NELJÄS LUKU.
"On kokonaan luonnon lakien mukaista ja sentähden oikein", alkoi Forest seuraavan keskustelumme, "että mies tukee poikaansa, sukulaisiaan ja ystäviään ja auttaa heitä eteenpäin elämässä. Miestä, joka sen tekee, en koskaan moittisi, vaan päinvastoin niitä, jotka laiminlyövät sen, mitä minä pidän jokaisen miehen velvollisuutena. Mutta luonnollisesti täytyy pojan, sukulaisten ja ystävien olla kelvolliset niihin toimiin, joihin heitä ehdotetaan. — Muistelen, että muutamat historioitsijat ovat kirjoittaneet suosikkijärjestelmästä, joka teidän aikananne olisi vallinnut valtion virkoja täytettäessä, ja että varsinkin kenraali Grant'ia syytettiin siitä, että hän aina nimitysasioissa oli antanut sukulaisilleen ja ystävilleen etusijan. Mutta juuri se minua miellyttää tuossa suuressa sotapäällikössä, että hän niin järkähtämättömästä piti kiinni ystävyydestä, ja sitä kernaammin annan hänelle anteeksi erehdykset, joita hän toisinaan teki virkamiehiä valitessaan. Sillä näihin erehdyksiin oli syynä hänen hyvä sydämensä, joka aina oli uskollinen ystäviä kohtaan ja välistä taipuvainen liian suureksi arvostelemaan heidän kykynsä ja kunniallisuutensa. Jolleivät sukulaisuuden ja ystävyyden siteet enää pidä koossa, mihin me sitte enää voimme luottaa. Ja koska jokaisen luonnollisesti täytyy tuntea sukulaistensa ja ystäviensä mieli ja kykeneväisyys paremmin kuin muiden ihmisten ominaisuudet, niin on aivan paikallaan, että hän antaa etusijan niille, jotka ovat häntä lähinnä ja joiden kelpoisuuden hän tuntee."
"Yksi niistä monista vioista, joita meidän julkinen ja ammatillinen elämämme potee, on se seikka, että ei ainoastaan suosikkijärjestelmän vaan myöskin lahjomisen täytyy mitä suurimmassa laajuudessa kukoistaa. Sata kolmetoista vuotta sitte voivat miehet, jotka olivat Yhdysvaltojen ohjaksissa tai joilla lähinnä alemmissa hallituspiireissä oli vaikutusvaltaa, toisinaan mielensä mukaan täyttää virkoja, joissa oli vähän työtä ja hyvä palkka; mutta tuollaisia paikkoja oli verrattain vähän. Liittohallituksen asettamien virkamiesten luku oli, ellen erehdy, vain n. 80,000 ja suurin osa näistä 80,000 virasta oli pieniä postimestarinpaikkoja. Pienten kylien ja piirien postimestarit eivät saaneet mitään palkkaa, vaan osan postimerkkien myynnistä kertyneistä rahoista, ja tämä tulo oli niin kurjan pieni, että ainoastaan kauppiaat, jotka muutoinkin viettivät päivänsä puodissaan ja pitivät tuota "kunniaa" vähine tuloineen vain sivuasiana, voivat ottaa vastaan tuollaisen valtioviran. Lisäksi tuli, että nuo verrattain harvat valtionvirat, joita voitiin kutsua "laiskanviroiksi", täytettiin uudelleen joka neljäs tai ainakin joka kahdeksas vuosi. Mutta meidän hallituksillamme on pitempi elonaika. Viimeksi eronnut oli vallassa 26 vuotta. Ja niiden paikkojen luku, joka hallituksellamme on oikeus täyttää, on sangen suuri. Jokaista kahtatoista naista tai miestä kohti on meillä valvoja eli luutnantti; puhumattakaan kapteeneista, eversteistä j. n. e. Ja kerrassaan uskomattomia me saamme aikaan kynänkäyttelyn alalla. Niinkuin arvattavasti tiedätte, pidetään meillä kirjaa niin hyvin työ- kuin jakamisosastoissa; niin, vieläpä enemmänkin: jokaisella Yhdysvaltain asukkaalla, miehellä ja naisella, on hallituksen kirjoissa oma tilinsä velastaan ja saatavastaan."[1]
[1] S. 69.
"Katsoen väestömme yhä kasvavaan suureen lukumäärään on se, niinkuin kai arvannette, oikea jättiläistyö. Tiedättehän, että se osa Pohjois-Amerikaa, joka ennen kuului Englannille, liittyi Yhdysvaltoihin ja että väestömme v. 1990 toimitetun väenlaskun mukaan nousi 414 miljoonaan. Nyt se arvioidaan 500 miljoonaksi."[1]
[1] Ensimäinen virallinen väenlasku toimitettiin Yhdysvalloissa v. 1790; väestön luku oli silloin 3,929,314. V. 1880 oli asukkaita 50,155,738 ja v. 1890 yli 65 miljoonaa. Sadassa vuodessa se on kasvanut kymmenkertaiseksi. Jos kasvaminen edelleen tapahtuisi yhtä nopeasti, olisi Yhdysvalloissa ja Kanadassa v. 1990 1,040 miljoonaa ihmistä. Minä olen kuitenkin laskenut vuotuisen lisääntymisen vain 2 %:ksi jonka mukaan Yhdysvalloissa ja Kanadassa v. 2000 olisi n. 500 miljoonaa asukasta. Tekijän muist.
