NELJÄS KOHTAUS
Kalle, Tyyne.
KALLE (koputtaa kaapin ovelle): Tyyne, nyt me olemme hukassa.
TYYNE (kaapissa): Minä kuolen kauhistuksesta! Minun täytyy päästä pois millä tavalla tahansa!
KALLE. Se ei ole mahdollista.
TYYNE. Riko sinetti!
KALLE. En uskalla. Siitä on suuri edesvastaus.
TYYNE. Pitääkö minun sitten kuolla tänne nälkään?
KALLE. Onko sulla siellä hyvin paha olla?
TYYNE. Täällä on niin huono haju. Olen monta kertaa aikonut aivastaa.
KALLE. Elä Herran tähden!
TYYNE. Kas niin, päästä pois nyt minut. Lyö vaikka kaappi rikki, mutta ulos minä tahdon (Jyskyttää ovea.) Kalle!
KALLE. Rauhoitu nyt, kultaseni, rauhoitu! Täytyy keksiä joku keino.
TYYNE. No, keksi, keksi sitten pian!
KALLE. Niin, niin — esimerkiksi — esimerkiksi — —. Etkö sinä voisi minua auttaa?
TYYNE. Kuule, minä tiedän! Sinun pitää narrata setä aukaisemaan. Sano, että täällä on sinunkin omaisuuttasi, jota sinä tahdot sieltä pois. Sano niin.
KALLE. Ja niinhän siellä onkin. Mutta silloinhan hän huomaa sinutkin?
TYYNE. Se on sitten sinun asiasi. Pääasia on vaan, että sinetti tulee pois.
KALLE. Voi, Tyyne kultaseni, minnekkä me nyt olemme joutuneet!
Laulu n:o 2. Duetto.
Sävel Fredmanin epistola:
»Jo ma luulen, uskon sen sull' on vuoro, veikkonen.»
KALLE.
Oo nyt hiljaa hetkinen
Kyllä kohta aukaisen,
Hyvin menee, minuun luota,
Vuota, vuota
Hetkinen.
TYYNE.
Sydän lyö ja pamppailee!
Kuinka käydä mahtanee?
Entäs jos ma aivastankin,
Molemmankin
Kauhuun saan!
KALLE. Kyllä sinut Tyyneni pois pian lasken.
TYYNE. Laske, laske!
KALLE. Luota minuun vaan.
KALLE (laulun jälkeen): Hiljaa, hän tulee takaisin! Elä nyt vaan liikahda. Koetan parastani.