ENSIMÄINEN NÄYTÖS.
Camille Desmoulins'in luona.
Oikulliseen makuun kalustettu porvarillinen sali, jossa kaikki tyylit sekoittuvat. Seinillä helppohintaisia kuparipiirroksia 18:lta vuosisadalta. Uunilla antiikisen filosoofin rintakuva. Pöydällä pieni Bastilji. Lapsenkehto huoneen kulmauksessa. Ikkuna on auki. Harmaa ja surullinen taivas. Sataa. Camille ja Lucile pieni lapsi sylissään katselevat ulos. Philippeaux kävelee edestakaisin ja luo ohimennessään katseen ikkunasta. Herault de Séchelles istuu nojatuolissa, uunin luona, katselee ystäviään. Iloisen väkijoukon melua kuuluu ulkoa.
1. kohtaus.
Lucile, Camille, Herault, Philippeaux.
LUCILE (kurottautuen ulos ikkunasta)
Tuolla ne ovat, tuolla ne ovat! Menevät ohi kadun päässä!
CAMILLE (huutaen.)
Hyvää matkaa, Duchesne-pappa. Älä unohda piipunpesiäsi.
HERAULT (lempeästi)
Camille, älä viitsi näyttäytyä, ystäväni.
CAMILLE
Tule katsomaan meidän vanhoja ystäviämme Herault! Klubikenraali Ronsin; ja Vincent, joka tahtoi sinun päätäsi, Philippeaux; ja Hébert, se rehentelijä, joka joka ilta piti kestejä minun päästäni; ja preussilainen Cloots, kaunis Anarcharsis!… Nuoren Anarcharsiksen viimeinen matka!… Nyt kai ihmissuku joutuu suureen pulaan: se menettää suuren puhujansa! Giljotiinilla on työtä tänään. Mikä rypälesato!
LUCILE (lapselleen)
Katso Horace, katso noita lurjuksia. Ja kenraali Hanriota, joka tuolla nelistää sapeli ojolla, näetkö, armaani?
PHILIPPEAUX
Hän tahtoo näyttää intoaan. Hänen pitäisi olla kärryissä, hänenkin.
CAMILLE
Kuin juhlapäivä: kansa on riemuissaan.
(Ulkoa kuuluu kun klarinetti soittaa groteskia säveltä.
Väkijoukon naurunhohotuksia.)
CAMILLE
Mitä se on?
LUCILE
Tuo pieni kyttyräselkäinen mies kärryjen takana soittaa klarinettia.
CAMILLE
Oo, hauska päähänpisto.
(Purskahtavat nauramaan.)
CAMILLE
Miksi et tule tänne, Herault? Eikö tämä huvita sinua? Sinä näytät surulliselta. Mitä sinä mietit?
(Vähitellen melu kadulla etääntyy.)
HERAULT
Minä ajattelin, Camille, että Anacharsis on kolmekymmentä kahdeksan vuotta vanha, ja Hébert kolmekymmentä viisi vuotta, sinun ikäisesi Philippeaux; ja Vincent kaksikymmentä seitsemän, kuusi vuotta nuorempi kuin minä ja sinä Desmoulins.
CAMILLE
Se on totta. (Tulee äkkiä vakavaksi, siirtyy pois ikkunan luota ja kävelee huoneen keskelle, viipyy hetken liikkumattomana, leuka kädessään.)
LUCILE (ikkunassa)
Sataa! Oh, mikä vahinko!
CAMILLE (tyytymättömänä)
Älä ole niin kauan ikkunassa, Lucile, on kylmä. Tule pois.
LUCILE (sulkee ikkunan ja palaa huoneeseen lapsi sylissä; hyräilee)
Sataa jo, paimentyttö. Valkeat lampaasi vie tarhaan nyt viivyttelyttä: yhteinen meillä on tie.
CAMILLE
Lucile, Lucile, paha olento, kuinka sinä voit laulaa tuota laulua? Minä en voi sitä kuulla ajattelematta, että sen kirjoittaja tänä hetkenä nääntyy vankeudessa.
LUCILE
Fabreko? Se on totta! Eglantine raukka, telkesivät hänet sairaana
Luxembourgiin. — Noh! Hän pääsee kyllä pian pois.
HERAULT
Pur troppo!
LUCILE
Mitä tuo taas sanoi? Jotain ilkeää, se on varma?
PHILIPPEAUX
Surullisen mutta toden asian.
LUCILE
Olkaa vaiti, pahanilman linnut. Fabre on pääsevä vapaaksi, sanon minä.
Niin totta kuin me olemme tässä!
HERAULT
Danton itse ei ole voinut pelastaa häntä.
LUCILE
No niin, Danton kenties ei. Mutta kun Camille ottaa kynänsä ja kirjoittaa kaiken mitä hänellä on sydämellään, niin saatte nähdä eikö vankilan portit aukene heille itselleen.
HERAULT
Kenelle?
LUCILE
Tyranneille.
HERAULT
Oo, varomaton paimentyttö, kuinka huonosti sinä vartioit lampaitasi.
»Tarhaan nyt viivyttelyttä!» Kuulehan lauluasi.
(Palvelijatar tulee ottamaan lapsen Lucile'in sylistä, ja vie sen pois. Lucile puhuu hiljaa hänen kanssaan, poistuu, palaa takaisin ja on aina liikkeessä koko tämän kohtauksen ajan, toimittelee tuhansia pieniä talousaskareita, eikä ota osaa keskusteluun kuin sattumalta.)
CAMILLE
Lucile on oikeassa: täytyy taistella. Meidän on johdettava vallankumousta, jonka me olemme luoneet. Tämä ääni ei ole kadottanut vielä vaikutusvoimaansa joukkoihin. Se on riittänyt saattamaan nuo mielettömät mestauslavalle. Me emme ole koskaan olleet voimakkaampia, noudattakaamme menestystämme: Luxembourg ei ole sen vaikeampi valloittaa kuin Bastiljikaan. Me olemme hajottaneet maahan yhdeksänsataavuotisen monarkian; kai me silloin suoriudumme tuosta heittiöiden valiokunnasta, joka saa kiittää vallastaan yksinomaan meitä ja joka uskaltaa käyttää sitä kytkeäkseen konventin ja Ranskan pakkokaavoihin.
PHILIPPEAUX (kävelee kiihoitluneena)
Ne riiviöt! Jos ne tyytyisivät vain murhaamaan! Vaan ei. Ne ovat sekoittaneet Fabre'in Intian Kauppaseuran kavalluksiin ja ryöstöihin ja keksineet sen uskomattoman sadun saksalais-juutalaisista pankkiireista, jotka olisivat muka ostaneet meidän ystävämme, lahjoakseen kansalliskokouksen. He tietävät valehtelevansa; mutta heidän omatuntonsa ei olisi tyydytetty, jolleivät he saisi ensin tahrata vihollistaan, ennenkuin he tappavat hänet.
HERAULT
Meillä on hyveellisiä vihamiehiä: kun menettää päänsä, on lohdullista tietää, että se tapahtuu hyvien periaatteiden nimessä.
CAMILLE
Ranska vihaa Tartuffejä. Ravistakaamme sitä junkkaria ja löylyttäkäämme hänen tekohurskauttaan.
PHILIPPEAUX
Minä olen tehnyt velvollisuuteni — tehkööt muut samoin! Minä olen vetänyt päivän valoon itä-armeijan rosvoojat, Saumurin pää-esikunnan. Minä olen tarttunut heitä kurkkuun eikä mikään muu kuin oman pääni menetys saa minua hellittämään otettani. Minulla ei ole mitään illusioneja: minä tiedän mitä merkitsee käydä käsiksi kenraali Rossignoliin ja hänen apureihinsa. Valiokunta varoo vielä saadakseen minut sitä varmemmin turmioon. Minkähän alhaisuuden ne aikovatkaan työntää minun niskoilleni. Saan kuumeen kun vain ajattelenkin sitä. Teloittakoot jos tahtovat; mutta älkööt koskeko kunniaani!