»Suunnattoman laaja kirjanpito, jonka kommunismi (omaisuuden yhteys) on tehnyt välttämättömäksi, sekä työajan lyhyys, jota mies- ja naiskirjanpitäjät puolueen johtajien suosikkeina nauttivat, pakottavat pitämään kirjanpitäjää jokaista 50 ihmistä kohti. Viime hallituksen aikana oli jopa jokaista 42 asukasta kohti yksi luvunlaskutaiteilija. Tämä antaa hallitukselle tilaisuuden mielensä mukaan jakaa 10 miljoonalle naiselle ja miehelle siistiä ja mukavaa työtä. Tähän 10 miljoonaan hyvään paikkaan tulee teidän lisäksi lukea jotakuinkin sama määrä työarmeijan upseerinpaikkoja ja virkoja hallituksen varastopaikoissa; puhumattakaan muista halutuista virkapaikoista. Tästä voitte ilman sen pitempiä selityksiä mitata sen vallan, jota hallitus käyttää yksinomaan virkoihinnimitysoikeutensa perustuksella, ja minkä kiusauksen tämän suunnattoman vallan käyttäminen tuo muassaan."
"Eikö siis", kysyin minä, "niiden, jotka pyrkivät vastuunalaiseen paikkaan, niinkuin esim. kirjanpitäjien, täydy ensin suorittaa tarpeelliset tutkinnot, ennenkuin he ottavat täyttääkseen niin raskaita velvollisuuksia?"
"Kirjanpito on yhtenä oppiaineena kouluissamme", vastasi Forest. "Muuten ei meillä kirjanpitoa hoideta kovin omantunnonmukaisesti. Senvuoksi vastuunalaisuuden taakka ei suurestikaan paina hallituksemme suosikkien hartioita, enkä luule, että kukaan suosikeista sitä niin tunnolleen panee. Sille, joka ei kuulu hallituspiireihin, on luonnollisesti mahdotonta tarkalleen sanoa, kuinka huonosti kirjoja pidetään. Mutta kun viimeksi vallassa ollut hallitus 12 vuotta sitte erosi, keksittiin suorastaan pohjaton mädätyksen ja petosten kuilu. Kaikkien olemassa olevien varojen arvo määrättiin ja huomattiin silloin, että tavaroita puuttui 432 miljoonan dollarin arvosta. Erotetun hallituksen jäsenet tosin selittivät, että nämä tiedot olivat väärät ja pelkkää panettelua ja että uusi hallitus oli asettanut kirjanpitäjiä vartavasten muka saamaan selville 400 miljoonan dollarin varkauden, voidakseen entisen hallituksen jäsenet roistoina valtiollisesti kuolettaa. Eronneet virkamiehet myönsivät, että tavaroita voi puuttua, koska varastojen virkailijat aina olivat punninneet ja mitanneet runsaasti; kuitenkaan tämä vaillinki ei muka voinut todistaa viime hallituksen petollisuutta eikä missään tapauksessa 432 miljoonan jättiläissummaan. Toiselta puolen pysyivät, uudet virkamiehet väitteissään ja lukivat vaillingin entisen hallituksen turmeltuneisuuden ansioksi, sen jäsenet kun olivat ottaneet enemmän tavaroita kuin heillä oli lupa ottaa eikä heidän luottolipuistaan oltu lävistämällä poistettu vastaavaa määrää."
Minä kysyin Forest'ilta, mitä hän arveli näistä syytöksistä ja vastaväitteistä.
"Minä luulen, että ne erääseen määrään ovat liiankin perustellut", sanoi edeltäjäni professorin virassa. Meidän viheliäisen järjestelmämme vallitessa on kiusaus monelle ihmiselle liiankin suuri. En moittisi lainkaan sitä, että hallituspuolueen johtajat antavat sukulaisilleen ja ystävilleen paraat paikat, jos nämä vaan voisivat hoitaa hyvin heille uskottuja virkoja. Mutta maan 20 miljoonaa parasta paikkaa ei suinkaan ole paraiden ja kunnollisinten naisten ja miesten käsissä. Ne virat ja paikat, joita ei ole annettu korkeimpien virkamiesten sukulaisille ja lähimmille ystäville, annetaan hallituksen innokkaimpien ja vaikutusvaltaisimpien kannattajien sukulaisille. Ja senkin vielä voisi sietää, jos suosikkijärjestelmä loppuisi turmeluksen ja rasittavan mielivallan rajalla. Mutta se menee vielä paljoa pitemmälle."
"Syytättekö nykyistä hallitusta ja sen ystäviä turmeltuneisuudesta ja mielivallasta?" kysyin minä; olin näet päättänyt lopettaa kaikki keskusteluni herra Forest'in kanssa, jos tämä esittäisi jonkun kunnialle käyvän syytöksen isäntääni kohtaan.
