NELJÄS LUKU
"Hyvä toivo"
Tunnin kuluttua Dick istui taas "Vuohi ja Säkkipilli"-nimisessä olutkapakassa. Ellis Duckworth oli monenlaisissa hommissa. Hän ei nyt ollut Shorebyssa. Sanottiinpa, että hän sekaantui valtiollisiinkin riitoihin tunnetun "kuninkaantekijän" Richardin, Warwickin jaarlin asiamiehenä. Hänen poissa ollessaan oli joukkueen päällikkyys joutunut Richard Sheltonin toimeksi.
Dick istui nyt kapakassa aamiaista syömässä. Hänen totiset ja miettivät kasvonsa osoittivat, että hänellä oli tärkeitä tekeillä. Hän oli lordi Foxhamin kanssa sopinut rohkean hyökkäyksen tekemisestä sinä iltana rantataloa vastaan, vapauttaaksensa Joannan sir Danielin vallasta. Mutta hänen tiedustelijansa toivat perin masentavia tietoja.
Edellisenä yönä tapahtunut taistelu rantatalon ympärillä oli pelästyttänyt sir Danielia. Tämä oli vahvistanut talon vartioväkeä ja lisäksi asettanut miehiä pitkin taloon vieviä teitä, ja ratsujoukko oli valmiina kaupungissa rientämään avuksi heti saatuaan talosta merkin.
Ei ollut siis ajattelemistakaan valloittaa taloa äkkiyllätyksellä maan puolelta. Dick rupesi näin ollen ajattelemaan hyökkäystä mereltä päin.
"Lawless!" hän huudahti äkkiä, "voitko hankkia minulle laivan?"
"Laivanko?" Lawless vastasi hämmästyneen näköisenä. "No niin, jos te olette tukena, luulen voivani vaikka mitä. Saanhan koettaa."
Sattuma tuli Lawlessin avuksi. Toisen pöydän ääressä istui joukko miehiä juomassa. Heidän puvustaan, käytöstavastaan ja puheestaan oli helppo huomata, että he olivat merimiehiä. Näitä miehiä Lawless nyt alkoi tarkata.
Kauan hänen ei tarvinnut kuunnella heidän puheluaan, kun hänen älykkäässä päässään jo oli keino valmiina. Heidän puheestaan hän sai selville, että yksi heistä oli laivan omistaja ja samalla sen päällikkö. Muut nimittivät häntä Arblasteriksi, laiva oli nimeltään "Hyvä toivo", kotoisin Yarmouthista ja ankkuroituna sataman suuhun.
Lawlessin omatunto ei ollut kovinkaan arka. Hänen kirjavat elämänvaiheensa olivat melkoisesti hämmentäneet hänen oikeuskäsityksiään, niin että hän empimättä oli hyväksynyt ohjeeksensa lauselman: tarkoitus pyhittää keinot.
Huomattuaan että kapakan antimet olivat jo kylliksi hämmentäneet miesten arvostelukyvyn, hän ryhtyi rohkeasti asiaan.
Lähestyttyään heidän pöytäänsä hän istui pian hyvänä ystävänä heidän seurassaan vilkkaasti puhellen, kehuskellen rikkauksiaan ja auliisti tarjoillen juotavaa. Kapteeni ihastui näin iloiseen ja runsaskätiseen ystävään ja koetti hänkin kykynsä mukaan kertoilla ja kehuskella kauppojaan ja yrityksiään. Sana seurasi sanaa, ja ennen kuin Lawless nousi pöydästä, hän oli — tietysti mitään maksamatta — vuokrannut laivan. Kapteeni ja pari hänen miehistään olivat vaipuneet sikeään uneen ja muut olivat hoiperrellen poistuneet kapakasta.
Lavdess kutsui nyt avukseen muutamia tovereitaan, ja kapteeni Arblaster ja hänen kaksi seuralaistaan kannettiin pihan takana olevaan heinälatoon, jonka ovet tarkoin teljettiin.
Dick, joka uteliaana mutta äänettömänä katselijana oli koko ajan istunut toisen pöydän ääressä, lähetti nyt sanan lordi Foxhamille, että niin pian kuin ilta rupesi hämärtämään, oli aika ryhtyä toimiin, hänellä oli laiva vuokrattuna satamassa.
Sen jälkeen hän miehistään valitsi pari tottunutta miestä, joiden seurassa hän lähti satamaan, missä he pian löysivät "Hyvän toivon" laivaveneen. Oli pimeä ja tuulinen ilta, synkät pilvet ennustivat myrskyä, ja alkoi jo tuiskuta lunta. Meri aaltoili kovasti. Dick miehineen astui veneeseen. Onnellisesti he saapuivat laivan luo, vaikka pikku vene hyppeli aalloilla kuin pähkinänkuori.