HERAULT
Minä olen tyynempi kuin sinä, Philippeaux. Minä tiedän jo sen verukkeen, jota he tulevat käyttämään tuhotakseen minut. Minulla on onnettomuudeksi se ajatus, että voi olla Euroopan hallitusten vihollinen, vihaamatta silti kaikkia, jotka eivät ole ranskalaisia. Minulla on ystäviä ulkomailla; minä en ole katsonut tarpeelliseksi luopua heistä liehitelläkseni Billaud-Varennea ja muita hänen laisiaan hulluja. Minun kotiini on tunkeuduttu, murtauduttu laatikkoihini, minulta on varastettu muutamia kirjeitä, joissa ei ole ollut muuta kuin joitakin tunteenilmauksia: se riittää; nyt kuulun minä tietysti siihen maanmainioon Englannin ostamaan salaliittoon, joka koettaa palauttaa kuningasvallan.
CAMILLE
Oletko varma siitä mitä sanot?
HERAULT
Aivan varma, Camille. Minun pääni ei ole enää lujassa.
CAMILLE
Laittaudu toki turvaan.
HERAULT
Ei ole mitään turvaa maailmassa tasavaltalaiselle. Kuninkaat jahtaavat häntä ja tasavalta nielee hänet.
CAMILLE
Te olette suotta masentuneita. Mehän olemme yhä vielä tasavallan suosituimpia miehiä.
HERAULT
Kahdeksan päivää sitten oli hän, joka äsken vietiin pyövelinkärryissä, kansan epäjumala. Kuka voi uskotella olevansa tuon elukan suosiossa? Jonain hetkenä luulee tavoittavansa sen sameista silmistä omien ajatustensa kuvastuksia, luulee olevansa sopusoinnussa kansan kanssa. Mutta se sopusointu ei voi kestää kauan, on hulluutta koettaa väkisin pitää kiinni siitä. Kansan aivot ovat kuin meri, joka velloo kummituksia ja painajaisunia.
CAMILLE
Suuria sanoja. Me kiristämme leukaamme lausuaksemme sanan kansa ja äännämme sen naurettavan juhlallisesti, että Eurooppa uskoisi johonkin salaperäiseen taikavoimaan, jonka välikappaleita me olemme. Meillä on ollut vaivaa saada kansa tekemään vallankumouksen: vain vastahakoisesti on se tehnyt sen. Me olemme olleet tuon suurenmoisen liikkeen insinöörejä ja koneenkäyttäjiä; ilman meitä se ei olisi liikahtanutkaan paikaltaan. Se ei halunnut mitään vallankumousta: minä saatoin sen siihen. Minä vakuutin sille, että se tahtoi olla vapaa, saadakseni sen rakastamaan vapautta omana tekonaan. Se on pettämätön keino, jolla johdetaan heikkoja. Uskotellaan heidän tahtoneen jotain, mitä he eivät ole koskaan ajatelleetkaan, ja pian tahtovat ne sitä myös kuin kiljuvat jalopeurat.
HERAULT
Varo itseäsi, Camille — sinä olet lapsi ja leikittelet tulella. Sinä luulet kansan seuraavan sinua siksi että olette yhdessä juosseet samaa päämäärää kohti. Se on nyt juossut sinun ohitsesi. Älä koeta pysähdyttää sitä: ei ole hyvä temmata luuta koiran suusta.
CAMILLE
Kyllä, kun heittää sille toisen. Luuletteko, ettei minun lehteäni vielä lueta? Etteikö sen ääni kaiu tasavallan pohjaan asti?
LUCILE
Jos te tietäisitte millainen menestys on ollut viime numerolla! Hän on saanut joka taholta kirjeitä, joissa itketään, suudellaan häntä, rakastetaan… Oo, voisin olla mustasukkainen!… Häntä rukoillaan jatkamaan, pelastamaan maa.
HERAULT
Monikohan noista ystävistä tulee hänen avukseen, jos käydään hänen kimppuunsa?
CAMILLE
Minä en tarvitse ketään. Minun mustepulloni riittää! Davidin linko (näyttää kynäänsä) on juuri kaatanut maahan giljotinin suurkerskurin. Minä olen lyönyt säpäleiksi ukko Duchesne'in piipun, tuon kuuluisan piipun, jota Jerikon pasunan tavoin tarvitsi vain kolmasti puhaltaa jonkun nimen kohdalla, kun se jo luhistui! Täältä lingottiin kivi, joka sattui röyhkeää ja raukkamaista Goljatia otsaan. Minä saatoin hänet oman kansansa ivan ja pilkan esineeksi. Sinä näit juur'ikään kärryjen ympärillä Duchesne'in piipunpäät? Minä se keksin, että ne oli otettava mukaan tuolle matkalle. Minun keksinnölläni oli ääretön menestys. Miksi sinä katsot minuun?
HERAULT
Tuli vain mieleeni jotain.
CAMILLE
Sano.
HERAULT
Oletko milloinkaan ajatellut kuolemaa?
CAMILLE
Kuolemaa? en, en, en pidä siitä. Hyi! se haisee pahalle.
HERAULT
Sinä et ole koskaan ajatellut kuinka kipeätä on kuolla?
LUCILE
Uh, kauheata, mitä te puhutte!
HERAULT
Sinä olet hyvä, herttainen, rakastettava lapsi ja kuitenkin olet sinä julma, julma kuin lapsi.
CAMILLE (liikutettuna)
Sinä luulet tosiaan, että minä olen julma?
LUCILE
Katsokaa, ihan kyynel silmässä.
CAMILLE (liikutettuna)
Se on totta, hän on kärsinyt se mies. Kuoleman tuskan hiki otsalla, sydän kouristuneena kauhusta odottaa elämän murskaantumista… oo! sen täytyy olla hirveätä! Niin inhottava kuin hän onkin, on hän kärsinyt kuin kunniallinen mies, kenties enemmänkin!
LUCILE (kädet Camille'n kaulassa)
Minun Bouli-Boula raukkani, et kai sinä aio ruveta suremaan tuota ilkimystä, joka tahtoi katkaista sinun kaulasi?
CAMILLE (vihaisesti)
Niin. Miksi ne sitten hyökkäävät minun kimppuuni niin alhaisella tavalla? Si quis atra dente me petiverit, inultus ut flebo puer!
LUCILE (Heraut'lle)
Ja te uskallatte vielä sanoa, että minun Camilleni on julmat
HERAULT
Uskallanpa kyllä. Se rakas poika! Luultavasti julmin meistä kaikista.
CAMILLE
Oo, älä sano niin, Herault, tai minä vielä rupean uskomaan.
LUCILE (uhaten Herault'ta sormellaan)
Sanokaa ettei se ole totta, muuten revin minä silmät päästänne.
HERAULT
No, niin, se ei olekaan totta: julmin olette te.
LUCILE
No, se on hyvä. Niin saa kyllä ollakin.
CAMILLE
Se mitä sinä sanoit, ei anna minulle rauhaa. Se on totta, minä olen tehnyt paljon pahaa, ja kuitenkaan minä en ole paha. Minä en tiedä mikä pirullinen koirankuje minua ajaa tekemään noita hyökkäyksiäni. Minun toimestani mätänevät nyt girondistit kedoilla, tuossa kylmässä sateessa. Minun »Brissot'n paljastus» on katkaissut kolmekymmentä nuorta, miellyttävää, jaloa päätä. He rakastivat elämää, niinkuin minäkin, he olivat syntyneet elämään, tulemaan onnellisiksi kuten minä. Kenties heilläkin oli omat hellät, rakkaat Lucile'insä. Oo, Lucile, paetkaamme pois tästä murhatyöstä, joka tuottaa tuskaa toisille ja kukaties itsellemmekin. Jos vielä mekin, jos sinäkin, jos meidän pikku Horace'imme! .. Oh, etten minä voi päästä tuntemattomaksi jälleen! Eikö ole mitään pakopaikkaa, johon minä voisin kätkeytyä vaimoineni, lapsineni, kirjoineni! Uhi campi Guisiaque!…
PHILIPPEAUX
Sinä olet joutunut pyörteeseen: sinä et pääse siitä enää.
