ENSIMÄINEN KOHTAUS.
AMELIE, LUNDSTRÖM, PAROONITAR, KAMARINEUVOKSETAR (kaikki oikean puolisen pöydän ympärillä teetä juoden). SENAATTORI, KAMARINEUVOS ja TUKKUKAUPPIAS vasemmalla, pöydän ääressä teelasit kädessä. Peremmällä KAKSI NUOREMPAA HERRAA ja VILANDER äänettömästi keskustellen sekä ottaen teetä, jota HENTUNEN ja FIINA tarjoo ja sen tehtyä menevät perältä.
LUNDSTRÖM (jatkaa jotakin kertomusta). Niin, hyvät naiset, niin kuin jo sanoin, mies oli itse auttamassa rouvaansa karkumatkalle. Heidän oma hieno trillansa seisoi portin edessä ja kuski istui paikallaan kun mies saattoi rouvaa ajopeliin, suuteli hänen kättään ja muistutti ettei viipyisi kauvan. Mutta kun tullaan kaupungin ulkopuolelle, niin hyppää kuski rouvan viereen, suutelee häntä ei kädelle vaan keskelle suuta, hevoset panevat täyttä laukkaa — ja aviomies istuu luultavasti vielä tänäkin päivänä yhä pitenevällä nenällä odottamassa rouvaansa, jolle hän niin kohteliaasti teki tämmöisen ystävällisen palveluksen. Hahaha!
PAROONITAR (hyvin vanha, korkkiruuvikiharat ohimoilla, hieno käytös, keppi kädessä). Tres bien, tres bien! Mainiota, mainiota! Karkasi oman kuskinsa kanssa. Muistan samallaisen tapauksen nuoruuteni ajoilta, mutta silloin oli kuski valepukuinen kreivi. Tres piqvante, tres piqvante!
AMELIE (nauraen). Niin, sillä kamreerilla on aina niin hauskoja juttuja. Ja Italiaanko sitten menivät?
LUNDSTRÖM. Italiaan. Paavin siunausta pyytämään luultavasti, hehehe!
(Rouvat nauravat.)
KAMARINEUVOKSETAR. Ja mies joka ei mitään aavistanut! Hän ei sitten muuta ansainnutkaan.
VILANDER (lähenee naisten pöytää). Saako kysyä mikä naisia niin naurattaa — —?
(Keskustelu jatkuu hiljaa.)
SENAATTORI (harmaa-partanen, pitkänlainen mies, arvokas käytös). Minun käsitykseni mukaan, hyvät herrat, niin aseman parantumisesta ei ainakaan nyt tällä hetkellä ole juuri paljon mitään toivoa. Täytyy vaan kärsivällisesti ja tyynesti katsoa tulevaisuutta kohti.
KAMARINEUVOS. Niin, ne on ne kirotut puolueet, jotka pilaavat kaikki.
Meillä ei ole mitään luottamusta ulkomailla enää.
TUKKUKAUPPIAS. Krediitti supistuu supistumistaan, konkurssi konkurssin perästä!
KAMARINEUVOS. Niin, se on totta, se meidän hyvä ystävämme Kalle Petter on myöskin jättänyt sisään paperinsa. Sanotaan että hän tulisi istumaan.
KAUPPIAS. Kyllä kai siinä perää onkin.
SENAATTORI (intresseerattu). Kalle Petter Johanssonko? Niin, kyllä minä tiedän, hän joka ylläpiti sitä miss Kikkerikiitä Grand hotellin varieteessä, eikö niin?
KAMARINEUVOS. Aivan oikein, herra senaattori.
SENAATTORI. Piffinen tyttö, kerrassaan piffinen tyttö!
(Keskustelua jatketaan hiljaa.)
VILANDER (yhtyy sill'aikaa tähän ryhmään).
KAMARINEUVOKSETAR. Kävimmehän me siellä viime talvena, mutta kun tulimme Napoliin, niin oli siellä niin harvinaisen kylmä, että olimme paleltua kuoliaaksi kun niillä raukoilla ei ole kunnollisia kakluunejakaan, ja mieheni sanoikin, että kyllä se vanha sananlasku nyt taitaa toteutua: nähdä Napolin ja sitten kuolla, hahaha! Mutta apropos siitä, sinnehän se meidän nuori nerommekin, herra Jung, näinä päivinä kuuluu lähtevän. Mitä paroonitar pitää hänen runoistaan?
