XIX.
PELIHIMO.
Pitkän tovin Cherry Malotte istui hiljaisissa mietteissään ja tuijotti eteensä silmin, jotka eivät nähneet mitään. Hänen kasvoilleen ilmestyi vähitellen teräviä ja pahaenteisiä piirteitä. Silloin tällöin hän huudahti kärsimättömästi, ikäänkuin se salajuoni, jota hän par'aikaa suunnitteli, tuntuisi turhalta, ja hän nousi kävelemään ahtaassa aitiossaan. Hän ei tajunnut ajan kulumista ja oli viettänyt paikallaan noin kaksi tuntia, kun hän kuuli naapuriaitiosta sanan, joka pani hänet hätkähtämään, ja hänen hajamielisyytensä irtautui hänestä kuin vaippa. Joku puhui Glenisteristä, ja hänen äänensä värisi kiihtymystä.
"En ole mokomaa nähnyt Virgina Cityn aikojen jälkeen kolmetoista vuotta sitten. Hän on varma."
"Ehkä on", vastasi toinen epäillen, "mutta minä vain en halua asettua taaksesi. En ole vielä koskaan pannut peliin ropoakaan."
"No, lainaa sitten minulle rahaa. Tunnin perästä maksan takaisin. Sanon sinulle, että hän on yhtä varma kuin jos sinulla olisi jo rahat kourassasi. Tämä on hänen elämänsä suuri hetki. Viidentoista minuutin kuluttua emme voi päästä hänen pöytänsä lähelle, sillä kaikki kaupungin ammattipelaajat kerääntyvät paikalle."
"Minä panen viisikymmentä dollaria yhteisesti", vastasi toinen, ja hänen äänensä ilmaisi, että toisen kiihko oli osittain tarttunut häneenkin.
Cherry Malotte sai keskustelusta sen verran selville, että Glenister oli pelaamassa ja että tällä oli sellainen onni mukanaan, että se herätti kateutta kaikissa tienoon pelaajissa. Hän poistui kätköpaikastaan, ja kun hän astui portaita alas, kohtasi häntä tavaton näky. Tanssisali oli miltei tyhjä; soittajat vain hieroivat viulujaan ja sujuttelivat klarinettejaan koettaen turhaan viekoitella takaisin sitä nopeasti kasvavaa joukkoa, joka täytti tungokseen asti peilisalin ja ulottui ovelle saakka. Pahin tungos vallitsi erään pöydän ympärillä. Cherry ei voinut nähdä, mitä siellä tapahtui, sillä miehiä ja naisia oli pöydän ympärillä kymmenkertaisessa rivissä ja toisia oli kiivennyt tuoleille ja pöydille. Äkkiä syntyi tavaton melu ja sitä seurasi kuolemanhiljaisuus ja sitten kuului jälleen hopean helinää. Hetki vielä, ja joukko alkoi jälleen puhella ja nauraa.
Yleinen kiihtymys alkoi tarttua Cherryynkin, vaikka hän tarkkasi pelin kulkua kaukaa. Voitonriemuiset äänet, äkillinen hiljaisuus, hermojännitys, jota tämä kaikki tulkitsi, puistatti häntäkin. Hän huomasi tällöin Bronco Kidin, joka yritti raivata tietä hänen luoksensa, ja hän lähti tätä vastaan. Kid pysähtyi ja nojasi seinää vasten katsellen ohutta savuviirua, joka kohosi hänen savukkeestaan. Hän näytti unohtaneen ympäristönsä eikä ilmaissut eleelläkään sitä mielenliikutusta, jonka vallassa hän oli pari tuntia sitten ollut.
"Tämä on suurpiirteisen murhaavaa, vai kuinka?" sanoi tyttö. Pelaaja nyökkäsi ja mutisi jotakin käsittämätöntä. "Mikset hoida pankkia? Eikö tänään ole sinun vuorosi?"
"Lopetin eilen illalla."
"Hyvissä ajoin välttääksesi tämän illan jutun. Onneksi!"
"Niin, minä olen nyt tämän liikkeen omistaja. Ostin sen eilen."
"Taivaan nimessä! Hän voittaa siis sinun rahojasi."
"Niin, kahdeksantuhannen dollarin nopeudella minuutissa."
