KOLMAS LUKU.
En ollut koskaan erityisesti tutkinut kansantaloutta eikä siis koskaan ollut juolahtanut mieleeni tutkistella taloudellisten periaatteiden arvoa. Vapaa kilpailuko vai omaisuuden yhteyskö olisi, ihmiskunnalle edullisempi — tämä kysymys ei ollut vielä koskaan juolahtanut mieleeni. Kun siis Tri Leete yhtä varmalla kuin vaikuttavalla tavallaan selitti, kuinka yhteiskunta vapaan kilpailun poistamisen jälkeen oli järjestetty, en edes ollut huomannut, että tämä järjestys lepäsi kommunistisilla periaatteilla. Minä arvelin, että ihmiskunta oli luonut itselleen tuhatvuotisen valtakunnan, ja kun tri Leete sanoi minulle, että kaikki ihmiset 20:nnen vuosisadan lopulla elivät yhtä mukavasti, melkeinpä ylellisesti, kuin hän itsekin, silloin en epäillyt, että jokaisen täytyi olla tyytyväinen uuteen yhteiskuntajärjestykseen.
Mutta ylioppilaiden puolelta osakseni tullut kylmä vastaanotto ja keskusteluni herra Forest'in kanssa opettivat minulle, etteivät kaikki Yhdysvaltain asukkaat Herran vuonna 2000 pitäneet nykyistä yhteiskuntajärjestystä tuhatvuotisena valtakuntana, ja minun täytyy myöntää, että tämä huomio koski minuun kipeästi. Sillä suloinen rauha, ennen tuntematon levollisuus oli astunut sydämmeeni, kun tri Leete kertoi rajattomasta onnellisuudesta, jota ihmiskunta sai nauttia 20:nnellä vuosisadalla.
Uusi asemani velvoitti minua nyt perusteellisesti tutkimaan kansantaloudellisia kysymyksiä. Tosin olisin yksinkertaisesti voinut kuvailla yhteiskunnallisia ja valtiollisia oloja Yhdysvalloissa edellisen vuosisadan lopulla ja ne taustana ylistellä uutta asiain järjestystä; mutta se ei olisi minua itseäni tyydyttänyt. Tahdoin itse perusteellisesti ja vertaillen tutkimalla saada selville, kummalle taloudellisista suunnista etusija oli myönnettävä. Senvuoksi seurustelin herra Forest'in kanssa, saadakseni kuulla hänen perustelunsa tri Leete'in esittämiä oppeja vastaan. Tämä seurustelu herra Forest'in kanssa ei tavallaan ollut minulle aivan mieluisa, minut kun aina valtasi epämieluisa tunne ajatellessani, että Forest'in mielipiteet ja periaatteet osottautuisivat oikeammiksi. Sillä Forest'in mielipiteiden voitto oli minusta sama kuin palaaminen oloihin, jotka olivat minulle perinpohjin vastenmieliset tuottamiensa surujen ja epämukavuuksien tähden. Minusta näytti tri Leeten valtiojärjestys paratiisilta, josta Forest tahtoi minut karkoittaa.
Seuraavissa luennoissani rajoituin tarkasti kuvaamaan "työmarkkinoita" Bostonissa v. 1887. Huolellisesti karttaen kaikkia liioitteluja vedin esillä olevista tosiasioista ainoastaan eittämättömiä johtopäätöksiä. Minä osotin, kuinka pääoma ja työ kumpikin olivat kärsineet noiden päivien lukuisista lakoista ja ylistin nykyistä asiain järjestystä, koska se tekee tuollaiset järjettömät taloudelliset taistelut mahdottomiksi.
Luentojeni jälkeen keskustelin aina herra Forest'in kanssa, joka oli yhtä halukas puhumaan uudesta yhteiskuntajärjestyksestä kuin tri Leete.
