SUNNUNTAINA ILTAPUOLELLA.
Rouva Jewkes on katsonut sopivaksi päästää minut nauttimaan raikkaasta ilmasta kolmeksi tai neljäksi tunniksi tänä ehtopäivänä. Voin nyt paljoa paremmin, ja tilani olisi vieläkin melkoisesti reipastuneempi, jos tietäisin mitä varten säästyin. Mutta terveys on minun olosuhteissani tuskin toivottava siunaus, koska se vain saattaa minut sen onnettomuuden alaiseksi, jota alituisesti pelkään, kun sitä vastoin heikkona ja kivuloisena kenties voisin herättää sääliä. Oi, kuinka pelkäänkään vihaisen ja kiihtyneen herran saapumista, vaikka varmasti tiedän, etten ole hänelle mitään pahaa tehnyt.
Vastikään kuulimme että hän joku päivä sitten oli ollut vähällä hukkua metsästysretkellä virran yli kulkiessaan. Minkähäntähden en voi häntä vihata kaikesta hänen puoleltaan kokemastani häijystä kohtelusta huolimatta? Varmaankaan en ole muiden ihmisten kaltainen! Hän on totisesti antanut minulle kylliksi vihan aihetta; mutta kuullessani hänen vaarastaan, joka oli ollut kovin täperä, en voinut sydämessäni olla riemuitsematta pelastumisesta, vaikka hänen kuolemansa olisi lopettanut tuskani ja kärsimykseni. Kiittämätön isäntä! jos tämän tietäisitte, ette suinkaan minua näin paljon vainoisi! Mutta kunnon emäntäni tähden minun täytyy toivoa hänelle hyvää; ja mikä enkeli hän olisikaan silmissäni vieläkin, jos luopuisi yrityksistään ja tekisi parannusta!
Nyt olen kuullut rouva Jewkesilta, että John Arnold on eroitettu palveluksestaan, kun havaittiin hänen kirjoittaneen herra Williamsille, ja että herra Longman ja herra Jonathan, isännöitsijä, ovat joutuneet herransa epäsuosioon yritettyään puhua minun puolestani. Myöskin rouva Jervis on vaarassa; sillä luultavasti kaikki kolme kävivät yhdessä rukoilemassa puolestani. Nyt näetten on olinpaikkani tiedossa.
Rouva Jewkes on isäntääni koskevien uutisten mukana saanut kirjeen; mutta hän sanoo että sen sisältö on liian paha minulle ilmoitettavaksi. Paha sen tosiaan täytyy olla, jos se on pahempi kuin mitä jo olen saanut tietää.
Juuri nyt tuo kamala olento kertoo minulle salaisuutena, että hänellä on syytä luulla isäntäni keksineen keinon epäröimiseni tyynnyttämiseksi: hän muka naittaisi minut sille kauhealle Colbrandille ja ostaisi minut häneltä hääpäivänä rahasummalla! Onko moista koskaan kuultu? Hän sanoo velvollisuuteni olevan totella isäntääni ja että herra Williams rangaistukseksi pakoitetaan meidät vihkimään; ja kun isäntäni on maksanut minusta, ja minut on hänelle luovutettu, olisi sveitsiläisen palattava rahoineen kotiinsa edellisen vaimonsa ja lastensa luo. Emännöitsijä nimittäin sanoo niiden miesten keskuudessa olevan tapana, että heillä on vaimo joka kansakunnassa.
Mutta tämä on varmaankin hirveätä sepittelyä! Kaikessa inhoittavaisuudessaankin se saattaa kuitenkin edistää jonkun tekeillä olevan juonen toteuttamista! — Mikä kummallinen hämmennys kiihdyttääkään vaivaista järkeäni! Kenties suunnitellaan jotakin valeavioliittoa minun turmiokseni: mutta voiko mies myydä vaimonsa ilman tämän omaa suostumusta? Ja onko sellainen kauppa lain edessä pätevä?