TOINEN NÄYTÖS.
(Robespierre'in huone Duplayn talossa. Ikkuna. Kaksi ovea. Paljaat valkeat seinät. Pähkinäpuinen ut uudinsänky, uutimet sini- ja valkokukkaisesta damastista. Aivan yksinkertainen kirjoituspöytä. Muutamia olkituoleja. Kirjakaappina käytetty hylly. Muutamia kukkia lasissa ikkunalaudalla. Etunäyttämöllä pieni kamiini, jonka toisella puolen tuoli, toisella jakkara. Vasemmalla oleva ovi johtaa Duplayn pukuhuoneeseen. Ikkuna pihalle, missä puusepät tekevät työtä. Kuuluu miten työntekijät naulaavat, höyläävät ja vahaavat. Robespierre istuu yksin kirjoituspöydän ääressä.)
1. kohtaus.
Rouva Duplay, Robespierre.
ROUVA DUPLAY (avaa oven)
Häiritsenkö sinua, Maximilien?
ROBESPIERRE (hymyillen ystävällisesti)
Et häiritse, kansalaisetar Duplay.
(Ojentaa hänelle kätensä.)
ROUVA DUPLAY
Aina vaan työssä. Sinä et lainkaan pannut maata viime yönä.
ROBESPIERRE
Minä olin Valiokunnassa.
ROUVA DUPLAY
Minä kuulin, kun sinä tulit kotiin. Kello oli yli kolme. Vaan etkö olisi voinut levätä sen sijaan aamulla?
ROBESPIERRE
Minä en nuku paljoa, sinä tiedät sen, — olen totuttanut ruumiini kuuliaiseksi tahdolleni.
ROUVA DUPLAY
Sinä lupasit minulle lopettaa valvomisen. Sinä rasitut, sinä tulet vielä sairaaksi. Ja miten meidän sitten käy?
ROBESPIERRE
Rakkaat ystävät, teidän täytyy tottua tulemaan toimeen ilman minua.
Minä en ole aina täällä.
ROUVA DUPLAY
Mitä, aiotko muuttaa pois meidän luotamme?
ROBESPIERRE (paatosta ja vilpitöntä vakavuutta sekaisin)
En — mutta kuitenkin jätän minä teidät ennenkuin luulette.
ROUVA DUPLAY
Sen minä kiellän — minä aion lähteä ensin, ja minun ei ole kiire.
ROBESPIERRE (hymyillen)
Minä olisin levollisempi tietäessäni, että minusta ei pidettäisi niin paljon.
ROUVA DUPLAY
Mitä? Etkö ole hyvilläsi siitä, että sinua rakastetaan?
ROBESPIERRE
Ranskan olisi parempi olla, jos se ajattelisi vähemmin Robespierreä ja enemmän vapautta.
ROUVA DUPLAY
Vapaus ja Robespierre ovat sama asia.
ROBESPIERRE
Juuri siksi olen minä huolissani siitä. Ettei sille vain mitään tapahtuisi.
ROUVA DUPLAY (menee ikkunan hio)
Kylläpä ne pitävät hirveätä elämää tuossa pihalla! Ihan varmasti tuo iänikuinen naulaaminen ja höylääminen häiritsee sinua. Minä olen ainakin kaksikymmentä kertaa sanonut Duplaylle, ettei hän antaisi ruveta työhön niin varhain, jotteivät herättäisi sinua unesta, mutta hän sanoo, että sinä olet kieltänyt muuttamasta mitenkään talon tapoja.
ROBESPIERRE
Niin olen. Tuo säännöllinen toimekkuus on minulle vain lepoa. Työ on virkistystä sekä tekijälle itselleen että muille. Kun on ollut yön kuumeisessa ajatusten pyörteessä, kuten meidän nyt täytyy yhtämittaa olla, niin se tuo raittiin tuulahduksen ummehtuneeseen ilmaan.
ROUVA DUPLAY
Mikä työ on pitänyt sinut valveilla viime yön?
ROBESPIERRE
Ei työ, vaan huolet.
ROUVA DUPLAY
Sinä olet levottoman näköinen niinkuin varoisit jotain tuhoa.
ROBESPIERRE
Tuhoa, niin.
ROUVA DUPLAY
Etkö voi sitä estää?
ROBESPIERRE
Kaukana siitä, — minun täytyy se suorittaa.
ROUVA DUPLAY
Minulla ei ole oikeutta kysellä sinulta, mutta tänään ei saa olla pahoillaan. Tänään on talossa merkkipäivä. Le Bas ja Saint-Just ovat viime yönä tulleet kotiin armeijasta.
ROBESPIERRE
Onko Saint-Just palannut? Sepä hyvä — minä tarvitsen hänen tahdonlujuuttaan.
ROUVA DUPLAY
Ai niin, unohdin sanoa — eräs kenraali tahtoisi puhutella sinua, kenraali Westermann. Hän oli täällä varhain aamulla, mutta minä en laskenut häntä sisään. Hän sanoi tulevansa takaisin tunnin kuluttua. Saako hän tulla?
ROBESPIERRE
En tiedä.
ROUVA DUPLAY
Hän on odottanut kauan pihalla. Siellä sataa.
ROBESPIERRE
Hyvä.
ROUVA DUPLAY
Viime yönä vasta oli ilma! Minä tulin läpimärkänä kotiin.
ROBESPIERRE
Missä sinä olit?
ROUVA DUPLAY
Kauppahallissa. Keskiyöstä saakka sain seisoa jonossa. Kamala tungos! En voinut torkahtaa hetkeksikään, muutoin veivät paikan. Kun ovet avattiin, syntyi tappelu. Onneksi minä pystyn pitämään puoleni. Ja lopuksi minun onnistui saada kolme munaa ja neljännesnaulaa voita.
ROBESPIERRE
Kolme munaa koko väelle, se ei ole juuri liikaa.
ROUVA DUPLAY
Eleonorelle, Elisabethille ja sinulle — minun kolmelle lapselleni.
ROBESPIERRE
Hyvä Duplay-muori, luuletko sinä, että minä suostun ottamaan leivän teidän suustanne?
ROUVA DUPLAY
Sinä et saa panna vastaan — minä menin sinne juuri sinun takiasi. Sinä olet laiha, sinulla on huono vatsa. Kunpa edes suostuisit syömään vähän lihaa! Mutta sinä kiellät ostamasta sitä.
ROBESPIERRE
Lihasta on kova puute — se on säästettävä sotilaille ja sairaille. Me olemme säätäneet kansalaispaaston. Minun ja minun työtoverieni asia on olla pidättyväisyyden esikuvana.
ROUVA DUPLAY
Kaikki eivät ole niin tunnontarkkoja kuin sinä.
ROBESPIERRE
Minä tiedän sen, minä olen nähnyt muutamien mässäävän keskellä yleistä puutetta — se inhottaa minua. Jokainen noista aterioista varastaa isänmaalta kolmisenkymmenen puolustajan voiman.
ROUVA DUPLAY,
Kyliä onkin kurjaa! Ei lihaa, ei riistaa, ei maitoruokaa. Kaikki vihannekset on armeija takavarikoinut. Lisäksi saa olla kylmässä. Duplay oli jo toista yötä seisomassa hiiliveneen vieressä, odottamassa vuoroaan, ja nyt hän sai äsken tulla kotiin tyhjin käsin. Puita ei tarvitse ajatellakaan. Tiedätkö mitä sylestä tahdotaan? — Neljäsataa frangia. — Onneksi on kevät tulossa. Jos tätä olisi kestänyt vielä kuukausi, olisimme me kaikki olleet mennyttä kalua. En muista milloinkaan nähneeni näin kovaa talvea.
ROBESPIERRE
Niin, sinä olet kärsinyt, te olette kaikki saaneet kärsiä, te naisparat, ja miten sankarillisesti! Mutta sinun täytyy myöntää, että kaikista näistä vaivoista huolimatta te olette myös saaneet kokea iloa, josta teillä ei ennen ollut aavistustakaan — iloa siitä, että me kaikki, pienimmästä suurimpaan, olemme edistämässä korkeata päämäärää — maailman vapautta.
