KUUDES KOHTAUS.
EDELLISET (paitsi Jung).
HAMARI. Onkos appivaari kotona?
AMELIE. Ei ole.
HAMARI. Vai niin. No, kai hän kohta tulee.
AMELIE. Niin, jos ei seuramme ole sinulle hyvin vastenmielinen, niin voithan sinä jäädä tänne häntä odottamaan. Mutta elä suinkaan tee sitä kohteliaisuudesta meitä vastaan.
HAMARI. Jään tänne koska minulla on toinenkin asia. — Minä tahtoisin myöskin puhutella Berthaa.
(Lyhyt äänettömyys.)
AMELIE. Omista asioistanne voitte puhua kotonanne, eikä tulla tänne niistä riitelemään ja meidän kotirauhaamme häiritsemään.
HAMARI. Mutta hyvä anoppini, kun en Berthaa enää tapaa kotona, missä minä sitten voisin häntä — — Sitä paitsi, en minä ole tullut tänne riitelemään. En karta mitään niinkuin joutavata kinaa.
BERTHA (nousee). Vaaditko että heti tulen, niin kyllä minä olen valmis.
HAMARI. Vaadin! Herra Jumala, enhän minä mitään vaadi. Ajattelin vain että jos sinulle sopisi että me kerran puhuisimme suumme puhtaaksi.
KÄKI. Tämä on vastenmielistä. Jos meidän läsnäolomme teitä vaivaa, niin kyllä me Miilin kanssa — —
AMELIE. Täällä ei saa minkäänlaisia draamallisia kohtauksia esitellä, sen sanon. Meillä on todellakin paljon tärkeämpiä asioita ajateltavina huomispäivän suurten kihlajaisten johdosta, ja se on hyvin rumasti tehty vävyltäni valita tämmöinen hetki purkaakseen meille huonon humöörinsä. Semmoista ei olisi odottanut sivistyneeltä mieheltä.
HAMARI. Huonolla tuulella en milloinkaan ole. Maailma on niin hassu ja naurettava ettei sitä järkevä mies voi ottaakaan muuten kuin koomilliselta kannalta. Minä jään siis kiltisti odottamaan siksi kuin sopii Berthalle ja täytyyhän minun sitä paitsi appivaariakin — —
MIILI (nousee). Mutta kuulkaa, ettekö tarjoo kahvia Niilolle. — Ethän sinä vain minullekin ole äkäinen, Niilo?
HAMARI. Vieläkö sinullekin! Me kuin aina olemme olleet niin hyvät ystävät, pikku Miili.
MIILI. Niin niin, eikö se ole totta. Ja minäkin olen aina pitänyt sinusta niin äärettömästi, niin äärettömästi että oikein — —
KÄKI (rykii ja tekee kärsimättömän liikkeen).
AMELIE. Niin, pitääkö olla kahvia, niin ole hyvä.
HAMARI. Kiitos, en välitä. Katson tässä sill'aikaa vähän sanomalehtejä.
(Menee hyllyn luo.)
AMELIE. Entäs te muut? — Vai ei. No, tuo sitten nuo paketit tuosta, Bertha, niin avataan ne ja katsotaan. (Puoliääneen.) Kuule, sinun täytyy käyttäytyä varovaisemmin tuota herra Jungia kohtaan, jonka kauheita runoja ei kukaan nainen kehtaa lukea. Käytöksesi herättää huomiota.
BERTHA. Herättäköön. Minä olen jo siksi vanha että itse vastaan itsestäni.
MIILI (on taas istunut Käen luo). Mutta onhan hän minun oma lankoni, mitä pahaa siinä on —?