"Minä puhun nykyisestä hallintojärjestelmästä ja mainitsen vain tosiasioita tai tekoja, jotka voin näyttää tosiksi," vastasi Forest. "Minä en syytä ketään, juuri sentähden, että olen tästä kaikesta mielissäni. Minä arvaan, että kysymyksenne tarkoittaa tri Leeteä ja vaikka sitä ei tehty suoraan, tahdon kuitenkin siihen suoraan vastata. Mielestäni tri Leete on paraita ja kunniallisimpia puoluejohtajistamme, mutta hänkin käyttää hyväkseen etuja, jotka meidän järjestelmämme vallitessa ovat vallassaolijoille niin helpot saavuttaa."
"Tahtoisitteko olla hyvä ja todistaa väitteenne", sanoin levollisesti, mutta varmasti.
"Jätän teidän ratkaistavaksenne, olenko väitteissäni mennyt liian pitkälle", jatkoi Forest. "Eikö tri Leete ole teille sanonut, että hän jo monta vuotta on aikonut rakentaa kemiallista laboratoriota suureen puutarhaan talonsa viereen. Ja eikö hän ole teille kertonut, että hän tuotti työmiehiä ja että nämä kaivoivat esiin holvin, jossa te nukuitte?"[1].
[1] S. 28.
"Tosiaankin! Tri Leete sanoi, että hän aikoi rakennuttaa kemiallisen laboratorion", myönsin minä. "Mutta eikö hänen maksumääräyslippunsa salli sellaista menoerää?"
Forest näytti hiukan lystikkäältä, kysyessään, olinko koskaan nähnyt, kuinka suuri kaikkiaan vuotuinen palkan määrä oli. Minä tunnustin, etten sitä tiennyt. Tri Leeten elintapa osotti ylellisyyttä ja näytti minusta vastaavan korkeitakin vaatimuksia. En ollut senvuoksi vielä koskaan tullut ajatelleeksi hänen vuositulojensa todellista suuruutta.
"Jos suvaitsette", sanoi Forest, "puhumme kansan voinnista toisella kertaa. Tänään rajoitumme tutkimaan kommunismin taipumusta synnyttää suosikkijärjestelmää, lahjojen ottoa, orjamaisuutta ja mielivaltaa. — Mitä tri Leeteen tulee, on tosiasia, että hän rakennuttaa itselleen kemiallista laboratoriota, huolimatta siitä, että tämä homma on selvässä ristiriidassa laitostemme tarkoitusten ja hengen kanssa. Tämän yliopiston maakerroksessa on sangen hyvä sellainen laboratorio ja tri Leete olisi epäilemättä mielensä mukaan voinut tehdä siellä kokeitaan, jos hän vaan olisi hakenut lupaa siihen. Yksin hänen vaikutuksensa olisi hänelle sen hankkinut. Mutta hänen turhamaisuutensa panee hänet rakennuttamaan tarpeetonta rakennusta, mikä seikka tarjoaa radikaaleille (äärimmäisyysmiehille) uuden ja selvän todistuksen heidän syytöstensä todenperäisyydestä vallitsevaa hallitusryhmää vastaan.
"Mistä radikaaleista te puhutte?" kysyin minä.
"Tarkoitan radikaalisia kommunisteja, jotka taistelevat nykyistä hallitusta vastaan, koska he tahtovat poistaa kaikki uskonnolliset menot, avioliiton ja senkin vähän henkilökohtaisen omaisuuden, jonka omistaminen vielä on sallittua. Valtiollisista puolueistamme ja niiden periaatteista puhumme myöhemmin. Tahdoin vaan saada teidät vakuutetuksi siitä tosiasiasta, että tri Leete omaksi tarpeekseen ja selvästi vastoin kommunistisia periaatteita rakennuttaa itselleen kemiallista laboratoriota, sangen kallista laitosta, jota ei voitaisi saada aikaan kymmenenkään ihmisen paikkalipuilla, ja että hän täten aiheuttaa tahallaan moitetta kaikkien hallituksen vastustajain puolelta."
"Eikö tri Leete voi maksaa kohtuullista vuokraa laboratoriosta?" kysyin minä. "Minä puolestani arvelisin, ettei nykyään vapaina olevia työvoimia voida sen paremmin käyttää, kuin talojen rakentamiseen, joiden vuokrat siten korottavat valtion tuloja."
"Mutta meillä ei ole mitään liikoja työvoimia, niinkuin pian saatte nähdä", sanoi Forest. "Ja kuvitelkaapahan sen ohessa, mitä tapahtuisi, jos jokainen kansalainen vaatisi yhtä paljon varoja rakennustöitä ja tieteellisten koneiden hankkimista varten. Teidän täytyy huomata, että tri Leete vaatii itselleen etuoikeutettua erikoisasemaa, mikä haiskahtaa omavaltaisuudelta ja suosikkijärjestelmältä. Hän käyttää asemansa suomaa valtaa väärin ja herättää siten pahaa verta."
Minä en voinut näitä Forest'in selityksiä vastaan esittää mitään pätevää ja vaikenin senvuoksi.
