BANDAR-LOGIN MATKALAULU
Kademielinpä kärkkyvi kuukin meitä,
liki keikkuessamme kiehkurana!
Tekin ettekö lentelis latvojen teitä,
käsiparia toistakin toivovana?
Tekin ettekö häntäänne kiertelis näin
ylen sorjaksi solmuksi kaikin päin?
Jopa suutahdat, mutta — siitä viis,
veikko, sun häntäsi roikkuu siis!
Rivi istuvi meitä nyt oksillamme,
kovin kauniita aatellen asioita;
urotöitä on uusia aikeinamme,
pian pistämme tässä jo alkuun noita —
perin jaloja, viisaita varsinkin,
ja ne tehdään pelkin toivehin.
Jopa unhotimme, mut — siitä viis,
veikko, sun häntäsi roikkuu siis!
Mitä puhetta konsana kuulla saamme —
pedon, linnun taikkapa yökön kieltä —
sitä kerkeinä kaikin me matkikaamme,
siten näyttäen, että on meillä mieltä!
Sepä verratonta! Viel' uudestaan!
Kuten ihmiset pystymme haastamaan!
Muka olkaamme nyt — mut siitä viis,
veikko, sun häntäsi roikkuu siis!
Rivi koolle karttukoon yläilmain karkeloon, missä tuuli tuudittaa lehvät hauskaan huiskinaan! Mitä meiltä jälkeen jää, mitä teemme hälinää, toki näyttää kaikki tuo, että meist' on toimimaan!