KULTTUURIVALLANKUMOUKSELLINEN.
Seura oli varomattomasti päästänyt Imperfektumiin erään muukalaisen, nuoren pääkaupunkilaisen historian neron. Beve oli yrittänyt paeta, hän tunsi eriskummaista vastenmielisyyttä neroja kohtaan, mutta Quiding ja Jacob olivat pidättäneet hänet huomauttaen, että kysymyksessähän oli vain jokin neropatti pääkaupungista.
Anstrin astui seuran jäseneksi; hänellä oli tosiaankin häpeämättömän korkea otsa; hänen suunsa oli tiukkaan puristunut kuten maailmanmiehen.
— Ja täällä te elätte idylliänne, hän tervehti. On somaa tavata meidän aikanamme maapallolta paikkanen, jossa elämä on pysähdyksissä.
Quiding otti puolustaakseen:
— Senkin imartelija! Me emme uskottele itseämme pitämään tätä elämänä.
Meillä on se mielikuva, että olemme vain joitakin museoesineitä.
Anstrin nappasi kuin pieni ahven:
— Lause on sattuvampi kuin luulettekaan. Jo ensi silmäys, jonka loin koko teidän täkäläiseen yhteiskuntaanne, sanoi minulle, että tämä on mielenkiintoinen jäännös menneiltä ajoilta, pieni harvinaisuus siinä suuressa, kuolleessa museossa, minkä koko meidän henkinen kulttuurimme muodostaa.
— Teidän mielestänne siis emme ainoastaan me tässä kaupungissa ole kunnianarvoisia muumioita, teidän mielestänne me jaamme kunnian koko ihmiskunnan kanssa.
— Suunnilleen, te vain olette kuolleempia kuin muut. Oikeastaan on olemassa vain kourallinen ihmisiä, jotka elävät, ja he ovat jo aikoja sitten kuolleet.
— Keitä tarkoitatte?
— Homerosta, Jeesusta, Spinozaa, Daumier'ta ja Strindbergiä.
Jacob viskasi silmäyksen Bevelle; se merkitsi: hän työskentelee kliseillä. Beve sähkötti takaisin: ja sen pahempi omatekoisilla, ne ovat aina kehnoimmat.
Anstrin jatkoi:
— Ainoa pelastus on, että koko systeemi muutetaan. Vanha on tehnyt vararikon. Uusi vuosituhat on syntymässä. Meidän ajattelumme on mädäntynyt. Täytyy rakentaa uutta perustuksia myöten. Vanhasta ei jätetä kiveä kiven päälle. Meidän tiedemiesten velvollisuutena on aloittaa.
Quiding ihastui ja tarttui sananvuoroon:
Aapisto on heitettävä nurkkaan. On laadittava uusi, jossa on ainoastaan viisi kirjainta. Neljää laskutapaa on pidettävä rikollisuutena. Näkeminen havaitkoon vain neljännen ulottuvaisuuden, ja mitään muuta aistia kuin kuudetta ei saa käyttää sivistyksen palvelukseen.
Anstrin iski väliin:
— Teidän mielettömyytenne olisi parempi kuin nykyinen tila.
— Puhutaan vakavasti. Oletteko kirjoittanut sellaista, joka osottaa teidän uudistustenne suunnan?
— Minulla on aika edessäni. Toistaiseksi tyydyn toteamaan, että se mitä te kirjoitatte on kurjaa. Se on aika paljon.
Quiding suuttui, joka näkyi siitä että hän näytti tyynemmältä ja puhui hitaammin kuin tavallisesti.
— Minuun jättävät kulttuurivallankumoukselliset aina vanhentuneen ja väärin ymmärretyn 80 —luvun vaikutelman. Sellaiseen aikaan, joka sekä yhteiskunnallisesti että sivistyksellisesti oli niin tarkasti teljetty kuin 1800—luvun keskipalkka, oli tosiaankin mieltä murskata ruutuja ja repiä seiniä vain murskaamisen ja repimisen itsensä vuoksi. Mutta nyt, kun eurooppalaiset yhteiskunnat vastaavat sangen korkealle asetettuja kehittämisvaatimuksia, luulen että myöskin siinä on mieltä, että me, t.s. kulttuurinkannattajat, emme lankea liian kiivaisiin innonpuuskiin. Tietysti on heikkojen ja hermostuneiden aivojen vaikeata pysyä rauhallisina, mutta vahvojen velvollisuus on se. Rauhallisuudessa ei piile velttoutta, vaan intohimoa.