"Mutta suosikkijärjestelmä ja hallitusvallan tilapäinen väärinkäyttäminen tri Leeten kaltaisten miesten hyväksi eivät vielä ole pahimmat ilmiöt julkisessa elämässämme", sanoi Forest edelleen. Sekin tosiasia, että vaikutusvaltaiset miehet usein ottavat silkkiä, turkistavaroita ja kultakoristeita vaimojaan ja tyttäriään, viinejä ja sikareja itseään varten lahjaksi sellaisilta ihmisiltä, jotka tarvitsevat heidän suositustaan, olisi siedettävissä, vaikkakin sellaiset tapaukset ilmiselvästi todistavat jonkunlaista turmeltuneisuutta julkisessa elämässämme. Tämän kirotun kommunismin pahimmat seuraukset ovat toiselta puolen hallituksen kaikkien vastustajain mielivaltainen kohtelu ja häikäilemätön vainoaminen, toiselta puolen orjamaisuus, imartelu ja panettelun halu. Jokainen mies ja jokainen puolue, joka on saavuttanut haluamansa aseman, puolustaa sitä kaikkia vastustajien hyökkäyksiä vastaan. He palkitsevat ystäviään, jotka heitä auttavat, ja koettavat sortaa vastustajiaan. Senvuoksi on sangen vaarallista antaa suurelle hallitukselle valta, joka antaa hallitseville tilaisuuden pitää kansaa sen jokapäiväisessä toiminnassa elinaikansa riippuvana virkamiesten suosiosta."
"Teidän kuvauksenne mukaan näyttää nykyinen asiain järjestys sietämättömältä", sanoin minä."
"Jos kyselette eri ammattialojen jäseniltä, varsinkin maanviljelijöiltä", vastasi Forest, "havaitsette, että olen kuvannut olot juuri sellaisiksi kuin ne ovat. Jokainen työarmeijan jäsen tietää, että kyky ja ahkeruus yksinään ainoastaan poikkeustapauksissa riittävät auttamaan kansalaista tärkeämpään asemaan. Valtiollinen vaikutusvalta on se kaikkivoipa vipu, joka yksinään voi nostaa meidät korkeampiin asemiin, ja tämän vaikutusvallan saavuttamiseksi täytyy työntekijän tulla matelijaksi, hiipijäksi, toveriensa ilmiantajaksi ja esimiestensä lahjojaksi; niin, hänen täytyy rukoilla kaikkia äänivaltaisia sukulaisiaan ja ystäviään luopumaan itsenäisyydestään ja kannattamaan kaikkia hallituksen jäseniä ja sen toimenpiteitä."
"Jos työarmeijan jäsenet voisivat valita upseerinsa eli päällysmiehensä", jatkoi herra Forest selitystään, "ei arvatenkaan kuri "teollisuusarmeijassa" olisi niin kireä; mutta vaikkapa työntekijät joskus silloin nousisivatkin virkamiehiä vastaan, olisi sekin parempi kuin nykyinen asiain tila, jonka kuluessa kaikilla, jotka ovat joutuneet esimiestensä vihoihin, on kauheat päivät. Itsemurhat tulevatkin sentähden vuosi vuodelta yleisemmiksi ja niiden luku, jotka itse päättävät päivänsä, on nyt neljä kertaa niin suuri kuin teidän aikananne."
"113 vuotta sitte kiinnitettiin huomiota itsemurhaajain suureen lukuun Europan sotajoukoissa", huomautin minä miettiväisenä. "Nämä miehet surmasivat itsensä, vaikka heiltä ei puuttunut vaatteita, ruokaa ja asuntoa."
"Aivan niin", vahvisti Forest. "Välttämättömillä elintarpeilla ei ilman vapautta ole suurtakaan arvoa. Monet sotilaat lopettivat teidän aikananne päivänsä, koska eivät voineet elää ilman vapautta. He luopuivat elämästään, vaikka heidän palvelusaikansa kesti vain kaksi, kolme tai viisi vuotta ja heillä rauhanaikana oli verrattain helppo palvelus. Meidän työarmeijassamme kestää palvelus 24 vuotta parasta ikäämme. Miehet ja naiset ovat koko tämän pitkän ajan esimiestensä mielivallan alaisia ja saavat, kuten jo mainitsin, yhden valtion virkamiehen puolelta kärsimästään vuosia kestäneestä huonosta kohtelusta valittaa vain jollekin toiselle valtion virkamiehelle. Ja nämä n. k. "tuomarit" ratkaisevat tuollaiset tapaukset lopullisesti useimmiten niin, että kehottavat kantajia palaamaan työhönsä ja esimiestensä tyytyväisyyden avulla hankkimaan itselleen kohoamisen toiveita."
"Te puhuitte politikoitsijoista, herra Forest", kysyin minä. "Ottavatko monetkin miehet toiminnassa osaa valtiolliseen elämään?"