Cherry silmäili niitä pitkiä autioita pöytärivejä, joita oli Glenisterin ja hänen pelitoveriensa takana. Uusi ääntensorina oli merkkinä, että Glenister oli voittanut jälleen, ja nuoresta tytöstä tuntui, että Bronco Kid oli liian tyyni, että hänen kätensä ja äänensä olivat liian vakavat ja hänen katseensa liian kylmä vaikuttaakseen luonnollisilta. Bronco Kid kääntyi häneen päin ja sanoi:
"Tarkoititko totta äskeisellä puheellasi?"
"En tiedä, mihin tähtäät."
"Sanoit, että voisit surmata Glenisterin?"
"Niin voisinkin."
"Etkö sinä siis rakastakaan häntä?"
"Minä vihaan häntä", keskeytti tyttö hänet.
Kid katseli häntä ilottomasti hymyillen, ja nähdessään samassa crap-pelin pankinpitäjän lähtevän tyhjän pöytänsä äärestä, huusi hän tämän luoksensa ja sanoi:
"Toby, minä toivon, että te rupeatte 'ajamaan ruumisvaunuja!' kun
Glenister siirtyy pelaamaan faaraota. Minä hoidan pankkia silloin.
Ymmärrättekö?"
"Totta kai! Aiotte antaa hänelle vähän 'työtä', vai kuinka?"
"En ole vielä milloinkaan täällä pelannut väärillä korteilla", huudahti Kid, "muta minä aion nitistää tuon nousukkaan tänä iltana tai surmaan hänet. Minä käytän 'hiekkajärjestelmää' ja haluan selittää teille merkinantojeni tarkoituksen. Jos niissä erehdytte, saatatte meidät pulaan ja kaikki menee päin mäntyä."
Hän selitteli merkkejään sanoin, joista maallikko ei olisi saanut tolkkua, ja havainnollistutti ne melkein huomaamattomin sormen ja käden elein. Tyttö seisoi koko ajan vieressä ja kuunteli jokaista sanaa jännittyneen tarkkaavasti. Hän ei tarvinnut selityksiä, hän tunsi kaikki sanakäänteet entuudestaan ja tiesi, että 'ruumisvaunuajurin' tehtävänä oli käsitellä korttilaatikkoa, ja hän tunsi myöskin 'sisäisen elämän' merkkijärjestelmän. Kaikki oli hänelle kuin lukisi avointa kirjaa ja hän oppi nopeammin kuin Toby ne merkit, joita Bronco Kid aikoi käyttää ilmoittaakseen, minkä kortin hän oli salaa pannut laatikkoon tai minkä piti kädessään.
Kid oli valinnut 'hiekkajärjestelmän', s.o. hän käyttäisi rehellistä laatikkoa, mutta sen sijaan korttileikkiä, jonka määrätyt kortit oli hangattu hiekkapaperilla karheiksi niin että kun painoi hieman lujemmin ylintä tai lyötyä korttia, alempi tarttui siihen, ja näin hän voi tilaisuuden sattuessa pelata kaksi korttia yht'aikaa. Hiekkapaperin jäljiltä heikosti kahahtava kortti ilmaisi kortteja jaettaessa, minne merkitty kortti kulloinkin joutui.
Lopetettuaan neuvontansa pelisalin omistaja poistui, ja Cherry Malotte koetti raivata itselleen tien rulettipöydän luo. Hän tahtoi nähdä Glenisterin, mutta ei päässyt lähellekään. Hän oivalsi, että Glenister oli jälleen voittanut, sillä vilahdus rulettipyörästä, joka hänen onnistui nähdä miesten käsivarsien alta, osoitti, että ruudut olivat melkein tyhjät.
Oli kysymys enää vain muutamista minuuteista, ja hän vetäytyi sen vuoksi faaraopöydän luo, jonka ääressä Bronco Kid jo istui kortteja jakamassa. Hänen kasvoillaan oli entinen välinpitämätön naamari, ja hänen valkoiset hoikat sormensa liikkuivat hitaasti ja ehdottoman varmasti. Hän odotti.