HERAULT
Oh, älä pakoita häntä jäämään tuohon sotaan, joka ei ole häntä varten.
PHILIPPEAUX
Hän sanoi itse vastikään — täytyy tehdä velvollisuutensa.
HERAULT (osottaa C:ia, joka syleilee vaimoaan)
Katso häntä: etkö luule, että meidän Camille'imme velvollisuus on olla onnellinen?
CAMILLE
Se on totta; minulla on ihmeellinen kutsumus onneen. On ihmisiä, jotka on luotu kärsimään. Minua taas kärsimys tympäisee: minä en tahdo sitä.
LUCILE
Olenko minä kenties ollut sinun kutsumuksesi tiellä?
CAMILLE
Minun Vestani, minun pieni sudenpenikkani… Sinä olet tosiaan suuresti syyllinen. Sinä olet tehnyt minut liian onnelliseksi.
LUCILE
Hän raukka valittaa!
CAMILLE
Niin, siksi näetkös, että minä olen kadottanut kaiken voimani, kaiken uskoni.
LUCILE
Kuinka niin?
CAMILLE
Ennen minä uskoin sielun kuolemattomuuteen. Kun näin maailman kurjuuden, sanoin itselleni, että tämä maailma olisi liian järjetön, jollei hyve saisi palkkaansa muualla. Mutta nyt olen minä niin onnellinen, niin täysin onnellinen, että pelkään saaneeni palkkani maan päällä, ja minä olen kadottanut kuolemattomuuden todistelujani.
HERAULT
Älä koetakaan enää löytää sitä.
CAMILLE
Kuinka helppoa on olla onnellinen. Ja on niin vähän ihmisiä, jotka osaavat olla onnellisia!
HERAULT
Mitä yksinkertaisempi asia on, sitä helpommin se jää huomaamatta. Väitetään, että ihmiset tahtovat olla onnellisia. Erehdys! He tahtovat olla onnettomia, ehdottomasti. Faaraot ja itämaiset hirmuvaltiaat, haukanpäiset ja tiikerinkynsiset kuninkaat, inkvisitsionin polttoroviot, Bastiljin vankiluolat, sota joka murhaa ja hävittää, se on heille mieleen. Täytyy olla mysteerien hämäryys ennenkuin uskotaan. Täytyy olla kärsimyksen määrättömyys ennenkuin rakastetaan. Mutta järki, suvaitsevaisuus, keskinäinen rakkaus, onni… hyi! Sehän on heille loukkaus!
CAMILLE
Sinä olet katkera. Täytyy tehdä hyvää ihmisille vastoin heidän tahtoaan.
HERAULT
Siihen ovat nyt kaikki sekaantuneet, ja tulos on sangen keskinkertainen.
Camille.
Tasavalta-parka! Mitä he ovat sinusta tehneet!… Ah, kukoistavat kedot, nuortunut maa, jonka ilma oli keveämpää ja valo kuulaampaa, kun selkeän järjen raikas vihuri oli ajanut Ranskan taivaalta synkät taikauskot ja vanhat goottilaiset pyhyydet… nuorten piirileikkejä niityillä, sankari-armeijoja veljesrinnoin, joiden malmiin Europan peitset kilpistyivät… kauneus-iloa, sointuvia muotoja, filosofisia keskusteluja, jaloja juhlia, joissa valkohihaiset naiset kulkivat pehmeine vaippoineen… elämisen vapaus, ilo joka voittaa kaiken ruman, tekopyhän ja nyrpeän, Aspasian ja Alkibiadeen tasavalta, mitä on sinusta tullut? — Punainen lakki, likainen paita, säreä ääni, jonkin arrasilaisen maisterin päähänpiintymät ja ahdas kamarinäpertely.
HERAULT
Sinä olet ateenalainen barbarien luona. Ovidius skyyttien keskellä.
Sinä et voi heitä parantaa.
CAMILLE
Minä voin ainakin koettaa.
HERAULT
Sinä hukkaat suotta aikasi, kenties elämäsi.
CAMILLE
Mitä minun on sitten pelättävä?
HERAULT
Varo Robespierre'iä.
CAMILLE
Minä tunnen hänet lapsuudesta asti: ystävällä on oikeus sanoa kaikki.
HERAULT
Karvaan totuuden antaa mieluummin anteeksi vihamiehelle kuin ystävälle.
LUCILE
Olkaa vaiti; hänen täytyy saada olla suuri, hänen täytyy saada pelastaa isänmaa. — Se, joka ei ole samaa mieltä kuin minä, ei saa minun suklaatani.
HERAULT (hymyillen)
Minä en sano enää mitään.
LUCILE (menee ulos)
PHILIPPEAUX
Sinä olet siis päättänyt toimia, Desmoulins?
CAMILLE
Olen.
PHILIPPEAUX
Älä siis vitkastele. Seivästä kynäsi heihin arvelematta. Suurin vaara on se sissisota, jota sinä käyt. Sinä vain ärsytät heitä terävillä nuolillasi. Siitä ne saavat vain lisävoimaa sinua vastaan. Tähtää sydämeen jos osaat: tehkäämme loppu heistä yhdellä iskulla!
HERAULT
Ystäväni, minä en hyväksy teidän kantaanne. Mutta jos te aiotte pysyä siinä, täytyy ainakin koettaa saada kaikki mahdollisuudet puolelleen. No niin, sotaan lähtiessä ei — suo anteeksi Camille — ei Desmoulins'in kynä ole kylliksi. Kansa ei lue mitään lehtiä. Me aristokraatit ostamme niitä — kansa ei tiedä sinun kirjoituksistasi enempää kuin mitä sen puoluepuhujat kertovat, ja he eivät ole sinun puolellasi. Sinä saat korottaa ääntäsi ja sälyttää muistisi täyteen torisanoja ja käänteitä, sinä et sentään koskaan tule kansanmieheksi. Vain yhdellä tavalla voi vaikuttaa siihen: Dantonin kautta. Hänen ukkosensa yksin pystyy liikuttamaan tuota raskasta ihmiskaaosta. Dantonin ei tarvitse muuta kuin ravistaa leijonanharjaansa, kun Forum jo kuohuu. Mutta Danton ei välitä, hän torkkuu, karttelee Parisia; hän ei puhu kansalliskokouksessa. Ei tiedetä mitä hänestä on tullut. Onko kukaan nähnyt häntä viime aikoina? Missä hän on? Mitä hän tekee?
2. kohtaus.
Edelliset, Danton, Westermann.
DANTON
Danton hummaa. Danton hyväilee tyttöjä. Danton lepää suurtyöstään tekemällä toisia töitä kuten Herkules!
(Desmoulins menee Dantonia vastaan ja puristaa nauraen hänen
kättään. Westermann jää syrjään ja pysyy huolestuneen näköisenä.)
CAMILLE
Herkules ei heitä pois nuijaansa niinkauan kuin on vielä hirviöitä tappamatta.
DANTON
Älä puhu tappamisesta! Se sana kauhistaa minua. Ranska suitsuaa verestä; surmatun lihan haju nousee maasta niinkuin teurastamossa. Tulin taannoin juuri Seinen yli. Aurinko laski. Seine oli punainen, se näytti lainehtivan ihmisverta. Jos meidän jokemmekin ovat tahratut, missä me pesemme puhtaaksi jokemme, missä me pesemme kätemme? Kuolleita on jo kylliksi. Hedelmöittäkäämme tasavalta, niin että viljasatoja ja miehiä versoo esiin nuortuneesta maasta! Rakastakaamme, ja viljelkäämme ketojamme.
CAMILLE
Suokoon jokin jumala meille aikaa ja tilaisuutta siihen, Oo Danton! Me panemme toivomme sinuun.
DANTON
Mitä te tahdotte, lapset?
PHILIPPEAUX
Että sinä auttaisit meitä taistelussa.