ROUVA DUPLAY
Niin, onnellinen minä olenkin. Käyköön miten tahansa, tämä puutteen aika tulee aina olemaan elämämme paras — nämä kärsimykset eivät ole niitä tavallisia järjettömiä kärsimyksiä, jotka eivät hyödytä mitään. Jokainen paastoamisemme tekee kansan rikkaammaksi. Miten uljaaksi oletkaan tehnyt mielemme. Maximilien! Kun eilen illalla seisoin pesemässä, ajattelin minä: vaikka minä olenkin vain vähäpätöinen työläisnainen ja vaikka minulla ei ole huomispäivästä tietoa ja vaikka kyllästyttää aloittaa joka aamu sama jokapäiväisen leivän jahti, niin teen minäkin osaltani työtä isänmaan pelastukseksi. Minun vaivastani ja ponnistuksista ei mene hukkaan mitään, kaikki vie voittoa kohti, ja minä käyn teidän kanssanne ihmiskunnan etunenässä.
TYÖMIEHET (laulavat pihalla)
Sahoin, nauloin, vasaroin me pyssyntukit, keihäänvarret kestäviksi kammitsoimme: teille aseet voitokkaat, Tasavallan sotilaat.
ROUVA DUPLAY (hymyillen)
He ovat juuri saaneet valmiiksi pohjoisarmeijan tilauksen; vaikka vatsat ovat tyhjät, ovat he kuitenkin tyytyväisiä.
ROBESPIERRE
Sinä suurenmoinen kansa! Mikä ilo kuulua sinuun! Ja miten voi antaa anteeksi niille, jotka koettavat turmella tämän kieltäymyksen ja uhrautuvaisuuden lähteen?
(Kuuluu Westermannin murinaa ulkopuolelta.)
ROUVA DUPLAY
Siellä on kenraali. Hän käy kärsimättömäksi.
ROBESPIERRE
Anna hänen tulla tänne.
(Rouva Duplay poistuu. Robespierre vilkaisee peiliin. Hänen kasvonsa muuttuvat silmänräpäyksessä, käyvät koviksi, liikkumattomiksi, jääkylmiksi.)
2. kohtaus.
Robespierre, Westermann.
WESTERMANN (astuu sisään kiivaasti)
Saamari soikoon! Tämä ei ole liian aikaista! Minä olen seisonut kaksi tuntia tömistämässä jalkojani sinun ovesi edessä. Peeveli, sinun luoksesi on vaikeampi päästä kuin kapinoivaan kaupunkiin.
(Robespierre seisoo liikkumattomana, kädet selän lakana,
huulet puristettuina ja katsoo uhkamielisesti Weslermannia.
Tämä vaikenee hetkiseksi, mutta jalkaa heti.)
Minä luulin, että sinä et tahtonut ottaa minua vastaan. Desmoulins sanoi, että minua ei laskettaisi sinun puheillesi. Mutta minä olin vannonut, että tulisin sisään, vaikka minun pitäisi laskea ovesi tykinkuulalla säpäleiksi… (Nauraa.) Suot kai anteeksi minun sotilaallisen suorasukaisuuteni?
(Robespierre on yhä vaiti. Westermannin on yhä vaikeampi
saada sanansa kevyiksi ja huolettomiksi.)
Onpa sinulla peijakkaan hyvä vartiosto. Ovesi takana istuu kaunis
tyttö vahdissa ja parsii sukkia. Sen neidin kanssa ei leikitellä.
Järkkymätön kuin sinäkin. Ei olisi päässyt kuin hänen ruumiinsa yli.
No, vihollismaassa se nyt ei olisi ollut niin ikävää.
(Nauraa väkinäisesti. Robespierre on vaiti, mutta liikuttaa
kärsimättömästi käsiään. Westermann istuutuu, koettaa päästä
mukavaan asentoon. Robespierre jää seisomaan. Westermann
nousee uudelleen seisomaan.)
Jotkut pässinpäät väittävät sinua minun vihollisekseni. Sille minä kohautan olkapäitäni. Voiko hyve olla hyveen vihollinen! Voiko Aristides olla Leonidaan vihollinen! Menkööt hiiteen! Eikö tasavallan bastioni ja isänmaan vallit ole luodut tukemaan toisiaan! Sellaiset saatanat kuin me, jotka panemme kansan kunnian kaiken muun yläpuolelle, ymmärrämme aina toisiamme, eikö niin…
(Ojentaa kätensä Robespierrelle. Tämä ei liikahda eikä vastaa.)
Etkö anna minulle kättäsi… Saamari soikoon! Se on siis totta? Sinä olet minun vihamieheni? Sinä olet vannonut minun perikatoni? Tuhat tulimmaista! Jos minä olisin tiennyt sen!… Olenko minä mikään roisto, kun annat minun kaksi tuntia värjötellä pihallasi, ja kun minä viimein pääsen luoksesi, et edes pyydä minua istumaan, vaan annat minun seisoa tässä puhumassa saamatta sanaakaan vastaukseksi? Jumaliste!
(Polkee jalallaan lattiaa.)
ROBESPIERRE (hyytävän kylmästi)
Kenraali, te ajatte väärään suuntaan. Leonidaasta on pitkä matka isä
Duchesneen. Te etsitte esikuvianne vaaralliselta paikalta.
WESTERMANN (ihmeissään)
Miltä paikalta?
ROBESPIERRE
Mestaustorilta.
WESTERMANN (aivan lamassa)
Mutta sano minulle, kansalainen, mitä minä olen tehnyt. Mistä sinä syytät minua?
ROBESPIERRE
Sen sanoo Yhteishyvänvaliokunta teille.
WESTERMANN
Minulla on oikeus saada tietää.
ROBESPIERRE
Kysykää omallatunnoltanne.
WESTERMANN
Se ei syytä minua mistään.
ROBESPIERRE
Minä surkuttelen sitä, joka ei enää saata kuulla katumuksen ääntä.
WESTERMANN (pakottaa itsensä tyyneksi, multa ääni värisee tuskaa ja raivoa)
Minä kadun vain yhtä — että olen uhrannut elämäni niin epäkiitolliselle isänmaalle. Kolmekymmentä vuotta olen sen vuoksi saanut kestää kaikenlaista kurjuutta. Minä olen kymmenen kertaa pelastanut maan vihollisen anastukselta. Minulle ei ole koskaan annettu mitään tunnustusta. Kuka hyvänsä liehakoitsija voi vaaratta ilmiantaa minut — uskotaan, mitä sotamiehet, joita olen rangaissut pelkuruuden takia, sanovat nimettömissä kirjeissään. Minua syytetään, minua uhataan, alennetaan virassa ja typerät narrit ja tomppelit pääsevät minun edelleni. Minun on pakko totella jotain Rossignolia, typerää kultaseppää, jolla ei ole aavistustakaan siitä, mitä sota on, joka on tehnyt itsensä tunnetuksi vain hölmöydellään ja jonka ainoat ansiot ovat hänen halpa sukuperänsä ja jakobinien suositus. Kléber, Dubayet ja Marceau kuluttavat voimansa vähäpätöisissä asemissa ja Niortin pikkukauppias komentaa kahta armeijaa!
ROBESPIERRE
Tasavalta antaa enemmän arvoa päällikön tasavaltalaisen katsantokannan lujuudelle kuin miehen sotilaalliselle kyvylle.
WESTERMANN
Antaako tasavalta arvoa myös sille että Rossignol saa aina selkäänsä?
ROBESPIERRE
Rossignolin tappioista on hänen seurueensa vastuussa eikä hän itse. Jos Kléber, Dubayet ja Westermann ovat niin ylpeitä kyvystään, niin antakoot sen hyödyttää päällikköä, jonka kansa on määrännyt heille!
WESTERMANN
Te tahdotte siis riistää meiltä omien tekojemme kunnian?
ROBESPIERRE
Niin.
WESTERMANN
Sotilaskunnia peloittaa teitä, te tahdotte nöyryyttää sitä, eikö niin?
ROBESPIERRE
Niin.
WESTERMANN (ivaten)
Se kai häiritsee kynäsankarien kunnianhimoa?
