KAAN METSÄSTYS
Leopardi on täplistä ylpee ja puhveli sarvistaan. Ole puhdas, kun kiillosta taljan sun voimias arvaillaan. Jos sinkoat sorkilla sonnin tai sambhurin sarvesta saat, älä viestiä kiidätä meille; myös oltiin me lapsekkaat. Älä vierasta pentua sorra, vaan veikkona vain ota vastaan, jos pieni ja lystikäs onkin; pian karhu voi etsiä lastaan. "Olen verraton!" kerskuvi pentu ens' tapponsa saatuaan. Iso viidakko, pienipä pentu. Hänen sietää vaieta vaan.
Baloon ajatelmia.
Kaikki mikä tässä kerrotaan tapahtui jonkin aikaa ennen kuin Mowgli joutui häädetyksi Seeoneen susilaumasta tai kosti tiikeri Shere Khanille. Niinä päivinä Baloo opetti hänelle viidakon lakia. Isoa, totista, vanhaa ruskeata karhua ihastutti noin näppärä oppilas, sillä nuoret sudet opettelevat viidakon lakia vain sen verran kuin heidän omaan laumaansa ja heimoonsa kuuluu, ja luikkivat tiehensä oitis kun pystyvät kertaamaan metsästyssäkeet: — "Äänettömät käpälät; pimeässä näkevät silmät; tuulien haaston tyyssijoissansa kuulevat korvat ja terävät valkeat hampaat, kaikki nämä ovat tunnusmerkkejä veljillämme, paitsi shakaali Tabaquilla ja hyeenalla, joita me vihaamme." Mutta Mowglin oli ihmisen penikkana opittava melko lailla enemmän kuin tämä.
Toisinaan tallusteli Bagheera, musta pantteri, viidakon läpi tarkastelemaan lemmikkinsä edistymistä ja kehräili pää puuta vasten Mowglin lausuillessa päivän läksyä Baloolle. Poika osasi kiivetä melkein yhtä hyvin kuin uida, ja uida melkein yhtä hyvin kuin juosta. Lainopettaja Baloo opetti hänelle sen vuoksi metsä- ja vesilait: miten erottaa laho oksa terveestä; miten puhutella kohteliaasti villejä mehiläisiä tavatessaan niiden pesän viisikymmentä jalkaa yläpuolella maanpinnan; mitä sanoa Mang-yökölle joutuessaan keskipäivällä häirinneeksi häntä lehvistössä; ja miten varoittaa lammikoiden vesikäärmeitä loiskahtaessaan alas niiden sekaan. Viidakon väestä ei kukaan siedä häirintää, ja kaikki ovat kovin kärkkäät syöksähtämään tunkeutujan kimppuun. Mowglille opetettiin myös muukalaisten metsästyshuuto, jota on äänekkäästi toisteltava, kunnes siihen vastataan, milloin viidakon väestä joku metsästää ulkopuolella omaa aluettansa. Se merkitsee käännettynä: "antakaa minulle lupa metsästää täällä, sillä minä olen nälissäni"; ja vastaus kuuluu: "metsästähän sitten ruuaksesi, mutta älä huviksesi".
Tästä kaikesta näette, kuinka paljon Mowglin oli opittava ulkoa, ja häntä väsytti ylenpalttisesti saman asian hokeminen sataan kertaan; mutta, kuten Baloo virkkoi Bagheeralle eräänä päivänä Mowglin saatua korvatillikan ja juostua kiukuissaan karkuun: "Ihmisen penikka on ihmisen penikka, ja hänen täytyy oppia viidakon laki kokonaan."
"Mutta ajattele kuinka pikkuruinen hän on", vastusti musta pantteri, joka olisi lellitellyt Mowglin pilalle, jos olisi saanut tahtonsa tapahtumaan. "Miten voi hänen pääpahasensa kantaa kaikkia sinun pitkiä puheitasi?"
"Onko viidakossa mitään liian pientä surman omaksi? Ei. Siksi minä hänelle näitä taitoja opetan, ja siksi lyön häntä, hyvin pehmeästi, milloin hän unohtaa."
"Vai pehmeästi! Mitä sinä pehmeydestä tiedät, senkin Rautakoura?" murahti Bagheera. "Hänen kasvonsa ovat tänään ihan kolhiintuneet sinun — pehmeydestäsi. Huh."
"Parempi että minä, joka häntä rakastan, kolhin häntä vaikkapa kiireestä kantapäähän, kuin että hän joutuisi vaurioon tietämättömyydestä", vastasi Baloo hyvin vakavasti. "Minä opetan hänelle nyt viidakon tietäjäsanoja, jotka suojelevat häntä lintujen ja käärmekansan parissa sekä kaikkien neljällä jalalla metsästävien keskuudessa, paitsi hänen omassa laumassaan. Hän voi nyt vaatia suojelusta kaikelta viidakon väeltä, kunhan vain muistaa sanat. Eikö se ole pikku pöllytyksen arvoista?"
"No, pidähän vain varasi, ettet tapa ihmisenpenikkaa. Hän ei ole mikään puunrunko tylsien kynsiesi teroittimeksi. Mutta mitä ovat nuo tietäjäsanat? Minä kait apua pikemmin annan kuin pyydän", — Bagheera ojensi yhtä käpäläänsä ja ihaili sen päässä harittavia terässinisiä sorkkarautoja —, "mutta tekisi kuitenkin mieleni tietää".
"Minä kutsun Mowglin ja hän sanoo ne — jos tahtoo. Tulehan, Pikku
Veikko!"
"Pääni humisee kuin mehiläispuu", myrähti nyreä pikku ääni heidän päänsä päältä, ja Mowgli lipui alas puunrunkoa kovin suuttuneena ja kiukuissaan, lisäten maahan päästessään: "Tulen Bagheeran vuoksi enkä sinun, vanha lihava Baloo!"
"Minulle yhdentekevää", vastasi Baloo, vaikka olikin loukkaantunut ja murheissaan. "Kerrohan siis Bagheeralle ne viidakon tietäjäsanat, jotka olen sinulle tänä päivänä opettanut."
"Minkä väen tietäjäsanat?" kysyi Mowgli kerkeänä näyttämään taitoaan.
"Viidakolla on monta kieltä. Minä tunnen ne kaikki."
"Vähän tiedät, vaan et paljoa. Näethän, oi Bagheera, ne eivät konsanaan kiitä opettajaansa. Ei yksikään pikku sutonen ole koskaan palannut kiittämään vanhaa Baloota hänen opetuksistaan. Sanoppa sitten metsästäjäheimojen sanat — suur'oppinut."
"Olemme yhtä verta, te ja minä", vastasi Mowgli, antaen sanoille karhukoron, jota kaikki metsästäjäväki käyttää.
"Hyvä. Nyt lintujen."
Mowgli teki työtä käskettyä, sääksen vihellys lauseen loppuna.
"Nyt käärmeväen", pyysi Bagheera.
Vastaus oli sanoin kuvaamaton sihinä, ja Mowgli potkaisi jalkansa ylös taaksepäin, taputti käsiänsä omaksi ylistyksekseen ja loikkasi Bagheeran selkään, istuen siellä sivuttain, rummuttaen kiiltävää taljaa kantapäillään ja irvistellen Baloolle niin mokomasti kuin ikinä osasi.
"Kas niin — kas niin! Olipa tuo pikku kopauttelun arvoista", virkkoi ruskea karhu hellästi. "Jonakuna päivänä sinä vielä muistat minut." Sitten hän kääntyi syrjään kertomaan Bagheeralle, että hän oli kerjännyt nuo tietäjäsanat Hathilta, villiltä elefantilta, joka tietää kaikki nuo asiat, ja että Hathi oli vienyt Mowglin eräälle lammikolle saadakseen käärmeensanat vesikäärmeeltä, Baloo kun ei niitä kyennyt lausumaan, ja että Mowgli oli nyt kutakuinkin turvattu kaikilta tapaturmilta viidakossa, koskei käärme, lintu tai peto loukkaisi häntä.
"Ketään ei siis ole tarvis pelätä", lopetti Baloo, ylpeänä taputellen isoa karvaista vatsaansa.
"Paitsi hänen omaa heimoansa", jupisi Bagheera itsekseen, ja huudahti sitten ääneensä Mowglille: "Varo kylkiluitasi, Pikku Veikko! Mitä tuommoinen teiskaroiminen merkitsee?"