DANTON
Mihin te minua tarvitsette? Pitääkö minun aina tehdä kaikki? Te olette samanlaisia kaikkityynni. Tuokin Westermann. Ja se on sentään mies! Hän on käynyt sotaa, hän on pelastanut isänmaan kolme- neljä kertaa. Ennenkuin hän istuutuu pöytään, leikkaa hän joltakulta kaulan poikki saadakseen ruokahalua. Ja häntäkin pitäisi minun auttaa! Pitääkö minun hypätä hevosen selkään ja huitoa miekkaa hänen sijastaan.
WESTERMANN
Jos on tapeltava, en minä luovuta paikkaani kenellekään. Vie minut kentälle, näytä joukko, joka on lakaistava pois, saat nähdä epäröinkö minä. Mutta puhua, vastata kansalliskokouksen suunsoittajille, osottaa valheeksi Valiokunnan renttujen saastaiset juonet, joita ne punovat minun tuhokseni, sitä minä en osaa. Minä tunnen itseni aivan avuttomaksi tässä kaupungissa: minulla on koiraparvi kimpussani ja minä en saa edes liikuttaa sormeani. Pitääkö minun sietää kaikki puolustamatta itseäni? Aiotteko te jättää minut heidän syötäväkseen, auttamatta minua? Tuhat tulimmaista! Minä olen aikoinani taistellut teidän puolestanne, minulla on samat viholliset. Minun asiani on teidänkin asianne — sinun Danton, — sinun Philippeaux, sinä tiedät sen hyvin!
PHILIPPEAUX
Minä tiedän syyn, Westermann. Sinä olet samoin kuin minäkin hätyytellyt Rossignolia, Ronsin'ia ja kaikkia viheliäisiä armeijan häpäisijöitä, ja siksi jakobiinit seuraavat sinua raivokkaalla melulla. Me emme jätä sinua.
CAMILLE (Dantonille)
Täytyy toimia. Minä tarjoan sinulle kynäni ja Westermann miekkansa. Sinulla on tottumusta käsittelemään joukkoja, sinä tunnet hyvin vallankumouksen strategian: ota johto, Danton, elokuun kymmenes on vieläkin tehtävissä.
DANTON
Myöhemmin.
PHILIPPEAUX
Sinä pysyt poissa areenalta, annat itsesi unohtua. Astu esiin. Mitä sinä teet viikkokaudet siellä maaseutukätkössäsi?
DANTON
Syleilen synnyinmaatani, ammentaakseni siitä, Anteuksen tavoin, uutta voimaa.
PHILIPPEAUX
Sinä etsit verukkeita päästäksesi taistelemasta.
DANTON
En osaa valehdella. — Se on totta.
CAMILLE
Mikä sinun on?
DANTON
Minä olen tympeytynyt ihmisiin, ne yököttävät minua.
HERAULT
Ei naiset, mikäli näkyy.
DANTON
Naisilla on ainakin se etu, etteivät he teeskentele olevansa muuta kuin mitä he ovat, mitä me kaikki olemme: eläimiä. He käyvät suoraa tietä nautintoon, koettamatta valehdella itselleen ja verhoamatta vaistojaan järjen vaippoihin. Mutta minä vihaan älyn tekopyhyyttä, tuota idealistien ja impotenssin diktaattorien verenhimoista idiotismia, joka leimaa turmelukseksi luonnollisten tarpeiden toteuttamisen ja on kieltävinään luonnon, voidakseen hyveen nimessä tyydyttää järjetöntä ylpeyttään ja hävityshaluaan. Oh! olla elukka, hyvä ja suora elukka, jolla ei ole muita pyyteitä kuin saada pitää muista, kunhan ne vain suovat hänelle paikan auringossa.
CAMILLE
Niin, tekopyhyys järsii meitä.
DANTON
Inhoittavin tekopyhyys mitä on. Tikarin tekopyhyys. Hyveellinen giljotiini!
PHILIPPEAUX
Me olemme syösseet Capet'n, — siksikö että Tallien, Fouché, Collot d'Herbois saattaisivat voimaan uudet dragonaadit Bordeaux'ssa ja Lion'issa!
CAMILLE
Ne hourupäät ovat perustaneet uuden velvoittavan maallikkouskonnon, joka sallii prokonsulien hirttää, hakata maahan, polttaa hyveen nimessä.
DANTON
Ei ole valtiossa mitään niin suurta vaaraa kuin periaatteen ihmiset. Ne välittävät vähät siitä tekevätkö hyvää vai pahaa, kunhan vain noudattavat vakaumustaan; ei mikään kärsimys liikuta heitä. Heidän ainoa moraalinsa, ainoa valtiotaitonsa on tyrkyttää muille ajatuksiaan.
HERAULT (lausuu kuin pilaa tehden)
Tiet toiset kunnon miehell' on määränään!
On onnekas hän vain tuhlaten lempeään!…
LUCILE (joka on tullut sisään, tarttuu viimeisiin sanoihin ja jatkaa sitaattia syventymättä)
Mies hengen vain ei liikoja aprikoi, hän ratsua kannustaa, kun se niskuroi, ei tiedusta lain hän nuorelta tammaltansa se onnekas onko vai ei hänen vallassansa.
HERAULT
Lempo! miten hyvin te osaatte runoilijanne.
LUCILE
Totta kai, mitäs pahaa siinä on? Jokainen osaa la Pucelle'in.
DANTON
Se on totta, tyttöseni. Se on kunnollisten naisten hartauskirja.
HERAULT
Oletteko koskaan lausunut sitä Robespierre'ille?
LUCILE
Varon sitä tekemästä.
CAMILLE
Oletteko katsoneet häneen, kun joku sanoo kaksimielisyyden hänen läsnäollessaan. Hänen otsansa menee ryppyyn ja kohoaa ylös, hän pusertaa käsiään ja irvistelee kuin apina, jolla on hammas kipeä.
HERAULT
Isänperintöä. Hän on saanut Rousseaulta Voltaire'in vihansa.
LUCILE (ajattelemalta)
Kuinka, onko hän Rousseaun poika?
HERAULT (ilveillen)
Ettekö tiennyt sitä?
DANTON
Jesuittalaisuutta kaikkityynni! Hän on turmeltuneempi kuin muut. Vain epäsiveellinen ihminen koettaa salata nautinnonhaluaan.
PHILIPPEAUX
Paljon mahdollista; mutta jos Robespierre on nautinnonhaluinen, salaa hän sen hyvin: ja hän tekee viisaasti, Danton. Sinä taas näytät sitä liiaksi. Sinä uhraisit onnesi yhdestä yöstä Palais-Royal'issa.
DANTON
Katsos, minä pidän enemmän hyvästä onnesta kuin huonosta.
PHILIPPEAUX
Mutta sinä pilaat silti hyvän maineesi. Yleinen mielipide seuraa sinun toimiasi. Ja mitä sanoo jälkimaailma, kun se saa tietää, että Danton ratkaisevan valtiollisen taistelun aattona ajatteli vain omia huvejaan.
DANTON
Yleinen mielipide on huora ja jälkimaailma haiseva likakuoppa.
PHILIPPEAUX
Ja hyve, Danton?
DANTON
Mene kysymään vaimoltani eikö hän ole tyytyväinen minun hyveeseeni.
PHILIPPEAUX
Sinä et ajattele mitä sanot. Sinä huononnat itseäsi huviksesi, sinä pelaat vihollistesi eduksi.
WESTERMANN (joka on koettanut hillitä itseään, purkaa mieltään)
Te olette kaikki suunsoittajia! Toiset toitottavat hyveitään, toiset paheitaan. Te ette osaa muuta kuin lörpötellä. Teidän Parisinne on vain asianajajien ja yleisten syyttäjien pesäpaikka. Vihollinen uhkaa meitä. Danton, tahdotko että hyökätään vai etkö?
DANTON
Jättäkää minut rauhaan! Minä olen hukannut elämäni ja rauhani tasavallan pelastukseksi; se ei olisi ansainnut ainoatakaan tuntia siitä ajasta, minkä minä olen sille uhrannut. Se riittää! Danton on lunastanut oikeuden saada vihdoinkin elää omalle itselleen.
CAMILLE
Danton ei ole ostanut itselleen oikeutta saada olla jokin Sieyès.