"Hallituksen ystävät sanovat minua parantumattomaksi morkkaajaksi", sanoi Forest, "ja he ovat oikeassa, joskin voisivat pukea arvostelunsa hiukan kohteliaampaan muotoon ja sanoa, että olen taipuvainen arvostelemaan ja punnitsemaan kaikkia asioita. Jokaista hallitusta, jonka alaisena kohtalo minut asettaa elämään, tutkisin ja arvostelisin, olipa hallitus hyvä tai huono. Minä en kanna mitään kaunaa niitä miehiä vastaan, jotka tänään hallitsevat Yhdysvaltoja. Päinvastoin myönnän, että he osottavat suurempaa viisautta, tarmoa ja kärsivällisyyttä toiminnassaan kuin sen hallituksen jäsenet, joka erosi 12 vuotta sitte. Johtavat periaatteet ovat väärät ja senpätähden täytyy seuraustenkin olla huonot, tehköön hallitus mitä tahansa, paikkaillakseen huonon järjestelmän huonoja seurauksia".
"Arvelette siis, että nykyinen järjestelmä on aivan väärä?" kysyin minä.
"Voitteko sitä epäillä?" vastasi Forest. "Katselkaahan ympärillenne. Onko johtavana perusajatuksena luomakunnassa yhtäläisyys vai erilaisuus. Te löydätte usein yhdennäköisyyttä, ette koskaan yhtäläisyyttä. Kasvientutkijat ovat koonneet tuhansittain lehtiä, jotka ensi silmäyksellä näyttävät aivan yhtäläisiltä; mutta huolellisesti tutkimalla ovat he keksineet aivan varmoja eroavaisuuksia. Erilaisuus on luonnonlaki ja jokainen yritys saada aikaan ehdotonta yhtäläisyyttä on luonnonvastainen ja järjetön. Sellaiset yritykset ovatkin kaikki menneet myttyyn. Kun muutamat ensimäisistä kristityistäkin, lähimäisrakkauden johdattamina, ottivat keskuudessaan käytäntöön omaisuuden yhteyden, ei tämä luonnonvastainen yritys ollut pysyväistä laatua. Itse Prokrustes vainaja ei voinut tulla toimeen yhdellä vuoteella kaikkia varten; hän tarvitsi niitä kaksi, yhden pitkiä ja yhden lyhyitä uhrejaan varten, jotka joutuivat hänen käsiinsä. Mekin voisimme asettaa niin, että vastedes kaikkien miesten pituus on kuusi jalkaa, rintakehä ympärimitaten 42 tuumaa, nenä kreikkalainen, silmät siniset, tukka ruskea ja ääni tenoriääni, yhtä hyvin kuin voimme koettaa pakottaa kaiken elämän kommunistisessa yhteiskunnassa yhtäläisyyden pakkoröijyyn, luullen, että ihmisellä siinä muka on hyvä olla — Ottakaamme vaan henkisten ja ruumiillisten lahjojen erilaisuuden ohessa huomioon erilaiset taipumukset ja erilainen maku, ja toiminta-alojen moninaisuus ja vastatkaamme sitte kysymykseen, voiko ehdottomaan yhtäläisyyteen perustettu yhteiskuntajärjestys olla pysyvä".
"Jos olen muodostanut itselleni oikean kuvan yhteiskuntanne järjestelystä, niin olette tunnustaneet kaikkien ihmisten oikeuden ylläpitonsa saamiseen, antamalla jokaiselle yhtä suuren osan työn tuloksista; mutta te olette myös antaneet jokaiselle tilaisuuden valita sellaisen toiminta-alan, josta hän eniten pitää. Te olette edelleen yhteen ammattikuntaan kuuluvat työmiehet jakaneet osastoihin ja asteisiin, kannustaaksenne heitä pyrkimään kunnianhimoaan tyydyttääkseen yhä korkeampiin asteisiin, ja olette siten luoneet asemien eroavaisuuden, joka vastaa ihmisten erilaisuutta, josta äsken huomautitte".