Mowgli oli yritellyt saada ääntänsä kuuluviin, nykimällä Bagheeran hartiaturkkia ja potkimalla terhakasti. Kun nuo kaksi rupesivat häntä kuuntelemaan, luikkasi hän täyttä kurkkua: "Ja sitten minä saan oman heimoni ja johdan sitä lehvistöissä kaiken päivää."
"Mitä tämä uusi hupsuus on, pikku unelmien uneksija?" kysyi Bagheera.
"Niin, ja viskelen näreitä ja naavaa vanhan Baloon naamaan", pitkitti
Mowgli. "Sen ne ovat minulle luvanneet. Hei!"
"Hupsis!" Baloon iso kämmen pyyhkäisi Mowglin Bagheeran selästä, ja lojuessaan noiden isojen etukäpälien välissä näki poika karhun olevan kovasti suutuksissaan.
"Mowgli", sanoi Baloo, "sinä olet puhutellut bandar-logia — apinakansaa".
Mowgli vilkaisi Bagheeraan nähdäkseen oliko pantterikin vihainen, ja
Bagheeran silmät tuijottivat kovina kuin piikivet.
"Sinä olet pitänyt seuranasi apinakansaa — harmaita pitkähäntiä — väkeä jolla ei ole lakia — kaiken syöjiä. Se on suuri häpeä."
"Kun Baloo iski minua päähän", selitti Mowgli (hän makasi vielä selällään), "niin minä läksin tieheni ja harmaat apinat tulivat alas puista ja säälittelivät minua. Kukaan muu ei minusta huolinut." Hän tuhersi hiukan.
"Apinakansan sääli!" tuhahti Baloo. "Vuorivirran hiljaisuus!
Kesäauringon viileys! Entä sitten, ihmisenpenikka?"
"Sitten — sitten ne antoivat minulle pähkinöitä ja muuta hyvää syötäväksi, ja ne — ne kantoivat minut sylissään puiden latvoihin ja sanoivat minun olevan veriveljensä, paitsi ettei minulla ollut häntää, ja minun tulevan jonakuna päivänä heidän johtajakseen."
"Niillä ei ole mitään johtajaa", oikaisi Bagheera. "Ne valehtelevat. Ne valehtelevat aina."
"Ne olivat kovin ystävällisiä ja pyysivät minua tulemaan uudestaan. Miksei minua ole koskaan viety apinakansan luokse? Ne seisovat jaloillaan kuten minäkin. Ne eivät lyö minua kovilla käpälillä. Ne leikkivät kaiken päivää. Anna minun nousta! Paha Baloo, anna minun nousta! Minä tahdon taas leikkiä niiden kanssa."
"Kuulepas, ihmisenpenikka", puheli karhu, ja hänen äänensä jyrisi kuin ukkonen kuumana yönä, "minä olen sinulle opettanut kaikkien viidakon heimojen lait — paitsi puissa asuvan apinakansan. Niillä ei ole mitään lakia. Ne ovat hylkiöitä. Niillä ei ole omaa kieltä, ne vain käyttävät muilta varkain kuulemiansa sanoja, tähyillen ja vaaniskellen lehvistössä. Niiden tapa ei ole meidän tapamme. Ne ovat vailla johtajaa. Niillä ei ole muistia. Ne kerskuvat ja lörpöttelevät ja ovat olevinansa suuri kansa, joka on ryhtymäisillään tärkeihin yrityksiin viidakossa, mutta pähkinän putoaminen kääntää niiden mielet nauruun ja kaikki unohtuu. Meillä viidakon väellä ei ole mitään tekemistä niiden kanssa. Me emme juo mistä apinat juovat; me emme mene minne apinat menevät; me emme metsästä missä ne metsästävät; me emme kuole missä ne kuolevat. Oletko tähän päivään asti kuullut minun puhuvan bandar-logista?"
"En", vastasi Mowgli kuiskaten, sillä metsä oli nyt Baloon lopetettua kovin hiljaisena.
"Viidakon väki poistaa ne kieleltään ja mielestään. Ne ovat kovin monilukuiset, ilkeät, likaiset, häpeämättömät, ja ne haluaisivat, jos niillä mitään tarkoituksellista halua on, päästä viidakon väen huomioon. Mutta me emme ota niitä huomataksemme silloinkaan kun ne viskelevät pähkinöitä ja törkyä niskaamme."
Samassa ropsahti oksien lomitse ryöppy pähkinöitä ja risuja; ja he kuulivat korkealta ilmasta, hentojen oksien joukosta, köhimistä ja ulvahduksia ja vihaista tömistelyä.
"Apinakansa on kielletty", jatkoi Baloo, "kielletty viidakon väelle.
Muista se."
"Kielletty", huomautti Bagheera; "mutta kuitenkin olisi mielestäni
Baloon pitänyt varoittaa sinua niistä".
"Minun — minun? Kuinka saatoin arvata, että hän kisailisi mokoman roskalauman kanssa? Apinakansa! Hyh!"
Uusi ryöppy syöksähti heidän päällensä, ja nuo kaksi astelivat pois, ottaen Mowglin mukaansa. Baloo oli apinoista puhunut silkkaa totta. Ne kuuluivat puunlatvojen asujamistoon, ja kun pedot aniharvoin katsovat ylös, niin ei apinoilla ja viidakon väellä ollut mitään tilaisuutta sattua toistensa tielle. Mutta milloin tahansa löysivät sairaan suden taikka haavottuneen tiikerin tai karhun, apinat kiusasivat häntä ja paiskelivat kaikkia petoja kalikoilla ja pähkinöillä huvikseen ja toivoen tulevansa huomatuiksi. Sitten ne mölysivät ja kirkuivat järjettömiä lauluja ja haastoivat viidakon väkeä kapuamaan puihinsa tappelemaan kanssaan tai sydäntyivät hurjiin otteluihin tyhjästä keskenänsä, jättäen kuolleet apinat viidakon väen nähtäväksi. Niillä oli aina aikomuksena viipymättä hankkia itselleen johtaja ja omat lait ja tavat, mutta siitäpä ei koskaan tullut mitään, sillä niiden muisti ei kestänyt päivästä toiseen. Sen vuoksi ne sovittivat hommansa hokemalla sananpartta: "mitä bandar-log ajattelee nyt, sitä viidakko ajattelee myöhemmin", ja se viihdytti niitä aika lailla. Mikään peto ei voinut niitä saavuttaa, mutta ei niistä myöskään mikään peto ollut millänsäkään, ja siitä syystä ne olivat olleet kovin mielissään, kun Mowgli tuli niiden kanssa leikkimään, ja ne kuulivat kuinka suutuksissaan Baloo oli.
Ne eivät aikoneet tehdä sen enempää — bandar-log ei koskaan tarkoita mitään. Mutta yksi niistä keksi mielestään loistavan aatteen, ja hän kertoi kaikille muille, että Mowgli olisi hyödyllinen pitää heimossa, koska hän osasi punoa yhteen risuja tuulen suojaksi; jos he siis sieppaisivat hänet, niin he voisivat taivuttaa hänet opettajaksensa. Tietysti oli Mowgli puunhakkaajan lapsena perinyt kaikenmoisia vaistoja, ja hänellä oli tapana rakennella katkenneista vesoista pikku mökkejä, ajattelemattakaan miten tuli niitä sommitelleeksi, ja puissaan pälyilevät apinat pitivät hänen leikkiänsä kerrassaan ihmeellisenä. Tällä kertaa, sanoivat ne, ne todella ottaisivat johtajan ja kohoaisivat viidakon viisaimmaksi heimoksi — niin viisaaksi, että kaikki muut huomaisivat ne ja kadehtisivat niitä. Siitä syystä ne seurasivat Baloota, Bagheeraa ja Mowglia viidakon läpi hyvin hiljaisina, kunnes oli puolipäiväuinahduksen aika ja Mowgli suuresti häpeissään painautui pantterin ja karhun väliin nukkumaan, päättäen pysyä ehdottomasti erillään apinakansasta.
Keskellä untansa hän tunsi kovien, jäntevien, pienten käsien puristavan sääriänsä ja käsivarsiansa, oksat pyyhkivät hänen kasvojansa, ja sitten hän tuijotteli alas heiluvasta latvasta, Baloon herätellessä viidakkoa kumeilla karjahduksillansa ja Bagheeran ponnahtaessa runkoa ylöspäin kaikki hampaat paljastettuina. Bandar-log mölysi voitonriemuisena ja kiiti ylimpään huippuun, minne Bagheera ei uskaltanut seurata, hihkuen: "Hän on huomannut meidät! Bagheera on huomannut meidät. Kaikki viidakon väki ihailee taitavuuttamme ja viekkauttamme."
