettämätön merkki?

Kumbha

Eipä suinkaan, hän ei kulkenut ohi kenenkään huomaamatta; ei ollut vain pari kolme, vaan satoja ja tuhansia henkilöitä kadun kummallakin puolella omin silmin häntä näkemässä.

Taatto

Sepä se juuri tekeekin koko jutun epäilyttäväksi. Milloin onkaan meidän kuninkaamme lähtenyt häikäisemään loistolla ja komeudella kansan silmiä? Hän ei pidä sellaista menoa ja melua maan läpi matkatessaan.

Kumbha

Mutta onhan hän voinut päättää niin menetellä tässä tärkeässä tilaisuudessa; sitä ei voi varmaan tietää.

Taatto

Voipa kyllä, aivan varmaan! Minun kuninkaani ei helli tuuliviirinmielialoja, ei mitään haaveellisuutta.

Kumbha

Mutta kuulehan, taatto, kunhan voisin hänet sinulle oikein kuvailla! Hän oli niin leppoinen, herkkä ja hieno kuin vahanukke! Häntä katsellessani teki mieleni suojella häntä auringolta, varjella häntä koko ruumiillani.

Taatto

Sinä houkkio, oletpa sinä suurenmoinen! pässinpää! Minun kuninkaaniko vahanukke, ja sinäkö häntä varjelemaan!

Kumbha

Vakavasti puhuen, taatto: hän on loistava jumala, kauneuden ihme hän on; koko tässä suuressa joukossa en näe yhtäkään toista hahmoa, joka vetäisi vertoja hänelle, hänen verrattomalle sulolleen.

Taatto

Jos minun kuninkaani päättäisi näyttäytyä, sinun silmäsi eivät häntä havaitsisi. Hän ei I erottuisi siten toisista — hän on eräs kansan joukosta, hän kulkee mielellään alhaisten keralla.

Kumbha

Mutta sanoinhan sinulle nähneeni hänen lippunsa!

Taatto

Minkä merkin näit hänen lipussaan?

Kumbha

Siihen oli kuvattu punainen kimšuk-kukka — heleä, hohteleva puna häikäisi näköni.

Taatto

Minun kuninkaani lippuun on kuvattu ukonvaaja ja lootuskukka.

Kumbha

Mutta kaikki sanovat kuninkaan ottavan osaa tähän juhlaan, kaikki.

Taatto

Epäilemättä onkin niin laita; mutta hänellä ei ole sanasaattajia, ei sotajoukkoa, ei saattuetta, ei soittokuntia eikä soihtuja seuranansa.

Kumbha

Niinmuodoin näyttää siltä, kuin ei kukaan voisi häntä tuntea hänen tuntemattomana kulkiessaan.

Taatto

On kenties olemassa muutamia harvoja, jotka voivat.

Kumbha

Entä miten on laita — suoko kuningas niille, jotka hänet tuntevat, kaikki, mitä he pyytävät?

Taatto

He eivät pyydä mitään milloinkaan. Kukaan pyytelijä ei milloinkaan tunne kuningasta. Suurempi pyytelijä näyttää pienemmän pyytelijän silmiin kuninkaalta. Voi sinua, houkkiota; sen miehen, joka tänään liikkui kadulla, purppuraan ja kultaan puettuna, sinulta pyydellen — hänet sinä olet toitottanut kuninkaaksesi!… Ah, tuolla tulee minun hullu ystäväni! Tulkaa, tulkaa, veikot! Me emme saa viettää päiväämme joutavissa kiistoissa ja jaaritteluissa — antautukaamme johonkin hulluun leikkiin, johonkin hurjaan huvitukseen!

Hullu ystävä tulee laulaen

Hymyilettekö, ystäväiseni? Nauratteko, veikkoseni?
Minä kuljeskelen etsien kultaista hirveä!
Niin, niin, minä näen näkynä sen kepeäsorkan, ja
aina se minulta karkaa!
Ah, se kiitää ja välkähtää kuin salama ja on jo tiessään,
se metsien kesytön kulkija! Jos lähestyt häntä,
niin hän häipyy pois, ja silmissäsi väikkyy
vain usva ja tomu!
Minä kuljen sittenkin etsien kultaista peuraani, vaikka
en milloinkaan sitä saavuttane näillä saloilla!
Ah, minä vaellan ja kuljen läpi metsien, yli
kenttien ja nimettömien maiden niinkuin rauhaton
maankiertäjä huolimatta milloinkaan
kääntyä takaisin.
Te kaikki tulette torille ostamaan ja palaatte kotiin
runsaine saaliinenne; mutta minua ovat suudelleet
rajut tuulet ja huimaavat huiput — ah,
minä en tiedä, missä tai milloin!
Minä olen luopunut kaikestani saavuttaakseni sen,
mikä ei ole milloinkaan omakseni tullut!
Ja te luulette minun valittavan ja itkevän sitä,
minkä menetin!
Nauru ja laulu sydämessäni minä olen jättänyt kaiken
surun ja murheen kauas taakseni. Ah, minä
kuljen ja vaellan läpi metsien, yli kenttien ja
nimettömien maiden — huolimatta milloinkaan
kääntyä takaisin maankiertäjän teiltä!