KAHDESTOISTA KOHTAUS
Kekkonen. Miller. Albert. Viivi. Selma. Salmela.
KEKKONEN (kumartaa kolme kertaa syvään mitään sanomatta).
MILLER. Mikä asia?
KEKKONEN. Terveisiä maalta! Pyytäisin nöyrimmästi saada puhutella herra hovineuvosta.
MILLER. Kyllä — (säikähtyneenä; erikseen) Mitä — mitä näen minä!
Onhan se tuo sama mies, joka eilen —!
KEKKONEN (myös erikseen): Se on sama herra, jota vastaan eilen töyttäsin rappusissa.
MILLER (hätäisesti): Mi — mitä te täällä —? En tunne teitä — Mitä minulla on teidän kanssanne tekemistä, herra?
KEKKONEN. Nimeni on Kekkonen ja olisin tullut vähän juttelemaan tuosta —
MILLER (erikseen): Nyt hänellä on toinen nimi. Ja minä olen kahdenkesken hänen kanssaan —!
KEKKONEN (lähestyy vähäsen): Niin, se olisi tuosta —
MILLER (vetäytyy kauemmaksi hänestä): Kyllä, kyllä — toinen kerta — (erikseen) Uskaltaisinkohan jättää hänet niin kauaksi yksinään että — (Huutaa) Abbe, Abbe, tulehan vähän tänne!
ALBERT (ovessa): Mitä? Pappako minua —?
MILLER. Niin, tule sisään!
KEKKONEN (erikseen): Kas tuossa on tuo silmälasi herra, joka eilen talutti minut ulos! Mitähän tästä nyt —?
MILLER (puhuu Albertille hiljaa pari sanaa osoittaen Kekkosta).
ALBERT (tarkastaa häntä lornetillaan): Sama mies. Mitä saakelia hän täällä taas —?
MILLER (varmempana): No, sanokaa nyt, mitä te oikeastaan tahdotte, hyvä herra.
KEKKONEN (erikseen): Miksikähän ne luulevat minua koska minua noin —? (Vähän närkästyneenä) Olenhan jo selittänyt että nimeni on Kekkonen, kanttori Alamäeltä. Hakemukseni lähetin jo viikko takaperin ja olen nyt tullut tänne suullisesti keskustelemaan —
MILLER (vilkaisee hänen pukuunsa): Mitä? Te sanotte olevanne kanttori
Kekkonen Alamäeltä, sama joka on hakenut vieraskodin hoitajaksi —?
KEKKONEN (lyhyesti): Niin olenkin.
ALBERT (puoliääneen Millerille): Samasta pitäjästä, josta Viivikin, mutta eihän Viivi häntä tuntenut.
MILLER. Ei tuntenut omaa kanttoriansa! No, kyllä tästä pian — (menee vasemmalle) Viivi, tuleppas tänne!
KEKKONEN (erikseen): No, nyt hän kutsuu Viivin sisään. No, tulkoon vaan, sillä tämä rupeaa suututtamaan.
(Aivastus).
VIIVI. Minuako setä —? (erikseen) Taivas! Hän on täällä taas —?
(Selma ja Salmela tulevat).
SELMA (puoliääneen): Mitä? Se on tuo sama hassu mies, joka eilen —!
MILLER. Sano tunnetko tämän herran, Viivi?
VIIVI (erikseen): Jumalani, mitä minun pitää sanoman! Enhän minä —
SELMA (kuin edellä kummastellen): Tunnetko hänet?
VIIVI (Selmalle): Kyllä — Ei, ei, se tahtoo sanoa että en minä — En muista —
ALBERT (erikseen, katsellen Viiviä): Mitä helkkarissa tämä oikeastaan —?
MILLER. No, sano! Tunnetko hänet?
VIIVI. En, en minä — En tunne.
MILLER. No hyvä herra, kun eivät teidän omat pitäjäläisenne teitä —
KEKKONEN (jonka sappi rupeaa kuohumaan): Neiti Viivi. (Rykii) Neiti Viivi! Minä sanon teille jotain. Minä olen leikkisä mies, mutta kun minua suututetaan, niin minä vihastun. Jaa-a, semmoinen minä olen. Minä kysyn nyt teiltä, neiti Viivi, ettekö todellakaan tunne minua? Enkö ole kanttori Kekkonen Alamäeltä? Enkö ole? Mitä?
VIIVI. En — en minä — Päätänikin särkee niin kovasti etten —
KEKKONEN (rupeaa yhä kiivastumaan): Ei, ette saa mennä! Minä kiellän sen — (Kävelee edestakaisin) No, tämä nyt on häpeä, joka ei vielä eläissäni ole minulle —! Toinen kerta jo sanotaan vasten naamaani, vasten rehellistä naamaani: En tunne teitä. (Miller sanoo jotain hiljaa Salmelalle, joka kiiruhtaa ulos) Minua Kaapro Kekkosta, minua joka 10 vuotta olen ollut kanttorina Alamäellä, joka olen hoitanut pitäjän kaikki asiat, joka olen syönyt samassa pöydässä itse piispan kanssa, minua, jolla on yleinen luottamus ja kunnioitus! Minua kohdellaan kuin olisin narri, naurettava houkkio, hampuusi, rakki! Se on kuulumatonta, se on uhkarohkeata! Ja keltä tämä kaikki! Nuorelta sivist —
ALBERT. Kuulkaapas, herra!
KEKKONEN. — nuorelta sivistyneeltä ryökkynältä, jonka kunnioitettavassa kodissa niin monasti olen — Mutta sen sanon, antakaa paikalla pois kapsäkkini, sillä täällä en hetkeäkään enää aijo viipyä enkä tänne Babeliin ikipäivänäni olisi tullutkaan, ellei mammanne minua —