"Niin on", sanoi Forest. "Olemme ensin tunnustaneet yhtäläisyyden periaatteet ja sitte jäsentäneet yhteiskuntamme erilaisuuden perustuksella, jolla tavoin pääsimme suoraan tunnustamasta sitä tosiasiaa, että uusi yhteiskuntajärjestys sekä oppiin että todellisuuteen nähden on epäluoma. Kysymys, johon meidän on vastattava, on hyvin yksinkertainen: "Olemmeko kaikki toistemme kaltaisia?" Jos niin on, silloin on kommunismi ainoa oikea yhteiskuntamuoto ja jokaisen pitäisi silloin saada yhtä suuri osansa yhteisen työn tuloksista. Jos emme ole kaikki yhtäläisiä, jos olemme sekä ruumiillisilta että henkisiltä kyvyiltämme erilaisia, jos työn tulokset ovat eri suuret, silloin ei ole mitään järkevää syytä jakaa työntuloksia tasan. Mutta me julistamme ensin yhtäläisyyden periaatteen ja väitämme, että me tämän yhtäläisyyden perustalla panemme tasan työn tulokset; — ja sitte me ja'amme kaikki työmiehet oppiaikanaan osottamansa kyvyn mukaan ensimäisen, toisen ja kolmannen luokan työmiehiin… Ja useissa tapauksissa ovat nämä luokat vielä jaetut kahteen asteeseen, ylempään ja alempaan. Tästä siis näemme, että työmiehet on jaettu kuuteen osastoon ja vieläpä nimenomaan sillä perustuksella, että heidän kykynsä ovat erilaiset. Että heidän ahkeruutensakin on erilainen, sitä ei suoraan tunnusteta, mutta on kuitenkin tosiasia. Ihmisten erilaisuus siis suoraan tunnustetaan; mutta työn tulokset jaetaan tasan yhtäläisyyden nimessä.
"Nyt on epäilemättä jokaisella", jatkoi Forest ponnella, "luonnollinen oikeus toimintansa hedelmiin. Mutta me otamme ensi asteen oivalliselta työntekijältä osan hänen työnsä tuloksista, antaaksemme sen kuudennen osaston jollekin laiskurille. Luonnollisesti se on suoraa ryöväystä, joka ei edes kätkeydy "hallitusperiaatteen" kuluneeseen vaippaan; sillä tunnustammehan, jakamalla työmiehet erilaisten kykyjen perustuksella kuuteen osastoon, suoraan, että yhtäläisyys "on hölynpölyä". — Kuitenkin tuomitaan kaikki, jotka eivät pidä ahkeran riistämistä laiskan hyväksi korkeimpana valtioviisautena, paraimman yhteiskuntajärjestyksen vihollisiksi, mistä ihmiskunnan historia tietää kertoa."
"Te olette joihinkin määrin 19:nnen vuosisadan sivistyksen puolustaja", vastasin minä. "Mutta meidän aikanamme monet työväen johtajat nimittivät työnantajia "palkanvarkaiksi", s. o. näitä syytettiin siitä, että olivat itselleen ottaneet liian suuren osan työn tuloksista saadusta rahasta ja antaneet työmiehille liian vähän palkkaa. Minusta näyttää kaiken omaisuuden tasanjako paljoa oikeammalta kuin jakotapa, jonka mukaan verrattain vähäinen joukko työnantajia voi rikastua työtätekevän monilukuisen kansan kustannuksella".
"Minä en ole mikään 19:nnen vuosisadan sivistyksen puoltaja", huudahti Forest. Minä väitän vaan, että vapaa kilpailu, joka oli vallalla sata vuotta sitte, on paljoa parempi kuin kommunismi, jonka alaisina nyt työskentelemme. Työnantajien väärä voitto, josta te puhutte, olisi helposti ollut autettavissa, jos teidän työmiehenne olisivat yhtyneet osuus- eli kumppanuskuntiin. Sata vuotta sitte ei ollut olemassa mitään lakia, joka olisi estänyt tusinaa suutareita vuokraamasta itselleen huoneustoa ynnä höyryvoimaa, ostamasta muutamia ompelu- y. m. koneita ja valmistamasta omaan laskuunsa jalkineita. Eikä ollut mitään lakia, joka olisi kieltänyt muita työmiehiä ostamasta jalkineitaan ainoastaan tällaisilta työkunnilta. Jos niin olisi tehty, olisivat työkunnan osakkaat saaneet tehtailijan, tukkukauppiaan, pikkukauppiaan ja työntekijän voiton, s. o. kaiken voiton mikä yleensä työstä on saatavissa. Kaikkien ammattialojen työntekijät olisivat vähitellen liittyneet työkunniksi, niin ollen yhtähaavaa työnantajia ja työntekijöitä. — Jos työmiehet katsoivat paremmaksi olla käyttämättä tätä oikeutta ja tätä tilaisuutta; jos he eivät viitsineet ottaa niskoilleen itsenäisestä liikkeenharjoittamisesta johtuvia suruja ja vaaraa; jos he mieluummin tekivät työtä työnantajalle, jättäen tämän niskoille liikkeenjohtamisesta koituvat huolet ja uskallukset; silloin heillä ei myöskään ollut oikeutta valittaa yrittelijän voittoa, jonka he yhtä hyvin olisivat voineet saada.