PAROONITAR. Oh, paljon, paljon! Ranskalaisia esikuvia. Hänhän se on tuo nuori mies, joka tanssii niin ahkerasti Berthan kanssa? Hänellä on makua. Mutta Bertha onkin oikein viehättävä tänä iltana, oikein viehättävä.
AMELIE. Oh, kuinka täti viitsii puhua!
LUNDSTRÖM. Meidän emäntämme onkin tunnettu koko Helsingissä kauneista tyttäristään.
PAROONITAR. Niin, kohtahan jättää nuorempikin tyttäresi kotinsa, jos on totta mitä eräs pikku lintu korvaani kuiskasi. Niin, tunnusta sinä vaan.
AMELIE. En minä suinkaan siitä mitään — —
KAMARINEUVOKSETAR. Amelie aikoo meitä surprenerata.
(Jatketaan hiljaa.)
VILANDER (seisallaan senaattorin vieressä). Eikö veli senaattori ole siitä kuullut? Me nauroimme sille jutulle että olimme tukehtua. Se oli kahden aikana yöllä. Porttieeri näki ystävämme kuinka hän hiipi korridoorissa kuin mikähän valkoinen haahmu. Hahaha, hassu juttu, hahaha!
SENAATTORI (hymyillen). Kyllä minä vähän muistan kuulleeni.
VILANDER. Lundström sen tuntee paremmin. — Tuleppas tänne, Lundström.
Kerroppas veli senaattorille tuosta yöllisestä kohtauksesta Grand
Hotellissa — sinä tiedät.
LUNDSTRÖM. Jos herra senaattori suvaitsee, niin — —
(Istuutuu heidän pöytäänsä. Puhutaan hiljaa ja salaperäisesti.
Molemmat nuoret herrat ovat lähestyneet pöytää).
KAMARINEUVOKSETAR. Ja mieheni sanoo että herrassöötinki Käellä on suuri tulevaisuus. Hän on tarmokas ja kunnianhimoinen ja säntillinen.
PAROONITAR. Hahaha! Niin, säntillinen! Hän tanssiikin niin vakavasti kun hän laskisi askeleitaan ettei tulisi liian monta eikä liian vähän. (Nauraa.) Pardon Amelie, kultaseni! Mutta emmekö mene saliin, se on aina niin hauskaa nähdä nuorta iloista väkeä.
KAMARINEUVOKSETAR (nousee). Niin, menemme.
AMELIE (samoin). Saanko tarjota käsivarteni tädille.
PAROONITAR. Kiitos, kultaseni! Niin, vanhaksihan tässä tulee, vanhaksihan tässä tulee. Kuka luulisi että minäkin — —
HENTUNEN (joka on tullut ottamaan pois tyhjät teekupit, tyrkkää vahingossa tarjottimellaan kamarineuvoksetarta). Ah, pyydän anteeksi, pyydän nöyrimmästi anteeksi!
AMELIE (ankarasti). Kuinka vahtimestari nyt sillä tavalla — —!
(Paroonittarelle.) Ukko on tullut vähän kömpelöksi, mutta vanhan tavan
mukaan me häntä vielä käytämme passaamassa. (Kamarineuvoksettarelle.)
Loukkasitko itseäsi, ystäväni?
KAMARINEUVOKSETAR. Ei mitään. (Miehelleen mennessään.) Tuletko tanssia katsomaan, Reinhold?
KAMARINEUVOS (kärsimättömästi). Jälestäpäin, jälestäpäin — —
PAROONITAR (Amelielle). Niin, minä muistan sen vielä kuin se olisi tapahtunut eilen. Se oli anno — annappas kun ajattelen — anno 1860 se oli — enoni kreivi Pommerfeltin maatilalla — un toujours garçon, se vanha kreivi — uuden vuoden aikana — —
(Naiset katoavat).