"Senpä luulen", huudahti Forest; "vaikkakin tosin omalla tavallaan. Monet miehet ja naiset, jotka ovat täyttäneet 45 vuotta, eivät tee muuta kuin puuhaavat politiikan kimpussa. Luottokortillaan voivat he elää, missä tahtovat, ja useimmat katsovat edullisimmaksi elellä Washingtonissa jossa he innokkaasti ja toimeliaasti jahtaavat suosionosotuksia ystävilleen ja suosikeilleen sekä semmoisille ihmisille, jotka tavalla tai toisella ovat ostaneet näiden politikoitsijoiden palvelukset. "Lobby",[1] joka teidän aikananne piti peliänsä kongressin käytävissä, kuvataan joukkioksi saaliinhimoisia, tunnottomia seikkailijoita, jotka hyvää maksua vastaan ottivat taivuttaakseen kongressin jäseniä säätämään lakeja yksityisten henkilöiden tai yhtiöiden hyväksi. Mutta jos tuota verrattain pienilukuista ja ulkonaisessa esiintymisessään sentään jotenkin siivoa joukkiota tahtoisi verrata nykyisen Washingtonin valtiollisiin keinottelijoihin, niin olisi se melkein samaa, kuin jos verrattaisiin pyhäkoulua pahantapaisten kasvatuslaitokseen, jollaisissa teidän aikananne kasvatettiin nuoria tyhjäntoimittajia. Miljoonat ihmiset, jotka toivovat parempaa työtä tai ylennystä ja joiden vaikutus ei ulotu kotipaikkansa rajoja ulommas, kääntyvät Washingtonissa olevien politikoitsijoiden puoleen ja ostavat näiden palvelukset."
[1] oik. "eteinen". Suom. muist.
"Mutta mitä voi se, joka hakee suosituksia, tarjota niille, jotka oleskelevat Washingtonissa, saadakseen heidät käyttämään hyväkseen vaikutusvaltaansa", kysyin minä; "eihän nykyään enää kukaan aarteita kokoa."
"Sitä kylläkään ei kukaan nykyään tee", vastasi Forest hymyillen. "Mutta monet ihmiset tahtovat aika ajoin hankkia itselleen "hauskoja päiviä" ja tätä tarkoitusta varten he tarvitsevat ehkä vuosittain 5- tai 10-kertaisen oman luottokorttinsa määrän. Monet meidän poliitisista tähdistämme elävät isoisesti. Heidän luonaan käy paljon vieraita, joita he kestitsevät hienoilla ruoilla ja hyvillä viineillä, ja monet etevimmistä "lobby'n" jäsenistä tekevät samoin. Joka haluaa itselleen jotain suosionosotusta, hänen täytyy antaa pois melkoinen osa luottokortistaan, ja hän puolestaan, jos hän tulee ylennetyksi, ottakoon runsaan korvauksen tulevilta alaisiltaan."
"Mutta minkätähden ihmiset eivät ole tyytyväiset laillisiin tuloihinsa?" kysyin minä, tuskallisesti hämmästyneenä siitä, että virkakeinottelu ja turmelus näkyivät rehottavan vielä upeammin kuin 113 vuotta sitte. "Eivätkö ne tulot, jotka luottokortti antaa, riitä elämän ylläpitoon?"
"Ihmisiä ei voi koskaan tyydyttää", sanoi Forest. "Nykyään kansan kunnollista ja ahkeraa osaa riistetään laiskojen ja tyhmien hyväksi. Suosiossa olevatkin saavat alistua hävyttömän kohtelun, kiristyksen ja nöyryytyksen alaisiksi esimiestensä puolelta."
"Eivätkä edes kaikkein kykenemättömimmätkään miehet ja naiset, joilla työn tulosten tasanjaosta on suurin etu, ole kaikki tyytyväisiä. Monet heistä vaativat poistettavaksi kaiken henkilökohtaisen omaisuuden ja yksityisen taloudenpidon. Itse asiassa on ainoastaan pieni osa kansastamme todella tyytyväinen. — Hienojen ruokien, kallisten ateriain, hyvien viinien ja havannasikarien hankkimiseen luottokortit eivät riitä, ja ihmisten, jotka tahtovat sellaisia nauttia, täytyy etsiä henkilöitä, jotka jollain ehdoilla ovat valmiit ne kustantamaan. — Mutta Washingtonissa ei asusta ainoastaan n. s. hyvinelelijöitä, vaan myös paljon tyttöjä ja nuoria naisia, jotka, halveksien säännöllistä työtä työarmeijassa ja taloushuolia, solmeilevat rakkausliittoja, syövät hienosti, käyttävät kalliita pukuja ja jalokiviä ja elävät hurjan, irstaan elämän alituisessa pyörteessä".
"Prostitutsioni kukoistaa siis Washingtonissa entiseen tapaansa?" kysyin kummastuneena.