"Ja kun teidän aikanne työmiehet olivat tyytymättömät palkkaan tai kohteluun, voivat he itselleen etsiä toisen toimen, jota meidän työmiehemme eivät voi, koska valtio on ainoa työnantaja. Periaatetta, että jokaisella on oikeus siihen, mitä hän tuottaa, ei milloinkaan kielletty teidän aikananne. Mutta me olemme yhdenvertaisuuden ja oikeuden nimessä hyväksyneet sen "oikeudenmukaisen" periaatteen, että ahkeraa saa ryöstää laiskan hyväksi. Jos 19:nnen vuosisadan työmiehet, sensijaan että uhrasivat lakkoihin jättiläissummia, olisivat työalan toisensa jälkeen perustaneet osuuskunnalliselle pohjalle, olisivat he verrattain vähällä vaivalla ratkaisseet sen, mitä te nimititte sosiaaliseksi, yhteiskunnalliseksi kysymykseksi. — Meiltä taas olisitte silloin säästäneet sen inhottavan muodon, jonka mukaan meidän yhteiskuntamme on nyt järjestetty ja hallittu."
"Työväenjärjestöt ja metelit olivat vaan seurauksia pääoman keskittymisestä, jota oli kasaantunut suuremmat joukot kuin koskaan ennen", sanoin minä, toistaen tri Leeten mielipiteet tästä kysymyksestä. "Ennenkuin tämä kokoontuminen alkoi, kun kaupan ja teollisuuden harjottajina vielä olivat lukemattomat pienet, vähäisellä pääomalla varustetut liikkeet vähälukuisten mutta suunnattomalla pääomalla varustettujen suurliikkeitten asemesta, oli työntekijän asema työnantajaan nähden jotenkin vapaa ja riippumaton. Ja kun silloin pienikin pääoma tai uusi aate riitti hankkimaan jokaiselle uuden liikkeen, tuli työntekijöistä yhtämittaa työnantajia, eikä näiden luokkien välillä ollut määrättyä tai ylipääsemätöntä rajaa. Silloin ei tarvittu työväenjärjestöjä eikä myöskään voinut syntyä yleisiä lakkoja."[1]
[1] S. 42.
"Teidän sijassanne, herra West, en tekisi tri Leeten lauselmia omikseni", sanoi herra Forest hymyillen. "Tohtorilla on usein ollut tilaisuutta saada tässä asiassa todempia tietoja; mutta hän ei vaan tahdo luopua vääristä väitteistään. Minä ja muut olemme nämä hänen mielipiteensä niin usein kumonneet, että lopulla jo kävi yksitoikkoiseksi. Lakot eivät ole, niinkuin tri Leete sanoo, mikään verrattain uusi ilmiö kansantaloudellisella alalla. Yksi suurimpia lakkoja, joista historia meille kertoo, "Secessio in montem sacrum" (lähtö pyhälle vuorelle)[1], tapahtui jo v. 494 e. Kr. ja keskiajalla lakkasivat työläiset usein työstä, saadakseen korkeampia palkkoja, vaikka työ siihen aikaan oli paljoa lujemmin yhteen liitetty (ammattikunnat) kuin rahavalta. Ja mitä tulee työmiesten mahdottomuuteen päästä työnantajiksi, voin yliopiston kirjastosta näyttää teille saksalaisen lehden "Freie Presse", joka v. 1888 ilmestyi Chicagossa ja jossa sen toimittaja, kumotessaan sen ajan kommunistien samallaisia väitteitä, viittaa siihen tosiasiaan, että Chicagossa v. 1888 oli 12,000 saksalais-amerikkalaista, jotka olivat joko talonomistajia tai tehtailijoita tai muita itsenäisiä liikkeenharjoittajia. Kaikki nämä olivat varattomina, enimmiten englannin kieltä taitamattomina tulleet Chicagoon ja siellä päässeet hyvinvointiin, vieläpä useat rikkaiksikin. Tämä sotii sitä väitettä vastaan, että varattomat 19:nnen vuosisadan jälkipuoliskolla auttamattomasti olivat rahavallan kynsissä. — Ei mikään ole helpompaa kuin umpimähkään lausua väitteitä. Näiden väitteiden todistaminen on usein vaikeata. Ja tri Leete on suuri tuollaisissa huimissa tehtävissä".