Meille tiedemiehille on tämä velvollisuus ehkä päivänselvempi kuin muille. Maalarit ja runoniekat, joiden ei ole tarvis välittää historiallisesta kehityksestä, voivat stimuloida itseään kuvitelluilla vallankumouksilla uskoen, että he pysähdyttävät maailman kulun vanhalla radallansa ja pakoittavat sen lähtemään vastakkaiselle suunnalle. Me sen sijaan, jotka olemme vähäisen sentään päässeet tutustumaan olemassaoloa hallitseviin lakeihin, me tiedämme, että jokaisen henkisen luomuksen takana on ihmishengen monituhatvuotinen historia. Jos te kirjoitatte runon — otan lukuun luonnollisena edellytyksenä että siitä tulee kehno — on tämä yksinkertainen sanojen rinnastelu kuitenkin riippuvainen Kreikasta ja Roomasta, renesanssin ja klassisismin ja romantiikan ja realismin maailmanliikkeistä. Menettelittepä miten tahansa täytyy teidän aina raahata perässänne ihmiskunnan kulttuuriperintöä joka askeleella, jonka otatte. Teidän runonne on rengas niiden ketjujen sekavassa systeemissä, jotka ojentautuvat alkuperämme yöhön. Teidän oma sukupuunne on kuten jokaisen ihmisen vanhin maailmassa ja ilman ainoatakaan sivuutettua polvea. Ja teidän runonne sukupuu on yhtä vanha.
Suorittaessanne tieteellistä tutkimusta valtaa teidät tämä alituisesti kasvava monituhatvuotinen perintö, jota hallitsemaan ja kartuttamaan teidät on kutsuttu, jos kykenette tuntemaan vakavasti. Te opitte huomaamaan, ettei yhtään niistä kivistä ole asetettu turhaan, jotka on laskettu kohottamaan yhä korkeampaan selvyyteen ihmishengen rakennusta. Te ette tule edes halveksimaan rehellisen tutkijantahdon erehdystä; sillä eksymykset ovat teille merkittyjä kareja, joiden lomitse te voitte etsiä syvää väylää.
Mutta tämän menneen kulttuurityön kunnioituksen ytimenä täytyy olla teidän oma tiedonhalunne. Ilman sitä ydintä on teidän kunnioituksenne kuollutta massaa, kivettynyt dogmijoukko, mutta sen avulla siitä tulee elävä organismi, ajatuksen veren hapettama. Jokaiselle pienimmällekin osalle, jonka te saavutatte etsintänne hienoilla hiuspilleillä, lahjoitatte sillä elämän värin. Jokaisen uuden yksilön täytyy omalla mehullansa elävöittää menneitten aikojen kokoontunut tietämys. Siitä syystä se on uusi ja erilainen jokaiselle uudelle ajalle ja jokaiselle uudelle ihmiselle. Totuus on kuin sydän: se sykkii elämää antavin lyönnein ainoastaan asuessaan ihmisrinnassa.
Kun olette oppinut huomaamaan tämän, ette toivo kumoavanne tietämystä, vaan lisäävänne ja uudistavanne sitä. Jonkin ajan tieteellisen työn halveksunta yksin ei vie eteenpäin minkäänlaista tutkimusta, vaan sen sijaan keksijänilo ja kiivas tiedon himo.
Anstrin irvisti pahasti Quidingin vihdoinkin lopetettua.
— Verinen eurooppalainen myrsky on yhdellä iskulla lakaiseva tiehensä teidän rikkiviisautenne, sanoi hän. Vanhan kulttuuriroskan täytyy hävitä. Tulevaisuus, joka kuuluu meille, on murtava vanhat siteet. Maailma, ihmiset ja ihmisten tieto ovat tulevat uusiksi niinkuin Jumalan ensimmäisenä päivänä.