Muutaman hetken kuluttua joukko hylkäsi rulettipöydän ja siirtyi faaraopöydän luo, Glenister muiden mukana. Hän ei ollut entisensä kaltainen. Hänen kasvonsa hehkuivat, hänen ilmeensä oli häikäilemättömän rohkea, hänen kauluksensa oli auki ja paljasti voimakkaan jäntevän kaulan. Pelihimo oli raaistanut hänet, hänestä oli tullut jälleen kesytön, väkivaltainen erämaan alkuihminen. Itsehillintä ja arvokkuus olivat tyystin hävinneet. Hän oli yrittänyt kulkea uudenaikaisia teitä, mutta ne eivät olleet sopineet hänelle. Hän liukui alaspäin, ja entisyys nielaisi hänet.
Hän ei huomannut Cherry Malottea, kun hän istahti pöydän ääreen. Hän näki vain pelin. Tyttö pusersi kouransa nyrkkiin ja toivoi kaikesta sydämestään hänen tappiotaan.
"Mikä on sinun ylin määräsi, Kid?" Glenister kysyi.
"Sata ja kaksi", vastasi tämä.
Peli aloitettiin enemmittä selittelyittä. Kid hoiti korttinsa tyynesti ja varmasti sekä otti tai jakoi voitot koneenomaisen tasaisesti. Katselijat lakkasivat puhumasta ja valmistuivat näkemään jotakin katsomisen arvoista, sillä nyt oli tulossa illan huippukohta. Faarao on muitten pelien rinnalla kuin oikeata taistelua terävin asein.
Aluksi Glenister voitti säännöllisesti, kunnes tuli hetki, jolloin kakkosella oli kokonainen kasa rahoja. Cherry näki Kidin salamannopeasti antavan merkin Tobylle, ja seuraavassa tuokiossa hän oli "vetäissyt" itselleen kakkosen ja toinen kakkonen hävisi. Se oli hänen ensimmäinen varsinainen voittonsa, eivätkä pelaajat siitä paljoakaan piitanneet. Puolentoista tunnin perästä olivat voitot heikosti pankin taholla. Silloin Glenister virkkoi:
"Tämä käy liian hitaasti. Minä haluan peliin elämää."
"Antakaa mennä", vastasi Kid hymyillen. "Panokset kaksinkertaiset."
Nyt saattoi panna yhdelle kortille neljäsataa dollaria, ja Kid aloittikin nyt vasta,vakavissaan pelin. Glenister hävisi nyt säännöllisesti, ei tosin suuria summia, mutta ärsyttävän säännöllisesti. Cherry huomasi aiemmin, kuin Kid itse 'ruumisvaunuajurin' vaikeuden selviytyi työssään kunnollisesti. Toby oli mennä päästä pyörälle. Kid oli käänteissään liian nopsa, eikä toinen uskaltanut lähettää hänelle hätämerkkiä peläten joutuvansa joukon lynkattavaksi. Kid ei liioin voinut antaa apurilleen selityksiä, koska hän pelkäsi, että joku joukosta jossa oli monta tempun taitajaa, tarjoutuisi asettumaan hänen tilalleen. Hän voi vain katsella pahaenteisesti tolkutonta apuriaan.
He eivät olleet ehtineet vielä pitkälle seuraavaa peliä, kun Cherry! terävä silmä äkkäsi merkin, jonka Toby käsitti vallan väärin. Hän sanoi silloin tyynesti tälle:
"Teidän tulisi voidella pontimet paremmin."
Bronco Kid ei voinut olla hymyilemättä. Huumorintaju ei ollut hänessä tosin liian herkkä, mutta tämä Cherryn tekemä pisto oli toki sellainen, että hän muistaisi sen aina ja kertoisi tulevina päivinä siitä ihastuneena. Hän pelkäsi vain, että paikalla olisi faaraonpelaajia, jotka ymmärtäisivät viittauksen, mutta sellaisia ei ollut. Hetken perästä sanoi tyttö Tobylle:
"Luovuttakaa minulle paikkanne, te näytte kadottaneen ohjakset!"
Toby katsahti kysyvästi Kidiin, joka puolestaan sieppasi kuin lennosta Cherryn rauhoittavan katseen ja nyökkäsi sitten hyväksymisen merkiksi. Toby nousi ja istui hänen paikalleen. Kid tiesi, ettei Cherry tekisi erehdyksiä; hänen terävää älyään oli terästämässä viha — sen luki selvästi hänen kasvoistaan. Jos Glenister tänä iltana pelastuisi häviöstä, johtuisi se siitä, ettei mikään inhimillinen mahti siihen pystyisi.