Sitten he läksivät pakenemaan; ja apinaväen pako puumaailmassa on mahdoton sanoin kuvata. Niillä on säännölliset valta- ja sivutiensä, ylä- ja alamäkensä, kaikki viidestäkymmenestä seitsemäänkymmeneen tai sataan jalkaan korkealla maasta, ja näitä myöten ne tarpeen tullen voivat matkata yölläkin. Kaksi vantterinta apinaa piteli Mowglia kainaloista ja heilahteli häntä kannatellen puusta toiseen, parikymmentä jalkaa loikkauksella. Yksinään ne olisivat päässeet puolta joutuisammin, mutta pojan paino pidätteli niitä. Peloissaan ja pää pyörällä ollen Mowgli ei kuitenkaan voinut olla tuntematta hupia tästä hurjasta vauhdista, vaikka maan vilahtelu syvällä hänen allaan näytti kammottavalta ja jyhkeä töksähdys tyhjään ilmaan tehdyn hypyn jälkeen joka kerta kouri sydäntä.
Hänen saattueensa kiidätti häntä vuoroin ylös puuhun, kunnes hän tunsi hennoimpien latvuksien räiskivän ja taipuvan alla, vuoroin taas köhäisten ja luikaten paiskautui ilmaan ulos- ja alaspäin, pysähtyen tarraamalla käsin tai jaloin lähimmän puun alempiin haaroihin. Toisin ajoin hän näki aavat alat vielä vihreää viidakkoa, kuten maston huipussa seisova mies ulappaa, ja sitten oksat ja lehdet pieksivät hänen kasvojansa, kun hän vartijoinensa taas läheni maata. Niin ryntäili koko bandar-login heimo loikkien, ryskyen, hoilaten ja älisten pitkin puukujia, Mowgli vankinansa.
Jonkin aikaa hän pelkäsi noiden pudottavan hänet; sitten hän suuttui, mutta älysi haitalliseksi nousta vastarintaan, ja alkoi miettiä. Ensimmäisenä tehtävänä oli saada viesti Baloolle ja Bagheeralle, sillä hän tiesi apinain vauhdin jättävän heidät kauas jälkeen. Oli hyödytöntä katsella alas, sillä hän näki vain oksien yläpinnat, joten hän tähysteli ylöspäin ja näkikin kaukana sinertävässä autereessa Chil-sääksen leijuvan ja kieppuvan pitämässä silmällä viidakkoa, odotellen olentoja kuoleviksi. Chil näki apinain raahaavan jotakin ja pudottausi muutamia satoja metrejä alemma, nähdäkseen kelpasiko niiden taakka syötäväksi. Vihelsipä hän hämmästyneenä, nähdessään Mowglia laahattavan puunlatvaan ja kuullessaan hänen sääksenkielellä kiljaisevan: "Me olemme yhtä verta, sinä ja minä." Lehvien aallot ummistuivat pojan yli, mutta Chil piipahti lähimmän puun kohdalle ajoissa nähdäkseen ruskeiden pikku kasvojen jälleen pujahtavan esille. "Pane merkille tieni", huusi Mowgli. "Kerro Seeonee-lauman Baloolle ja Käräjäkallion Bagheeralle."
"Kenen puolesta, Veikko?" Chil ei ollut koskaan ennen nähnyt Mowglia, vaikka tietysti olikin hänestä kuullut puheltavan.
"Mowglin, Sammakon. Ihmisenpenikaksi minua sanotaan! Pane merkille tieni!"
Viime sanat kirkaistiin pojan viistäessä halki ilman, mutta Chil nyökkäsi ja nousi korkeuksiin, kunnes näytti pieneltä tomuhiukkaselta, ja siellä hän leijui kaukoputkisilmillään seuraten puunlatvain heiluntaa, Mowglin saattueen törmätessä eteenpäin.
"Ne eivät koskaan ryntää kauas", hän hymähti. "Ne eivät koskaan tee mitä ryhtyvät tekemään. Aina nälvii uutuuksia bandor-log. Tällä kertaa, jolleivät silmäni petä, ne ovat penkoneet pahaa itselleen, sillä Baloo ei ole mikään maitoparta, ja Bagheeran tiedän pystyvän tappamaan muutakin kuin vuohia."
Hän siis huojui siivillänsä, jalat kokoon vedettyinä, ja odotteli.
Sillävälin Baloo ja Bagheera tepastelivat raivon ja murheen puuskissa. Bagheera kiivetä vänkäili terhakammin kuin eläissään oli yrittänyt, mutta oksat katkeilivat hänen painostaan ja hän luisui alas käpälät täynnä kaarnaa.
"Miksi et varoittanut ihmisenpenikkaa?" ärjyi hän Baloo poloiselle, joka oli pistänyt kömpelöksi laukaksi, toivoen muka saavuttavansa apinat. "Mitä hyötyä lähti pojan pökerrytyksestä iskuilla, jos et häntä varoittanut?"
"Joudu! Oi joudu! Me — me voimme vielä tavottaa ne!" puhkui Baloo.
"No jo onkin vauhti! Et sillä uuvuttaisi kipeätä lehmää. Lain opettaja — penikanpieksäjä — puolen tunnin kieriskelyyn repeäisit. Istuudu ja pohdi! Tee suunnitelma. Nyt ei ole aikaa takaa-ajoon. Ne voivat hänet pudottaa, jos ahdistamme liian likeltä."
"Arrula! Huu! Ne ovat jo voineet tipauttaa hänet kantamiseensa väsyneinä. Ken voi luottaa bandar-logiin? Pane yökön raatoja pääni päälle! Anna mustia luita syödäkseni! Vieritä minut villien mehiläisten pesiin, jotta minut kuoliaaksi pisteltäisiin, ja peitä minut hyeenan hautaan, sillä minä olen karhuista kurjin! Arrulala! Wohui! Oi Mowgli, Mowgli, miksi en sinua varoittanut apinakansalta sen sijaan että taoin sinua päähän? Nyt kenties olen läimäyttänyt päivän läksyn hänen muististansa, ja hän jää yksikseen viidakkoon ilman tietäjäsanoja."
Baloo painoi korviansa kämmenillään ja huiskui voihkien edes takaisin.
"Ainakin hän vast'ikään oikein kertasi minulle kaikki sanat", huomautti Bagheera kärsimättömästi. "Baloo, sinulla ei ole muistia eikä arvokkuutta. Mitä ajattelisi viidakko, jos minä, musta pantteri, lyyhistyisin keräksi kuin Sahi Piikkisika, ja poraisin?"
"Viidakosta minä viis! Hän voi olla jo kuollut."
"Elleivät huvikseen pudota häntä tai joutilaisuudesta häntä nitistä, en minä ole ihmisenpenikasta huolissani. Hän on viisas ja hyvin opetettu, ja ennen kaikkea on hänellä silmät, jotka panevat viidakon väen pelkäämään. Mutta, ja se on paha paikka, hän on bandar-login vallassa, ja ne puissa asuvina eivät pelkää ketään meikäläistä." Bagheera nuoleksi toista etukäpäläänsä miettivästi.
"Minua pöllöä! Mikä lihava, juurtenmöyrijä narri olenkaan", huudahti Baloo tempautuen koholle. "On totta mitä Hathi Villi Elefantti lausuu: 'Kullekin oma pelkonsa'; ja ne, bandar-log, pelkäävät Kaa Kalliokäärmettä. Hän osaa kiivetä yhtä hyvin kuin nekin. Hän sieppoo nuoria apinoita öisin. Hänen äänensä kuiskaaminen saa niiltä häntäkarvat jäykistymään. Menkäämme Kaan luo."
"Mitä hän voi meidän avuksemme tehdä? Hän ei ole meidän heimoamme, jalaton — ja silmätkin hänellä on ylen ilkeät", puheli Bagheera.
"Hän on hyvin vanha ja hyvin ovela. Ennen kaikkea, hän on aina nälissään", puolustausi Baloo toivorikkaasti. "Lupaa hänelle liuta vuohia."
"Hän nukkuu kuukauden umpeensa kerran syötyään. Hän voi parhaillaan vedellä unta, ja jos sattuu valveillakin olemaan, niin entäs jos hän kernaammin tappaa omat vuohensa?" Bagheera ei tiennyt paljoa Kaasta ja oli tietysti epäluuloinen.