DANTON
Olenko minä jokin silmäpuoli hevoskaakki, joka on tuomittu pyörittämään myllynkiveä siksi kunnes se läkähtyy?
CAMILLE
Sinä olet lähtenyt syvyyksien keskelle. Mahdoton kääntyä takaisin, täytyy jatkaa. Vihollinen on kintereilläsi: jos sinä pysähdyt, sysää se sinut alas. Se nostaa jo kättään ja suuntailee iskujaan.
DANTON
Minun ei tarvitse muuta kuin kääntyä ja näyttää naamaani, kun ne jo suistuvat kuin salaman iskusta.
WESTERMANN
Tee se siis. Mitä sinä odotat?
DANTON
Myöhemmin.
PHILIPPEAUX
Sinun vihollisesi toimivat. Billaud-Varenne purkaa raivoaan sinua vastaan. Vadier pitää iloa sinun pikaisesta lankeemuksestasi. Huhu sinun vangitsemisestasi on jo kierrellyt Parisissa.
DANTON (kohauttaa olkapäitään)
Tyhmyyksiä! Sitä ne eivät uskalla.
PHILIPPEAUX
Tiedätkö mitä Vadier on sanonut? Minä olen epäröinyt kertoa sinulle hänen häpeämättömiä sanojaan: »Kyllä me sen paksunahkaisen piikkisian pian perkaamme».
DANTON (jyristen)
Onko Vadier sanonut niin? No hyvä, sano, sano sille lurjukselle, että minä siivoan hänen aivonsa, että minä murskaan hänen kallonsa. Jos minun pitää peljätä henkeäni, tulen minä julmemmaksi kuin ihmissyöjä.
(Hän kuohuu raivosta.)
WESTERMANN
Vihdoinkin… Siis tule!
DANTON
Minne?
WESTERMANN
Puhumaan klubeihin, nostattamaan kansaa ja kaatamaan kumoon Valiokunta ja suistamaan Robespierre.
DANTON
En.
PHILIPPEAUX
Miksi?
DANTON
Myöhemmin. Minä en tahdo.
CAMILLE
Sinun käy huonosti, Danton.
WESTERMANN
Minua ahdistaa, kun näen mikä toiminnan pelko on vallannut kunnolliset ihmiset täällä Parisissa. Mitä helvetillistä myrkkyä onkaan tässä ilmassa, kun teidänlaisenne miehet mestauspäivänä voivat pitää kätensä ristissä ja odottaa, uskaltamatta tehdä liikettäkään taistelua tai pakoa varten. Minä en jaksa enää. Minä ryhdyn yksin toimeen. Menen tuon Robespierre'in luo, jota te kaikki pelkäätte — niin, te pelkäätte häntä, vaikka teettekin hänestä pilaa, ja teidän arkuudestanne saa se lurjus koko voimansa. Minä paiskaan hänelle totuuden vasten kasvoja — hän saa ensi kerran nähdä miehen, joka ei säiky häntä. Minä särjen sen epäjumalan.
(Lähtee kiivaana ulos.)
PHILIPPEAUX
Minä tulen mukaan, Westermann.
DANTON (tyynesti, hieman ivallisesti)
Hän ei särje yhtään mitään. Robespierre katsoo häneen — näin — ja sillä hyvä. Mies-raukka!
PHILIPPEAUX
Danton! Danton! missä sinä olet? Missä on tasavallan atleetti?
DANTON
Te olette kaikki raukkoja. Ei ole mitään peljättävää.
PHILIPPEAUX
Quos vult perdere…
(Herault nousee, ottaa hattunsa ja valmistautuu lähtemään.)
CAMILLE
Menetkö sinäkin Herault?
HERAULT
Camille, sinä et ole syntynyt soturiksi kuten Westermann, minä tiedän sen. Vetäydy siis kokonaan syrjään. Toimita itsesi unohduksiin. Mitä varten puhua?
CAMILLE
Kun omatunto käskee.
HERAULT (kohauttaa olkapäitään ja suutelee Lucile'in kättä)
Hyvästi, Lucile.
LUCILE
Ei hyvästi, vaan näkemiin.
HERAULT (hymyillen)
Tietääkö sitä koskaan?
CAMILLE
Minne sinä menet?
HERAULT
Saint-Honoré-kadulle.
DANTON
Aiotko sinäkin käydä Robespierre'in luona?
HERAULT
Ei, menen tavalliselle kävelylleni. Tahdon nähdä pyövelikärryjen ohi-ajon.
CAMILLE
Minä luulin, että se näky ei olisi sinulle mieleen.
HERAULT
Tahdon oppia kuolemaan.
(Hän menee ulos. Lucile saattaa.)
3. kohtaus.
Danton, Camille.
DANTON (seuraten katseellaan Heraullt'ta)
Mies parka, hän on levoton, hän soimaa minua toimettomuudesta. Ja sinä myös, Camille, sinullakin olisi halua moittia minua, minä näen sen sinun katseestasi. Niin, älä kursaile, poikaseni. Sinä pidät minua raukkana? Sinä luulet, että Danton omien nautintojensa vuoksi uhraa ystävänsä ja kunniansa?
CAMILLE
Danton, miksi sinä et tahdo?
DANTON
Hyvät lapset, Danton ei ole tehty muiden ihmisten mitan mukaan. Tulivuoren intohimot leiskuvat tässä rinnassa, mutta ne eivät tee minua muuksi kuin mitä minä itse tahdon. Minun sydämessäni on suuria pyyteitä — minun vaistoni kiljuvat kuin jalopeurat, mutta kesyttäjä on täällä. (Osoittaa päätänsä.)
CAMILLE
Mikä on sitten sinun tarkoituksesi?
DANTON
Säästää isänmaata. Mihin hintaan hyvänsä suojella sitä meidän jumalattomilta taisteluiltamme… Tiedätkö mikä on syynä tähän tasavallan kuolemantautiin? Keskinkertaisuuksien puute. Liian monet älyt huolehtivat valtiosta. Yhdelle kansalle on liikaa, kun sillä on Mirabeau, Brissot, Vergniaud, Marat, — Danton, — Desmoulins, Robespierre. Yksi ainoa näistä neroista olisi saattanut vapauden voittoon. Yhdessä ne syövät toisensa ja Ranska voihkii heidän vihansa veressä. Minä itse olen siinä liian suuri osakas, vaikka minä sydämessäni tiedänkin, etten ole koskaan taistellut ranskalaista vastaan muuten kuin puolustaakseni elämääni ja että minä taistelun vimmassakin olen tehnyt kaikkeni lyötyjen vihollisteni pelastukseksi. Minä en tahdo nytkään oman etuni vuoksi ryhtyä taisteluun miehen kanssa, joka minun jälkeeni on tasavallan suurin. Metsä harvenee ympärillämme, enkä minä tahdo tehdä tasavaltaa kansattomaksi. — Minä tunnen Robespierren: minä olen nähnyt hänen nousevan maasta, päivä päivältä varttuvan sitkeytensä, ahkeruutensa ja uskonsa kautta; ja hänen kunnianhimonsa on sitämukaa kasvanut, vallaten kansalliskokouksen ja lannistaen alleen Ranskan. Yksi ainoa mies on vielä hänen silmätikkunaan: minun saavuttamani kansansuosio painaa yhtä paljon kuin hänen, ja se se kirvelee hänen sairaalloista turhamielisyyttään. Useamman kerran — se täytyy minun myöntää — hän on koettanut hillitä vihamielisiä vaistojaan. Mutta tapausten mahti, kateuden lannistamaton valta, minun raivoisat vihamieheni, jotka kiihoittavat häntä, kaikki se ajaa meitä yhteentörmäykseen. Mikä tulos lieneekin, tasavalta siitä järkyttyy perustuksiaan myöten. No niini minä tahdon antaa esikuvan uhrautuvaisuudesta. Hänen kunnianhimonsa ei tarvitse enää olla huolissaan minun kunnianhimostani. Minä olen juonut viljalti tuota karvasta juomaa ja siitä on jäänyt katkera maku suuhun. Täyttäköön Robespierre maljan, jos hän haluaa. Minä vetäydyn telttaani, ja pitkämielisempänä kuin Akilles, odotan minä kärsivällisesti, että hän ojentaa minulle kätensä.