Kidin uudella liittolaisella oli vain yksi ajatus: Roy oli nujerrettava! Hänet oli nöyryytettävä, taloudellisesti tuhottava, saatettava naurunalaiseksi. Ehkä hän sitten palaisi hänen luoksensa, kuten menneinä aikoina. Cherry oli kadottamaisillaan hänet — tämä olisi hänen ainoa mahdollisuutensa voittaa hänet takaisin itselleen. Hän suoritti tehtävänsä kevyesti, ja hänen nopeutensa ja taitonsa kannustivat Broncoakin, kunnes hänenkin aistinsa herkistyivät ja hänen huomiokykynsä; tuli entistä terävämmäksi ja nopeammaksi. Glenister noitui itsekseen kortteja. Hän oli kuin humalassa, ikäänkuin viininhöyryt olisivat käärineet hänen aivonsa usvaan. Hän vääntelihe tuolillaan, suonet pakottivat hänen niskassaan ja veri oli tunkeutunut hänen päähänsä. Hetken kuluttua hän sanoi:
"Minä haluan korkeampaa panosta. Eihän tämä ole lasten peliä! Pankaamme peli vapaaksi!"
Bronco loi riemuitsevan katseen tyttöön ja myöntyi Glenisterin toivomukseen.
"Kuten haluatte. Olkoon rajana sininen taivas. Kasatkaa rahanne kattoparsiin saakka."
Hän alkoi sekoittaa kortteja.
Roy pani sata puntaa 'tutunomaiselle' kortille. Kolmannella kierroksella hän menetti sen. Hän pani seuraavalla kierroksella kaksisataa ja menetti, neljäsataa ja menetti kolmannen kerran. Onni oli kääntänyt hänelle selkänsä. Hän kiristeli hampaitaan ja koroitti panokset kaksinkertaisiksi, kunnes ne olivat nousseet suunnattoman korkeiksi. Kid jakoi kortteja yhä entisen tyynesti. Glenisterin valtasi polttava raivo, jota hän ei voinut enää hillitä. Ne eivät olleet hänen rahojaan — välipä tuosta, vaikka ne menettäisikin. Hän tahtoi jatkaa, kunnes voittaisi. Hänen täytyi voittaa.
Hän otti povitaskustaan nipun seteleitä, niin paksun, että hänen täytyi pidellä sitä kaksin käsin. Katselijat näkivät, että siinä oli enimmäkseen keltaisia seteleitä. Kukaan ei hiiskunut sanaakaan. Glenister laski rahat ja katsahti pankinpitäjään, joka nyökkäsi hyväksyvästi, minkä jälkeen hän työnsi rahat esiin, kunnes ne pysähtyivät kuninkaalle. Hän pani kuparikolikon päällimmäiseksi setelinipulle. Kaikki läsnäolijat hengähtivät syvään. Milloinkaan ei näillä mailla ollut nähty moista panosta — se edusti kokonaista omaisuutta. Tästä kehittyi satu, jota sopi kertoa vielä lastenlapsillekin, kuinka mies voi ansaita yhtenä iltana omaisuuden ja menettää sen taas yhden korttikierroksen aikana.
Cherry Malotten sormet olivat jääkylmät ja häntä puistatti, niin että tarkkailukoneen nappulat kalisivat, ja hänen sydämensä jyskytti niin että hän tuskin voi hengittää, jotakin paksua kohosi hänen kurkkuunsa ja hän oli tukehtumaisillaan. Jos Glenister voittaisi tällä kerralla, lopettaisi hän heti, siitä oli tyttö varma. Entä jos hän menettäisi? Ah! Mitä saattoi tuntea Kid, joka pelasi satunnaisen kiukunpuuskan yllyttämänä, hänen rinnallaan, jonka toiveet onnesta, rakkaudesta ja elämästä olivat tämän panoksen varassa?
Kid tiesi ilmeisesti, mikä kortti oli lähinnä, koskapa hän ei antanut hänelle minkäänlaista merkkiä. Ja kun Glenister ojentautui taaksepäin, työnsi hän hitaasti ja varmasti ylimmäisen kortin laatikosta. Hänen kätensä ei värähtänyt. Kortti oli ruutuyhdeksikkö, ja ympärillä olijat hengähtivät syvään. Kuningas ei ollut voittanut. Menettäisikö se? Jokaisen katse ahmi pientä nikkelöityä laatikkoa. Jos seuraava kortti olisi lähinnä yhdeksikköä matalampi, olisi suurin panos, minkä Alaska milloinkaan oli nähnyt, menetetty.