"Siinäpä tapauksessa sinä ja minä yhdessä, vanha eränkävijä, saatamme toimittaa hänet järkevämmälle tuulelle." Baloo hieroi kauhtunutta ruskeata hartiaansa pantterin kylkeen, ja he läksivät yhdessä etsimään Kaa jättiläiskäärmettä.
He tapasivat hänet venyttäytyneenä lämpöiselle kallioseinustalle ehtoopäivän aurinkoon, ihaillen kaunista uutta asuansa, sillä hän oli viimeiset kymmenen päivää virunut luolassa vaihtamassa nahkaansa. Nyt hän oli loistavassa kunnossa — huiski isoa tylppäkuonoista päätänsä pitkin maata ja kietoi kolmenkymmenen jalan mittaista ruumistansa siroiksi solmuiksi ja kiemuroiksi sekä lipoi huuliansa ajatellessaan tulevaa päivällistänsä.
"Hän ei ole aterioinut", virkahti Baloo huojennuksesta huokaisten heti kun näki käärmeen kauniisti ruskean ja keltaisenkirjavan takin. "Ole varuillasi, Bagheera! Hän on aina nahkansa vaihdettuaan hiukan sokea ja kovin nopea iskemään."
Kaa ei ollut myrkkykäärme — hän päinvastoin hiukan halveksikin myrkkykäärmeitä pelkureina —, mutta hänen voimansa oli syleilyssä, ja kun hän kerran oli pyöräyttänyt isot renkaansa jonkun ympärille, niin siihenpä se juttu loppui.
"Saalista saaos!" huusi Baloo istahtaen ryntäilleen. Kaa oli kuten kaikkikin sukunsa käärmeet vähäkuuloinen eikä ensin kuullut tervehdystä. Sitten hän kiertyi valmiiksi kaikkien mahdollisuuksien varalle, pää alas painuneena.
"Saalista saakaamme kaikki", vastasi hän tervehdykseen. "Hei, Baloo, mitä sinä täällä teet! Saalista saaos, Bagheera. Yksi meistä ainakin on ruuan tarpeessa. Eikö ole mitään otuksen tietoa? Hirven, taikkapa nuoren kauriinkaan? Olen tyhjä kuin ehtynyt kaivo."
"Me olemme pyyntiretkellä", selitti Baloo huolettomasti. Hän tiesi, ettei Kaata saanut kiirehdyttää. Hän on liian iso.
"Sallikaa minun lyöttäytyä matkaan", tarjoutui Kaa. "Isku sinne tai tänne ei merkitse mitään sinulle, Bagheera tai Baloo, mutta minun — minun täytyy odottamistani odottaa päiväkausia metsäpolulla ja kiipeillä puolet yötä pelkästään nuoren apinan toiveissa. Ässh! Oksat eivät ole samoja kuin nuorena ollessani. Lahoja näreitä ja kuivia risuja ne ovat kaikki."
"Kenties iso painosi vaikuttaa myös asiaan", virkkoi Baloo.
"Minulla on mittaa melkoisesti — on melkoisesti", myönsi Kaa hiukan ylpeästi. "Mutta tämän uuden puunkasvun vikaa se silti on. Olinpa hyvin vähällä pudota viime retkelläni — tosiaankin hyvin vähällä — ja luiskahtamiseni rahina, häntäni kun ei ollut kiinteästi kietaistuna rungon ympäri, herätti bandar-login syytämään silmilleni mitä häijyimpiä nimityksiä."
"Jalaton, keltainen maan mato", jupisi Bagheera ikäänkuin koettaen muistutella mieleensä jotakin.
"Sssss! Ovatko ne koskaan nimittäneet minua siksi?" sähähti Kaa.
"Jotakin sellaista ne viime kuussa hoilailivat meille, mutta me emme niitä ottaneet huomataksemme. Ne sanovat mitä tahansa — sitäkin puhuvat, että sinä olet menettänyt kaikki hampaasi etkä käy mitään isompaa kuin vuonaa ahdistamaan, koska — bandar-log on tosiaan mitä häpeämättömintä riiviölaumaa — koska pelkäät pukin sarvia", pitkitti Bagheera herttaisesti.
Käärme, varsinkaan Kaan kaltainen varova vanha python, ilmaisee aniharvoin suuttumuksensa, mutta Baloo ja Bagheera näkivät Kaan kurkun molemmin puolin isojen nielulihaksien paisuvan ja pingottuvan.
"Bandar-log on vaihtanut aluettansa", hän virkkoi levollisesti. "Saapuessani tänään päiväpaisteeseen kuulin niiden huikkailevan puunlatvoissa."
"Me … me olemme juuri pyydystämässä bandar-logia", huomautti Baloo, mutta sanat takelsivat hänen kurkussaan, sillä ensimmäistä kertaa nyt hänen muistaakseen kukaan viidakon väestä tunnusti apinoista piittaavansa.
"Epäilemättä ei sitten olekaan pieni se aihe, joka saa kaksi moista metsästäjää — johtajia omassa viidakossaan tietenkin — bandar-login jäljille", vastasi Kaa kohteliaasti, mutta uteliaisuuttaan paisuen.
"Totta puhuaksemme", alotti Baloo, "en minä ole sen parempi kuin
Seeoneen sudenpenikkain vanha ja toisinaan hupakko lain opettaja, ja
Bagheera tässä…"
"On Bagheera", täydensi musta pantteri, ja hänen leukansa sulkeutuivat loksahtaen, sillä hän ei luottanut nöyristymiseen. "Pula on tällainen, Kaa: nuo pähkinänvarkaat ja palmunlehtien rääpijät ovat ryöstäneet mukaansa ihmisenpenikkamme, josta kenties olet kuullut puhuttavan."
"Minulle kertoi uutisena Sahi (hänen piikkinsä saavat hänet tungettelevaksi) ihmisenpenikasta, joka otettiin susilaumaan, mutta minä en uskonut. Sahi on tulvillaan puoleksi kuultuja ja ylen kehnosti kerrottuja tarinoita."
"Mutta tämä on totta. Ei ole ollut toista niin verratonta ihmisenpenikkaa", vakuutti Baloo. "Parhain ja viisain ja rohkein kaikista ihmisenpenikoista — oma oppilaani, joka kohottaa Baloon nimen kuuluisaksi kautta kaikkien viidakkojen; ja sitäpaitsi, minä — me — rakastamme häntä, Kaa."
"Ts! Ts!" sanoi Kaa, heiluttaen päätään edestakaisin. "Minäkin olen tiennyt mitä rakkaus on. Voisinpa jutella tarinoita, jotka — —"
"Jotka oikean kiitoksen saadakseen tarvitsevat seestä yötä, kun kaikki olemme nauttineet runsaan aterian", tokaisi Bagheera. "Ihmisenpenikkamme on nyt bandar-login käsissä, ja me tiedämme, että kaikesta viidakon väestä ne pelkäävät ainoastaan Kaata."
"Ne pelkäävät ainoastaan minua. Syytäpä onkin", vastasi Kaa. "Lörppöjä, hassuja, turhamaisia — turhamaisia, hassuja ja lörppöjä ovat apinat. Mutta ihmiskapine ei joudu hyvän jäljille niiden käsissä. Ne väsyvät poimimistansa pähkinöistä ja karistelevat ne alas. Ne kantavat karahkaa puolen päivää ja aikovat tehdä sillä suurtöitä, ja sitten ne katkaista ritkauttavat sen keskeltä poikki. Eipä kannata kadehtia tuota ihmiskapinetta. Minuakin ne nimittivät — keltaiseksi kalaksiko?"
"Madoksi — madoksi — maan madoksi", selitteli Bagheera, "ja moneksi muuksikin, mitä en tässä kerrata kehtaa".
"Meidän täytyy muistuttaa niitä puhumaan hyvää herrastansa. Aaa-ssp! Meidän tulee avittaa niiden haihattelevaa muistia. No, minne ne penikan kanssa läksivät?"
"Viidakko yksin tietää. Auringonlaskua kohti, luulen", virkkoi Baloo:
"Olimme arvelleet sinun sen tietävän, Kaa."
"Minun? Mitenkä? Minä korjaan niitä sikäli kuin tielleni sattuvat, mutta minä en metsästele bandar-logia enkä sammakoita — tai lätäkön vihreätä kuortakaan sen paremmin. Hsss!"
"Ylös, ylös! Ylös, ylös! Hilloo! Illoo! Illoo, kurkista ylös, Seeoneen susilauman Baloo!"