ROBESPIERRE
Se loukkaa tervettä järkeä ja on vapauden uhkana. Mistä te niin ylpeilette? Tehän teette pelkästään velvollisuutenne. Siitäkö, että panette henkenne vaaraan? Kaikkien meidän ranskalaisten päät ovat panoksena siinä kamalassa pelissä, jota käydään tyranniutta vastaan. Miksi kuoleman uhmaaminen olisi teille suurempi ansio kuin meille? Me olemme kaikki vihityt voittoon tai kuolemaan. Te olette, kuten mekin, vallankumouksen välikappaleita, kirves, jonka tulee raivata tasavallalle tietä läpi vihollisjoukon. Se on kauhea tehtävä, joka on otettava ilman heikkoutta, mutta myöskin ilman kerskailua. Teillä ei ole enemmän syytä ylpeillä kanuunoistanne kuin meillä giljotiinistamme.
WESTERMANN
Sinä loukkaat sodan majesteettia.
ROBESPIERRE
Ei ole olemassa muuta majesteettia kuin hyveen majesteetti. Missä se esiintyy, sotamiehessä, työmiehessä lainsäätäjässä, antaa tasavalta sille kunnioituksensa. Mutta rikolliset vaviskoot! Mikään ei pelasta heitä sen iskuilta, ei arvonimet eikä miekat.
WESTERMANN
Minuako sinä uhkaat?
ROBESPIERRE
Minä en ole maininnut mitään nimiä. Onneton, joka itse ilmiantaa itsensä!
WESTERMANN
Tuhat tulimmaista! (Katsoo uhkaavin elein Robespierreiä, jossa ei pieninkään väre vaihdu, ja koko ruumis vavisten menee ovea kohti horjuvin askelin. Kääntyy takaisin.) Varo itseäsi, Sulla! Minun pääni on lujempi kuin Custine'in. Vielä on miehiä, jotka eivät vapise tyranniuden edessä. Minä menen Dantonin luo.
(Törmää seinää vasten, ennenkuin saa tarttuneeksi oveen, ja poistuu kolisten.)
3. kohtaus.
Robespierre, Eleonore Duplay.
ELEONORE (tulee Duplayn puolelta)
Viimeinkin siis lähti. Voi, Maximilien, miten levoton minä olin, kun hän oli täällä!
ROBESPIERRE (hymyillen hellästi)
Rakas Eléonore! Kuuntelitteko?
ELEONORE
Tuon miehen ääni säikäytti minut — en voinut olla tulematta tänne ylös; minä olin tässä vieressä, äidin pukuhuoneessa.
ROBESPIERRE
Ja mitähän te olisitte voinut tehdä, jos hänellä olisi ollut pahoja aikeita?
ELEONORE (nolona).
En tiedä.
ROBESPIERRE (tarttuu hänen käteensä, jota Eleonore pitää selkänsä takana)
Mitä tässä on?
ELEONORE (punastuen)
Pistooli, jonka Philippe jätti pöydälle viime yönä tultuaan kotiin.
ROBESPIERRE (ottaa sen Eleonoralta ja pitää hänen kättään omassa kädessään)
Ei, ei, tuollaiset murha-aseet eivät saa olla tahraamassa näitä käsiä! Ne eivät saa vuodattaa verta edes minun henkeni pelastukseksi. Säilyköön maailmassa kaksi ystävällistä kättä, kaksi viatonta kättä, puhdistaakseen maailman ja Robespierre'in sydämen niiden verisistä kohtaloista — kun työ on loppuun suoritettu.
ELEONORE
Miksi panette noin henkenne vaaraan? Te ärsytitte tuota miestä, ja häntä sanotaan rajuluontoiseksi.
ROBESPIERRE
Minä en pelkää miekanhuitojia. Kun heidät ottaa pois taistelusta, on heidän voimansa heti tyhjää kalinaa. Heidän polvensa vapisevat, kun he näkevät edessään sen uuden mahdin, jota heidän miekkansa ei ole koskaan tavannut taisteluntuoksinassa — lain.
ELEONORE
Kansalainen Fouché on myös ollut täällä, mutta teidän määräyksenne mukaan häntä ei laskettu sisään.
ROBESPIERRE
Minä olen ainiaaksi sulkenut oveni siltä, joka on häpäissyt hirmuhallituksen majesteettia Lyonin verilöylyissä.
ELEONORE
Hän ei tahtonut lähteä täältä — hän itki.
ROBESPIERRE (kalseasti)
Krokodiilikin itkee.
ELEONORE
Hän meni teidän sisarenne luo pyytääkseen häntä puhumaan hänen puolestaan.
ROBESPIERRE (muuttunein ilmein, levottomana ja tuskaisesti)
Oh, hyvä Jumala, silloin tulee sisareni tänne!… Tuo lurjus on koettanut saada sisareni uskomaan, että hän rakastaa häntä — sisareni ei välitä hänestä, mutta ihailu tuntuu naisesta aina mairittelevalta, tulipa se miltä taholta tahansa. Sisareni koettaa varmasti puolustaa häntä. Älkää, taivaan tähden, päästäkö häntä sisään! Sanokaa että minulla on nyt työtä, että minä en voi ottaa ketään vastaan.
ELEONORE (hymyillen)
Te uskallatte asettua kaikkia Euroopan tyranneja vastaan, mutta teidän sisarenne saa teidät pelästymään.
ROBESPIERRE
Hän on hyvä ihminen ja pitää minusta. Mutta hän on niin väsyttävä! Hänen ikuinen mustasukkaisuutensa ja aikaansaamansa alituiset kohtaukset sekoittavat pääni. Minusta tuntuu kuin voisin suostua mihin tahansa, kun hän vain olisi ääneti.
ELEONORE
Olkaa rauhassa — äiti tietää olla varuillaan, hän ei laske häntä sisään.
ROBESPIERRE
Rakkaat ystävät! Miten te huolehditte minun rauhastani!
ELEONORE
Me olemme siitä vastuussa kansalle.
ROBESPIERRE
Kuinka kotinne tekee minulle hyvää! Millaista rauhaa sieluni täällä nauttii! Se ei ole mikään itsekäs pakopaikka, kaukana ulkomaailman myrskyistä. Ei, portti on selkoselällään isänmaan huolille, mutta tullessaan tästä sisään ne saavat uuden, suurenmoisen leiman. Täällä voi ottaa kohtalon miehen lailla vastaan, taivuttamatta päätään, silmästä silmään. En ole milloinkaan astunut tämän kynnyksen yli hengittämättä pihailmassa, sahatun puun raikkaassa tuoksussa rauhaa ja toivoa. Duplayn rehelliset kasvot, teidän äitinne ystävällinen ääni, teidän kätenne, Eléonore, jonka te sisarellisesti hymyillen ojennatte minulle, kaikki tämä vilpitön kiintymys saa minut tuntemaan korvaamattoman ja ihmeellisen onnen, oo, sen onnen, jota minä eniten kaipaan ja jota minä tarvitsen enemmän kuin mitään muuta!
ELEONORE
Minkä onnen?
ROBESPIERRE
Luottamuksen ja uskollisuuden.
ELEONORE
Epäilettekö sitten jotakin?
