ENSIMMÄINEN KOHTAUS.
Kerttu, Mikko ja Sakari (viimemainittu katselee Kerttua, joka peilistä tarkastaa uutta pukuaan, Mikko syö pöydän päässä ihaillen Kerttua)
KERTTU
Sanokaas meille, mestari, miten teistä on tullut naisvaatetten tekijä ja räätäli.
SAKARI (istuu pöydän ja uunin välissä olevan penkin päässä)
Nälkä on neuvonut räätäliksi, mutta äidiltäni minä opin tekemään naisten pukuja ja muita käsitöitä, opin kehräämään, kutomaan, ja sukkaa neulomaan niin hyvin, että kerran jo aioin senaatilta pyytää erivapautusta sukupuolestani ja hakea Sortavalan seminaariin tyttöjen käsitöitten opettajaksi. (Nauraa.) Niin, niin! Älä ollenkaan naura, Kerttu, vaan katsele tarkoin ja kauan Säikän tekemää pukuasi, sillä se käy sinulle kuin valettu, vaikka ma itse sanon. Katsele sinäkin, Mikko! Tuossa puvussa sinä voisit Kertun vaikka vihille viedä.
MIKKO
Kyllä veisinkin ja pian veisinkin (raapii päätään) jos ei olisi sitä kiusan kappaletta, sitä testamenttia Kertulle tätinsä tehnyt. Jospa edes varas veisi emännältä joka pennin, niin minä pääsisin huolta pitämään sinusta ja hänestäkin!
KERTTU (tuo kahvipannun hellalta kaappipöydälle, kaataa kuppiin samalla puhuen)
Sinä et saa tädille toivottaa onnettomuutta. Kukaan ei ole kiltimpi häntä. (Tuo tarjottimen Sakarin eteen pöydälle.) Juokaa, olkaa hyvä! Muistapas, miten hellästi hän minua hoiti, kun olin vilutaudissa, (Sakarille:) hän haki parantajia Parkanosta asti (istuu vastapäätä Sakaria). Enkä minä pelkää lainkaan, että hän pakottaisi minua ottamaan semmoisen, jota en tahdo. Senpä vuoksi me voimme vieläkin odottaa.
MIKKO
Odottaa ja odottaa, odottaa, kunnes jäkälä päähän kasvaa! (Nousee, pyyhkii puukkoaan seinästä riippuvaan pyyheliinaan samalla puhuen) Tässä talossa minä olen pian 5 vuotta pieksujeni pohjia polkenut sinun tähtesi, mutta se saakin jo riittää. Jos emäntä ei sinulle mitään anna, kun minulle tulet, niin olkoon antamatta. Minulla on jo säästöjä niin paljon, että voin ostaa palstan ja rakennusaineet ja hevosen ja lehmän. Eikä minun vaimoni tarvitse nälkää nähdä eikä mukulami liioin, jos heitä ei kovin monta kerralla tulle.
KERTTU (purskahtaa nauruun)
No, johan sinä, Mikko kulta, hassuttelet. (Täyttää Sakarin kupin, istuu sitten Mikon viereen.)
MIKKO
Ja tuo Suveliinin saarnasaksa on ruvennut täällä hääräilemään kuin kissa tuoreen kalan ympärillä. Hän ei ole malttanut olla täältä poissa päivääkään siitä asti kuin hän kirjoitti tädillesi tuon testamentin. Nyt hän tietää, että sinä olet semmoinen kultakaivos, jonka kannattaa anastaa. Mokomakin naimisiinmenijä! Naimisiin mennään, kun ollaan nuoria ja iloisia eikä vääräselkäisenä ja koukkupolvisena ja tutisevana. Jos hänestä joku huolii, tapahtuu se rahain persolla. Voi, voi! (Polkaisee jalkaa, puristaa nyrkkiä) kun minun tekee mieli antaa sille, että se tiitisiä kuulisi!
KERTTU (hyväillen Mikkoa)
No, no! Tyynny ystäväni. Kyllä se sinä minut saat mutta Suveliinit ja
Syksyliinit saakoot pitkän nenän.
SAKARI (lyö kämmenillä polviaan)
No, samaa vakuutan minäkin. Kuinka sinä uskotkaan Kertun sietävän tuota siirappisuuta ja hänen alituista (matkii) »rakkautta uskoveljiin!»
MIKKO
Mutta olettekos merkinneet, että rakkaudesta uskosisariin se ei enää puhu halkaistua sanaa. Ne nähkääs ovat saaneet silmänsä auki, että tuo herran terttu ei hyvälle heitä, vaan heidän rahojaan. Ja kuitenkin on hänellä yhtä paljon rahoja lainoina joka talossa kuin siirappia suumalossa.
SAKARI (Nauraa)
No, kyllä sinunkin suhteesi, Mikko, se vanha totuus pitää paikkansa, että rakastuneet ovat yhtä hullautuneita kuin pienet pojat saadessaan ensimmäiset housunsa. (Panee tilkkuja kääryyn, sitten takin ovinaulasta ylleen.)
MIKKO (Korvatustaan raappien)
Jospa minä edes sinusta, Kerttu, voisin olla varma, ettet sinä taivu, vaikka tätisi ja Suveliini sinua pakottavatkin, niin minä tulisin hyvin iloiseksi taas (nostaa Kerttua polvelleen) ja laulaisin:
Jos vain meill' on rakkautta,
Jumalall' on rikkautta,
Moni on päässyt rikkauteen,
Mut' kuollut köyhyyteen!
SAKARI
No johan minä tässä tulen yhtä surulliseksi kuin lukkari Sankeyn lauluista. Mutta nyt minä sanon teille jotakin. Antakaa te Suveliinin puhua asiansa valmiiksi ja suunsa puhtaaksi, sitten puhun minä ja puuhaan. Minä vedän häntä nenästä, niinkuin hän kanssapelastettujaan. (Lyö näppejään ikäänkuin löisi niistä likaa pois.)
KERTTU (kavahtaa ylös, tempoa Sakarin käden)
Kiitos, mestari! Te olette aina niin avulias ja niin iloinen.
SAKARI
Niinhän ne sanovat muutkin. Elämä on, sanon minä, lasi jouluolutta. Vaahto kihisee ja kuohuu sen partailla ja olutta se on se vaahtokin ja se ensin juodaan. Humala taas pysyy pohjalla, mutta sen tuntee vain se, joka juo lasinsa pohjaan. Kuule sinä, Mikko! Mitäs sinä silloin sanoisit, jos sinunkin rakastettusi jo nukkuisi nurmen alla? (Liikutettuna.) Silloin sinulla olisi syytä voivotuksiin eikä nyt. Nuori ja reipas olet ja saat nähdä armaasi kumminkin kolmasti päivässä. Ei, pää pystöön, poika!