TOINEN KOHTAUS.
MIILI. VILANDER.
VILANDER (paljon vanhentunut). Hyvää iltaa, rakas lapseni! Yhä sinä vaan niitä vihkojasi korjailet.
MIILI. Se onkin heti tehty. Ja kohtahan niistä tykkänään pääsenkin kun lukukausi kahden päivän perästä loppuu. Istu nyt pappa, niin tulen heti kaatamaan sinulle teetä.
VILANDER (istuutuu). Ihana ilta tänään, kesä tekee tuloaan ja vanhakin siitä iloitsee. On niin hauskaa asua täällä laitakaupungilla, täällä on melkein kuin maalla eikä sitä täällä tarvitse pelätä tapaavansa vanhoja tuttaviakaan. Kävin myös siellä puutarhurin luona ja hän lupasi pitää huolta mamman haudasta niinkuin edellisinäkin kesinä. Niin niin, milloinkahan tässä minunkin kurja elämäni saa loppunsa, milloinkahan minut viedään sinne mamman viereen? Hohoo!
MIILI. Kas niin, elä nyt taas niitä synkkiä ajattele, pappa.
VILANDER. Niin, mutta kun minä kuolen, niin sinä jäät yksin, yksin maailmaan. Kuuleppas Miili, kyllä sinun nyt täytyy vakavasti ajatella tuota asiata, josta niin usein olen sinulle puhunut. Ja mitä sinulla oikeastaan on tuota Viikunata vastaan, sitä en ymmärrä. Nuori, hyvännäköinen, rehellinen ja toimelias mies, vähän kömpelö ja ujo tosin, mutta sehän on sivuasia. Minä säälin miestä, sillä minä näen että hän rakastaa sinua ja joka kerta kun olen siellä hänen laskujaan kirjoittamassa, niin hän kysyy sinua, mutta hän ei uskalla tuoda esille tarjoomustansa kun hän ei ole varma jos sinä — —
MIILI. Kas niin, nyt se on valmis. No, nyt juodaan teetä, pappa.
VILANDER. Jaa jaa, aina sinä pujahdat pois tuosta pääasiasta. Mutta enhän minä muuta tarkoita kuin parastasi ja — —
MIILI. Kyllähän minä sen ymmärrän, pappa kulta, mutta kun on nuori ja terve ja työkykyinen, niin aina sitä tässä elämässä toimeen tulee. Otappas näitä pikkuleipiä, pappa.
VILANDER (teetä juoden). Niin, se on totta, minnekkä minä olisin joutunut ilman sinua — Kun ajattelen näitä viimeisiä vuosia! Täydellinen häviö — yleinen halveksiminen — ero virasta — vankila — ei näet kelvannut asianajajani puolustus tuon hermokohtaukseni johdosta etten silloin olisi ollut täydessä järjessä — sitten mamman kuolema. Niin, eihän minulla silloin ollut ketään maailmassa paitsi sinua, Miili. Mutta juuri sen vuoksi — —
MIILI. No, elä nyt noin puhu. Emme me nyt sentään ole aivan ystäviä vailla, pappa.
VILANDER. Keitäs ne sitten olisivat, sanoppas se?
MIILI. No, esimerkiksi — esimerkiksi Niilo.
VILANDER. Niin, Hamari siellä Bakussa. Niin niin, se on totta, hän on rehti mies. Ja aina hyvällä tuulella. Lähettää joka jouluksi meille sata markkaa että saisimme ostaa oikein lihavan kinkun, niinkuin hän kirjoittaa. Mutta nyt hän ei ole antanut kuulla itsestään moneen aikaan.
MIILI. Ei — eihän tuo ole.
VILANDER. Vai onko tullut häneltä kirjettä? Sinähän sen parhaiten tiedät. Ennen hän aina kirjoitti minulle, mutta nyt kirjeet ovat sinulle osoitetut ties mistä syystä.
MIILI. Mutta sehän on yhdentekevä kun ne kuuluvat meille yhteisesti, pappa.
VILANDER. Mutta minä pelkään ettet sinä lue kaikkea mitä niissä seisoo. Se viimeinenkin kirje näytti niin pitkältä, mutta yks kaks sinä sen vaan minulle luit. Onko teillä joku salaisuus keskenänne, jota ukko höperö ei saa kuulla. Se ei ole kauniisti tehty teiltä, sen sanon.
MIILI. No, onhan meillä tavallaan.
VILANDER. Niin, enkös arvannut oikein!
MIILI. No, tiedä se siis — hän tulee takaisin kotimaahan.
VILANDER. Mitä? Mistä syystä?
MIILI. Hän saa paikan täällä Suomessa. Mutta sen hän itse voi kertoa sinulle kun hän saapuu.
VILANDER. No, milloinka hän saapuu sitten?
MIILI. Aivan kohta.
VILANDER. Tänäänkö?
MIILI. Niin, tänään. Kyllä hänen tuossa paikassa pitäisi olla täällä.
(Katsoo kelloaan ja menee ikkunan luo.)
VILANDER. No, sepä vasta oikea salaisuus, sen sanon! (Erikseen.) Hyvä, oikein hyvä että tulee, niin hän saa puhua Miilille tästä minun tuumastani. Miili panee paljon arvoa hänen sanalleen. Oivallinen ajatus!
MIILI. Nyt hän tulee!
(Kiirehtii oikealle.)
VILANDER. No, minnekkä sinä nyt juokset —?
MIILI. Menen — menen vaan hakemaan teetä lisää — —
(Katoo).