ROBESPIERRE
Minä epäilen kaikkia ihmisiä. Minä näen valheen heidän katseessaan, minä näen petoksen piilevän heidän vakuuttelujensa alla. Heidän silmänsä, heidän suunsa, heidän kädenpuristuksensa, koko heidän ruumiinsa valehtelee. Epäluulo myrkyttää kaikki minun ajatukseni. Minut on luotu vienompien tunteiden ihmiseksi. Minä rakastan ihmisiä, minä tahtoisin luottaa heihin. Mutta kuinka voi luottaa, kun näkee heidän rikkovan lupauksensa kymmenen kertaa päivässä, myyvän itsensä, myyvän ystävänsä, myyvän armeijansa, myyvän isänmaansa, pelosta, kunnianhimosta, siveettömyydestä, vahingonilosta? Minä olen nähnyt Mirabeaun, Lafayette'in, Dumouriez'n, Custine'in, kuninkaan, aristokraattien, girondistien, hebertistien vuoron jälkeen tulevan pettureiksi. Sotaväki olisi kaksikymmentä kertaa jättänyt isänmaan vihollisen saaliiksi, jollei se olisi koko ajan tuntenut selkänsä takana giljotinin varjoa. Kolme neljännestä konventista hieroo salaliittoa konventtia vastaan. Paheita kiusoittaa se sankarillinen kuri, jonka vallankumous on niille asettanut. Ne eivät uskalla avoimesti käydä hyveiden kimppuun, ne kätkeytyvät säälin ja lempeyden naamariin, pettääkseen yleisen mielipiteen, saadakseen sen rikollisille suopeaksi ja ärsyttääkseen sen isänmaanystäviä vastaan. Mutta minä tempaan pois naamarit, minä pakotan kansalliskokouksen näkemään, mitä sen takana on — kavalluksen ilettävät kasvot! Minä pakotan salaliittolaisten naamioidut rikostoverit tuomitsemaan minun kanssani kavaltajat kuolemaan tai hukkumaan heidän kanssaan. Tasavalta on voittava — mutta oi Jumalani, mistä sorakasoista se onkaan nouseva! Pahe on lohikäärmeen kaltainen. Jokainen veripisara, joka putoaa, saa eloon uusia hirviöitä. Se tarttuu parhaimpiinkin, toiseen toisensa perästä. Toissapäivänä Philippeaux, eilen Danton, tänään Desmoulins… Desmoulins, minun lapsuudenystäväni, minun veljeni!… Kuka on pettävä meidät huomenna?
ELEONORE
Onko se mahdollista? Niin monta petturia! Ja teillä on siitä todisteet?
ROBESPIERRE
On, on enemmänkin kuin todisteet — siveellinen varmuus, tuo järkähtämätön vaisto, joka ei minua koskaan petä.
ELEONORE
Ei, te ette voi erehtyä — te tiedätte kaikki, te näette heidän sydämensä syvyyteen. Ah! Ovatko he sitten kaikki mädänneitä?
ROBESPIERRE
On neljä, viisi semmoista, joista pidän — rehellinen Couthon, joka ajattelee vain maailman kärsimyksiä, vähät välittäen omistaan; herttainen ja vaatimaton Le Bas; minun veljeni, joka on jalo luonne, mutta liian huvinhaluinen, — kaksi lasta ja kuoleva mies.
ELEONORE
Entä Saint-Just?
ROBESPIERRE
Häntä minä pelkään. Saint-Just on vallankumouksen elävä miekka, järkähtämätön ase, joka olisi valmis uhraamaan minut niinkuin kaikki muutkin rautaiselle lailleen. — Kaikki muut pettävät. Minun tarkkanäköisyyteni kiusaa heitä, he ovat kateellisia kansan rakkaudesta ja siksi koettavat herättää vihaa minua vastaan. Marseillen ja Lyonin prokonsulit kuittaavat hirmutyönsä Robespierre'in nimellä. Vastavallankumous esiintyy milloin lempeyden, milloin kauhun naamarissa. Jos minä annan hetkeksikään väsymykselle valtaa, olen minä mennyttä, on tasavalta mennyttä. Couthon on sairas. Le Bas ja minun veljeni ovat kaksi ajattelematonta poikaa. Saint-Just on poissa pitämässä armeijaa kurissa. Minä olen yksin näiden petturien keskellä, jotka hyörivät ympärilläni koettaen lyödä minut takaapäin. He tappavat minut, Eleonore.
ELEONORE (tarttuu hänen käteensä nuorekkaan vilkkaasti)
Jos te kuolette, ette te kuole yksin.
(Robespierre katsoo häneen hellästi. Eléonore punastuu.)
ROBESPIERRE
Ei, rakas Eléonore, teidän ei tarvitse kuolla. Minä olen vahvempi kuin kurjat viholliseni. Totuus on minun puolellani.
ELEONORE
Ah, mitkä huolet kalvavat teitä, jonka pitäisi olla onnellinen, te kun teette työtä kaikkien onneksi. Kuinka elämä onkaan epäoikeudenmukainen!
ROBESPIERRE
Olen tehnyt teidät surulliseksi. Olen tehnyt väärin himmentäessäni teidän luottamustanne elämään. Suokaa minulle anteeksi!
ELEONORE
Teidän ei tarvitse katua mitään. Minä olen ylpeä teidän luottamuksestanne. Olen koko yön ajatellut niitä kohtia Rousseausta, jotka te luitte meille eilen. Ne viihdyttivät niin suloisesti sieluani. Kuulin teidän äänenne soinnin ja kauniit, hellät sanat… ah, minä osaan ne ulkoa.
ROBESPIERRE (siteeraa hellästi ja hiukan haikeasti hymyillen, hieman pateettisesti, mutta vilpittömin tuntein):
»Kahden sydämen välinen seurustelu painaa suruun sellaisen selittämättömän vienouden ja liikutuksen leiman, joka tyytyväisyydestä puuttuu, ja ystävyys on olemassa erikoisesti onnettomia varten, heidän kärsimystensä lievitykseksi ja heidän surunsa lohdutukseksi.» (Eléonore on vaiti, hän hymyilee ja punastuu, pitäessään kättään Robespierren kädessä.) Te ette sano mitään?
ELEONORE (siteeraa)
»Voiko milloinkaan se, mitä sanomme ystävällemme, vastata sitä, mitä me tunnemme hänen rinnallaan?»
ROUVA DUPLAY (ulkopuolelta)
Maximilien, Saint-Just on täällä.
(Eléonore pakenee.)
4. kohtaus.
Robespierre, Saint-Just.
(Saint-Just astuu tyynesti huoneeseen. Robespierre menee häntä vastaan. He antavat toisilleen kättä kuin olisivat eronneet muutama tunti sitten.)
SAINT-JUST
Hyvää päivää.
ROBESPIERRE
Hyvää päivää, Saint-Just.
(Istuutuvat.)
SAINT-JUST (katsoen tyynesti Robespierreä)
On hauska taas saada nähdä sinua.
ROBESPIERRE
Le Bas kirjoitti, että olit vähällä jäädä sinne ainiaaksi.
SAINT-JUST
Niin olin. (Hetkisen kuluttua) Sinne tarvitaan aseita. Armeijassa on puute kivääreistä.
ROBESPIERRE
Koko Pariisi on pantu siihen työhön. Kirkoissa taotaan. Kaikki muu työ on pantu syrjään. Olisit voinut nähdä tänne tullessasi Duplayn kisällien paraikaa tekevän kiväärintukkeja. Kellosepät valmistavat lukkoja; vasarat paukkuvat alasinta vasten kaikilla toreilla ja aukeamilla.
SAINT-JUST (oltuaan vaiti)
Elintarpeista on puute. Useilla divisionilla ei ole ruokaa hevosilleen. Aikaa ei saa yhtään hukata, viimeistään kolmen viikon kuluttua alkavat taistelut — Ranskan kaikki veri on johdettava pohjoiseen.
ROBESPIERRE
Määräykset on jo annettu. Ranska paastoaa, jotta sen sotamiehillä olisi ruokaa.
SAINT-JUST
Kun ette enää tarvitse minun neuvojani, lähettäkää minut sinne takaisin. Ensi taistelut tulevat olemaan ratkaisevia. Meidän täytyy ponnistaa kaikki voimamme.
ROBESPIERRE
Eikö tuo elämä kuluta sinua ihan loppuun?
Saint-Just (vilpittömän ja hartaan innokkaasti, tekemättä ainoatakaan elettä)
Päinvastoin se on lepoa kaikkein näiden hedelmättömien neuvottelujen jälkeen. Siellä ovat ajatus ja teko yhtä, niinkuin pilvien yhteentörmäys ja salama joka siitä sinkoaa. Jokainen tahdon ilmaus piirtyy heti ja kaikiksi ajoiksi ihmisten vereen ja maailman kohtaloihin… Suurenmoinen tehtävä! Jumalainen jännitys!… Siellä etuvartiopaikoissa, keskellä lunta ja pimeyttä, flaamilaiskenttäin synkillä aavikoilla, jäisen taivaankannen alla, tunnen riemunväreiden kiitävän lävitseni ja sydämen sykkivän rajusti rinnassani. Yksin ja hyljättynä keskellä maailman pimeyttä, vihollisten ympäröiminä, haudan partaalla seisten, olemme me kuitenkin täällä Euroopassa Järjen ja elävän Valon henkivartioita. Jokaisesta meidän ratkaisustamme riippuu maailman kohtalo. Me luomme ihmisen uudestaan.
