II
Pimeä kammio. Kuningatar Sudaršana. Hänen hovinaisensa Surangama.
Sudaršana
Valoa, valoa! Missä on valo? Eikö tässä kammiossa milloinkaan sytytetä lamppua?
Surangama
Kuningatar, kaikki muut huoneesi ovat valaistut — eikö sinun milloinkaan tee mielesi vetäytyä valosta tällaiseen pimeään kammioon?
Sudaršana
Mutta minkätähden pitääkään tämän huoneen olla pimeä?
Surangama
Koska et muuten tuntisi valoa enempää kuin pimeääkään.
Sudaršana
Tässä pimeässä suojassa asuen sinä olet alkanut puhua epäselvästi ja omituisesti — minä en ymmärrä sinua, Surangama. Mutta sanohan minulle, missä palatsin osassa tämä kammio sijaitsee. Minä en erota ovea, josta olemme tulleet, enkä sitäkään, josta pääsemme pois.
Surangama
Tämä kammio sijaitsee syvällä, maan sydämessä. Kuningas on rakennuttanut tämän kammion nimenomaan sinua varten.
Sudaršana
Eihän häneltä puutu huoneita — miksi: hänen pitikään rakentaa tämä pimeyden kammio nimenomaan minua varten?
Surangama
Sinä voit kohdata toisia valaistuissa suojissa; mutta ainoastaan tässä pimeässä huoneessa saat kohdata valtiaasi.
Sudaršana
Ei, ei — minä en voi elää vailla valoa — minulla ei ole lepoa eikä rauhaa tässä tukahduttavassa pimeydessä. Jos tuot valoa tähän suojaan, Surangama, niin annan sinulle tämän kaulakoristeeni.
Surangama
Asia ei ole minun vallittavissani, kuningattareni. Kuinka voisinkaan tuoda valoa paikkaan, jonka hän tahtoo pitää aina pimeänä!
Sudaršana
Merkillistä uskollisuutta! Mutta eikö olekin totta, että kuningas on rangaissut isääsi?
Surangama
On, se on totta. Isäni oli vallannut pelihimo. Kaikki maan nuoret miehet tapasivat kokoontua isäni luo — juomaan ja pelaamaan.
Sudaršana
Etkö tuntenut katkeraa ahdistusta, kun kuningas ajoi isäsi maanpakoon?
Surangama
Oh, minä jouduin ihan raivoihini. Minä olin häviön ja tuhon tiellä: kun tämä ura näytti minulta sulkeutuvan, minä tunsin jääväni vaille kaikkea apua, tukea ja suojaa. Minä raivosin kuin villi peto häkissään — kuinka tahdoinkaan raadella kaikki kappaleiksi voimattomassa vimmassani!
Sudaršana
Kuinka aloitkaan tuntea tällaista kiintymystä samaa kuningasta kohtaan?
Surangama
Kuinka voisinkaan sen sanoa? Ehkäpä voin uskoa ja luottaa häneen juuri sen vuoksi, että hän oli niin ankara, niin säälimätön!
Sudaršana
Milloin tämä mielialanmuutos sinussa tapahtui?
Surangama
Sitä en osaa sanoa — en tiedä itsekään. Tuli päivä, jolloin kapinoiva itseyteni tunnusti joutuneensa täydellisesti häviölle, ja silloin minun koko olemukseni kumartui nöyrän alistuneena maan tomuun. Ja silloin minä näin.. Minä näin, että hänen kauneutensa oli yhtä verraton kuin hänen peloittavuutensa. Niin minä pelastuin, vapahduin.
Sudaršana
Sano minulle, Surangama, minä rukoilen sinua, sano minulle, millainen kuningas on näöltänsä? Minä en ole häntä nähnyt ainoanakaan päivänä. Hän tulee luokseni pimeään ja jättää minut jälleen tähän pimeään huoneeseen. Minä olen tiedustellut monen monilta — mutta he vastaavat kaikki epämääräisesti ja hämärästi — minusta näyttää, että he kaikki jättävät jotakin sanomatta.
Surangama
Totta puhuen, kuningattareni, minä en voi sanoa, millainen hän on näöltään. Ei — hän ei ole kaunis siinä merkityksessä, jonka ihmiset tuolle sanalle antavat.
Sudaršana
Mitä sanotkaan? Hänkö ei kaunis!
Surangama
Ei, kuningattareni, hän ei ole kaunis. Jos sanoisi häntä kauniiksi, sanoisi hänestä aivan liian vähän.
Sudaršana
Tuollaisia ovat kaikki sinun sanasi — hämäriä, omituisia ja epämääräisiä. Minä en ymmärrä mitä tarkoitat.
Surangama
Ei, minä en tahdo nimittää häntä kauniiksi. Juuri siitä syystä, ettei hän ole kaunis, hän on ihana, ylevä, ihmeellinen!