"Hyvä toivo" oli ankkurissa erillään muista aluksista, ja pahan sään takia oli niin sen kuin muidenkin alusten jok'ainoa mies mennyt maihin. Ei ollut muuta elävää olentoa laivassa kuin pieni koira, joka kyllä vihaisesti ärhentäen koetti sitä puolustaa Dickin miehineen noustessa kannelle. Pian tämäkin puolustaja saatiin suljetuksi kojuun. Sen jälkeen he sytyttivät lyhdyn, joka vedettiin ylös köysistöön merkiksi maalla oleville. "Hyvä toivo" oli melkein täydessä lastissa. Muun tavaran ohessa siinä oli koko joukko viinitynnyreitä. Dick avasi yhden ja he joivat pikarin aiotun retken onneksi. Sitten Dick jätti toisen miehen laivaan vartijaksi, toisen laskeutuessa alas veneeseen soutaakseen Dickin takaisin rantaan.
"Pidä hyvin vahtia, Jack", Dick sanoi lähtiessään, "täällä sinä kyllä tulet toimeen."
"Niin", vastasi mies, "kyllä varmaan niin kauan kuin laiva on satamassa, mutta kunhan se pistää keulansa ulos —. Katsokaa kuinka se jo vapisee! Se kai kuuli sanani ja sen sydän sävähti tammisten kylkiluitten sisässä. Katsokaa, herra Dick, kuinka taivas mustenee!"
"Todellakin", myönsi Dick katsellen taivasta, "näyttää kyllä uhkaavalta. Mutta se on kai vain ohimenevä vihuri."
Dick ei kuitenkaan ollut niin levollinen kuin hänen sanoistaan saattoi luulla. Laskeutuessaan laivaveneeseen hän teki ristinmerkin ja rukoili mielessään Jumalaa ja Pyhää neitsyttä niiden puolesta, jotka hänen tähtensä aikoivat panna henkensä tämmöiselle ilmalle alttiiksi.
Palatessaan maihin hän kohtasi lordi Foxhamin miehinensä, ja vähitellen hänen omatkin miehensä saapuivat paikalle. Lordilla oli päässään musta hytyrä, joka puoleksi kätki hänen kasvonsa, ja halpa karkea sarkavaippa peitti hänen kiiltävää sotapukuaan.
"Nuori Shelton", lordi sanoi, "aiotteko lähteä meren vaaraan tällaisella säällä?"
"Aion, lordi", Shelton vastasi. "Sir Danielin ratsuväki vartioi taloa, on mahdotonta saada maan puolelta mitään aikaan. Parempi siis koettaa meren puolelta, sään uhallakin."
"Hyvä on", lordi sanoi, "minä seuraan häpeän vuoksi, mutta kyllä tunnustan, että mieluummin olisin tänä yönä katon alla."
Sillä aikaa kun Dick oli käynyt laivassa, oli aina toimelias Lawless, huolimatta siitä että hän juotuansa Arblasterin kanssa oli aika humalassa, hankkinut riittävän luvun veneitä, joihin lordi Foxhamin ja Dickin miehet nyt astuivat.
Niistä neljästäkymmenestä miehestä, jotka näin ottivat laivan haltuunsa, olivat enimmät maamoukkia, jotka eivät milloinkaan olleet astuneet jalkaansa laivan kannelle. Ainoastaan kahdeksan heistä oli ollut merimiehen toimessa. Näitten avulla saatiin pari purjetta nostetuksi, ja Lawless, joka tuskin kykeni jaloillaan seisomaan, istui varmana pitämään peräsintä.
Matkan alku ei näyttänyt rohkaisevalta. Pieni alus keikkui aalloilla kuin kaarnankappale, ja räntä ja vaahto roiskui miesten kasvoihin. Toiset heistä makasivat kannella pitäen kiinni mikä mistäkin, meritautisina ja rukoillen, toiset taas olivat kömpineet alas kannen alle viinitynnyrien ääreen, joista lupaa kysymättä hankkivat itselleen lohdutusta.
Ei ollut siis pahoista enteistä puutetta. Myrskykin yhä kiihtyi, aallot kävivät yhä korkeammiksi. Ja peräsintä hoiteli Lawless merimieslauluja loilotellen. Mutta ikään kuin vaiston johtamana hän ohjasi aluksen tyrskyjen ja särkkien välitse, kunnes tultiin rappeutuneen kivilaiturin kylkeen, johon alus kytkettiin.