ROBESPIERRE
Onnellinen se, jota ei raihnas ruumis pakota olemaan täällä, kaukana kaikesta toiminnasta.
SAINT-JUST
Kuka toimii enemmän kuin sinä. Maailman vapaushan on ahdettu Pariisiin.
ROBESPIERRE
Täällä tuntee tahrautuvansa taistellessaan pahaa vastaan. Siitä likaantuu väkisinkin. Kun minä näen minkä rikosten loan vallankumouksen hyöky vyöryttää hyveen seassa, pelkään minä, että jälkimaailma on pitävä minua riettaiden miesten likaisen naapuruuden tahraamana.
SAINT-JUST
Pane mestauskirves heidän ja itsesi väliin! Ei pidä koskea likaiseen muuten kuin raudalla.
ROBESPIERRE
Turmelus tarttuu kaikkiin — niihinkin, joista minulla on ollut suurimmat toiveet. Vanhoihin ystäviin.
SAINT-JUST
Ei mitään ystävyyttä! Vain isänmaa.
ROBESPIERRE
Danton uhkaa. Danton on epäilyttävä. Hän syytää kiivaita ja herjaavia sanoja. Hän kokoaa ympärilleen vehkeilijöitä, renttuja, häviöön joutuneita rahamiehiä ja erotettuja upseereja. Kaikki, jotka ovat tyytymättömiä, kasaantuvat hänen ympärilleen.
SAINT-JUST
Danton kadotkoon!
ROBESPIERRE
Danton oli tasavaltalainen. Hän rakasti isänmaata. Hän rakastaa sitä kenties nytkin.
SAINT-JUST
Se ei rakasta isänmaataan, joka ei osoita sille kunnioitustaan elämänsä ankaruudella. Se ei ole tasavaltalainen, jolla on aristokraatin paheet ja tavat. Minä vihaan Catilinaa. Hänen häikäilemättömyytensä, hänen holtiton älynsä, hänen häpeällinen politiikkansa, joka horjuu kaikkien puolueiden välillä hyötyäkseen niistä kaikista, häpäisee tasavaltaa. Kaadettakoon Danton!
ROBESPIERRE
Hän vetää kukistuessaan mukaansa varomattoman Desmoulins'in.
SAINT-JUST
Tuo pöyhkeä suupaltti, jolle isänmaan onnettomuudet ovat vain aineksena tyylin efekteihin, tuo itserakas neropatti, joka mielellään möisi vapauden hyvästä sanakäänteestä.
ROBESPIERRE
Ymmärtämätön lapsi, joka antautuu ystäviensä ja leikittelevän sukkeluutensa narrattavaksi.
SAINT-JUST
Sukkeluuskin on rikos, kun Ranska on vaarassa. Isänmaan onnettomuudet ovat antaneet koko valtakunnalle synkän, uskonnollisen leiman. Minä en luota niihin, jotka nauravat.
ROBESPIERRE
Minä pidän Desmoulins'istä.
SAINT-JUST
Minä pidän sinusta. Mutta jos sinä olisit rikoksellinen, menisin minä itse antamaan sinut ilmi.
ROBESPIERRE (Siirtyy kauemmas kiusaantuneena. Hetken vaitiolo.)
Kiitos. — Sinä olet onnellinen, kun et milloinkaan horju. Sinä vihaat pahetta niin ettei mikään pääse vihaasi järkyttämään.
SAINT-JUST
Minä olen nähnyt paheen lähempää kuin sinä.
ROBESPIERRE
No missä?
SAINT-JUST
Itsessäni.
ROBESPIERRE (ihmeissään)
Vaikka sinun elämäsi on ollut kieltäymyksen ja ankaran uhrautuvaisuuden esikuva!
SAINT-JUST
Sinä et tiedä sitä.
ROBESPIERRE (epäilevästi)
Jokin nuoruudensynti?
SAINT-JUST (synkästi)
Minä olen seisonut kuilun reunalla — minä olen nähnyt rikoksen sen syvyydessä valmiina nielemään minut. Silloin vannoin hävittäväni sen muualta kuten itsestänikin.
ROBESPIERRE
Väliin minä väsyn tähän taisteluun. Vihollinen on liian suuri. Voimmeko me muuttaa ihmiskuntaa? Voimmeko me toteuttaa unelmamme?
SAINT-JUST
Sinä päivänä, jona minä tulen vakuutetuksi, ettei se ole mahdollista, pistän minä tikarin rintaani.
ELEONORE (avaa oven. Hiljaa.)
Täällä ovat Billaud-Varenne ja Vadier.
5. kohtaus.
Robespierre, Saint-Just, Billaud-Varenne, Vadier
(Billaud-Varenne, synkkä, väsymyksestä nuutunut, pää riipuksissa ja silmissä tuijottava katse. Vadier, huulet kokoonpuristettuina, ivallisena ja katkerana, puhe vahvasti eteläranskalaista. — Robespierre ja Saint-Just nousevat kylmästi. Tervehtivät hiukan päätään nyökäten, antamalta kättä toisilleen.)
BILAUD-VARENNE
Tervehdys ja veljellisyys!
VADIER (huomaa Saint-Justin)
Saint-Just!… Sepä hyvä. Nyt me voimme ottaa takaisin hukkaan menneen ajan.
(Billaud ja Vadier istuutuvat kursailematta. Saint-Just kulkee edestakaisin. Robespierre seisoo ikkunaa vasten nojaten. Hetken vaitiolon jälkeen sanoo:)
BILLAUD
Giljotiini! Sinä olet odottanut liian kauan, Robespierre — me olemme vaarassa. Jos Danton on elossa vielä huomenna, on vapaus hukassa.
ROBESPIERRE
Mitä uutta?
BILLAUD (paperi kädessä)
Katso. Petturi jatkaa yhä työtään.
ROBESPIERRE
Kuka?
VADIER
Ystäväsi Camille, Maximilien, rakas Camille.
ROBESPIERRE
Onko hän taas kirjoittanut jotain?
BILLAUD
Nämä korehtuuriarkit on takavarikoitu. Lue.
VADIER (hykertelee käsiään)
Le Vieux Cordelier'n uusi mielenpurkaus. Jatkoa tuon mainion munkin uskontunnustukseen.
ROBESPIERRE
Se houkkio! Eikö hän opi milloinkaan olemaan vaiti?
BILLAUD (yhä vain päähänpinttymänsä vallassa)
Giljotiini!
SAINT-JUST (lukee yhdessä Robespierren kanssa)
Kuin ilotyttö — hänellä on sairaalloinen halu häpäistä itseään.
ROBESPIERRE
Entä Danton?
BILLAUD
Danton häärää ja herjaa, pitää puheita Palais-Royalissa ja haukkuu Vadier‘ta ja minua ja kaikkia muita patriootteja. Desmoulins on liittynyt häneen. He istuvat ryypiskelemässä Westermannin ja kaikenlaisten katulutkain seurassa ja syytävät ruokottomia herjauksia Yhteishyvänvaliokuntaa vastaan. Heidän ympärilleen kokoontuu väkeä nauramaan.
SAINT-JUST
Siinä kuulet, Robespierre!
ROBESPIERRE (halveksivasti)
Ei mitään hätää! Ennenkuin Danton on lakannut juopottelemasta, on meillä aikaa neuvotella rauhassa. (Katselee papereita.) Se mieletön tekee itsemurhan.
VADIER
Niin, tällä kertaa hän on paiskannut kaiken säädyllisyyden menemään.
BILLAUD
On parasta, että me paiskaamme samalla lailla hänen päänsä!
SAINT-JUST (lukee)
Hän vertaa konventtia Neroon ja Tiberiukseen.
BILLAUD (lukee)
Hän uskaltaa sanoa, että me olemme vainonneet Custine'iä Pittin käskystä ja että emme ole tehneet sitä siksi, että Custine oli petturi, vaan siksi, ettei hän ollut tarpeeksi suuri petturi.
VADIER (lukee)
»Yhteishyvän valiokunta alentaa kansalliskokouksen pelkäksi orjamaiseksi neuvottelukunnaksi, jonka uppiniskaiset jäsenet pistetään tyrmään.»