Sudaršana
En sinua oikein ymmärrä — vaikka mielelläni kuuntelenkin, kun hänestä puhut. Mutta minun täytyy joka tapauksessa saada nähdä hänet. En muista edes sitä päivää, jolloin meidät vihittiin. Äitini on minulle kertonut, että ennen häitä tuli viisas mies, joka sanoi: »Se, joka ottaa aviokseen tyttärenne, on vertoja vailla maan päällä.» Monet, monet kerrat minä olen pyytänyt häntä kuvailemaan hänen näköänsä, mutta hän vastailee vain epämääräisesti ja sanoo, ettei osaa kuvailla — sanoo itsekin nähneensä hänet vain verhon läpi, heikosti ja hämärästi. Mutta jos hän on ihmisistä parhain, kuinka voinkaan olla rauhallinen, vaikka en häntä näe?
Surangama
Etkö tunne heikkoa tuulenhenkeä?
Sudaršana
Tuulenhenkeä? Missä?
Surangama
Etkö tunne vienoa tuoksua?
Sudaršana
En, en tunne.
Surangama
Valtaovi on avautunut… hän tulee; kuninkaani saapuu.
Sudaršana
Kuinka havaitset hänen tulonsa?
Surangama
En osaa sanoa; tuntuu kuin kuulisin hänen askelensa omassa sydämessäni. Koska olen hänen palvelijattarenansa tässä pimeässä kammiossa, olen kehitellyt aistin — kykenen tietämään ja tuntemaan, vaikka en näe.
Sudaršana
Kunpa olisi minullakin se aisti, Surangama!
Surangama
Sinä saat sen, kuningattareni… se aisti herää kerran sinussa eloon. Ikävöidessäsi saada hänet nähdä sinä käyt rauhattomaksi, ja senvuoksi koko mielesi jännittyy ja käyristyy siihen suuntaan. Kun ehdit suoriutua tuosta kuumeisen levottomuuden tilasta, niin kaikki muuttuu aivan helpoksi.
Sudaršana
Mistä johtuukaan, että se on helppoa sinulle, joka olet palvelija, ja ylen vaikeata minulle, kuningattarelle?
Surangama
Juuri siitä syystä, että olen vain palvelija, minua ei petä mikään vaikeus. Kun hän ensimmäisenä päivänä jätti tämän huoneen minun hoiviini ja sanoi: »Surangama, pidä tämä huone aina valmiina minun varalleni; siinä on koko tehtäväsi», niin minä en sanonut, en ajatuksissanikaan: »Oi, salli minun suorittaa niiden työtä, jotka pitävät huolta toisten huoneiden valaisemisesta.» En; vaan kun suuntasin koko mieleni tehtävääni, minussa heräsi ja kasvoi voima, joka vastustusta kohtaamatta sai kaikki olemukseni osat valtoihinsa… Ah, tuossa hän tulee!… Hän seisoo oven ulkopuolella. Herrani! Kuninkaani!
Laulu ulkoa
Avaa ovesi. Minä olen odottamassa.
Valon venhe on soutanut koitosta pimeään, sen retki on päättynyt,
Ehtootähti loistaa.
Oletko kukkasi kerännyt, palmikoinut hiuksesi;
Onko ylläsi yötä varten valkoinen puku?
Karja on palannut tarhaan ja lintu pesäänsä,
Ja polkujen verkko häipyy yhteen pimeässä.
Avaa ovesi. Minä olen odottamassa.
Surangama
Kuninkaani, kuka voisikaan pitää oviansa sinulta suljettuina? Ne eivät ole lukossa eivätkä salvassa — ne kimmahtavat auki, jos vain sormillasi niihin kosket. Etkö tahdo niihin koskea? Etkö astu sisään, ennenkuin lähden avaamaan?
Laulu
Jos henkäiset, niin harsoni väistyy pois, minun valtiaani!
Kun uinahdan maan tomuun huutoasi kuulematta, vartoisitko,
kunnes herään?
Eivätkö vaunujesi pyörät saa maata vapisemaan?
Etkö murra auki ovea ja käy kotiisi kutsumatta?
Mene siis, kuningatar, ja avaa hänelle ovi; hän ei muuten astu sisään.
Sudaršana
Minä en näe mitään selvästi pimeässä — en tiedä, missä ovet ovat. Sinä tunnet tämän huoneen — mene sinä ja avaa ovi minun puolestani.
Surangama avaa oven, kumartaa kuninkaalle ja poistuu.
Kuningas pysyy näkymättömänä koko näytelmän ajan.
Sudaršana
Minkätähden et salli minun nähdä itseäsi valossa?
Kuningas
Haluat siis nähdä minut tuhansien olioiden keskellä kirkkaassa päivänvalossa! Miksi en voisi olla ainoa olio, jonka kykenet tuntemaan tässä pimeässä?
Sudaršana
Mutta minun täytyy nähdä sinut — minä ikävöin nähdä sinua.
Kuningas
Sinä et kykene kestämään minun näkemistä — se tuottaa sinulle vain tuskaa, polttavaa, sietämätöntä tuskaa.
