TAIKUUTTA.
Ei Ristijärvi tästäkään halveksitusta piirteestä ole osattomaksi jäänyt, joskaan ennätystä tällä alalla ei ole korkeinta saavutettu.
Puhutaanhan vanhan Eskolaisen käyneen Lapissa vartavasten noidantemppuja oppimassa. Siellä Lapissa sitten oli Eskolainen hohoillut näin: "Huomenna olisi kekri kotona ja minä polonen olen täällä." Silloin oli Lapin tietäjä luvannut Eskolaisen toimittaa kotiinsa kekriksi, jos hipaisi mustan härän navettansa peräparresta palkaksi. Ja Eskolainen oli luvannut. Seuraus oli että Eskolan ukkeli seuraavana aamuna löysi itsensä oman pirttinsä penkiltä köllöttämästä. Kun sitten mentiin navettaan, oli härkäkin periparresta kadonnut. Pää oli vaan kytkyeen jäänyt. Näin kertoo tarina.
Sitten myöhemmin näytteli Eskolan ukkeli Lapista saamiaan noidan temppuja siten että venäläisvihollisten tultua taloon ryöstölle oli piiloutunut eri paikkaan kuin vihollisista oli näyttänyt.
Kerrotaanpa Eskolaisen kerran helluntain juhlana toisten kirkossa käyntiaikana tehneen suolle pitkän piustan kurjan siltaa näkymättömien voimien avulla. Kirveitä kyllä oli useampia pitänyt olla mukana.
Tämä Eskolainen oli samaa Kemppaissukua kuin toisessa kappaleessa mainittu Heikki "Norppanen".
Anni Mikkosta Pyhännältä, joka kuoli kunnan vaivashoitolaisena 1890-luvulla, pidettiin yleensä velhona. Hän kuollessaan täytti viimeistä kymmentä sadasta, oli kolme eri kertaa naimisissa, viimeisen kerran Pekka Väisäsen kanssa Multiniemellä ja oli vielä pitkät ajat ennen kuolemaansa leskenä. Viimeisen miehensä poika Joopi Väisänen oli äitipuolelleen Anni Mikkoselle antanut lisänimen "Kosero", joka häntä seurasi aina hautaan asti.
Anni Mikkonen oli vartaloltaan iso ihminen, luonteeltaan hyvänsuopa, muutoin tarmokas ja päättäväinen persoona. Muut tekivät mitä uskalsivat, Anni Mikkonen teki mitä tahtoi. Osasi loitsut ulkoa tulen ja veden lumoamiseksi. Hänen neuvoaan aikoinaan paljon kysyttiin, jos otaksuttiin oltavan naapurin kiroissa. Anni Mikkosen apu taisi olla etupäässä loitsuissa, siis sanan voimassa.
Niin ei ollut Lummenlammin Liisa Reetalla. Hän oli Perttu Romppaisen emäntä sieltä. Hänen neuvojaan ja ohjeitaan paljon kysyttiin. Monella oli asiaa siihen aikaan Lummenlammille. Silloin ei kukaan osannut ajatella että Liisa Reetan lääkitsemisestä laki voisi rangaista. Olihan tavallinen lääkäri vaan Kajaanissa ja silloisista lääkäreistä valiteltiin että milloin olivat sokeita, milloin taas kykenemättömiä mitään apua antamaan.
Liisa Reetan elämän päivät päättyivät hyvin surullisella tavalla. Jalkaan tuli sellainen mätätauti että monta päivää ennen kuolemaa katkosi jalka kokonaan erilleen ja vietiin tanhuan orrelle odottamaan jälkimäistä osaa.
Jo ennen Anni Vesasen Pihlajavaaralla oloa puhuttiin siellä koetetun n.s. "syöttämistä" lemmen nostamiseksi. Niinpä Levämäen Liisa Kinnunen kertoo: Olin kerran koti mökilläni nukkumassa kun sukulaiseni Matti Kinnunen tuli yöllä valittaen että eräs leski Juntunen juotti hänelle sellaista että hänessä heti heräsi vastustamaton himo tuohon leskeen. Liisa Kinnunen kertoo että hän unen töpperössä ei päässyt selville mistä on kysymys, vaan summapäätä neuvoi vaan ryyppäämään lihansuolavettä. Matti seurasi neuvoa ja se oli auttanut. Himo oli kadonnut. — Senkin jälkeen on Pihlajavaaralla koetettu lemmennostokonstia, ehkä useammankin kerran.
Edellä kerrottuna aikana, ennen ja jälkeen on ollut pieniä puoskareita useampiakin, joiden nimiä tulisi melkoinen liuta, mutta ovat yleiselle turvallisuudelle kuitenkin olleet aivan vaarattomat. Useammat heistä ovat voineet vaan kummitella parannuspuuhissa. Yhtenä sellaisena on pidetty m.m. tämän kirjoittajan äitiä. Mikäli niistä tiesin, eivät hänen konstinsa perustuneet juuri mihinkään. Oli vaan tietävinään jotakin siksi että niin teki myös moni muu aikalaisensa. Siinä kaikki.
Monta pientä konstia näin myös isän tekevän, konstia vaan itseään varten. Jos puukolla teki käteensä haavan, niin pureskeli heti puukkonsa terää ja syleskeli sitä rautavettä haavaan. Jos nyt lahtielukka oli navetasta ulostuotava, ei ryhtynyt siihen paljain käsin, vaan otti käsineet mukaan. Harvoinpa nousi saunan lauteille kylpemään ettei pistänyt ensin vastan lehteä suuhunsa. — Jos sattui saamaan jonkun metsän-otuksen, vei sen ensin suoraan aittaan. Myöhemmin vasta toi pirttiin.
Tällaisia pikkutekoja voisi luetella paljonkin, jotka olivat ominaisia, ei ainoastaan isälle, vaan monelle muulle.