ROBESPIERRE (oikaisee)
Siinä seisoo »voi alentaa», eikä »alentaa».
VADIER
Se on sama asia.
BILLAUD (lukee)
»Mikä estääkään valiokuntaa tasavallan tuhoamisesta, jos se lähettää ne edustajat, joita se ei voi ostaa, Luxembourgin vankilaan?»
ROBESPIERRE (oikaisten)
Siinä on »jos se voi lähettää» eikä »jos se lähettää».
BILLAUD (kärsimättömänä)
Älä aina saivartele!
SAINT-JUST (lukee)
Hänellä on röyhkeyttä väittää, »että sotadepartementin viranomaiset nimittävät rakastajattariensa veljiä armeijan päälliköiksi.»
VADIER
Hän ei välitä vähääkään siitä, että hän vaikuttaa hajoittavasti puolustukseen ja halventaa kansaa ulkomaiden silmissä, kun hän vain saa pieksää lörpöttelevää kieltään.
BILLAUD
Ja kaiken kääreenä vetoomuksia lempeyteen ja korulauseita ihmisyydestä!…
VADIER
Oikeita karamellikirjoituksia!
SAINT-JUST
Tunteelliset ihmiset ovat pahemmat kuin mikään Egyptin maanvaivoista. Ei mikään tyranni voi tuottaa maalle niin paljon pahaa. Puhuivathan girondistipetturitkin tunteellisuudestaan, kun heittivät kapinansoihdun yli koko Ranskan.
ROBESPIERRE
Desmoulins on heikko ja lapsellinen, mutta ei mikään kapinanlietsoja.
Hän on minun lapsuudenystäväni, minä tunnen hänet.
BILLAUD (luulevaisena)
Onko Robespierren ystävillä joitakin etuoikeuksia?
VADIER (halveksivasti, lukien yhä korehtuuriarkkeja)
Kuules, Maximilien, tässä on vähän sinullekin. Kun sinä suljet irstailulaitokset ja osoitat kaunista intoasi tapojen puhdistamiseen ja porttojen karkoittamiseen, niin se kuuluukin tapahtuvan Pittin neuvosta, sillä »siten sinä riistät hallitukselta yhden sen suurimmista voimakeinoista, nimittäin tapain höltymisen.» Kuulepas, järkähtämätön? Se kai ilahduttaa sinua?
SAINT-JUST
Alhainen ja teeskentelevä sielu!
BILLAUD (kiivaasti)
Giljotiini!
(Lysähtää alas, pää pöytää vasten, kuin teurastettu härkä.)
ROBESPIERRE
Onko hän pyörtynyt?
VADIER (välinpitämättömänä)
Pään huimausta.
(Saint-Just avaa ikkunan. Billaud tointuu.)
SAINT-JUST
Oletko sairas, Billaud?
BILLAUD (ääni koristen)
Kuka sinä olet?… Lurjukset!— Minä en enää jaksa. Minä en ole nukkunut kymmeneen yöhön.
VADIER
Hän viettää yöt Valiokunnassa ja päivät kokouksessa.
ROBESPIERRE
Sinä teet liian paljon työtä. Tahdotko että joku muu hoitaa sinun tehtäviäsi muutamina päivinä?
BILLAUD
Minun toimeeni ei pystytä noin vain. Hoitaa kirjeenvaihtoa departementtien kanssa, pitää kädessään kaikki langat koko Ranskaan, sitä ei osaa kukaan muu kuin minä. Jos tulee pieninkään pysähdys, menee koko vyyhti sekaisin. Ei, minun on pakko pysyä paikallani, kunnes kaadun.
SAINT-JUST
Me kaadumme vielä kaikki tyynni.
BILLAUD
Oi luonto! sinä et luonut minua näihin rajuilmoihin. Erämaan surmantuulet kuristavat minun sieluani. Oi, sinä liian tunteellinen sydämeni, sinä olit luotu hiljaisuuteen ja ystävyyteen, hellän perheen suloisiin liikutuksiin!
VADIER (ivallisesti)
Välttäkäämme liikutusta, Billaud.
BILLAUD (palaa rajuun äänensävyyn)
Ilma on puhdistettava! Desmonlins giljotiinille!
ROBESPIERRE
Minun täytyy näyttää hyvää esimerkkiä. Minä luovutan Desmoulins'in.
VADIER (salaisen ivallisesti)
Jalo mies, ylevä Brutus, tiesinhän minä, että sinä selvittäisit epäröimättä välisi ystäväsi kanssa.
ROBESPIERRE
Mutta Desmoulins'in kohtalo on yhdistynyt toisen miehen kohtaloon.
BILLAUD
Pelkäätkö lausua Dantonin nimeä?
ROBESPIERRE
Minua peloittaa rikkoa erästä tasavallan taikakalua.
VADIER
Jota hän saa kiittää onnestaan.
ROBESPIERRE
Danton on minun vihamieheni, mutta jos minun ystäväntunteeni eivät paina mitään asioita ratkaistessamme, eivät vihamieliset tunteetkaan saa vaikuttaa minun arvosteluihiini. Ennenkuin ryhdymme taisteluun, harkitkaamme kylmäverisesti niitä vaaroja, jotka voisivat olla seurauksena tämän vallankumouksellisen linnoituksen alasrepimisestä.
BILLAUD
Linnoituksen, joka on ostettavissa!
VADIER
Vallankumouksen pelätti! Kun yleinen vaara uhkaa, tuodaan tuo hirveä epäjumalankuva säikyttämään vihollista pakoon, mutta se synnyttää eniten pelkoa niissä, jotka sitä kantavat. Sen inhoittavat kasvot ovat vapaudelle kauhistus.
ROBESPIERRE
Ei voi kuitenkaan kieltää, että hänen kasvonsa ovat tutut ja pelätyt koko Euroopassa.
VADIER (ilvehtien)
Niin, on totta että hän hyvänä sankylottina näyttää mielellään maailmalle
minkä Cesar arkailutta alisti Nikomedekselle elon keväimessä, mitä muinoin Kreikan sankari ihaili niin. Hefaistionissansa, ja min Adrien vei Pantheonihin…
SAINT-JUST (kiivaasti)
Lopeta likaiset kaksimielisyytesi! Vai epäsiveellisyyden nimessäkö sinä taistelet epäsiveellisyyttä vastaan?
VADIER
Et kai vaadi, että minä rupean tässä lausumaan Rousseauta?
ROBESPIERRE (pakottaa itsensä puolueettomuuteen, mutta tekee sen osoittamatta vähääkään vakaumusta)
Luulen olevan paikallaan, että Dantonin entiset ansiot otetaan huomioon.
SAINT-JUST
Mitä enemmän ihminen on tehnyt hyvää, sitä enemmän hän on velvollinen tekemään. Voi sitä, joka on taistellut kansan asian puolesta ja sitten hylkää sen! Hän on rikollisempi kuin se, joka on aina ollut kansan vastustaja, sillä hän on tiennyt oikean ja vapaaehtoisesti pettänyt sen.
ROBESPIERRE
Hebert'in kuolema on vaikuttanut yleiseen mielipiteeseen. Minun saamani poliisiraportit tietävät, että meidän vihollisemme käyttävät hyväkseen kansan hämminkiä ja äkillistä pettymyksentunnetta horjuttaakseen kansan luottamuksen sen todellisiin ystäviin. Kaikkea epäillään nykyisin, Marat'n muistoakin. Meidän on toimittava varovasti ja katsottava, ettemme lisää epäluuloa sisäisillä taisteluillamme.
SAINT-JUST
Tehkäämme loppu epäluulosta teloittamalla epäluulonalaiset.
ROBESPIERRE
Sellainen pää ei putoa järkyttämättä valtiota.
BILLAUD (epäilevästi ja pahansuovasti)
Pelkäätkö sinä, Robespierre?
VADIER (kiihoittaa viekkaasti Billaud‘ta)
Kysy häneltä, Billaud, käyttääkö hän Dantonia täytettynä patjana, asettuakseen sen taakse kuulilta suojaan?
BILLAUD (raa'asti)
Sano suoraan — sinä pelkäät paljastuvasi Dantonin kukistumisesta. Sinä tarraudut häneen kuin suojelevaan kilpeen. Hän johtaa huomion ja nuolet pois sinusta.