[1] Rooman työtä tekevä alhaiso, plebeijit, lähtivät v. 494 e. Kr. miehissä pois kaupungista lähellä olevalle n. s. "pyhälle vuorelle", eivätkä tulleet takaisin, ennenkuin ylimykset, patriisit, olivat tehneet muutamia myönnytyksiä. Suom. muist.
"Mutta ettekö kaikki elä erittäin mukavasti?" kysyin toivossa saada kieltämättömiin tosiasioihin vetoamalla Forestia lopettamaan hyökkäyksensä uutta asiain tilaa vastaan. "Eikö teillä vallitse ennen tuntematon hyvinvointi? Ettekö ole hävittäneet köyhyyttä sukupuuttoon? Ja eivätkö nämä saavutukset ole pienten uhrausten arvoisia?"
"Me emme elä niinkään mukavasti. Meillä ei vallitse ennen kuulumaton hyvinvointi. Te tulette pian havaitsemaan, että arvioitte liian korkeaksi sivistyksemme sekä laadun että hedelmät. Ja mitä köyhyyden hävittämiseen tulee, niin on "saavutus" oleellisesti siinä, että rikastutamme taitamattomia, tuhmia ja laiskoja taitavien ja ahkerien naisten ja miesten työn tuloksilla. Sen tekin olisitte voineet tehdä 113 vuotta sitte, mutta te ette olleet tarpeeksi yksinkertaisia ja väärämielisiä, ryhtyäksenne tuollaiseen ryöväämiseen".
"Jos kansa on tyytymätön nykyiseen yhteiskuntajärjestykseen, niin voihan se muuttaa sen", vastasin minä. "Teidän puheistanne päättäen ovat hallituksen vastustajat niin harvat, ettei sillä puolueella ole mitään merkitystä: tehän sanoitte minulle, että on vaan harvoja lehtiä, jotka hallitusta vastustavat. Tämä minusta näyttää todistavan sitä, että kansa yleensä on tyytyväistä nykyiseen asiain järjestykseen".
Forest näytti hyvin vakavalta, kun hän vastasi: "Te tietysti luulette, että meillä on sama vapaus kuin teillä 113 vuotta sitte. Mutta valtiollisessa elämässä on kaikki senjälkeen muuttunut. Teidän aikananne kansalaiset olivat hallituksesta kokonaan riippumattomat, lukuunottamatta ehkä virkamiehiä ja niitä, jotka suorittivat töitä valtion laskuun. Tänään hallitus ryhtyy kaikkeen ja melkein jokainen on välillisesti tai välittömästi korkeampien virkamiesten suosiosta enemmän tai vähemmin riippuvainen. Joka uskaltaa asettua julkisesti hallitusta vastaan, voi olla varma siitä, että virkamiehistön viha kohtaa häntä itseään, hänen sukulaisiaan ja ystäviään. Senvuoksi on hyvin vähän niitä, jotka ovat kylliksi rohkeita julkisesti uhmatakseen hallituksen vihaa, vaikka nykyinen asiain järjestys monille onkin suorastaan vastenmielinen".
"Miksei kansa sitte valitse kongressiin edustajia, jotka uusia lakeja säätämällä muuttaisivat nykyistä, nähtävästi niin epätyydyttävää asiain järjestystä?" kysyin minä, vakuutettuna siitä, että Forest morkkaamishalussaan oli liian paksulta käyttänyt mustia värejä.