CAMILLE
Jos toisen teistä täytyy uhrautua, miksi juuri sinun eikä hänen.
DANTON (kohauttaen olkapäitään)
Koska minä yksin pystyn sen tekemään; — (hetken vaitiolon jälkeen) — ja koska minä olen voimakkaampi.
CAMILLE
Sinähän inhoat kuitenkin Robespierreä.
DANTON
Viha on sietämätön minun sydämelleni. Minussa ei ole sappea, ei hyveellisyydestä — minä en tiedä mitä se on, vaan luonteen laadusta.
CAMILLE
Etkö pelkää jättää vapaata kenttää vihollisellesi?
DANTON
Pyh! minä tunnen hänet ytimiä myöten: hän voi hyvin saattaa kappaleen neljänteen näytökseen, mutta ratkaisussa hän ajaa ehdottomasti karille.
CAMILLE
Mutta kuinka paljon pahaa hän ehtiikään tehdä ennen sitä! Sinun voimasi on ainoa vastapaino väkivallan ja kiihkomielisyyden järjestelmälle. Ja mitä teet sinä ystävillesi? Jätätkö sinä heidät sen kohtalon omaksi, joka uhkaa heitä?
DANTON
Minä hyödytän heitä enemmän luopumalla joksikin aikaa vallastani. He saavat nyt kärsiä sen pelon vuoksi, jota minä herätän. Robespierre kyllä kuuntelee minua, kun hänen kateutensa sallii hänen hengähtää. Ja minä voin toimia vapaammin käsin, kun en enää edusta mitään puoluetta vaan ihmiskuntaa. Täytyy kohdella ihmisiä kuin lapsia ja antaa heidän saada ne lelut, joita he niin himoitsevat, etteivät ne typerässä itsepäisyydessään saattaisi turmioon itseänsä ja muita.
CAMILLE
Sinä olet liian jalomielinen. Sellaista itsensäkieltämystä ei kukaan tulisi ymmärtämään. Robespierre ei koskaan usko, että sinä vilpittömästi haluat vetäytyä syrjään; hänen epäluuloinen luonteensa hakee ja keksii siinä jotain machiavellilaista viekkautta. Varo, etteivät vihollisesi käytä sinun vallastaluopumistasi hyväkseen ja syökse sinua häviöön.
DANTON
Danton ei luovu vallastaan; — hän poistuu vain hetkiseksi taistelusta; mutta hän on aina valmis palaamaan takaisin. Ole rauhallinen: minä yksin olen voimakkaampi kuin he kaikki ja minunlaisteni miesten ei tarvitse pelätä unhoonjoutumista. Jos he hetkeksi vaikenevat, tuntuu maailman aava tyhjyys, kun he eivät enää ole sitä täyttämässä. Päinvastoin, minä vain lisään mainettani vetäytymällä syrjään. Sen sijaan, että kiistelisin akeeain kanssa vallasta, annan minä sen ruhjoa heidän hennot hartiansa.
CAMILLE
He tekevät siitä heti aseen sinua vastaan. Koko Vadier'n ja hänen laistensa liuta syöksee heti saaliinsa kimppuun.
DANTON
Minä ravistan heidät maahan! Minä olen tottunut taistelemaan hirviöitä vastaan. Lapsena minä ottelin härkien kanssa. Tämä ruhjoutunut nenä ja tämä haljennut huuli ovat niiden veristen sarvien jälkiä. Ja kerran puolivillit siat, joita minä kiljuen ajoin pitkin niittyä, purivat minua pahasti vatsaan. Minä en pelkää Vadier'ta ja hänen laisiaan. Ja ne ovat sitä paitsi liiaksi pelkureita.
CAMILLE
Vaan jos he sittenkin uskaltaisivat? Saadakseen enemmän rohkeutta ovat he kutsuneet Saint-Just'in kotiin armeijasta, väitetään että he odottavat hänen paluutaan ryhtyäkseen toimimaan.
DANTON
No niin, jos he menevät niin pitkälle, niin tulkoon taistelun edesvastuu heidän niskoilleen ja musertakoon heidät. Minä olen paksunahkainen ja kestän kärsivällisesti loukkauksia. Mutta kun minä kerran lähden taisteluun, en minä aio pysähtyä ennenkuin kaikki on maassa. Ne kurjat! Minä nielasen ne kaikki yhtenä suupalana…
4. kohtaus.
Samat, Robespierre, Lucile.
(Lucile syöksyy hädissään sisään)
LUCILE (juoksee Camille'in luo, pelästyneesti)
Robespierre!…
(Robespierre tulee sisään, kylmänä, järkähtämättömänä, katsoo nopealla ja tarkalla silmäyksellä, tekemättä mitään eleitä.)
CAMILLE (menee vastaan, palvelusvalmiina ja ikäänkuin piloillaan)
Oo, rakas Maximilien, sinä tulet oikeaan aikaan. Sinä olet, vaikkakin poissa-olevana melkein tunnin johtanut meidän keskusteluamme.
DANTON (vaikeasti)
Hyvää päivää, Robespierre. (Epätietoisena ojentaisiko kätensä, hän odottaa, että hänen kilpailijansa ottaisi ensi askeleen. Robespierre ei vastaa, puristaa kylmästi Lucile'in ja Camille'in kättä, tervehtii Dantonia lyhyellä päännyökkäyksellä ja istuutuu. Camille ja Danton jäävät seisomaan. Lucile on aina liikkeessä.)
LUCILE
Kuinka ystävällistä, että löysit aikaa tulla meitä tapaamaan keskellä kiireitäsi. Asetu vähän lähemmäksi tulta. Ulkona on sumua, joka panee värisemään sielun pohjaan asti. Kuinka sinun kiltti isäntäväkesi jaksaa, kansalaisetar Duplay ja minun pikku ystäväni Eleonore?
ROBESPIERRE
Kiitos, hyvin, Lucile. — Camille, minulla on vähän puhumista sinulle.
LUCILE
Tahdotko että jätän teidät yksin?
ROBESPIERRE
Ei, et sinä.
CAMILLE (pysähdyttää Dantonin, joka yrittää lähteä)
Danton tuntee hyvin kaikki meidän ajatuksemme.
ROBESPIERRE
Huhu kertoo niin. Minä olen epäröinyt uskoa sitä.
DANTON
Onko se sinusta ikävää?
ROBESPIERRE
Kenties.
DANTON
Mitä sinä tahdot? On eräs asia, mitä sinä et koskaan voi estää: se, että Dantonia rakastetaan.
ROBESPIERRE (halveksivasti)
Rakkauden nimi on kulunut — itse tunne on harvinainen.
DANTON (ilkeästi)
Sanotaan olevan eräitä ihmisiä, joilla ei ole siitä aavistustakaan.
ROBESPIERRE (hetken vaitiolon jälkeen, kylmästi, kädet hermostuneina)
Minä en ole tullut puhumaan Dantoriin irstailusta. — Camille, minun varoituksistani huolimatta, kuljet sinä yhä itsepintaisesti sitä tietä, johon huonot neuvot ja sinun oma ajattelemattomuutesi ovat sinut heittäneet. Ilkeämielinen häväistyskirjoituksesi kylvää yhä hajaannusta koko Ranskaan. Sinä tuhlaat sukkeluuttasi riistääksesi luottamuksen niiltä miehiltä, jotka ovat tasavallalle välttämättömiä. Kaikki taantumuspuolueet asestautuvat sinun ivanpurkauksillasi vapautta vastaan. Minä olen kauan koettanut tyynnyttää sinun herättämääsi vihaa, kahdesti olen minä jo pelastanut sinut: minä en voi sinua aina pelastaa. Kapinoitsijain vehkeet häiritsevät valtiota eikä minulla ole mitään tahtoa valtion tahtoa vastaan.