ROBESPIERRE
Minä halveksin näitä kavalia syytöksiä. Mitä minä välitän vaaroista? Minä en pane elämälleni suurta arvoa. Mutta minulla on kokemusta entisestä ja minä voin nähdä eteenpäin tulevaisuuteen. Te olette mielettömiä houkkioita, kun annatte vihanne sokaista itsenne. Te ajattelette vain itseänne eikä tasavaltaa.
SAINT-JUST
Tarkastakaamme sitten intohimottomasti, mitä tasavalta saa odottaa salaliittolaisilta. Ja älkäämme kysykö, onko Danton kyvykäs, vaan onko hänen kyvystään hyötyä tasavallalle. — Mistä ovat viimeisten kolmen kuukauden aikana lähteneet kaikki vallankumousta vastaan tehdyt hyökkäykset? Dantonista. Kenestä oli lähtöisin Philippeaux'n kirje Yhteishyvänvaliokuntaa vastaan? Dantonista. Kuka kuiskaa Desmoulins'in korvaan hänen myrkylliset herjauksensa? Danton. Jokaikinen Le Vieux Cordelier'n numero tuodaan hänelle nähtäväksi, hänen mielipidettään kysytään, hänen kanssaan harkitaan ja hänen kätensä tekee kirjoituksiin korjauksia. Jos joki on myrkyllinen, niin on paha etsittävä joen lähteestä. Missä on Dantonin rehellisyys? Missä hänen rohkeutensa? Mitä on hän tehnyt vuoden aikana tasavallan hyväksi?
ROBESPIERRE (On vähitellen tulevinaan vakuutetuksi, osittain vilpittömästi, osittain teeskennellen, ja siirtyvinään toisten kannalle.)
Totta on, ettei hän ole milloinkaan käyttänyt puhetaitoaan Montagne'ia vastaan tehtyjen hyökkäysten torjumiseksi.
SAINT-JUST
Ei, vaan kyllä Dumouriez'n ja omien rikostoveriensa, kenraalien. Jakobinit syyttivät häntä — sinä puolustit häntä, Robespierre. Kun sinua syytettiin, sanoiko hän sanaakaan sinun puolestasi?
ROBESPIERRE
Ei, mutta kun hän näki minun seisovan yksin girondistien syytösten maalitauluna, sanoi hän ystävilleen: »Koska hän tahtoo mennä turmioon, niin menköön! Me emme aio seurata häntä.» — Mutta tässähän ei ole kysymys minusta.
BILLAUD
Sinä olet itse kertonut minulle, Robespierre, että hän teki kaikkensa pelastaakseen girondistit ja kukistaakseen Hanriot'n, joka vangitsi petturit.
ROBESPIERRE
Se on totta.
SAINT-JUST
Ja sinä olet itse sanonut minulle, Robespierre, että hän oli kyynillisesti tunnustanut sinulle konnantyönsä samoinkuin sihteerinsä Fabre'in puijaukset sinä lyhyenä aikana, jonka hän oli oikeusministerinä.
ROBESPIERRE
Minun täytyy se myöntää.
SAINT-JUST
Hän oli Lafayette'in ystävä. Mirabeau osti hänet. Hän oli kirjeenvaihdossa Dumouriez'n ja Wimpfenin kanssa. Hän mielisteli Orléans'ia. Kaikki vallankumouksen viholliset ovat olleet hänen läheisiään.
ROBESPIERRE
Ei pidä liioitella.
SAINT-JUST
Sinä olet itse sanonut sen. Minä en tietäisi näistä seikoista mitään, jollet sinä olisi puhunut niistä minulle.
ROBESPIERRE
Niin kyllä… mutta…
BILLAUD (kiivaasti)
Aiotko kieltää sen?
ROBESPIERRE
Sitä minä en voi kieltää. Danton oli alinomaa vieraana niissä kuningasmielisten illanvietoissa, missä Orléans itse kaatoi punssin. Fabre ja Wimpfen olivat läsnä. Sinne koetettiin myös houkutella edustajia Montagne'in luota lahjomis- tai kompromettoimistarkoituksessa. — Mutta tämähän on vain pikkuseikka.
BILLAUD
Ei, päinvastoin sangen tärkeä! Ilmeinen salaliitto.
ROBESPIERRE
Muistui mieleeni eräs toinen asia, joka ei tosin paljoa merkitse. Hän kuuluu äskettäin kehuneen, että jos häntä vastaan nostettaisiin syyte, hän kaataisi meidät perintöprinssillä.
BILLAUD
Lurjus! Onko hän sanonut niin! Ja sinä voit puolustaa häntä!…
ROBESPIERRE
Westermann lähti äsken täältä! Hän uhkasi minua Dantonilla ja kapinalla.
BILLAUD
Ja me istumme vielä keskustelemassa! Eivätkä tiikerit ole vielä kopissaan!
ROBESPIERRE
Se on siis teidän tahtonne?
SAINT-JUST
Se on isänmaan tahto.
VADIER (pilkallisesti nauraen, syrjään)
Oikea suurveijari! Jos mitä niin juuri tätä hän itsekin tahtoo, mutta panee meidät tässä pyytämään sitä peijakkaalta itseltään.
ROBESPIERRE
Hän oli suuri mies. — Ainakin oli hänellä kaikki suuruuden ulkonaiset merkit, niin, välistä hyveenkin.
SAINT-JUST
Ei mikään ole niin hyveen näköinen kuin suuri rikos.
VADIER (sarkastisesti)
Sinä saat pitää hänen hautapuheensa vähän myöhemmin, Maximilien. Tällä kertaa meidän on katsottava, että elukka saadaan maahan.
SAINT-JUST
Vadier, minä pyydän sinua osoittamaan kunnioitusta kuolemalle.
VADIER
Henki ei ole vielä lähtenyt.
SAINT-JUST
Danton on pyyhitty pois elävien kirjoista.
BILLAUD
Kuka laatii syytteen?
VADIER
Saint-Just. Nuori mies tekee sen loistavalla tavalla. Jokainen hänen sanansa on kuin giljotiinin isku.
SAINT-JUST
Minä mittelen ilomielin voimiani sen hirviön kanssa.
ROBESPIERRE (menee hakemaan paperia, jonka hän antaa Saint-Justille)
Tässä on muistiinpanot, kaikki mitä tarvitaan.
VADIER (syrjään)
Niitä on hänellä kaikista ystävistään.
ROBESPIERRE
Meidän ei tule suoda Dantonille sitä kunniaa, että haastaisimme hänet yksin oikeuteen — kansan katseet vain kohdistuisivat liiaksi häneen.
BILLAUD
Ei, hukutetaan hänet joukkosyytteeseen.
VADIER
Ketäs me sitten pistämme mukaan ruokalistaa höystämään?
SAINT-JUST
Kaikki, jotka ovat tahtoneet turmella vapautta rahoilla, irstailulla tai sukkeluuksilla.
VADIER
Täsmällisemmin. Kaikki häilyvä herättää vain levottomuutta.
ROBESPIERRE
Danton on aina rakastanut kultaa. Seuratkoon se häntä hautaan asti! Me sekoitamme hänet pankkijuttuun. Sijoitetaan hänet rahankiristäjäin joukkoon. Siellä hän saa tavata vanhan ystävänsä ja sihteerinsä, Fabre d'Eglantine'in.
VADIER
Fabre'in, Chabot'n, juutalaiskiskurit, itävaltalaiset pankkiirit, herrat Frey ja Diederischen — sangen hyvä; asia alkaa olla tolallaan.
BILLAUD
Olisi hyvä ottaa syytettyjen joukkoon myöskin Hérault, emigranttien ystävä.
SAINT-JUST
Ennen kaikkea Philippeaux, joka on saanut armeijan sekamelskaan ja hävittänyt kurin.
ROBESPIERRE
Ja Westermann, verinen sapeli, joka on aina valmis kapinaan. — Onko siinä kaikki?
VADIER
Sinä unohdat rakkaan Camille'si.
ROBESPIERRE
Ettekö tahdo mieluummin Bourdonia tai Legendre'ia, jotka ovat kapinoitsijapuolueen puhetorvena kansalliskokouksessa?