Baloo vilkaisi ylös nähdäkseen mistä ääni tuli, ja Chil sääksi se siellä viiletteli alas auringon kimmellellessä siipien röyhistyneillä reunoilla. Chilin lepoaika läheni, hänen haihateltuaan pitkin viidakkoa etsimässä karhua, jonka sankka lehvistö oli kätkenyt.
"Mikä asiana?" kysyi Baloo.
"Olen nähnyt Mowglin bandar-login seassa. Hän pyysi minua sanomaan teille. Minä tähystelin. Bandar-log on vienyt hänet tuolle puolle virtaa apinakaupunkiin — Kylmiin Sijoihin. Ne voivat viivähtää siellä yön, taikka kymmenen yötä, taikka tunnin. Olen käskenyt yökköjä pitämään silmällä pimeän ajan. Se viesti minulla. Saalista saakaa, te kaikki siellä alhaalla!"
"Täyteen ahdettu kita ja sikeä uni sinulle, Chil", huusi Bagheera. "Muistanpa sinua ensi tapossani ja siirrän sivuun yksistään sinua varten pään — sinä sääksistä parahin!"
"Eipä mitään. Eipä mitään. Pojalla oli tietäjäsana. En mahtanut vähempää", ja Chil kieriskeli taas ylös vartiopaikalleen.
"Hän ei ole unohtanut käyttää kieltänsä", riemuitsi Baloo ylpeästi naurahtaen. "Että niin nuori muistaakin yksinpä lintujen tietäjäsanan häntä roikoteltaessa pitkin puiden latvoja!"
"Hanakasti sen häneen taoit", huomautti Bagheera. "Mutta minä olen hänestä ylpeä, ja nyt on meidän porhallettava Kylmiin Sijoihin."
He kaikki tiesivät missä se paikka oli, mutta harvatpa viidakon asujaimet siellä käväisivät, sillä Kylmät Sijat oli annettu nimeksi vanhalle hylätylle kaupungille, joka oli unohtunut ja hautautunut viidakkoon, ja pedot harvoin käyttävät ihmisten aikoinaan asumaa paikkaa. Metsäsika kyllä, mutta metsästäjäheimot eivät. Asuivathan siellä sitä paitsi apinat, mikäli niiden voitiin sanoa missään asuvan, joten mikään arvostaan pitävä eläin ei lähestynyt silmänkantaman päähän muulloin kuin poudan hätyytellessä, jolloin puolittain rapistuneissa säiliöissä norui vettä.
"Puolen yön matka — täydellä vauhdilla", arvioitsi Bagheera, ja Baloo sai peräti totisen katsannon.
"Samoan niin nopeasti kuin voin", lupasi hän apeana.
"Emme me sinua uskalla odotella. Talsi perässä, Baloo. Meidän on pistettävä pikajuoksuksi — Kaan ja minun."
"Olipa jalat taikka ei, kyllä minä neljän koipesi rinnalla pysyn", huomautti Kaa lyhyeen. Baloo ponnistausi hoppuisaan lähtöön, mutta jäi huohottaen istumaan, ja niinpä he jättivät hänet hölköttämään perässä, Bagheeran taivaltaessa nopeaa pantterin loikkailua. Kaa ei hiiskahtanut sanaakaan, mutta niin vinhasti kuin Bagheera kiitikin, tasalla pysyi python-jättiläinen. Heidän saapuessaan eräälle vuoripurolle ehätti Bagheera edelle, hän kun ponnahti ylitse, jättäen Kaan uimaan pää ja kaksi jalkaa kaulaa ylhäällä vedestä, mutta tasaisella maalla Kaa peri häviönsä takaisin.
"Vapahduksenani olleen murretun lukon kautta", hönkäisi Bagheera iltahämärissä, "hidas et sinä ole tien katkaisijaksi!"
"Nälkä on!" vastasi Kaa. "Ja haukkuivathan ne minua täplikkääksi sammakoksi."
"Madoksi — maan madoksi, vieläpä keltaiseksi."
"Yhtä kaikki. Rientäkäämme!" Ja Kaa näytti lakaisevan maata, vakailla silmillään löytäen lyhyimmän tien ja sillä pysytellen.
Eivät Kylmissä Sijoissa apinat ollenkaan ajatelleet Mowglin ystäviä. Ne olivat tuoneet pojan Hävinneeseen Kaupunkiin ja ilakoivat aika lailla urotyönsä innossa. Mowgli ei ollut kertaakaan elämässään ennen nähnyt intialaista kaupunkia, ja raunioiksikin luhistuneena tämä näytti ylen ihmeelliseltä ja komealta. Ammoisina aikoina oli joku kuningas sen rakennuttanut matalahkolle kunnaalle. Vielä erotti kivetyt viertotiet, jotka ylös rinnettä johtivat sortuneille porteille; näiden jälkinä olivat kuluneisiin, ruostuneisiin saranoihin takertuneet puunsälöt. Puita oli versonut muureihin, näiden harjat sortuneet, ja muuritornien ikkunoista venyi tuuheina tukkuina köynnöskasveja.
Kunnaan laella oli iso katoton palatsi. Pihattojen ja suihkulähteiden marmori oli rakoillut, punaisen ja vihreän kirjavaksi painunut, ja kuninkaan elefanttitarhain mukulakiviäkin oli rikkaruoho ja rehottamaan päässyt vesaikko nostatellut ja siirrellyt. Palatsista avautui näköalaksi rivittäin katottomia taloja, jotka näyttivät tyhjiltä mehiläiskeoilta; muodoton kivimöhkäle, joka oli ollut epäjumalana neljän tien risteyksessä; yleisinä kaivoina aikoinaan palvelleet kadunkulmien kuopat, ja temppelien halkeilleet kuvut, joiden aukoissa villi viikunapuu versoi.
Apinat nimittivät paikkaa kaupungiksensa ja olivat halveksivinaan viidakon väkeä syystä että näiden asuntona oli metsä. Eivätkä ne kuitenkaan tienneet, mihin tarkoitukseen mikin talo oli rakennettu ja mihin niitä käytettäisiin. Niillä oli tapana kasautua kehiksi kuninkaan neuvostosaliin, penkoen kirppuja ja ollen mukamas ihmisiä; tai juoksennella katottomissa taloissa keräilemässä laastinkappaleita ja muita leluja, ja unohtaa minne olivat ne piilottaneet, ja tapella ja kirkua isoin joukoin töyttien toisiansa, ja sitten hajautua karkeloimaan kuninkaan puutarhan penkereillä, missä ravistelivat ruusupensaita ja oranssipuita vallattomuuksissaan nähdäkseen hedelmien ja kukkien varisevan. Ne tutkivat kaikkia palatsin käytäviä ja pimeitä sokkeloita sekä noita satoja pikku hökkeleitä, mutta eivät milloinkaan muistaneet mitä olivat nähneet ja mitä eivät; ja kuljeksivat yksitellen ja kaksittain tai parvittain, toinen toisillensa hokien tekevänsä mitä ihmisetkin. Ne joivat säiliöistä ja myllersivät veden mutaiseksi, ja riitelivät sitten siitä, kunnes säntäsivät liutana liikkeelle ja hoilailivat: "Ei ole viidakossa niin viisasta ja hyvää ja taitavaa ja voimakasta ja säveää kuin bandar-log." Nyt alkoi kaikki taas uudestaan siksi kunnes kyllästyivät kaupunkiin ja palasivat puunlatvoihin, toivoen saavuttavansa viidakon väen huomiota.
Mowgli oli kasvatettu viidakon lain alaisena eikä voinut pitää tällaisesta elämästä tai sitä käsittää. Apinat raahasivat hänet Kylmiin Sijoihin iltapuolella päivää, ja sen sijaan että olisivat käyneet levolle, kuten Mowgli olisi niin pitkän matkan jälkeen tehnyt, alkoivat ne käsikkäin hyppiä piiritanssia, hupsuja laulujansa loilotellen. Eräs apinoista piti puheen ja selitti kumppaneilleen, että Mowglin sieppaaminen ennusti uutta vaihetta bandar-login historiassa, sillä Mowgli näyttäisi niille, miten punoa risuja ja keppejä sateen ja kylmän suojaksi. Mowgli nyhtäisi muutamia köynnöksiä ja rupesi niitä solmielemaan, ja apinat koettivat jäljitellä; mutta jo moniaan minuutin kuluttua ne kadottivat harrastuksensa, alkoivat nykiä toisiaan hännästä tai köhien hyppiä nelinkontin pitkin raunioita.