Hitaasti liikkui pankinpitäjän valkoinen käsi, hänen keskisormensa kosketti ruutuyhdeksikköä ja se liukui kevyesti laatikosta ja sen tilalla tuijotti katselijoihin ristisotilas. Hiljaisuus laukesi. Miehet puhuivat, jotkut nauroivat, mutta heidän naurussaan ei ollut ilon rahtuakaan. Tuntui pikemmin, että kaikki olivat tukehtumaisillaan. Pankinpitäjä ojensi kätensä ja työnsi setelit laskematta laatikkoonsa. Glenister ei noussut. Hän istui synkkänä, kulmakarvat kurtussa, leuka eteenpäin työntyneenä, tukka otsalla riippuen, verestävin silmin ja elottomin katsein.
Cherry Malotte oli näännyksiin saakka väsynyt. Kuluneitten kolmen tunnin jännitys oli ollut niin ankara, että hän tuskin jaksoja pysyä pystyssä, mutta hän päätti sentään olla mukana pelin loppuuni saakka.
Kid aikoi juuri ruveta jakamaan kortteja, kun Glenister sanoi:
"Odottakaa! Minkäarvoinen on tämä talo, Bronco?"
"Mitä tarkoitat?"
"Sinähän omistat tämän laitoksen?" Hän viittasi kädellään ympärilleen.
— "No, mikä on sen arvo?"
Bronco empi hetken, joukko höristi korviaan ja tyttö kääntyi kummissaan ja huolestuneena katsomaan Glenisteriä. Mitä hän nyt aikoi?
"Kaikki irtain mukaan luettuna satakaksikymmentä tuhatta dollaria.
Miksi sitä haluat tietää?"
"Minä haluan panna ässälle osuuteni Midakseen koko sinun viheliäistä pelihelvettiäsi vastaan."
Syntyi mitä syvin hiljaisuus, ennenkuin ympärillä seisojat ehtivät tointua ja tajuta tehdyn tarjouksen suunnattoman merkityksen. Mieshän oli pähkä hullu! Oli valittava kolmesta kortista. Yksi voittaisi, toinen menettäisi ja kolmas oli arvoton.
Ainoastaan Cherry saattoi osapuilleen arvata, mikä pani Glenisterin toimimaan niinkuin hän nyt toimi. Se ei ollut pelihimo, ei liioin päätön itsepintaisuus. Siinä piili jotakin syvemmällä. Hän oli epätoivoinen mies, jonka sydän oli murtunut. Hän oli menettänyt Helenen — vielä pahempaa, tämä oli osoittautunut arvottomaksi, ja Helene oli kumminkin ollut kaikki mitä hän maailmalta tahtoi. Mitäpä hän välitti Midaksesta ikuisine oikeusjuttuineen, salahankkeineen ja metkuineen? Hän oli väsynyt kaikkeen ja halusi päästä kaikesta eroon. Jos hän voittaisi, hyvä sekin. Jos hän häviäisi, ei kultamaa merkitsisi hänelle yhtään mitään.
Kun hän oli esittänyt tarjouksensa, painoi Kid päänsä alas kuin asiaa tuumiakseen. Tyttö näki, että hän tutki hyvin jännittyneenä laatikossa olevaa korttia ja että hänen sormensa kosketti tavallista kevyemmin ylintä korttia sillä aikaa kuin kaikkien muitten katseet olivat kohdistettuina Glenisteriin. Lopulta hän katsahti ylös, ja Cherry äkkäsi hänen silmissään voitonriemuisen kiillon. Glenisterin kohtalo oli ratkaistu.
"Antaa mennä", sanoi Kid käheästi. "Käännä kortti."