VADIER
Ei. Camille.
BILLAUD
Camille.
SAINT-JUST
Oikeus!
ROBESPIERRE
Ottakaa!
SAINT-JUST
Hyvästi. Minä menen valmistamaan raportin. Huomenna minä murskaan heidät konventissa.
VADIER
Älä, älä, nuori mies, nuoruutesi ajattelemattomuus vie sinut harhaan.
Aiotko tosiaan vetää Dantonin oikeusistuimen eteen?
SAINT-JUST
Danton luottaa siihen, ettei kukaan uskalla käydä hänen kimppuunsa silmästä silmään. Minä päästän hänet siitä harhaluulosta.
VADIER
Sydän ei riitä, nuori ystäväni; täytyy myös olla keuhkot, jotka pystyvät hukuttamaan ääneensä härän mylvinnän.
SAINT-JUST
Totuus on vahvempi kuin rajumyrskyt.
ROBESPIERRE
Me emme saa panna tasavaltaa kaksintaistelun epävarmuudelle alttiiksi.
SAINT-JUST
Mitä sitten olisi tehtävä?
(Robespierre ei vastaa.)
BILLAUD
Danton on vangittava ensi yönä.
SAINT-JUST (kiivaasti)
Ei koskaan!
VADIER
Jos päämäärä on luvallinen, ovat myös keinot luvallisia.
SAINT-JUST
Minä en lyö aseetonta vihollista. Pankaa minut vastatusten Dantonin kanssa — sellainen kaksintaistelu on tasavallan kunnian arvoinen, mutta teidän ehdotuksenne häpäisee tasavaltaa — minä potkaisen sen luotani.
BILLAUD
Kansan vihollisille ei tarvis osottaa mitään ritarillisuutta!
VADIER
Politiikassa on tarpeeton rohkeus tyhmyyttä, usein kavaltamista.
SAINT-JUST
Minä en suostu.
(Heittää kiivaasti hattunsa lattialle.)
BILLAUD (ankarasti)
Rakastatko sinä siis vain taistelua tasavallan puolesta, et tasavaltaa itse?
SAINT-JUST
Tuollaisiin suunnitelmiin voi ainoastaan vaara oikeuttaa. Vallankumous on sankariyritys, jonka suorittajat kulkevat mestauspölkyn ja kuolemattomuuden välissä. Me olisimme rikollisia, jollemme olisi joka hetki valmiit uhraamaan omaa elämäämme, kuten me uhraamme muiden.
VADIER
Ole huoleti, sinua uhkaa joka tapauksessa kyllin suuri vaara. Vangittunakin Danton voi villitä kansan, ja jos hän voittaa, voit olla varma siitä, että hän hirtättää sinut ensimäiseen lyhtypatsaaseen.
SAINT-JUST
Minä halveksin tomua, josta minut on luotu. Minun sydämeni vain on minua, ja minä tahdon kulkea veren tahraaman maailman läpi tahraamatta sydämeni puhtautta.
BILLAUD (tylyn ja halveksivan ankarasti)
Itsekunnioitus on itsekäs tunne. Meitä ei liikuta onko Saint-Justin sydän tahrattu vai eikö, kunhan vain pelastamme tasavallan.
SAINT-JUST (kysyy katseellaan Robespierren mieltä)
Robespierre!
ROBESPIERRE
Ystäväni, rauhoitu. Vallankumouksen myrskyt eivät ole tavallisten lakien alaisia. Jokapäiväinen moraali ei kelpaa sen mahdin tuomariksi, joka luo maailmat uusiksi ja rakentaa uusille perusteille lasketun siveysopin. Tietysti täytyy olla oikeudenmukainen, mutta oikeudenmukaisuuden mittapuuna ei tässä ole yksilöllinen omatunto, vaan yleinen tietoisuus. Ohjeet me saamme kansalta — sen pelastaminen on meidän lakimme. — Voidaan esittää vain yksi kysymys, nimittäin: haluaako kansa Dantonin tuhoa. Jos siihen kysymykseen on saatu vastaus, on kaikki ratkaistu — taistelu on taisteltava niin, että se johtaa voittoon. Oikeus on siinä, että oikea voittaa. Me emme voi odottaa. Danton on murskattava heti paikalla. Aseiden jättäminen hänen käsiinsä on sama kuin jos paljastaisi oman rintansa murhaajan tikarille. Sotilas- ja rahadespotismi ottaisi silloin vallankumouksen ohjakset käsiinsä, ja vuosisatainen kansalaissota hävittäisi meidän maamme, ja kansan kiroukset liittyisivät meidän muistoomme, jonka tulee olla rakas ihmissukukunnalle.
BILLAUD
Voitto mistä hinnasta tahansa! Kaikki on säteilevä meidän diktatuurimme kauhuaherättävästä loisteesta!
VADIER
Nyt ei tarvitse välittää, tuomitaanko yksityinen henkilö lain mukaan vai eikö, kunhan vain Euroopasta saadaan jakobininen.
SAINT-JUST (painaa molemmat kätensä rintaansa vasten, kuten Robespierre
David'in taulussa, joka kuvaa valaa Pallohuoneessa.)
Oi, tasavalta, ota siis minun kunniani, koska sinä vaadit sitä, ota minut, juo minut, niele minut kokonaan!
BILLAUD (horjuen kärsimättömyydestä)
Kenties tuossa tuokiossa tasavalta on kuristettu, meidän aatteemme poljettu ja järki surmattu moneksi sadaksi vuodeksi… Nopeaan!
ROBESPIERRE
Danton on vangittava.
(Kirjoittaa nimensä paperiin. Samoin Billaud kuumeisen kiireisesti.)
SAINT-JUST
Sinun tähtesi, vapaus!
(Allekirjoittaa.)
BILLAUD
Mutta eikö konventti tee vastarintaa?
ROBESPIERRE (halveksivasti)
Konventti osaa aina uhrata jäsenensä yleisen hyvän vuoksi.
VADIER
Siitä asiasta pidän minä huolen.
(Allekirjoittaa.)
ROBESPIERRE (huoaten)
Vallankumouksen taakka painaa yhä kovemmin hartioitamme.
VADIER (syrjään)
Tiikerikissa hangoittelee vastaan, mutta nuolee huuliaan.
ROBESPIERRE
Surullinen välttämättömyys. Me silvomme tasavaltaa, pelastaaksemme sen.
SAINT-JUST (synkästi ja haltioituneena)
Filosofi Jesus sanoi opetuslapsilleen: »Jos sinun kätesi pahentaa sinut, niin hakkaa se pois; jos sinun jalkasi pahentaa sinut, niin hakkaa se pois; jos sinun silmäsi pahentaa sinut, niin kaiva se pois. Sillä sinun on parempi tulla Jumalan valtakuntaan silmäpuolena ja raajarikkona kuin että koko ruumiisi heitetään helvetin tuleen.» — Ja minä sanon: Jos sinun ystäväsi on turmeltunut ja turmelee tasavallan, niin hakkaa hänet pois tasavallasta. Jos sinun veljesi on turmeltunut ja turmelee tasavallan, niin hakkaa hänet pois tasavallasta. Ja jos tasavallan veri, jos sinun oma veresi vuotaa kuiviin tuosta ammottavasta haavasta, niin anna sen virrata — tasavallan tulee olla puhdas tahi kuolla! Tasavalta on hyve. Missä on saastaa, ei tasavalta enää ole.
VADIER (syrjään)
Hulluja. Pähkähulluja. Pitäisi pian panna heidät hulluinhuoneeseen. —
Mutta tärkein asia ensin! (Aikoo mennä.)
BILLAUD
Odota kunnes minä ehdin kirjoittaa alle.
VADIER
Sinä olet kirjoittanut.
Billaud
Milloin?… Minä en muista. — Mitä minä olen tehnyt? Olenko tehnyt hyvin?… Tristis est anima mea… Oh! heittäytyä niitylle, ruohikkoon, tuntea metsien balsamituoksu, kuulla puron lirisevän raitojen lomitse! Levätä! Levätä!…
ROBESPIERRE
Tasavallan perustajain ei ole suotu levätä ennenkuin haudassa.