YHDEKSÄSTOISTA KOHTAUS.
Reetta.
REETTA (avaa peräoven puoleksi): Koht'sillään, koht'sillään! (Kääntyy ja puhuu jollekulle, jota ei näy:) Niin, hän makaa vielä. — Kyllä — Vai niin — Hyvästi!
(Niiaa, sulkee ovea ja tulee esille).
ROUVA. Kuka se oli?
REETTA. Pormestari, joka —
ROUVA. Herra Jumala! Pormestari itse omassa persoonassaan!
REETTA. Niin, minä en tietänyt hänelle vastata muuta kuin viskaalillekaan, että herra vielä makaa; mutta sanoinhan minä, että rouvaa voi tavata, jos hän tahtoo —
ROUVA. No, mitä hän siihen sanoi?
REETTA. Hän vain väänsi suunsa ivalliseen nauruun ja sanoi että tämä asia ei ole rouvan korville.
ROUVA. Ettei tämä asia ole minun korvilleni! Se on hirmuista! Kuulitko sinä, Hilma? Ja sitten vielä nauroi! — Kuulepas, Reetta, sinun pitää paikalla mennä —
(Hillitsee itseään).
REETTA. Mihinkä sitten?
ROUVA. Niin — tuota — johtui tässä mieleeni, ettei menneen kuun maitotinki vielä ole maksettu lasaretinrouvalle, (ottaa esille kukkaronsa) ja sen vuoksi —
REETTA. Johan minä sen maksoin viime viikolla.
ROUVA. Maksoit? Ole vait! Kyllä minä sen paremmin muistan. Tuoss' on nyt rahat — siitä tulee viisi markkaa takaisin. Ja sitten sinä sivumennen voit kysyä, mitenkä se on tuon merimiehen laita, joka yöllä sinne tuotiin. Asia ei tosin meitä koske, mutta täytyyhän sitä sen verran osoittaa myötätuntoisuuttaan lähimmäistä kohtaan, että —
REETTA. Voi, voi, hän kuuluu jo olevan kuolemaisillaan!
ROUVA. Kuolemaisillaan! Mitä sinä sanot?
REETTA. Niin, minä kuulin juuri tuolla pihalla tuomarin Tildalta, jonka serkun sisarenpojan tyttö on lasaretilla pyykkiä pesemässä, että söötterska oli sanonut, että pää on puhki.
ROUVA. Että pää on puhki? Se on kauheata!
REETTA. Niin, ja kaikki siellä olivat meinanneet, että koettakoot herrat peittää asiata kuinka tahansa, niin kyllä siitä otetaan selvä, kuka se oli, joka löi. Kuuluvat sanoneen, että mukana on ollut kaupungin virkamiehiäkin.
ROUVA. Kaupungin virkamiehiä. — No sittenhän kaikki —!
REETTA. Mitä? Tietääkö rouva, kuka se —?
ROUVA. Tiedänkö? Mitä minä tietäisin? Mutta joudu nyt! ja kuule! Älä millään muotoa sano, että minä tuota käskin kysymään, tee se niinkuin itsestäsi vain, muista se! Sillä eihän tuo asia minua yhtään liikuta vaikka —
HILMA. Mutta kuulepas nyt, mamma —
ROUVA. Ole vait sinä! (Reetalle). No, ala lapata nyt, äläkä tuossa —!
REETTA. Kyllä, kyllä. (Mennessään:) Minä pelkään, että sekä herra että rouva tänään ovat tulleet hulluiksi.