Tyttö luuli pyörtyvänsä. Häntä halutti huutaa. Hetken riemu oli tukehduttaa hänet — tai oliko se riemua, kun asiaa tarkemmin mietti? Hän näki Tobyn vapisevin käsin sivelevän kurkkuaan ja sitten kostuttavan kuivia huuliaan. Hän näki miehen, jonka turmiota hän oli osaltaan edistänyt, kumartuvan eteenpäin, näki hänen laihat kovat kasvonsa ja näki hänen silmissään elämään kyllästyneen kärsivän ilmeen. Hän ei unohtaisi koskaan tuota katsetta. Ympärillä seisova joukko oli liikkumattomana, se ei ollut vielä selvinnyt siitä jännityksestä, johon Glenisterin ehdotus oli sen saattanut. Kaikki tunsivat Midaksen ja mitä hänen panoksensa merkitsi. Tuossa oli puolet Midaksesta kirjavaksi maalatun paperilapun alla. Hitaasti, mikä voi tehdä ihmisen hulluksi, Kid nosti ylimmän kortin. Sen alla oli patakolmonen. Glenister ei liikahtanut eikä lausunut mitään. Joku yskäisi, ja se tuntui tykinlaukaukselta. Broncon sormet tapailivat jälleen laatikkoa. Hän empi tahallaan hetken aikaa ja silmäili salaa tyttöä. Sitten kolmonen katosi ja sen alla oli ässä, niinkuin kuningas oli ollut edellisessä pelissä. Se merkitsi Glenisterille täydellistä tuhoa. Hän kohotti katseensa mitään näkemättä. Kuolemanhiljaisuuden katkaisi äkkiä kiivas huudahdus. Cherry Malotte oli lyönyt laatikkonsa kiinni ja huusi:
"Peli ei ole oikea. Laatikot ovat väärennettyjä."
Glenister nousi puolittain seisaalleen ja kumosi tuolinsa. Kid heittäytyi rähmälleen pöydän yli ja kurkotti eteenpäin kummallisia käsiään jäykkine kynsimäisine sormineen, ikäänkuin hän tahtoisi koota ne rikkaudet, jotka tyttö nyt häneltä riisti. Hänen kasvonsa olivat kalmankalpeat ja hänen silmistään leiskui tyttöä kohden pahaenteinen tuli.
Glenister sai vähitellen malttinsa takaisin ja kykeni jälleen tajuamaan tilanteen yksityisseikkoja. Hän tuntui heräävän painajaisunesta. Hän voi kyllin selvästi lukea väärinpelaajan katseesta vihaa ja pettymystä. Cherry yritti puhua, mutta sanat takertuivat kurkkuun. Sitten Kidkin tuli ennalleen, kohotti nyrkkinsä ja iski sen pöytään sellaisella voimalla, että kulta- ja hopearahat hypähtivät koholle. Cherry sulki silmänsä päästäkseen näkemästä hänen vääntyneitä piirteitään. Glenister katseli häntä pitkään ja sanoi:
"Luulen käsittäväni, mutta rahat olivat kaikissa tapauksissa sinun, niin etten minä niitä vaadi."
Mihin hän tähtäsi, oli selvän selvää. Kid nosti rahalaatikon eteensä, mutta Glenister puristi oikean kätensä nyrkkiin ja kumartui eteenpäin. Hän olisi voinut surmata toisen yhdellä ainoalla nyrkiniskulla, sillä peluri oli sillä hetkellä vallan hänen armoillaan. Kid koetti rohkaista mieltään, mutta hänen kasvonsa alkoivat elehtiä, ikäänkuin niiden alla liikkuvat hermot eivät enää olisi olleet hänen hallittavinaan, vaan antautuivat rajuun, hillittömään mässäilyyn.
"Olet opettanut minulle jotakin", siinä kaikki mitä Glenister sanoa ja sitten hän tunkeutui joukon halki ja ulos viileään yöilmaan. Hänen yläpuolellaan säkenöi napaseudun tähtitaivas, ja suolakylläinen meri-ilma tuntui puhtaalta ja virkistävältä. Kaukaa kuului susikoiran pitkäveteinen ulvonta. Hän pysähtyi ja paljastettuaan päänsä hän seisoi kauan paikallaan ja teki lujan päätöksen, ettei enää milloinkaan kajoa korttiin.
Samaan aikaan saapui Cherry kotiin nopeasti kuin takaa-ajettuna. Hän pysähtyi hetkeksi ennenkuin astui huoneeseensa ja kohotti epätoivoisena kätensä kohti korkeuksia.
"Oi, miksi sen tein? Miksi sen tein? En ymmärrä enää itseäni."