VIIDES KOHTAUS
Pummi, Kalle ja Tyyne.
PUMMI. Hm! Ei maksanut vaivaa. Eihän siellä makasiinissa ollut muuta kuin rikkinäinen polkupyörä. Kaunis pesä!
KALLE. Kuulkaapas, herra vallesmanni. Minulla olisi teidän kanssanne vähän puhumista eräästä — eräästä ikävästä asiasta.
PUMMI. No, mitä nyt?
KALLE. Kun minun saappaani jäivät tuonne kaappiin.
PUMMI. No, mitä sitten?
KALLE. Nyt nekin tulivat takavarikkoon, vaikka ne eivät kuulukaan kauppiaalle.
PUMMI. Mitä minä siihen voin?
KALLE. Minä tarkoitan, että jos herra vallesmanni ottaisi pois sinetin siksi, että minä ne sieltä saisin — minä tarvitseisin ne välttämättömästi tänään.
PUMMI. Ei niitä kruunun sinettejä niinkään poisteta. Ja mitä hyötyä siitä olisikaan? Eihän teillä ole avainta?
KALLE. On minulla — —. Niin, se tahtoo sanoa — ehkä löytäisin jostakin laatikosta semmoisen, joka sopisi — —.
PUMMI. Onko teillä sitten avain, vai eikö?
KALLE. Eihän minulla, mutta jos täältä —
(On hakevinaan.)
PUMMI (itsekseen): Tuo mies tuntuu minusta sangen epäiltävältä (Ääneen:) Kuulkaapas herra, jos teillä on jotain vehkeitä isäntänne kanssa, niin minä edeltäpäin varoitan teitä. Muistakaa, että minä en ole mikään semmoinen mies, jonka kanssa voi leikkiä. Minä olen Aleksander Napoleon Pummi, tietäkää se.
KALLE (hakien): Ei suinkaan — kuinka se tulisi kysymykseenkään — —.
Mutta täytyyhän minun pelastaa omani.
PUMMI. Niin, minä sanon vaan. Ja kuunnelkaa sitten, mikä mies minä olenkin:
Laulu n:o 3. Soolo.
Sävel: Kaunis Helena; Kuninkaitten kupletit.
PUMMI.
Täss' on se mahtava Pummi, mahtava Pummi, mahtava
Pummi, aina pelvoton,
Niin, aina pelvoton.
Kaikk' kansa minua pokkaa, niiaa ja pokkaa, pokkaa ja
niiaa, niinkuin oikein on,
Niin, niinkuin oikein on.
En vierellä kuvernöörin e'es jää varjohon.
Täss' on se mahtava Pummi, mahtava Pummi, mahtava
Pummi aina pelvoton.
Ja kaikki rosvot ja varkaat, rosvot ja varkaat, rosvot ja
varkaat yks' kaks' vangitsen,
Niin, yks' kaks' vangitsen.
Yöt, päivät heitä ma nuuskin, heitä ma nuuskin, heitä
ma nuuskin, koskaan uuvu en,
Niin, koskaan uuvu en.
Ja keittäjät viinan talteen vien kuin huviksen:
Ja kaikki rosvot jne.
Sen vuoksi pääsiäislahjaks, pääsiäislahjaks, pääsiäis-
lahjaks sain tään tähtösen.
Niin, sain tään tähtösen.
Niin, tässä on stanislafka, on stanislafka, on stanislafka,
josta ylpeilen,
Niin, josta ylpeilen.
Ei palkatta koskaan jää mies virkaintoinen.
Sen vuoks' jne.
PUMMI. No, löydättekö sieltä avainta.
KALLE. Kyllä, tässä se nyt on.
PUMMI. No, samapa se. Olkoon menneeksi sitten. Sitä parempihan se onkin, niin saadaan samassa kirjoittaa ylös, mitä siellä on sisällä. Mutta passaakohan se? (Ottaa pois sinetin.) Antakaa se tänne.
KALLE. Niin, avain — —.
PUMMI. No!
KALLE. En — en tiedä varmaan, jos se oikein sopii — —.
PUMMI. Antakaa tänne vaan, niin koetetaan.
KALLE. Kyllä minä itsekin — (Koettaa avainta.) Kovassa näkyy olevan.
Mutta ehkä vallesmanni on hyvä ja istuu sill'aikaa, kun minä — —.
PUMMI. Istua! Mitä varten?
KALLE. Se ehkä silloin onnistuu minulta paremmin — —.
PUMMI. Mitä joutavata! No, aukeaako se vai ei?
KALLE. Ei — eihän se siltä tunnu.
PUMMI. No, semmoisia tyhmyyksiä! Sitähän minä ajattelinkin! Nyt minulla taas on uusi vaiva. Missä sinetti?
KALLE (neuvotonna): Herra vallesmanni! Kuulkaa, herra vallesmanni — —
PUMMI (rupeaa asettamaan sinettiä paikoilleen): Jahah!
KALLE. Herra vallesmanni, minun täytyy päästä tuohon kaappiin.
(Katsoo häntä julmistuneen näköisenä).
PUMMI (säikähtyen): Mitä siellä sitten on kaapissa?
KALLE. Siellä on — siellä on — —. Ah, minä tulen hulluksi!
PUMMI. Mi-mikä teitä oikeastaan vaivaa!
KALLE. En tiedä itsekään — — hermoni. (Katsoo taas karsaasti Pummia.)
Kuulkaapas, herra vallesmanni!
PUMMI. No, no, minä kuulen.
KALLE. No, ei mitään erinäistä. (Kohteliaasti:) Kuulkaapas, olkaapas hyvä ja katsokaa sill'aikaa ulos tuosta ikkunasta, kun minä vielä koetan avata, silloin se varmasti onnistuu — —.
PUMMI (ärjäsee): Mitä hittoa siellä on kaapissa? Avatkaa se heti, muuten minä — —!