"Kongressilla on nykyään vähän vaikutusvaltaa", vastasi Forest. "Valta on melkein tykkänään presidentin ja kymmenen ison osaston johtajan käsissä. Heillä on melkein rajaton valta, mikä jonkun verran muistuttaa "kymmenen neuvoston" valtaa Veneziassa niihin aikoihin, jolloin ylimysvaltainen tasavalta oli kunniansa kukkuloilla. Kun se saa joka henkilölle 24 vuoden ajaksi osottaa hyvän tai huonon paikan, vieläpä ottaa 45 vuotta täyttäneitä takaisin työarmeijaan ja siten saada epämieluiset henkilöt uudelleen valtansa alle, niin on meidän korkeilla hallintovirkamiehillämme tyrannivalta, jommoisesta ei kenenkään teidän ajan ruhtinaan mieleen juolahtanut edes uneksiakaan".
"Te tiedätte tietystikin", jatkoi herra Forest, että "ammattitaidottomain luokkaan luetaan kaikki kolmen ensimäisen vuoden työntekijät. Vasta tämän ajan kuluttua saa nuorukainen, jota siihen saakka voidaan käyttää mihin työhön tahansa johtajien määräyksen mukaan, valita erityisen toimialan!"[1] Te tulette näkemään, että nuo nuoret ihmiset noiden kolmen vuoden aikana ovat riippuvaiset esimiesten suosiosta tai epäsuosiosta. Nämä voivat määrätä rekryytille helppoa ja puhdasta, mutta myös yhtä hyvin likaista ja epäterveellistä työtä. Vastaväitteitä ei kärsitä. Sillä "ihminen, joka kykenee suorittamaan palveluksensa, mutta itsepäisesti kieltäytyy sitä tekemästä, voidaan asettaa toisista erilleen ja ruokkia ainoastaan vedellä ja leivällä, kunnes hän taipuu".[2]
[1] S. 56.
[2] S. 101.
"Te tiedätte edelleen, että joka henkilön työt merkitään kirjaan, ja ne, jotka ovat osoittaneet erityistä kuntoa, saavat palkinnoita, kun taas laiminlyöntejä rangaistaan."[1]. Tri Leete on epäilemättä myös teille sanonut, että "on mielestämme tarpeetonta asettaa nuorten koko tulevaa elämää riippumaan nuoruuden tavallisesta kevytmielisyydestä, ellei suurempia vikoja ilmesty sen ohessa ja kaikki jotka ilman erityisiä vikoja ovat suorittaneet ensimäisen asteen, voivat valita itsellensä alan, joka parhaiten vastaa kunkin taipumuksia." Mutta nyt ei ainoastaan käytöstä ja taitoa tutkita tarkasti, "vaan myös arvostelukirjojen näyttämä keskiarvo määrää, minkä arvoasteen kukin saa täysioikeutettujen työntekijäin keskuudessa."[2]. "Vaikka teollisuuden ja maanviljelyksen eri haarat vaativatkin erilaista sisällistä järjestystä aina luonteensa mukaan, on kuitenkin kaikkialla tapana jakaa työntekijät kykynsä perusteella kolmeen luokkaan ja useilla aloilla on nämä vielä jaettu kahteen osastoon. Oppiaikanaan osottamansa kyvyn mukaan saa nuorukainen ensimäisen, toisen tai kolmannen luokan työntekijän arvon… Uusi luokkiin jako toimitetaan aina määräaikojen kuluttua…[3] Eräs tärkeimpiä ylimmän luokan jäsenyydestä johtuvia etuja on työntekijän oikeus saada valita joku ammattinsa haara tai toimiala erikoisalakseen."[4]. Tri Leete on kai teille myös kertonut, että mahdollisuuden mukaan huonoimmankin työmiehen toivomukset otetaan huomioon!… "Mutta nämä alempain työluokkain toivomukset, mikäli ne ovat sopusoinnussa toimialan yhteisten etujen kanssa, toteutetaan vasta sitte, kun ylempiin luokkiin kuuluvain vaatimukset on täytetty, joten he usein saavat tyytyä valintaan, mikä vastaa heidän vaatimuksiansa vasta toisessa tai kolmannessa sijassa, voidaanpa heidät, jos niin tarvitaan, muuttaa toiseen työhönkin. Tämä vapaa valitsemisoikeus astuu voimaan jokaisessa korotuksessa, ja jos joku menettää entisen arvoasteensa, on hän samalla myöskin vaarassa joutua vaihtamaan toimensa, josta hän pitää, toiseen vähemmän mieluisaan…"[5]. Yhteiskunnan tärkeimpiin toimiin pääsevät ainoastaan ensimäisen luokan jäsenet."[6].
