KOLMAS LUKU
Pyhän Briden risti
"Pyhän Briden risti" sijaitsi vähän matkan päässä Shorebystä Tunstallin metsän reunalla. Kaksi tietä yhtyi tässä paikassa, toinen tuli Holywoodista metsän läpi, toinen, joka johti Eisinghamista, oli sama tie, jota myöten olemme nähneet Lancasterin sotajoukon jäännösten epäjärjestyksessä pakenevan. Yhtymäpaikasta tie johti alas mäkeä Shorebyn kaupunkiin. Likellä molempien teiden yhtymäkohtaa oli pienellä kummulla vanha ränstynyt risti.
Tälle paikalle Dick saapui seitsemän paikkeilla seuraavana aamuna. Ilma oli kylmä, maa härmässä. Idässä päivänkoitto kirjasi taivaankannen tulipunaiseksi ja punakellerväksi.
Dick istui ristinjalustan alimmalle askelmalle, kääriytyi pitkään viittaansa ja tähysteli tarkkaavaisesti joka taholle. Hänen ei tarvinnut kauan odottaa. Holywoodista päin tulla tömisti komean hevosen selässä ratsumies. Hänen sotavarusteensa olivat loistavat ja kallisarvoiset, hartioilla liehui kallispuuhkainen vaippa. Neljäkymmentä askelta taempana ratsasti joukko keihäsmiehiä, jotka seisahtuivat heti kun yhtymäpaikka tuli näkyviin, ritari sitä vastoin lähestyi yksinänsä. Hänen kasvojensa käskevä ja arvokas ilme oli hänen, asunsa ja aseittensa mukainen.
Hiukan arastellen Dick astui alas mennäkseen vankiansa vastaan.
"Kiitän teitä, lordi, täsmällisyydestänne", Dick sanoi kohteliaalla, matalalla äänellä. "Suvaitseeko teidän armonne astua maahan?"
"Yksinkö täällä olette, nuori mies?" kysyi tulija.
"Niin ajattelematon en ole", Dick vastasi, "totta puhuakseni metsä kummallakin puolen tätä ristiä on täynnä rohkeita miehiäni."
"Olette menetellyt viisaasti", lordi sanoi. "Se miellyttää minua sitäkin enemmän, koska viime yönä taistelitte uhkarohkeasti, pikemmin hullun saraseenin kuin kristityn soturin tavalla. Mutta ei sovi minun, voitetun, valittaa."
"Vain sattuma soi minulle voiton, lordi", vastasi Dick. "Jolleivät aallot olisi tulleet minun avukseni, olisin jäänyt alakynteen."
"Olette varsin kohtelias", ritari sanoi.
"En suinkaan kohtelias", Dick vastasi. "Mutta kun uuden päivän valossa näen, miten uljaan ritarin voitin, en ainoastaan aseitteni, vaan pimeyden, aaltojen ja sattuman avulla, ja tiedän miten helposti taistelu olisi voinut päättyä päinvastaisella tavalla — sellaiselle kokemattomalle ja kömpelölle soturille kuin minä olen — niin älkää ihmetelkö, lordi, jos voittoni saattaa minut hämille."
"Kauniisti puhuttu", vieras sanoi. "Teidän nimenne?"
"Nimeni, mylord, on Shelton", Dick vastasi.
"Ja minua sanotaan lordi Foxhamiksi", sanoi toinen puolestaan.
"Siinä tapauksessa, hyvä lordi, jos sallitte minun sanoa, olette Englannin suloisimman tytön holhooja", Dick vastasi, "ja silloin minä tiedän mitkä lunnaat pyydän teistä ja teidän joukostanne. Rukoilen teitä, hyvä lordi, luovuttakaa — olkaa lempeä ja armollinen — minulle ylevän neidon Joanna Sedleyn käsi. Ja ottakaa te puolestanne. Rukoilen teitä, hyvä lordi, luovuttakaa — Ja, jos suvaitsette, minun kiitollisuuteni ja palvelukseni on oleva teidän käytettävänänne kuolemaani saakka."
"Mutta ettekö ole sir Danielin holhotti? Niin luulen kuulleeni, jos olette Harry Sheltonin poika", lordi Foxham sanoi.
"Ettekö suvaitse astua maahan, hyvä lordi? Haluaisin mielelläni kertoa teille kaiken, mitään peittelemättä, kuka olen ja millä perusteella uskallan niin rohkean anomuksen esittää. Pyydän, hyvä lordi, käykää istumaan näille askelmille, kuulkaa minun kertomukseni ja tuomitkaa minut sen mukaan hyväntahtoisesti."
Niin sanottuaan Dick ojensi kätensä lordille auttaakseen häntä astumaan alas, ja sitten hän vei hänet ristin ääreen ja pyysi hänet istumaan sille paikalle, missä hän itse oli istunut ennen lordin saapumista. Itse hän jäi kunnioittavasti seisomaan jalon vankinsa eteen ja kertoi juurta jaksain elämänsä vaiheet viime yön kohtauksiin saakka.
Lordi Foxham kuunteli totisena ja lausui, kun Dick oli lopettanut:
"Nuori herra Shelton, te olette samalla sekä hyvin onnellinen että onneton nuorukainen. Mitä onneenne tulee, olette sen rehellisesti ansainnut, onnettomuuteenne ette ole syypää. Olkaa huoleti, olette saanut ystävän, jolta ei puutu valtaa eikä vaikutusta. Ja joskaan teidän arvoisenne miehen ei mielestäni sovi seurustella lakipattojen kanssa, minun täytyy tunnustaa, että olette sekä uskollinen että kunnollinen, varsin vaarallinen taistelussa ja hyvin kohtelias rauhassa. Mitä omaisuuteenne tulee, ette saa sitä nähdä ennen kuin tapahtuu valtiollinen mullistus. Niin kauan kuin Lancasterin puolue on vallassa, pitää sir Daniel omaisuutenne hallussaan. Mitä minun holhottiini tulee, on asianlaita toinen, olen ennen luvannut hänet toiselle, Hamley-nimiselle sukulaiselleni. Lupaus on aikoja sitten annettu —"
"Oi hyvä lordi, ja nyt on sir Daniel luvannut hänet lordi Shorebylle", Dick keskeytti. "Ja vaikka tämä lupaus on aivan äsken annettu, on todennäköisempää että se saatetaan täytäntöön heti."
"Siinä olette oikeassa", lordi vastasi. "Ja ottaessani sen lisäksi lukuun, että olen teidän vankinne, ja vielä senkin, että tyttö itse tulisi onnettomaksi jonkun muun kuin teidän kanssanne, tahdon siinä kohden suostua. Mutta auttakaa minua urheiden poikienne kanssa —"
"Hyvä lordi", Dick keskeytti, "he ovat noita samoja henkipattoja, joiden vuoksi minua äsken moititte."
"Olkoot mitä ovat, taistella he ainakin osaavat", lordi vastasi. "Auttakaa minua siis, ja jos meidän onnistuu vapauttaa hänet, niin ritarinsanallani lupaan: te saatte hänet vaimoksenne."
Dick polvistui vankinsa eteen. Mutta tämä ponnahti seisaalle, nosti
Dickin pystyyn ja syleili häntä kuin omaa poikaansa.
"Jos aiotte mennä naimisiin Joannan kanssa", hän sanoi, "täytyy meistä heti tulla ystävykset."