"Valitettavasti on niin asian laita", vastasi Forest. "Tietysti noilla tytöillä on kirjurin tai kirjanpitäjän toimi jossain hallituksen osastossa; mutta nuo paikat ovat vaan laiskanvirkoja. Ystävieni, jotka itse ovat tutustuneet näihin Washingtonin elämän salaisuuksiin (ja tuskinpa voidaan salaisuudeksi sanoa sitä, mikä on yleisesti tunnettua), olen kuullut lausuvan mielipiteenään, että monet korkeammat virkamiehet kuluttavat luottolippujensa 50-kertaisen määrän kevytmielisten naisten seurassa. Tämän summan he saavat kokoon osittain niin, että he ottavat henkilöiltä, jotka haluavat heidän suositustaan, osan näiden luottolipusta. Toinen osa tuhlattua omaisuutta saadaan hallituksen varastohuoneista, joissa korkeampien virkamiesten kortteihin merkitään otetuksi paljoa pienempi määrä, kuin mitä he todella ovat ottaneet. Sillä varastoissa palvelevat tietävät, että heidät hyvin pian erotettaisiin paikoistaan ja siirrettäisiin jonkun ammattialan kolmannen luokan toiseen asteeseen, jos he uskaltaisivat kohdella hallituksen suurmiehiä tavallisina ihmisinä. Tämä ylellinen elämä vaikuttaa houkuttelevasti moniin miehiin ja naisiin, ja niinpä on, kuten jo ennen olen maininnut, Washingtonin väkiluku tavattomasti lisääntynyt, joten se nyt on maan väkirikkain kaupunki."
"En voi käsittää, kuinka kansa voi kärsiä niin turmeltunutta ja mielivaltaista hallitusta kuin teidän kuvaamanne on", sanoin minä; "ja olenpa vakuutettu, että teidän synkkänäköisyyteen taipuvainen elämänkäsityksenne on vaikuttanut arvosteluunne."
"Riippuu kokonaan teistä, tahdotteko jäädä epäilevälle kannalle tietojeni todenperäisyyteen nähden, vai eikö", vastasi Forest.
"Jos pyydätte vapautta, voidaksenne hallitsijoillemme Washingtonissa pitää yhden intoa uhkuvista puheistanne nykyisen yhteiskuntajärjestyksen eduista, niin teille täällä mielihyvällä annetaan lupa heittää luentonne joksikin aikaa, ja Washingtonissa teidät otetaan loistavasti vastaan. Sillä innostus, jolla te ylistätte meidän olojamme 19:nnen vuosisadan oloihin verraten, valaa vaan vettä hallituksen myllyyn. Te tulette silloin huomaamaan, että asiain tila on juuri sellainen, jollaiseksi olen sen kuvannut, ja jos puhelette työarmeijan jäsenten ja heidän ystäviensä kanssa, jotka kannattavat hallitusta, saatte nähdä, että tämä tapahtuu ainoastaan siksi, että he epäilevät parannuksen mahdollisuutta nykyisen järjestelmän vallitessa ja pelkäävät vaan olojen huonontumista, jos radikaalit pääsevät ohjaksiin."
"Kuinka voivat yleiset asiat enää joutua huonommalle kannalle, kuin ne teidän kuvauksenne mukaan ovat?" huudahdin minä.
"Monet pelkäävät, että radikaalit poistavat avioliiton ja panevat pakolla voimaan "vapaan rakkauden" kaikkine seurauksineen", selitti Forest. "Radikaaliset lehdet — ainoat, jotka käyttävät häikäilemätöntä kieltä hallitusta vastaan ja kiivaasti sitä ahdistavat — vaativatkin tosiaan, että uskonnolliset menot kiellettäisiin, että avioliitto lakkautettaisiin, että poistettaisiin perhe, yksityinen talous ja sekin vähäinen yksityisomaisuus, jonka omistaminen vielä on sallittu."
"Mutta miten sopivat nämä radikaalisten lehtien lausunnot ja vaatimukset siihen, mitä te olette puhuneet hallituksen vastustajien kohtelusta?" kysyin minä. "Jos on tavallista, että hallituksen vastustajat suljetaan houruinhuoneisiin, niin en käsitä, kuinka radikaalisten lehtien voidaan sallia saarnaavan niin inhottavia periaatteita."
Forest nauroi, vastatessaan: "Radikaalisia toimittajia suositaan, ja he ovat erikoisasemassa; sillä he tekevät hallitukselle arvokkaita palveluksia, pelottamalla kansan suurta joukkoa hallitusta kannattamaan. Joka kerta, kun ammattialojen kenraalien vaali lähestyy, saavat radikaalisten lehtien toimittajat tyhjentää koko varastonsa haukkumasanoja ja mielettömiä vaatimuksia. Muutamia päiviä ennen vaalia painavat hallituksen lehdet otteita noista likaisista hyökkäyksistä uskontoa, avioliittoa ja perhe-elämää vastaan ja esittävät kansalle kysymyksen, toivooko se tuollaisia muutoksia. Sitte vaaditaan kansaa kannattamaan hallitusta, joka tosin ei voi tyydyttää kaikkia ihmisiä, mutta joka kuitenkin on paras, mitä maailmassa on koskaan ollut — ja niin edespäin lempeästi loppumattomiin."
"Radikaalisia toimittajia siedetään siis vaan pöpöinä, joiden tulee pelotella kansaa, jotavastoin maltillisten kirjailijoiden ei ole sallittu lausua mitään moitetta nykyistä yhteiskuntajärjestystä tai hallitusta vastaan?"
