KOLMAS NÄYTÖS.
Sama huone. Oviverhot lasketut alas. Näyttämö on tyhjä. Aika edellä puolen päivää. Toisen ja kolmannen näytöksen välillä on kaksi päivää kulunut.
ENSIMÄINEN KOHTAUS. VILANDER, AMELIE, FIINA sitten BERTHA.
AMELIEN ÄÄNI (oikealta). Fiina Fiina, missä sinä viivyt ihminen — —!
VILANDERIN ÄÄNI (vasemmalta). Fiina! Eikös Fiina ole siellä? Fiina!
FIINA (kädessä tarjotin, jolla on rohtopulloja ja vesikannu). Taivaan herra, enhän minä voi jakaa itseäni kahtiakaan!
(Oikealle.)
AMELIEN ÄÄNI. Fiina! Valeriaanani — Valeriaanani —!
VILANDERIN ÄÄNI. Fiina, Fiina! Se kylmä vesi — Fiina!
FIINA (tulee takaisin). No, tämäpä vasta meteliä! Hulluksihan tästä tulee!
(Vasemmalle.)
BERTHA (vasemmalta, kävelypuvussa pieni laukku kädessä). Ei ketään täällä. Hyvä, niin pääsen heitä tapaamasta. Kun nyt vaan näkisin tuon Fiinan, että voisin hänelle tämän kirjeen —
(Ottaa taskustaan pienen kirjeen).
FIINA (tulee).
BERTHA. Ah, tuossa hän onkin! Kuule Fiina, minulla olisi sinulle pieni asia. Tahtoisitko toimittaa sen minulle?
FIINA. Kyllä. Mutta koko talo on nyt aivan ylös alasin. »Pääkaupungin lehdessä» on ollut pilakirjoitus, joka kuuluu koskevan meidän herrasväkeä, vaikka nimiä ei ole mainittu. Puhutaan eräistä komeista kihlajaiskemuista pari päivää sitten hienommassa perheessä, jossa elettiin yli varojen ja jossa samassa tilaisuudessa tuli ilmi että kaikki huonekalut olivat pantatut ja lisäksi kahdelle yhtaikaa eikä edes maksettukaan vielä. Onko rouva sitä lukenut?
BERTHA. Kyllähän minä sen luin. Mitä siitä mitä sanomalehdissä seisoo.
Ja kuka sanoo että se on heistä?
FIINA. Kuuluupa vaan niin olevan. Assessorska on huutanut ja rähissyt koko aamupäivän ja assessori on aivan suunniltaan. Hän valelee päätään kylmällä vedellä ja on niin höperön näköinen että saa nähdä kuinka hänen käy! Miili neiti itkee ja kulkee molempien välillä sovittaakseen heitä, mutta assessorska on sulkeutunut huoneeseensa, ottaa rohtoja ja on kieltäytynyt assessoria näyttämästä itseään hänelle. Eikös rouva mene heitä katsomaan?
BERTHA. En nyt tällä kertaa — ehkä myöhemmin. Kuulehan Fiina, tämän kirjeen tässä sen sinä annat assessorskalle. Mutta ei vielä — vasta 15 tai 20 minuutin perästä. Ja muista ettet näytä sitä kenelle muulle. Ymmärrätkö?
FIINA (ottaa kirjeen). Mikä kirje tämä sitten — —?
BERTHA. Ei mitään — se on minulta — se on vaan mamman ja minun kesken. — Ah, joku tulee! Piiloita, piiloita se, ettei kukaan näe ja muista vasta 15 minuutin perästä. Hyvästi!