"Tahdon syödä", virkkoi Mowgli. "Olen muukalainen tällä viidakon perukalla. Tuokaa minulle ruokaa, tai antakaa minulle lupa metsästää täällä."
Pari-kolmekymmentä apinaa ryntäsi noutamaan hänelle pähkinöitä ja metsämeloneja; mutta tiellä ne riitautuivat käsirysyyn, ja oli liikaa vaivaa palata hedelmien tähteitä tuomaan. Mowgli oli ruhjoontunut ja suutuksissaan kuten nälissäänkin, ja hän harhaili pitkin tyhjää kaupunkia, tuon tuostakin kajahutellen muukalaisten metsästyshuudon, mutta kukaan ei siihen vastannut, ja Mowgli tunsi joutuneensa todella kovin inhaan paikkaan. "Totta puhui bandar-logista Baloo", ajatteli hän itsekseen. "Niillä ei ole lakia, ei metsästyshuutoa, ei johtajia — hupsuja jaarituksia vain ja pienoisia varastajan käsiä. Jos täällä siis menehdyn nälkään tai kohtaan surmani, niin omaa syytäni on kaikki. Mutta minun täytyy yrittää palata omaan viidakkooni. Varmasti saan Baloolta selkäsaunan, mutta parempi sekin kuin ajella lenteleviä ruusunlehtiä bandar-login kanssa."
Tuskin oli hän astellut kaupungin muurille, kun jo apinat kiskoivat hänet takaisin, selitellen ettei hän tiennyt kuinka onnellinen oli, ja nipistellen häntä, jotta muistaisi olla kiitollinen. Hän puri hammasta eikä hiiskunut mitään mennessään hoilottavien apinain keskessä avaralle pengermälle, joka oli sadeveden puoleksi täyttämien punaisesta hietakivestä hakattujen vesisäiliöiden yläpuolella. Pengermän keskellä oli rapistunut huvihuone, valkeasta marmorista rakennettu kuningattarille, jotka olivat sata vuotta maan povessa uinuneet. Kupukatto oli puoleksi lohjennut sisälle ja tukkinut maanalaisen käytävän, jota myöten kuningattaret olivat sinne kulkeneet palatsista; mutta seinät oli soviteltu kirjailluista marmori-ristikoista — kaunista maidonvalkeata korkotyötä, koristeinansa agaatteja, karneoleja, jaspiksia ja lasuurikiviä, ja kunnaan takaa noustuansa kumotti kuu ristikkorei'istä, luoden maahan mustan samettiompeluksen näköisiä varjoja.
Ruhjoontuneena, unisena ja nälissään ei Mowgli silti kyennyt pidättämään nauruaan, kun bandar-log alkoi, kaksikymmentä yhteen suuhun, kerskua hänelle kuinka suuria, viisaita, voimakkaita ja säveitä ne olivat, ja moittia häntä typeräksi siinä, että hänen teki mieli pois.
"Me olemme suuria. Me olemme vapaita. Me olemme ihmeteltäviä. Me olemme koko viidakon ihmeteltävintä väkeä! Me kaikki sanomme sen, ja siis täytyy sen olla totta", pauhasivat ne. "Kun nyt sinä olet uusi kuuntelija ja voit viedä sanamme viidakon asukkaille, jotta ne vastakertana ottavat huomatakseen meidät, niin kerromme sinulle, missä kaikissa suhteissa me olemme erinomaisia."
Mowgli ei pannut vastaan, ja apinoita kertyi satoja sadan perästä pengermälle kuuntelemaan omien puhujainsa ylistysvirsiä bandar-logista, ja milloin vain joku puhuja pysähtyi henkäisemään, hoilasivat kaikki yhdessä: "Tämä on totta; sen me kaikki sanomme."
Mowgli nyökkäili ja räpytteli silmiään, myönteli kaikkiin kysymyksiin, pää metelistä humisten.
"Tabaqui shakaali lienee näitä kaikkia purrut", jupisi hän, "ja nyt niissä riehuu hulluus. Totisesti hälisee tässä dewanee, riivaus. Eivätkö ne ikinä nuku? Nyt on pilvi vetäytymässä tuon kuun kaihtimeksi. Jos olisi kyllin iso tuo pilvi, niin voisinpa pimeässä yrittää pinttää pakoon. Mutta minä olen uupunut."
Sitä samaa pilveä tarkkasi kaksi hyvää ystävää kaupungin rapistuneessa vallihaudassa, sillä Bagheera ja Kaa eivät halunneet tarpeettomia vastuksia, hyvin tietäen kuinka vaarallista apinakansa oli suurin joukoin. Apinat taistelevat ainoastaan ollessaan sata yhtä vastaan, ja harvatpa viidakossa ovat arkailematta sellaista ylivoimaa.
"Minä menen läntiselle muurille", supatti Kaa, "ja hyökkään kiivaasti, apunani rinteen vieru. Minun niskaani ne eivät laumoissa karkaa, mutta — —"
"Kyllä tiedän", vastasi Bagheera. "Soisinpa Baloon olevan mukana; mutta täytyypä tehdä mitä meistä lähtee. Tuon pilven kerittyä kuun eteen lähden minä penkereelle. Ne pitävät siellä joitakin käräjiä pojasta."
"Saalista saaos", toivotti Kaa jämeästi ja lipui läntiselle muurille päin. Se sattui olemaan parhaiten säilynyt, ja jättiläiskäärme viivähti tovin ennen kuin sai löytäneeksi tien ylös kiviseinää pitkin. Pilvi peitti kuun, ja juuri ihmetellessään mitä apinat lähinnä tekisivät kuulikin Mowgli Bagheeran kepeät askeleet penkereellä. Musta pantteri oli melkein äänettömästi rynnännyt ylös vierua ja huiteli — tietäen ettei ollut aikaa tuhlata puremiseen — oikeaan ja vasempaan apinalaumassa, joka istui Mowglin ympärillä viisi- ja kuusikymmenlukuisina piireinä. Nousi säikähdyksen ja raivon möly, ja sitten, Bagheeran kompastuessa allaan kieriviin potkiviin ruumiisiin, luikkasi eräs apina: "Täällä on ainoastaan yksi! Tappakaa hänet! Tappakaa!" Bagheeran päälle sulloutui tyrkiskelevä liuta purevia, raappivia ja reutovia apinoita, kun taas viisi tai kuusi tarttui Mowgliin, raahasi hänet ylös huvihuoneen ristikkoseinää ja työnsi hänet lohjenneen kattokuvun aukosta sisälle. Ihmisten kasvattama poika olisi saanut pahan kolauksen, sillä putousta oli runsaasti viisitoista jalkaa, mutta Mowgli putosi sillä tavoin kuin Baloo oli opettanut putoamaan, ja pysyi jaloillaan.
"Pysy siellä", huusivat apinat, "kunnes olemme tappaneet ystäväsi, ja sitten leikimme sinun kanssasi — jos myrkkyväki jättää sinut henkiin".
"Olemme yhtä verta, te ja minä", lausahti Mowgli, pyöräyttäen käärmeensanat kieleltään. Hän kuuli kahinaa ja sähinää törkyläjistä ylt'ympäriltään ja varmuuden vuoksi kertaili huutonsa.
"Varsin niin! Maahan päät!" virkkoi puolikymmentä matalaa ääntä (jokaisesta Intian rauniosta tulee ennemmin tai myöhemmin käärmeiden tyyssija, ja vanha huvihuone vilisi cobra-käärmeitä). "Ssseiso alallasi, Pikku Veikko, sillä jalkasi voivat meitä vahingoittaa."
Mowgli seisoi niin asemillaan kuin malttoi, tähystelIen ristikon takaa ja kuunnellen mustan pantterin ympärillä riehuvan rynnistelyn hirmuista metakkaa — uikutuksia, pärpätystä ja reudontaa, ja Bagheeran kumeata, ärisevää rykimistä hänen ponnahdellessaan taaksepäin, syöstessään eteenpäin, teutaroidessaan viholliskasojensa alla. Ensimmäistä kertaa syntymänsä jälkeen kamppaili Bagheera hengestään.
"Baloon täytyy olla tulossa; Bagheera ei ole voinut lähteä yksinään", mietti Mowgli, ja huusi äänekkäästi: "Säiliölle, Bagheera. Kieri vesialtaille. Kieri ja pudottaudu! Vettä kohti!"