CAMILLE (haavoittuneena ja haavoittaen)
Säästä vaivojasi äläkä niin paljon ajattele minua. Sinun huolenpitosi liikuttaa minua. Maximilien, mutta minä en tarvitse ketään. Minä osaan itse puolustaa itseäni ja minä kuljen ilman talutusnuoraa.
ROBESPIERRE
Sinä väität vastaan pelkästä turhamielisyydestä. Sinun ajattelemattomuutesi on ainoa puolustuksesi.
CAMILLE
Minä en tarvitse mitään puolustusta. Minulla on kyllin isänmaallisia ansioita. Minä puolustan tasavaltaa tasavaltalaisia vastaan. Minä olen puhunut vapaasti, minä olen sanonut totuuden. Kun ei ole enää hyvä sanoa koko totuutta, silloin ei enää tasavaltaa ole. Tasavaltojen tunnus on meren aaltoja puhaltavat tuulet: Tollunt, sed attollunt! tl Ne järkyttävät niitä, mutta ne kohottavat ne myös korkeuteen.
ROBESPIERRE
Tasavaltaa ei ole, Desmoulins. Me luomme sitä. Vapaudella ei perusteta vapautta. Kuten koettelemuksen aikoina Roomassa, on uhattu kansakunta alistunut diktatuurin alle, murtaakseen esteet ja voittaakseen. Kun Europpa ja kapinalliset puolueet uhkaavat tappaa ainiaaksi tasavallan, on ivantekoa vaatia oikeutta saada sanoa ja tehdä mitä tahtoo ja hankkia sanoillaan ja töillään vihollisille aseet käteen.
CAMILLE
Mitä aseita minä olen sille antanut? Minä olen puolustanut sitä, mitä on ollut puhtainta maailmassa: veljeyttä, pyhää tasa-arvoisuutta, tasavaltalaisten perus-ajatusten lempeyttä, noita res sacra miser, sitä kunnioitusta onnettomuutta kohtaan, johon meidän ylevä valtiosääntömme käskee. Minä olen tehnyt vapauden ihmisille rakkaaksi. Minä olen tahtonut antaa onnen kiehtovan kuvan säteillä kansojen silmiin.
ROBESPIERRE
Onnen! Siinä taas tuo viheliäinen sana, jolla te houkuttelette puoleenne kaiken itsekkyyden ja kaikki intohimot. Kuka ei tahtoisi onnea? Mutta ei Persepolis'in vaan Spartan onnea me tarjoomme ihmisille. Hyve on onni. Mutta te olette väärinkäyttäneet sen pyhää nimeä, herättääksenne raukkojen mielessä kaipuuta siihen rikolliseen onneen, jota on toisten unohtaminen ja ylellisyyden nautinto. Häpeällinen ajatus, joka pian sammuttaisi tasavallan tulen! Oppikoon Ranska kärsimään, oppikoon se näkemään ilonsa siinä, että se saa kärsiä tullakseen vapaaksi, uhrata hyvinvointinsa, leponsa, hellyydentunteensa maailman onnen vuoksi.
CAMILLE (kohteliaan kujeilun sävyyn, joka purkauksen lopussa äkkiä muuttuu teräväksi ja viiltäväksi)
Kun minä kuuntelen sinua, Maximilien, tulee mieleeni muuan kohta Platonista: »Kun minä kuulen, sanoi kunnon kenraali Laches, kun kuulen nuoren miehen puhuvan oivallisesti hyveestä ja kun se on oikea sankylotti, lausumiensa sanojen arvoinen, se tuottaa minulle sanomatonta nautintoa. Hän on minusta ainoa soittaja, joka aikaansaa täyden sulosoinnun, sillä kaikki hänen työnsä ovat sovussa hänen sanojensa kanssa. Kun sellainen mies puhuttelee minua, täyttää minut riemu, ja minua voisi luulla hullaantuneeksi hänen puheeseensa, niin ahnaasti juon minä hänen sanojaan. Mutta se, joka laulaa hyveestä, jota ei toteuta, hän kiusaa minua kauheasti, ja mitä paremmin hän näyttää puhuvan, sitä enemmän hän herättää minussa inhoa musiikkiansa kohtaan.» (Desmoulins kääntää selkänsä Robespierrelle, joka sanomatta sanaakaan ja tekemättä mitään eleitä nousee lähteäkseen. Lucile joka on tullut levottomaksi siitä käänteestä, minkä keskustelu on saanut, ja joka tarkkaa Robespierren katsetta, tarttuu häntä käteen ja koettaa laskea leikkiä.)
LUCILE (osoittaa Camillea)
Tuon pahan pojan täytyy aina sanoa jotain vastaan. Jos sinä tietäisit miten hän joskus kiusottaa minua! Rakas Maximilien, te olette aina samanlaisia. Te väittelette yhä niinkuin ennen koulunpenkillä.
(Robespierre ei vastaa, vaan pysyy jääkylmänä
ja valmistautuu lähtemään.)
DANTON (muuttaen sävyä ja käyden Robespierreä kohti vilpittömällä lämmöllä)
Robespierre, me olemme väärässä kaikki kolme. Olkaamme miehiä, jotka tottelevat vain järkeään ja näyttäkäämme, että me osaamme uhrata henkilökohtaiset kaunamme isänmaan vuoksi. Minä tulen luoksesi ja tarjoan sinulle käteni. Anna anteeksi hetken kärsimättömyys.
ROBESPIERRE
Danton luulee, että yksi sana riittää pyyhkimään pois hänen häväistyksensä. Loukkaajan ei ole suinkaan vaikea unohtaa loukkauksiaan.
DANTON
Kaiketi teen tyhmästi, kun kuvittelen vastustajani yhtä jalomielisiksi kuin itse olen. Mutta tasavallan menestys ennen kaikkea: se tarvitsee minun tarmoni ja sinun hyveesi. Jos minun tarmoni on sinulle vastenmielinen, niin ajattele, että sinun hyveesi kammottavat minua, ja me olemme kuitit. Tee kuten minä, pane nenäsi tukkoon, ja pelastakaamme isänmaa.
ROBESPIERRE
Minä en luule, että kukaan on välttämätön isänmaalle.
DANTON
Kaikki kateelliset sanovat niin. Tuo kaunis järkeily saa heidät leikkaamaan kansalta pois kaiken mikä tekee sen voiman.
ROBESPIERRE
Ei ole voimaa, missä ei ole luottamusta!
DANTON
Sinä epäilet minua? Sinä uskot tyhmyyksiin, joita minusta levitetään, Billaud-Varenne'in hallusinatsioneihin? Katso minuun. Onko minulla tekopyhän naama? Vihatkaa minua, mutta älkää tehkö minua epäluulon alaiseksi!
ROBESPIERRE
Ihmisiä tuomitaan tekojen mukaan.
DANTON
Mistä moitit sinä minun tekojani?
ROBESPIERRE
Kaikkien puolueiden kaartelusta.
DANTON
Minulla on veljensydän kaikkia onnettomia kohtaan.
ROBESPIERRE
Kehutaan, ettei vihata ketään, eikä tosiaan vihata lainkaan tasavallan vihollisia, mutta siten hävitetään tasavalta. Sääli pyöveleitä kohtaan on julmuutta uhreja kohtaan. Sellainen suvaitsevaisuus on saattanut meidät siihen, että on ollut pakko hajoittaa kaupunkeja maan tasalle. Se voisi vielä tulla meille maksamaan kolmekymmen-vuotisen kansalaissodan.
DANTON
Sinä näet rikoksia kaikkialla! se on löyhäpäistä. Jos sinä olet sairas, hoida tautiasi, mutta älä pakoita terveitä ihmisiä nielemään lääkkeitäsi. Tasavalta ruhjoo itsensä. On vielä aika pysähdyttää tuo mieletön ja julma hirmuhallitus, joka kalvaa Ranskanmaata. Mutta joll'et sinä kiiruhda, joll'et sinä yhdy meihin, olet sinä itse pian kykenemätön rajoittamaan sen hävityksiä. Sinä koetat sitä turhaan: se on polttava sinut toisten keralla, se on polttava sinut ensimäisenä, toisten edellä. Onneton mies, etkö sinä toki näe, että sinä päivänä, jolloin Danton on jo poissa, ensimäinen isku kohtaa sinut? Minä se vielä suojelen sinua tulipalosta.