Sudaršana
Kuinka voitkaan sanoa, etten kykene kestämään sinun näkemistä? Tunnenhan tässä pimeässäkin, kuinka viehättävä ja ihmeellinen sinä olet; minkätähden säikähtäisinkään sinua valossa? Mutta sanohan minulle, voitko nähdä minut pimeässä?
Kuningas
Voin.
Sudaršana
Mitä näetkään?
Kuningas
Minä näen, että äärettömien taivaiden pimeys, jonka rakkauteni voima on vihurina nostanut elämään ja olemiseen, on imenyt itseensä lukemattomien tähtien valon ja ruumiillistunut lihan ja veren hahmoon. Ja siinä hahmossa piilee ajatuksen ja pyrkimyksen aiooneja, rajattomien avaruuksien sanomattomia kaipauksia, aikojen valtameren lukemattomia lahjoja!
Sudaršana
Olenko minä niin ihmeellinen, niin kaunis? Kun kuulen sinun puhuvan, niin sydämeni a on tulvillaan iloa ja ylpeyttä. Mutta kuinka voinkaan uskoa ne ihmeelliset asiat, joista minulle kerrot? Minä en itse niitä löydä!
Kuningas
Sinun oma kuvastimesi ei niitä heijasta — se pienentää sinua, rajoittaa sinua, saa sinut näyttämään pieneltä ja mitättömältä. Mutta jos näkisit itsesi minun henkeni kuvastelemana, niin ilmenisit valtavan suurena! Minun sydämessäni sinä et enää ole tavallinen yksilö, jona itseäsi pidät — sinä olet totisesti minun toinen itseyteni.
Sudaršana
Oi, jospa osoittaisit minulle silmänräpäyksen ajan, kuinka sinun silmäsi näkevät! Eikö sinulle ole olemassa mitään pimeyttä? — Minua peloittaa, kun sitä ajattelen. Eikö tämä pimeys, joka on minulle todellinen ja väkevä kuin kuolema — eikö se ole sinulle mitään? Kuinka siis voikaan olla välillämme minkäänlaista yhteyttä tällaisessa paikassa? Ei, ei — se on mahdotonta; meidän välillämme on raja ja este; ei täällä, ei, ei tässä paikassa. Minä tahdon sinut löytää ja nähdä siellä, missä näen puita ja eläimiä, lintuja ja kiviä ja maan —
Kuningas
Hyvä, sinä voit yrittää minut löytää — mutta kukaan ei ole minua sinulle osoittava. Sinun tulee tuntea minut, jos voit, omin neuvoin. Ja vaikka joku lupautuisikin minut sinulle osoittamaan, kuinka voitkaan olla varma siitä, että hän puhuu totta?
Sudaršana
Minä olen sinut tunteva, olen tunteva sinut jälleen. Minä löydän sinut miljoonien joukosta. Minä en voi erehtyä.
Kuningas
Hyvä; niinpä nouse tänä yönä, kevään täysikuujuhlan aikana, palatsini korkeaan torniin ja yritä löytää minut — etsi minua omin silmin kansanjoukosta.
Sudaršana
Oletko siellä toisten joukossa?
Kuningas.
Minä näyttäydyn kerran toisensa jälkeen väkijoukon eri puolilla.
Surangama!
Surangama tulee.
Surangama
Mitä käsket, valtiaani?
Kuningas
Tänä yönä on kevään täysikuujuhla.
Surangama
Mitä tulee minun tehdä tänä yönä?
Kuningas
Tämä on juhlapäivä eikä mikään työpäivä. Huvitarhat ovat täydessä kukassaan — sinä tulet ottamaan osaa minun juhlaani.
Surangama
Minä teen niinkuin tahdot, valtiaani.
Kuningas
Kuningatar tahtoo nähdä minut tänä yönä omin silmin.
Surangama
Missä pitää kuningattaren sinut nähdä?
Kuningas
Missä sävelet kaikuvat suloisimpina, missä ilma on kukkien tuoksua tulvillaan — huvilehdossa, joka on täynnä kuutamon hopeahohdetta ja pehmeätä hämärää.
Surangama
Mitä voikaan nähdä siellä, missä pimeys ja valo leikkivät piilosilla? Siellä on tuuli raju ja rauhaton, kaikki on karkeloa ja nopeata liikettä — eikö se hämmennä katsetta?
Kuningas
Kuningatar on utelias ja tahtoo minut löytää.
Surangama
Uteliaisuus on joutuva häpeään ja palaava kyynelsilmin!
Laulu
Ah, ne tahtovat lentää pois, nuo pälyilevät silmät,
nuo metsien kesyttömät linnut!
Mutta antautumisaika on tuleva ja taukoova on
levoton lento, kun
Loihtuisa laulu ne saavuttaa ja sinkoo sydämitse.
Oi kesyttömät linnut, te kaipaatte korpimaita!