"Niin on", vakuutti Forest. Mutta pelkäänpä, että hallitus pelaa sangen uhkarohkeata peliä. Radikaalit voittavat epäilemättä alaa ja heidän joukossaan on paljon epätoivonvimmaisia veikkoja, jotka milloin tahansa ovat valmiit nostamaan hävityksen mustan lipun. Jos kansa olisi vapaa ja riippumaton, ei vaara olisi niin suuri. Silloin kaikki vapaat miehet yhtyisivät puolustamaan valtiollisia oloja, joita he pitävät arvossa. Mutta asiain tällä kannalla ollessa ovat joukot tottuneet taipumaan vähemmistön herruuden alle. Sentähden kaikkeen valmistauneiden miesten toimeenpanema kapina tapaisi vain vähän vastarintaa kansalaisten puolelta, jotka olisivat valmiit taistelemaan nykyisen asiain tilan puolesta. Ja turmion päivä on ihmiskunnalle se päivä, jona radikaalit pääsevät valtaan."
"Ettekö te minulle sanoneet, että kaksitoista vuotta sitte silloinen hallitus joutui tappiolle vaaleissa ja senkautta kukistui?" huomautin minä. "Ja eikö se todista, että selleisellakin vallalla varustettu hallitus, kuin teidän, voidaan kuitenkin lopuksi kukistaa? Ja ettekö vielä sanoneet, että nykyiset ylimmät virkamiehet ovat kunnollisempia ja parempia miehiä kuin ne, jotka muodostivat edellisen hallituksen?"
"Ei voi kieltää, että on tapahtunut parannus yleisten asioiden johdossa; mutta tämä parannus ei ole juuri oleellista laatua. Todellisuudessa on tapahtunut virkamiesten, vaan ei järjestelmän vaihdos. Suosikkijärjestelmä, lahjojen otto ja tapainturmelus ovat hiukan vähentyneet; mutta niitä ei ole juurineen hävitetty. Päinvastoin ne vieläkin rehottavat liiankin rehevästi. — Juuri ne henkilöt, jotka kaksitoista vuotta sitte erityisesti kunnostautuivat taistelussa, jotka innostuksella ajoivat nykyisten puoluejohtajain valitsemista, koska he näiltä odottivat julkisen elämämme puhdistusta ja kaikkien varjopuolien poistamista — juuri nämä henkilöt ovat nyt heittäneet kaiken toivon siitä, että kommunismin vallitessa voisi yleensä olla olemassakaan oikeudentuntoista ja rehellistä hallitusta. Tuo vaalivoitto on siis, juuri siksi että se supistui vaan henkilöiden vaihdokseen, hävittänyt kansan luottamuksen olojen parantumiseen nykyisen järjestelmän aikana. Niinmuodoin on voitto enemmän vahingoittanut kuin hyödyttänyt. Talonpoikamme olisivat vahvin ja luotettavin osa väestöämme taistelussa järkevien hallitusperiaatteiden puolesta; mutta huolimatta suuresta luvustaan he muodostavat ainoastaan yhden ammattikunnan. Heillä on ainoastaan yksi kenraali ja yksi osastonpäällikkö aina vähemmistössä. Ja koska he ovat nykyisen hallituksen vastustajia, ei heitä kohdella niin hyvin kuin muiden ammattikuntien jäseniä."
"Eivätkö talonpojat saa yhtäläisiä luottokortteja kuin muutkin kansalaiset?"
"Saavat tietenkin; mutta he valittavat, että he saavat huonoimmat tavarat eikä täyttä osuutta julkisiin laitoksiin tai parannuksiin. He väittävät, että heidät aina syrjäytetään. — Talonpojat olisivat luotettavimmat radikaalien vastustajat; mutta kohtelu, joka heidän osakseen tulee hallituksen puolelta, on tehnyt heidät niin tyytymättömiksi, että taistelussa nykyisen hallituksen tai edes vaan nykyisen järjestelmän pystyssä pitämiseksi heihin ei voida luottaa. Erikoisesti valittavat talonpojat sitä, että kaupunkilaiset teattereihin, konserttisaleihin ja muihin huvittelu- ja virkistyspaikkoihin nähden ovat ehdottomasti etuoikeutetussa asemassa. On tietysti mahdotonta rakentaa teatteria tai konserttihuonetta okaiseen tienristeykseen; mutta jos otetaan huomioon asukasluku kaupungeissa ja maaseudulla, niin on myönnettävä, että talonpojista, heidän lukuunsa katsoen, pidetään sangen viheliäisesti huolta. Hallitus nojaa kaupunkilaisten ja pääasiallisesti kaupunkilaisista muodostettujen ammattikuntien kannatukseen; senvuoksi kaupunkilaisia suositaan maalaisten kustannuksella. Toiseksi talonpojat valittavat, että heille tehdään vääryyttä tavaroiden jaossa. Muodin vaihtelun, ilman muutosten tai muiden syiden tähden jää varastoihin usein joukko jäännöksiä, jotka täytyy myydä alle valmistuskustannustenkin.[1] Nämä tavarat hallitus voi myydä, milloin se tahtoo, s. o. kun se arvelee saavansa niistä paraan hinnan. Mutta hallitus voi myös yksinään määrätä, mitkä tavarat on myytävä alennettuihin hintoihin. Nyt väittävät talonpojat, että maalaisille tyrkytetään vanhentunutta, muodista joutunutta ja huonoa tavaraa uutena, samalla kun suositut saavat aivan uusia ja virheettömiä tavaroita alennettuun hintaan. — Minä en suinkaan tahdo väittää, että kaikki talonpoikien valitukset olisivat perustellut. Osittain asian laita ei niin liene. Mutta valitukset itsessään todistavat tyytymättömyyttä ja ne ovat mahdollisia ainoastaan siksi, että meidän hallituksellamme on niin täydellinen valta, että moista ei ihmiskunnan historia tunne. Se on järjestelmä, joka on kaikkiin epäkohtiin syypää."