Bagheera kuuli, ja hän sai uutta intoa huudosta, joka ilmaisi Mowglin olevan turvassa. Hän raivasi tietänsä epätoivoisesti, tuuma tuumalta, suoraan kohti vesisäiliöitä, pysähdellen äänettömänä. Sitten kajahti viidakon puoleiselta luhistuneelta muurilta päin Baloon mörisevä sotahuuto. "Bagheera", hän kiljui, "minä olen täällä. Minä kapuan! Minä riennän! Ahuwora! Kivet luisuvat jalkojeni alla! Odottakaahan tuloani, kelvoton bandar-log!" Hän tulla puhkui penkereelle, oitis upotakseen päätään myöten apinain hyökyaaltoon; mutta hän istahti hanakasti lonkilleen, ojensi etukäpälänsä ja sulki syliinsä niin monta kuin mahtui, ennen kuin alkoi molemmin puolin mäikytellä säännöllisellä höyrykoneen jyskytyksellä.
Räiskähdys ja loiskahdus ilmaisi Mowglille, että Bagheera oli raivannut tiensä säiliölle, minne apinat eivät voineet seurata. Pantteri tapaili ilmaa pää juuri vedestä ylhäällä, apinain seistessä kolminkertaisena rivinä punaisilla astuimilla, vimmassaan tepastellen ja valmiina hyökkäämään hänen kimppuunsa joka taholta, jos hän nousisi Baloota auttamaan. Silloinpa Bagheera kohotti tiukkuvan leukansa ja epätoivoissaan parkaisi käärmeen suojelushuudon — "olemme yhtä verta, te ja minä" — sillä hän luuli Kaan viime hetkessä jänistäneen. Balookaan, puolitukehtuneena apinain alla penkereen laidalla, ei voinut olla hymähtämättä, kuullessaan mustan pantterin huutavan apua.
Kaa oli vast'ikään päässyt läntisen muurin yli, pudottautuen tempaisulla, joka sinkautti ison harjakiven vallihautaan. Hän ei tahtonut menettää pienintäkään etua, ja vyyhtesi ja kiehitti itsensä pariin kertaan varmistuakseen siitä, että jok'ainoa jalanmitta hänen pitkää ruumistansa oli täydessä työkunnossa. Taistelu kiehui Baloon ympärillä kuumimmillaan, ja apinat älisivät säiliössä Bagheeraa vartioiden, ja edestakaisin liehuva Mang-yökkö vei viestin isosta tappelusta kautta viidakon, kunnes Hathikin, villi elefantti, äityi pärryttämään ja kaukana heräsi hajallisia apinakansan joukkueita kiiruhtamaan pikajuoksussa pitkin puuteitä Kylmiin Sijoihin toveriensa avuksi, ja temmellyksen melske sai kaikki päivälinnut kavahtamaan lentoon koko seutukunnalla. Sitten saapui Kaa suoraan kohti, nopeana ja surmanhaluisena.
Pythonin taisteluvoimana on ruumiin koko jäntevyyden ja painon ohjaama pään isku. Jos voitte mielessänne kuvailla lähes viidensadan kilon painoisen peitsen, muurinmurtimen tai moukarin, jota mäikyttelee sen varressa asustava kylmäverinen, heltymätön päättäväisyys, niin voitte suunnilleen arvata, millainen Kaa oli tappelussa. Neljän tai viiden jalan mittainen python voi lyödä kumoon miehen, jos iskee häntä keskelle rintaa, ja Kaa oli kolmekymmentä jalkaa pitkä, senhän tiedätte. Ensimmäisen iskunsa hän tähtäsi keskelle Baloon ympärillä reutovaa parvea — antoi sen ääntäkään päästämättä, ja toista ei tarvittu. Apinat hajaantuivat kirkuen: "Kaa! Kaa tuli! Pakoon! Pakoon."
Sukupolvittain olivat vanhemmat pitäneet nuoria apinoita kurissa säikyttelemällä niitä jutuilla Kaasta, yövarkaasta, joka hiippaili pitkin oksia hiljaa kuin sammal kasvaa ja sieppasi kiemuroihinsa voimakkaimmankin apinan; vanhasta Kaasta, joka osasi niin eksyttävästi tekeytyä näivettyneen näreen tai lahonneen kannon näköiseksi, että viisaimmatkin hairahtuivat, kunnes näre käpertyi heidän ympärilleen. Muuta kuin Kaata eivät apinat viidakossa pelänneet, sillä kukaan ei tiennyt hänen mahtinsa määrää, kukaan ei voinut katsoa häntä kasvoihin eikä kukaan ollut elävänä päässyt hänen syleilystään. Siispä he kauhusta soperrellen pakenivat muureille ja talojen seinille, ja Baloo hengähti syvään huojennuksesta. Hänen turkkinsa oli paljoa paksumpi kuin Bagheeran, mutta pahasti oli sitä temmellyksessä revitty.
Sitten Kaa avasi suunsa ensimmäisen kerran ja lausui pitkän sähisevän sanan, ja kaukaa Kylmiä Sijoja puolustamaan lähteneet apinat tyrmistyivät vapisevina paikoilleen, niin että oksat taipuivat ja ritisivät taakkojensa alla. Muureille ja autioille rakennuksille kapaisseet apinat heittivät kirkumisensa, ja kaupungin vallanneessa hiljaisuudessa Mowgli kuuli Bagheeran säiliöstä noustessaan pudistelevan märkiä kylkiänsä. Tovin kuluttua puhkesi meteli taas pauhaamaan. Apinat hyppivät ylemmä; ne roikkuivat isojen kivisten epäjumalankuvien kaulassa ja kiljuivat muuritorneja pitkin kiitäessään, samalla kun Mowgli huvihuoneessa tepastellen tähysteli ristikkoseinän raoista ja huhuili huuhkajan tapaan etuhampaittensa raosta, pilkkansa ja halveksimisensa osotukseksi.
"Vapauta ihmisenpenikka tuosta loukusta; minä en enempää mahda", ähki Bagheera. "Ottakaamme ihmisenpenikka ja menkäämme. Ne voivat rynnätä uudestaan."
"Ne eivät liiku ennen kuin minä käsken. Pysykää ssssiinä!" sähähti Kaa, ja kaupunki kävi jälleen hiljaiseksi. "En päässyt aikaisemmin, veikko, mutta luulen kuulleeni, että kutsuit minua" — tämä virkkoi Bagheeralle.
"Minä — minä ehkä huudahdin tappelussa", vastasi Bagheera. "Baloo, oletko saanut vammoja?"
"Etteivät vain repineet minua sadaksi pikku karhuseksi", sanoi Baloo, vakavasti ravistaen jalkaa toisensa jälkeen. "Vou! Olen ruhjoutunut. Kaa, saammepa, luulen ma, kiittää sinua hengestämme — Bagheera ja minä."
"Ei kestä. Missä on miekkonen?"
"Täällä, loukussa. En pysty kiipeämään ulos", huusi Mowgli. Lohjenneen kuvun taive oli hänen päänsä kohdalla.
"Ottakaa hänet pois. Hän tanssii kuin Mor riikinkukko. Hän vielä rusentaa pienokaisemme", valittivat cobrat sisäpuolella.
"Haa", hymähti Kaa, "onpa sillä miekkosella ystäviä joka paikassa.
Peräydy, miekkonen, ja kätkeytykää, oi Myrkkyväki. Minä murran seinän."
Kaa tähysteli tarkkaan, kunnes löysi marmoriristikossa heikkoa kohtaa ilmaisevan virttyneen railon, kopautti pari kolme kertaa keveästi kuonollaan saadakseen välimatkan punnituksi, ja nostaen sitten kuusi jalkaa ruumiistansa kohoksi maasta takoi puolikymmentä täysivoimaista, musertavaa iskua kuono edellä. Ristikkoseinä särkyi ja hajosi tomu- ja muraläjänä; Mowgli hyppäsi ulos aukosta ja paiskautui Baloon ja Bagheeran väliin — käsivarsi kumpaisenkin vantteralla kaulalla.
"Oletko vahingoittunut?" kysyi Baloo, pehmoisesti syleillen häntä.
"Luitani kivistelee, olen nälissäni ja satutellut olen itseäni; mutta voi, surkeasti ovat runnelleet teitä, veikot! Teistä vuotaa verta."
"Muista myös", virkkoi Bagheera nuollen huuliaan ja katsellen penkereelle ja säiliön ympärille kasautuneita ruumiita.
"Ei sillä väliä, ei sillä väliä, kunhan sinä olet turvassa, oi sinä kaikista pikku sammakoista verrattomin!" inui Baloo.
