VIIDES KOHTAUS.
EDELLISET. VILANDER.
VILANDER. Saakelin tyhmä juttu, saakelin tyhmä juttu! Kuule Hamari, et suinkaan vielä ole puhunut tuosta asiasta, josta oli kysymys.
HAMARI. En — en ole vielä ehtinyt.
VILANDER. Elä sitten puhukaan mitään; se on nyt tarpeetonta.
MIILI. No, mitä nyt on tapahtunut kun pappa on noin huonolla tuulella?
VILANDER. Mitäkö on tapahtunut? Ikävyyksiä. Se on sinun syysi, Miili.
En viitsi siitä puhuakaan.
MIILI. Minun syyni?
VILANDER. No, voinhan sen kertoa niin pääsen sitä sitten ajattelemasta. Menin tuonne Viikunan puotiin ostamaan vähän portviiniä tulijaisiksi — perhana senkin unhotin sinne harmissani. Viikuna ei ollut itse kotona ja puhelin vähän puotimiehen kanssa päivän tapauksista, kun ulko-ovi yhtäkkiä avataan ja Viikuna astuu sisään talonomistajan, tuon vanhan lesken, kanssa. Molemmat loistivat tyytyväisyydestä ja vilkkuivat toisilleen omituisella tavalla. Näin heti että heillä oli joku salaisuus keskenään. Ja niin se olikin, sillä kun Viikuna näki minut, niin tarttui hän eukon käteen, hymyili hölmömäisesti ja sanoi: saanko esitellä morsiameni. Kuulitko sinä? Morsiameni! Ymmärrätkö? Hän oli kihloissa tuon vanhan ihratynnyrin kanssa. Ymmärrätkö?
MIILI (hymyillen). Kyllä kyllä, mutta mitä siihen voi.
VILANDER. Niin, kyllä se on totta, mitä siihen nyt enää voi kun olet tehnyt itsellesi tuommoisen vahingon. Ja ajatteleppas minun noloa naamaani kun kaikki olin niin hyvin edeltäpäin valmistanut. Tämä nyt on semmoinen häpeä että — että — —
MIILI (hyväilee häntä). Pappa kulta, oletko sinä kovasti suuttunut minuun?
VILANDER. No, enhän minä ole suuttunut, mutta — —
MIILI. Tulisitko tyytyväiseksi jos tietäisit minun joutuvan naimisiin?
VILANDER. Turha kysymys! Sitähän minä juuri — —!
MIILI. No, ehkä löytyy vielä joku, joka minusta huolii.
VILANDER. Kuka? — Mitä?
MIILI. Niin, minä sanon vaan että ehkä minä vielä voin tehdä sinulle mieliksi.
VILANDER. Mitä tämä merkitsee? Kuinka minä tätä ymmärrän? Oletteko te — —?
MIILI. Onko sinulla mitään — Niiloa vastaan, pappa?
VILANDER. Lapset, te olette pitäneet minua narrina. Tätäkö ne sitten oikeastaan merkitsivätkin ne pitkät kirjeet, joita en saanut lukea? Te olette siis — —
HAMARI. Minä olen tänään pyytänyt Miilin vaimokseni, mutta — —
MIILI. Luuletko, pappa, että tulisimme onnellisiksi, Niilo ja minä?
VILANDER. Sepä kysymys! Te molemmat hyvät ihmiset! Mutta en ole ennen tullut tuota ajatelleeksi. Ja kun vielä pyysin sinua puhemieheksi, Hamari, hahaha! Ukko on vanha, ukko on vanha.
MIILI. Mutta me tulemme sinua hoitamaan, sinä tulet asumaan luonamme ja me kolme emme koskaan jätä toisiamme.
VILANDER. Minä olen aivan ymmällä.
HAMARI. Miili, sinä siis tahdot — —?
MIILI. Papan, sinun ja meidän kaikkien tähden.
(Ottaa häntä kaulasta.)
HAMARI. Miili! Rakas Miilini!
VILANDER (halailee heitä). Lapseni, tämä on onnellisin päivä elämässäni! Kun kesä on tullut, niin vanhakin puu rupeaa uudestaan kukkimaan.
Loppu.