[1] S. 151.
"Onko paitsi radikaaleja ja hallituspuoluetta olemassa vielä muitakin järjestöjä, jotka pyrkivät hallitusasioiden johtoon?"
"Meillä on maltillinen puolue, joka toimii vireästi ja on hyvin järjestetty; mutta se pyrkii valtaan vaan hallituspuolueen keskuudessa ja sen kautta. Hallitus ei osota mitään vihamielisyyttä tämän ryhmän jäseniä vastaan, vaan antaa heidän olla olojaan. Tähän asti he eivät ole saavuttaneet suurtakaan menestystä."
"Minä näen hyvin, ettette anna nykyiselle yhteiskuntajärjestykselle paljoakaan tunnustusta mistään, mitä sen vallitessa on tapahtunut. Mutta ettekö usko, että köyhyyden poistaminen, kaikkien ihmisten nostaminen lähimain samalle yhdenvertaisuuden asteelle ovat suuria ja arvaamattomia voittoja ihmiskunnalle? Minä muistan liiankin hyvin, kuinka sanomattomasti köyhät minun aikanani saivat kärsiä. Minä en tunne tarpeeksi nykyistä asiain järjestystä, voidakseni hyväksyä kaikki selostuksenne ja mielipiteenne tai niitä vastustaa. Mutta minä katson köyhyyden täydellistä poistamista niin suuremmoiseksi saavutukseksi, että minä, huolimatta siitä että tuomitsette nykyisen järjestelmän, en voi luopua toivosta, että nykyisen yhteiskunnan onnistuu voittaa vaikeudet ja puutteet, joista kaikki inhimilliset yritykset ja laitokset kärsivät."
"Arvoisa herra West, olen aivan erikoisesti iloissani siitä, että te viimeisissä sanoissanne kommunismin puolustukseksi toitte esille samoja perusteita, joita teidän aikananne silloisen yhteiskuntamuodon puolustajat esittivät kommunismia vastaan. Se todistaa yksinkertaisesti kahta seikkaa: ensiksi, että Jumalan auringon alla ei ole mitään täydellistä, ja toiseksi, että myös jokaisen hallituksen täytyy se myöntää. Todellisen köyhyyden poistaminen olisi, kuten myöhemmin epäämättömästi olen todistava, käynyt päinsä kommunismiin joutumattakin. Siten olisimme välttäneet tämän kurjan yhteiskuntamuodon kamalat seuraukset. Se tosiasia, että hallitusmiehet voivat kohdella työarmeijassa olevia vihamiestensä ystäviä kuin orjia ja että sellaisetkin hallituksen vihamiesten ystävät, jotka kunnollisuutensa ja työnsä avulla ovat ylenneet, voidaan vuosittain tapahtuvassa uudessa paikkojen jaossa alentaa kolmannen luokan toiseen asteeseen, ja suosikkijärjestelmä, jonka hallitus on ottanut käytäntöön — nämä seikat ovat kukoistukseensa saattaneet ennenkuulumattoman imartelun, orjamaisuuden, panetteluhalun ja turmeluksen. Amerikalaisten historia ei tunne toista aikaa, jolloin sekä julkisessa että liike-elämässä olisi ollut nähtävänä niin vähän vapaudenrakkautta ja miehuutta. Kun 230 vuotta sitte Englanti yritti panna toimeen teetullin, silloin tarttuivat amerikalaiset aseihin, koska he eivät tahtoneet myöntää hallitukselle verotusoikeutta, niin kauan kun amerikalaisilla ei ollut parlamentissa edustajia, jotka olisivat verot myöntäneet. Nyt hallituksen käytettävissä on jokaisen miehen ja naisen 24-vuotinen työ, Amerikan kansan paraimmissa voimissa olevan osan saamatta edes tilaisuutta äänestää siitä, miten hallituksen tulisi ohjata niiden työtä, joiden kätten työstä koko kansa elää! Tämä kurja orjuus, jommoista ei koskaan ole ollut sivistyneiden kansojen keskuudessa, ei voi enää kauaa kestää. Se on häviävä verivirtoihin. Sillä todet ovat Schillerin sanat: Kahleensa katkoneen orjan edessä vapise, vaan älä vapaan miehen."[1]
[1] Vor dem Sklaven, wenn er die Ketten zerbricht; Vor dem freien Manne erzittere nicht.