"Siitä päätämme myöhemmin", huomautti Bagheera kuivakiskoisella äänellä, josta Mowgli ei vähääkään pitänyt. "Mutta tässä on Kaa, jonka ansiota on meidän voittomme ja sinun pelastuksesi. Kiitä häntä meikäläiseen tapaan, Mowgli."
Mowgli kääntyi ja näki ison pythonin pään häilyvän jalkaa ylempänä omaansa.
"Tämä siis on miekkonen", puheli Kaa. "Kovin on pehmeä hänen nahkansa, ja paljon hän muistuttaa bandar-logia. Olehan varuillasi, miekkonen, etten epähuomiossa katso sinua apinaksi joskus hämärissä, hiljakkoin vaihdettuani takkini."
"Olemme yhtä verta, sinä ja minä", vastasi Mowgli. "Otan sinulta tänä yönä henkeni. Minun tapponi olkoon sinun tapposi, jos satut olemaan nälissäsi, oi Kaa."
"Kiitoksia paljon, Pikku Veikko", vastasi Kaa, vaikka hänen silmänsä ilkamoivat. "Ja mitä tappanee noin urhea eränkävijä? Kysyn voidakseni seurata, kun hän ensi kerralla lähtee metsälle."
"Minä en tapa mitään — minä olen liian pieni — mutta minä ajan vuohia niitä kohden, jotka pystyvät niitä käyttämään. Tyhjilläsi ollessasi tule luokseni, niin näet puhunko totta. Minulla on hiukan taitoa näissä" — hän ojensi kätensä — "ja jos konsa joudut satimeen, niin voin maksaa velkani sinulle, Bagheeralle ja Baloolle. Saalista saakaa kaikki, hyvät herrani."
"Hyvin puhuttu", mörisi Baloo, sillä Mowgli oli kiittänyt varsin kauniisti. Python pudotti hetkeksi kepeästi päänsä Mowglin olalle. "Uljas sydän ja kohtelias kieli", hän sanoi. "Sinut kannetaan kauas viidakon halki, miekkonen. Mutta lähde nyt pian täältä ystävinesi. Lähde levolle, sillä kuu laskee eikä ole soveliasta sinun katsella mitä on tulossa."
Kuu oli painumassa kunnaitten taa, ja vapisevien apinain rivit kyyristelivät muureilla ja muuritorneissa repaleisten, huojuvien reunustojen näköisinä. Baloo pistäysi alas säiliölle juomaan ja Bagheera alkoi suoria turkkiansa kuntoon, kun Kaa lipui penkereen keskukseen ja nykäisi leukansa yhteen kaikuvalla loksahduksella, joka käänsi häneen kaikkien apinain silmät.
"Kuu laskee", hän sanoi. "Vieläkö on kylliksi valoa nähdä?"
Muureilta kuului voihke kuin tuulen viuhina puunlatvoissa: "Me näemme, oi Kaa."
"Hyvä. Nyt alkaa tanssi — Kaan Nälkätanssi. Istukaa alallanne ja katselkaa."
Hän pyörähti pariin kolmeen kertaan avarassa kehässä, heiluttaen päätänsä oikealta vasemmalle. Sitten hän alkoi ruumiistansa sommitella silmuja, kahdeksankuvioita ja pehmeäpiirteisiä velttoja kolmioita, jotka häipyivät neliöiksi, viisikulmioiksi ja vyyhdityiksi keoiksi, kertaakaan pysähtymättä, vähääkään kiirehtimättä, hetkeksikään taukoamatta laulunsa hyrinästä. Pimeni pimenemistään, kunnes laahustavat, vaihtuvat kiemurat viimein hälvenivät, suomujen rahistessa pimennosta.
Baloo ja Bagheera töllistelivät hievahtamattomina kuin kivipatsaat, kurkut korisevina ja niskaharjakset pörhistyneinä, ja Mowgli katseli kummissaan.
"Bandar-log", virkkoi vihdoin Kaan ääni, "voitteko käskyttäni liikauttaa kättä tai jalkaa? Sanokaa!"
"Käskyttäsi emme voi liikauttaa kättä tai jalkaa, oi Kaa!"
"Hyvä! Tulkaa kaikki askelta lähemmäksi."
Apinain rivit huojuivat avuttomasti eteenpäin, ja Baloo ja Bagheera astahtivat jäykän askeleen eteenpäin niiden mukana.
"Lähemmäksi!" kähisi Kaa, ja kaikki liikahtivat taas.
Mowgli laski kätensä Baloon ja Bagheeran hartioille saadakseen heidät poistumaan, ja nuo kaksi isoa petoa hätkähtivät kuin unesta herätettyinä.
"Pidä kätesi hartioillani", kuiskasi Bagheera. "Pidä, veikko, tai on minun mentävä takaisin — mentävä takaisin Kaan luo. Aah!"
"Vanha Kaa siinä vain laittelee pyörylöitä tomussa", tuumi Mowgli.
"Lähdetään." Ja nuo kolme pujahtivat muurin aukosta viidakkoon.
"Huh!" hönkäisi Baloo taas seistessään hiljaisten puiden juurella. "Koskaan enää en tee Kaasta liittolaista", ja hän puistautteli koko ruumistansa.
"Hän tietää enemmän kuin me", vahvisti Bagheera hytisten. "Tuossa tuokiossa, jos olisin jäänyt tuonne, minä olisin astellut hänen kitaansa."
"Moni käy sitä tietä ennen kuin kuu taas nousee", jatkoi Baloo. "Hän saa saalista kyllin — omalla tavallaan."
"Mutta mitä tuo kaikki merkitsi?" uteli Mowgli, joka ei tiennyt pythonin lumousvoimasta mitään. "Minä en muuta nähnyt kuin ison käärmeen hupsuttelevan kehäleikkiä pimeäntuloon asti. Ja hänen kuononsa oli kauttaaltaan murjoontunut. Ha! ha!"
"Mowgli", torui Bagheera äkäisesti, "hänen kuononsa oli murjoontunut sinun tähtesi, kuten minun korvani, kylkeni ja käpäläni, ja Baloon niska ja hartiat ovat reveltyjä sinun tähtesi. Ei ole Baloosta eikä Bagheerasta mielikseen metsästelijäksi moneen päivään."
"Viisi tuosta", lauhdutteli Baloo; "meillä on ihmisenpenikka taas tallessa".
"Totta kyllä; mutta sen olemme saaneet kalliisti maksaa ajanhäviöllä, joka olisi saatettu käyttää hyvään metsästykseen, haavoilla, karvojen haaskuulla — selässäni on paljaita vakoja — ja päälle päätteeksi häpeällä. Sillä painakin mieleesi, Mowgli, että minun, joka olen musta pantteri, oli pakko anoa Kaan suojelusta, ja Nälkätanssi pökerrytti sekä Baloon että minut tyhmiksi kuin pikku linnut. Kaikki tämä, ihmisenpenikka, johtui kisailustasi bandar-login kanssa."
"Totta, se on totta", myönsi Mowgli murheellisena. "Minä olen ilkeä ihmisenpenikka, ja vatsaani viiltää suru."
"Mf. Mitä sanoo viidakon laki, Baloo?"
Baloon ei tehnyt mieli toimittaa Mowglille vielä lisää kärsimistä, mutta hän ei voinut sivuuttaa lakia, vaan jupisi: "Suru ei koskaan pidätä rangaistusta. Mutta muista, Bagheera, että hän on kovin pieni."
"Muistanpa kuin muistankin; mutta hän on tehnyt pahaa, ja iskuja on nyt jaettava. Mowgli, onko sinulla mitään sanottavana?"
"Ei mitään. Minä tein väärin. Baloo ja sinä olette saaneet haavoja.
Rangaistuksen ansaitsen."
Bagheera antoi hänelle puolikymmentä näpsäystä, pantterin kannalta mitaten. Ne olisivat tuskin ajaneet hereille hänen omaa penikkaansa, mutta seitsenvuotiaalle pojalle ne tuntuivat niin tuimalta selkäsaunalta kuin saattoi toivoa karttavansa. Sen kestettyään Mowgli aivasti ja nousi sanaakaan hiiskumatta maasta.
"Nyt", kehotti Bagheera, "hyppäähän selkääni, Pikku Veikko, niin lähdemme kotiin".
Viidakon lain viehättäviä puolia on se, että rangaistus kuittaa kaikki tilit. Ei ole mitään hammastelua jälkeenpäin.
Mowgli kallisti päänsä Bagheeran hartioille ja nukkui niin sikeästi, ettei herännyt edes joutuessaan lasketuksi kotiluolaansa lepäämään.