[1] S. 98.
[2] S. 98.
[3] S. 98.
[4] S. 99.
[5] S. 99.
[6] S. 101.
"Nämä määräykset todistavat oikeaksi sen, mitä olen sanonut hallituksen mielivaltaisuudesta. Luutnantit, kapteenit, everstit nimittää asianomaisen ammattikunnan kenraali ja nämä taasen ovat noiden kymmenen suuren osaston kymmenen päämiehen käskyn alaiset. Nämä virkamiehet voivat antaa nuorille ystävilleen, jotka rekryytteinä astuvat työarmeijaan, kevyttä työtä ja hyviä todistuksia ja he voivat asettaa nämä nuoret ystävänsä tilaisuuteen päästä niin pian kuin he ovat suorittaneet ensimäiset kolme vuotta palvelusajastaan, heti jonkun ammattikunnan ensimäisen luokan ensimäiseen asteeseen. Ja tuollainen vaikutusvaltaisten ihmisten suosikki voi, vietettyään hauskan rekryyttiajan ja heti päästyään ammattikuntansa ensimäisen luokan ensimäiseen asteeseen, heti saada luutnantin arvon ja muutamissa vuosissa yletä korkeimpiin kunniavirkoihin. — Te ette voi kieltää, herra West, että meidän lakisäädöksemme tekevät mahdolliseksi tuollaisen suosikkijärjestelmän."
Minun täytyi myöntää, että sellaiset tapaukset voivat olla mahdollisia.
Herra Forest jatkoi: "Toiselta puolelta voivat sellaiset nuoret miehet, jotka eivät ole meidän hallituksemme loistavien tähtien poikia tai ystäviä, pitää itseään sangen onnellisina, jos he toisessa luokassa ollessaan saavat todistuksen, joka ei kokonaan riistä heiltä toivoa edelleen yletä arvoasteissa. Hallituksen julkisten vastustajien sukulaiset voidaan asettaa eri ammattikuntien kolmannen luokan toiselle asteelle ja heille voidaan antaa sellaiset todistukset, että heiltä on riistetty kaikki toivo päästä korkeampaan arvoasteeseen. Ja tuollainen suosikkijärjestelmä ei ainoastaan ole mahdollinen, vaan rehottaa se täydessä kukoistuksessa laajalti. Sellaisten ihmisten pojilta ja sukulaisilta, jotka ovat tunnetut hallituksen vastustajiksi, on huonompi olo kuin orjilla ja heitä kohdellaan usein kuin jalkapalloa."
"Eikö ole mitään tuomioistuinta, johon he voisivat valittaa?" kysyin minä.
"On. Väärin kohdellut vaimot ja miehet voivat valittaa tuomarille", vastasi herra Forest. "Mutta alemman luokan tuomarit ovat yksinkertaisesti henkilöitä, jotka ovat täyttäneet 45:nnen ikävuotensa ja jotka presidentti on nimittänyt tuomareiksi viideksi vuodeksi. Nämä tuomitsevat, niinkuin tri Leete teille kai on kertonut, kaikissa tapauksissa, jolloin työarmeijan jäsen on nostanut esimiestään vastaan kanteen väärästä kohtelusta. Kaikki sellaiset kysymykset ratkaisee yksi ainoa tuomari lopullisesti; kolme tuomaria määrätään ainoastaan erittäin raskauttavissa tapauksissa.[1] — Presidentin tuomareiksi nimittämät henkilöt ovat luonnollisesti hallituksen luottamusmiehiä ja ystäviä eikä heiltä voi odottaa, että he tuollaisia valituksia käsitellessään tuomitsivat hallituksen virkamiehiä vastaan ja "lainvihollisen" hyväksi. Ja kun sellaiset valitukset ratkaistaan lopullisesti, kantajan saamatta oikeutta vedota korkeampaan oikeuteen, niin ei väärää kohtelua osakseen saaneelle työarmeijan jäsenelle jää mitään muuta jälelle kuin palata vanhalle paikalleen, jossa hänen esimiehensä, jota vastaan hän on kanteen nostanut, ei luonnollisesti kohtele häntä paremmin kuin ennenkään. Päinvastoin saa "lainvihollinen" useimmissa tapauksissa kalliisti maksaa, että hän on kantanut upseeria vastaan. Seuraavassa jaossa luokkiin ja asteihin voi upseeri pistää tuon onnettoman ihmisen kolmannen luokan toiseen asteeseen, jollei häntä jo ole sinne alennettu. Joka tapauksessa voi suuttunut upseeri osottaa tyytymättömälle likaisimman ja epäterveellisimmän työn."