ROBESPIERRE (poistuu Dantonin luota kylmänä)
Polttakoon se minut.
CAMILLE (hiljaa Dantonille)
Sinä sanoit liian paljon; sinä loukkasit hänen itserakkauttaan.
DANTON
Isänmaan nimessä, Robespierre, sen isänmaan, jota me kumpikin rakastamme yhtä tulisesti ja jolle me olemme kaikkemme antaneet, suokaamme täydellinen amnestia kaikille ystäville ja vihamiehille, jos he vain rakastavat Ranskaa! Huuhtokoon se rakkaus pois kaikki epäluulot ja kaikki virheet. Ilman sitä ei ole mitään hyvettä. Sen keralla ei mitään rikosta.
ROBESPIERRE
Ei ole mitään isänmaata ilman hyvettä!
DANTON (uhkamielisesti)
Vielä kerran pyydän minä sinulta rauhaa. Ajattele mitä minulle maksaa koettaa lähestyä sinua. Mutta minä nielen minkä hyvänsä nöyryytyksen, jos se on tasavallalle onneksi. Anna minulle kätesi: päästä Fabre vapauteen, lähetä Westermann armeijaan, suojele Herault'ta ja Philippeaux'ta noiden raivopäiden vainolta!
ROBESPIERRE
Minä olen luotu taistelemaan rikosta vastaan, en ohjaamaan sitä.
DANTON (on vähällä räjähtää, hallitsee itsensä)
Sinä siis tahdot sotaa, Robespierre? Harkitse tarkoin.
ROBESPIERRE (järkähtämättä kääntää selkänsä Dantonille, kääntyy
Desmoulins'in puoleen)
Camille, viimeisen kerran: sinä lakkaat hyökkäämästä
Yhteishyvänvaliokuntaa vastaan!
CAMILLE
Jos se lakkaa ansaitsemasta hyökkäyksiäni.
ROBESPIERRE
Alistu kuten muutkin kansakunnan määräyksiin.
CAMILLE
Minä olen kansakunnan jäsen, minulla on oikeus puhua sille.
ROBESPIERRE
Sinun tulee olla sille esikuvana lainkuuliaisuudessa.
CAMILLE
Me tiedämme kuinka ne lait ovat tehdyt. Me olemme kaikki asianajajia, lainvalvojia, lakimiehiä, Robespierre, me tiedämme mitä lain majesteettiin kätkeytyy. Minä nauraisin nähdessäni meidät yhdessä, joll'en ajattelisi kyyneliä, joita me puristamme ilveilyllämme. Me tulemme ihmisille liian kalliiksi. Ei edes hyvekään ansaitsisi sitä hintaa, minkä me pakotamme siitä maksamaan — ammoin sitten rikos.
ROBESPIERRE
Kellä ei ole ollut voimaa tehtäväänsä kestämään, sen ei olisi koskaan pitänyt ottaa sitä. Joka ottaa tehtävän, sen on astuttava luiskahtamatta, kunnes hän kaatuu ruhjoutuneena taakkansa alle.
CAMILLE
Minä suostun uhraamaan itseni, mutta en uhraamaan muita.
ROBESPIERRE
Hyvästi, ajattele Herault'ta.
CAMILLE
Miksi puhut sinä minulle Herault'sta?
ROBESPIERRE
Herault on vangittu.
DANTON, CAMILLE
Vangittuko? Hän lähti juuri täältä.
ROBESPIERRE
Minä tiedän sen.
LUCILE
Mutta mitä hän on tehnyt? Maximilien, mikä on hänen rikoksensa?
ROBESPIERRE
Hän on antanut kotinsa turvapaikaksi eräälle tuomitulle.
CAMILLE
Hän on tehnyt velvollisuutensa.
ROBESPIERRE
Valiokunta on tehnyt samoin.
DANTON (räjähtäen)
Tuhat tulimmaista, sinä härnäät minua! Sinä siis tahdot murhata meidät, toisen toisensa jälkeen? Sinä hakkaat tammesta sen mahtavimmat haarat, ennenkuin käyt käsiksi sen runkoon? — Minun juureni ovat syvällä maan uumenissa. Ranskan kansan sydämessä. Sinä et saa niitä irti revityksi muuten kuin surmaamalla koko tasavallan. Minun kaatumiseni on murskaava teidät kaikki, ja ne saastaiset rotat, jotka järsivät minua, joutuvat ensimäisinä uhreiksi. Minun pitkämielisyytenikö se rohkaisee teitä? Syöpäläiset nousevat röyhkeästi ruumistani ylös… Se on jo liikaa! Leijona ravisteleikse… Mutta tiedätkö sinä, surkea raukka, että jos minä tahtoisin, minä murskaisin sinut sormellani niinkuin täin? Eläköön sota, koska te tahdotte sitä! Vanha sota-into nousee päähäni. Tämä ääni, joka on ollut liian kauan sorruksissa, on kuuluva jälleen ja se on syöksevä kansan tyranneja vastaan.
CAMILLE
Me teemme rynnäkön uusiin Tuilerioihin. Ja Le Vieux Cordelier on lyövä rumpua.
(Rävähyttämättä silmäänsä Robespierre lähtee ovea kohti. Lucile, joka kauhean levottomana, sanattomaksi pelästyneenä on kadonnut hetkeksi viereiseen huoneeseen, tulee hädissään toisesta huoneesta, lapsi sylissä, ja vie sen Robespierre'in luo.)
LUCILE
Maximilien!…
(Robespierre kääntyy, katsoo pientä Horace'ia, epäröi hetken, hymyilee hänelle, sitten ottaa hänet ja istuutuu. Hän syleilee lasta, katsoo Lucile'iin ja Camille'hin. Sitten, alati äänettömänä, hän antaa lapsen Lucile'ille ja poistuu katsomatta kehenkään. Koko tämä kohtaus on hyvin hillitty ja ilman mitään näkyvää mielenliikutusta muissa paitsi Lucie‘issa.)
5. kohtaus.
Lucile, Camille, Danton
CAMILLE
Lucile raukka, sinä olet levoton?
LUCILE
Oo, Camille, Camille, kuinka varomaton sinä olet!
CAMILLE
Sinä itse kiihoitit minua äsken.
LUCILE
Ah, minä niin kadun sitä nyt!
CAMILLE
Pitää sanoa mitä ajattelee. Ja sitä paitsi… (hän kohauttaa olkapäitään) Noh! Minulla ei ole mitään pelättävää, minulla: hän pitää minusta sittenkin, hän tulee aina puolustamaan minua!
LUCILE
Minä pelkään.
CAMILLE
Hän on enemmän peloissaan kuin me. Dantonin ääni teki jo vaikutuksensa. Hän on niitä ihmisiä, joiden pitää pelätä niitä, joista he pitävät. Kas niin! Meidän täytyy etsiä ystävämme ja sopia heidän kanssaan. Aika on täperä… Tule, Danton.
DANTON (istuu paikallaan hajamielisenä)
Niin, minne me lähdemme?
CAMILLE
Hakemaan Philippeaux'ta ja Westermann'ia ja pelastamaan Herault'ia.
DANTON
Huomenna… huomenna.
CAMILLE
Liian myöhäistä.
DANTON (hyvin surullisesti, tunteen vallassa)
Lucile, lue minulle jotain, soita minulle, lohduta minua.
LUCILE
Mikä sinun on? (Seisten Dantonin takana, hän nojaa D:n olkapäähän.
Danton ottaa hänen kätensä ja painaa sen poskeaan vasten.)
DANTON
Oo, tasavalta! Hävittää itsensä. Hävittää omien kättensä työ, hävittää tasavalta! Voittajatko vai voitetut, vähät siitä. Kummassakin tapauksessa voitetut!
CAMILLE
Kummassakin tapauksessa voittajat, kunnian seppelöimät!
DANTON (nousten kiivaasti)
Menkäämme, ja järisyttäköön tasavalta maailmaa kaatumisensa jyrinällä…