[1] 167—169.
Tämä Forestin luoma kuva oloista työarmeijassa näytti minusta sitä kauhistuttavammalta, kun vertasin sitä tri Leeten ruusunpunaisiin kuvauksiin. Minä olin siitä niin tyrmistynyt, etten kyennyt edes yrittämäänkään ryhtyä vastustamaan entisen professorin ja edeltäjäni kuvauksia ja johtopäätöksiä.
Oltuaan jonkun aikaa vaiti jatkoi nykyinen pedelli: "Ajatelkaa nyt mainitsemieni tosiasioiden yhteydessä, että "työntekijöillä ei ole äänioikeutta tai vaikutusvaltaa heidän esimiehiään valittaessa."[1] "Kunkin ammattialan kenraali nimittää kaikki alaisensa toimimiehet, mutta häntä itseään ei nimitetä, vaan hän valitaan äänestyksellä, … s. o. vaalin toimittavat ne, jotka ovat aikansa sillä alalla palvelleet ja saaneet eron."[2] Niin ovat siis, hyvä herra Vest, työarmeijan jäsenet 24 vuoden ajan esimiestensä suosiosta tai epäsuosiosta kokonaan riippuvia. Jos he tämän ajan kuluessa tahtovat saada kevyttä tointa, täytyy heidän sokeasti totella kaikkia käskyjä ja kaikilla käytettävissä olevilla keinoilla pyrkiä suosioon. Heidän täytyy vaikuttaa äänivaltaisiin ystäviinsä niin, että nämä eivät ainoastaan äänestä hallituksen puolesta, vaan myöskin tekevät sen mahdollisimman mieltäosottavalla tavalla. Tilapäiset lahjat, kuten viini ja sikarit herättävät monissa upseereissa ystävällisiä tunteita; jollei työarmeijan jäsen käytä kaikkia tällaisia keinoja ja temppuja, on mahdollista, että hän 24 vuoden ajan saa viettää elämää, jonka rinnalla viljelysorjan tai hiilikaivostyömiehen elämän 150 vuotta siten täytyi näyttää kerrassaan kadehdittavalta. Sillä viljelysorja oli muistajalleen kuitenkin kallisarvoinen kappale, jota ei kevytmielisesti saanut hukata, samalla kun kaivosmies voi jättää työnsä ja muualta hakea itselleen tointa, jos työ tai kohtelu eivät häntä miellyttäneet. Sitävastoin työarmeijan jäsen, joka on joutunut tämän tai tuon upseerin vihan alaiseksi tai joka on asetettu yhteiskunnan vihollisten listalle, koska hänen äänivaltaiset sukulaisensa ovat äänestäneet hallitusta vastaan, — sellainen "teollisuusarmeijan" jäsen saa viettää elämää, jota hyvällä syyllä voimme nimittää "kahdeksikymmeneksi neljäksi vuodeksi helvettiä maan päällä".
[1] S. 153.
[2] S. 153.
"Te näette tästä, herra West, miksi kongressilla ei ole mitään vaikutusta. Suurin osa sen jäsenistä on alituisessa hommassa, saadakseen itselleen, sukulaisilleen ja ystävilleen suosionosotuksia sen kautta, että joka tavalla koettavat palvella hallitusta. Ja tämä on yhdenvertaisuus paraiten järjestetyssä yhteiskunnassa, mitä ihmiskunta koskaan on tuntenut! Tämä on se, mitä tri Leete nimittää inhimillisen onnellisuuden tuhatvuotiseksi valtakunnaksi."