3. KUOLLAN-LAPIN SYRJÄÄNEISTÄ JA SAMOJEEDEISTA.
Kuollan-Lapin sisämaassa, Lu-jaurin tunturiseuduissa [Lu-jaurille tulee Imandralta matkaa 70-80 virstaa itään, ja tie kulkee Ump-jaurin kautta, tunturien laaksoja ja vesistöjä pitkin] asustaa myös joukko syrjäänejä. Viime vuosisadan lopulla, 80-luvulla, saapuivat he tänne siirtolaisina Vienanmeren takaa, Petshoran Izhmajoelta. Siellä kun pororutto kerran kamalasti raivosi ja uhkasi koko karjaa surmalla, jätti silloin 60-70-lukuinen joukko entiset asuinmaansa ja lähti porokarjoineen kaikkineen matkaan uusia elinpaikkoja etsimään. Valkeanmeren ympäritse, pitkin rantaseutuja, Äänis- ja Kannanlahden pohjukoitse he kiersivät Kuollan niemimaalle ja asettuivat loppuksi Lovozerskiin, Lu-jaurin rannalle asumaan. Siellä oli jo ennestään iso lappalaisten talvikylä, mutta tulokkaat rakensivat samaan kylään oman ryhmänsä ja niin täyttivät suurine porolaumoinensa läheiset tunturiseudut. Sillä uudessa asuinmaassaan alkoivat toimeliaat syrjäänit elää isiensä tavalla: hankkivat elatuksensa poronhoidolla ja kaupankäynnillä.
Päämajaansa pitävät syrjäänit — lappalaiset sanovat heitä heidän entisen kotipaikkansa mukaan "iizentsöiksi", "izumetseiksi" ja "iizemskiläisiksi" — Lovozerskissä, mutta heidän poropaimenensa kiertelevät tuhansine komeine laumoineen ympäri niemimaan tunturiseutuja, aina Terinrannan Jokonskia ja Ponoin seutuja myöten. Kesät, talvet kulkevat vartavastiset paimenet — pojat tai palkkalaiset — porokoirineen porokarjan kintereillä. Kodat — riuvut ja niiden varaan pystytettävät nahkalouteet — ja koko metsäläistalous on mukana. Hyvä laidunmaa kun tavataan — Kuollan niemimaalla onkin vielä paikoin valtavia jäkäläkankaita —, niin siihen kodat nostetaan ja asetutaan taloksi. Nahkalouteet levitetään riukujen tukemina keilakodaksi, ja tulisijaksi kotaan asetetaan iso rautalevy parin puupölkyn päähän. Mutta kun taas tulee muutto, puretaan asumukset, ladotaan ne porokelkkoihin ja lähdetään uusille laitumille. Kesälläkin ajaa laskettelevat paimenet kelkoillaan, porovaljakot edessä. Ja jos sattuu eteen joki, jonka toiselle rannalle pitäisi päästä, taikka pieni järvi, jota kävisi ikäväksi kiertää, painetaan suoraan aaltoihin ja uidaan ylitse, koko karja edellä ja paimenet perässä porojen vetämissä kelkoissaan kelletellen. Kesät näin laidunnellaan kaukaseuduilla laajalti, mutta syksyn saapuessa kotiudutaan Lu-jaurille, jonka ympäristöillä talvikausi kierrellään.
Tavattomat ovat syrjäänien porokarjat ja suurta, entisen kotimaan tummaa komeaa rotua, isompaa kuin Suomen ja Venäjän lappalaisten porot, niin ettei "missään maailmassa ole niin kauniita poroja kuin heillä". Ja järkevällä hoidolla ovat ne nopeasti lisääntyneet. Jopa niin, että varakkaimmat poroisännät ovat paisuneet oikein äveriäiksi pororuhtinaiksi, semmoisiksi kuin "Polikarppa" ja Iivan Namovits ja Stepan Jakovits, jotka kukin omistavat jopa 4000-5000:n porolauman. Ja tuhantiset ovat tokat monella muullakin syrjäänillä. Nämä laumat ovat saaneet lisäystä, paitsi omistaan, myöskin lappalaisten porokarjoista. Kesäisin kun iizemskiläiset kiertelevät karjoineen kautta koko Kuollan niemen, eksyy yksi ja toinen metsiä harhaileva lappalaisten poro heidän laumaansa. Omistajat kyllä syksyn tullen käyvät kadonneitaan etsimään ja porotokan isännältä kysymään:
— Onko minun poroani karjassasi?
— Ka, ota pois, jos lienee! sanovat isännät. Mene katsomaan ja ottamaan! En minä tahdo pitää poroasi.
Mutta vähätpä voi lappalainen ottaa omaansa tuhatpäisestä, vieraasta ja villistä metsäläislaumasta.
Ja niin katoavat lappalaisten porot väkevämmän karjaan. Se tietysti lappalaisia kovin harmittaa, ja monet kerrat ovat he käyneet oikeutta ja yrittäneet häätää uusia tulokkaita pois omilta ikimuistoisilta asuinmailtaan, mutta eivät ole onnistuneet. Syrjäänit ovat älykkäämpinä ja varakkaampina aina pitäneet puolensa, pysyneet valtaamillaan mailla, kierrellen karjoineen kuten ennenkin. Ja yhä vain laumaansa lisäten. Ja lisääntyneet itsekin. Jopa niin että nykyään asustaa Lovozerskissä neljä-, viisisatainen syrjääniläinen yhteiskunta. Uusia asumuksia on kylään kohonnut entisten lisäksi,niin että syrjääniläisryhmä käsittää jo 40-50 taloa. Ja monet taloista ovat kuin palatseja lappalaisten pahaisiin hirsimökkeihin verrattuina, komeita kaksikerroksisia rakennuksia, vanhan kotimaan malliin laitettuja. Semmoisia ovat edellä mainittujen pororuhtinasten talot.
Nämä kolme poromiestä ovatkin koko tunturien takaisen yhteiskuntansa varakkaimmat eläjät, ja ovat jo ensimmäisten tulijain mukana meren takaa saapuneet. Varsinkin Polikarppa on oikein upporikas, 60-70 vuotias äijä, ison perheen isäntä ja suuri kauppamies, joka on poronhoidolla ja kaupalla paisunut koko seudun pohataksi. [Ennen sotaa oli Polikarppa-äijällä talletuksia pankissa n. 500,000 ruplaa.] Poronhoito onkin iizemskiläisen koko elämä, siihen sisältyy kaikki, mitä tämä tunturimaailman asukas tarvitsee. Joka syksy ja talvi teurastaa hän laumoittain poroja ja kuljettaa lihat ja nahat merenrannan markkinoille. Takavuosina oli rikkaimmilla poromiehillä, Polikarpalla ja muilla, tapana ostaa naapureiltaan omiensa lisäksi poroja, joita sitten suurin laumoin joka talvi ajattivat Vienan-Karjalan Koutajärvelle, jopa aina etelämmäksi, Sipretinjärvelle asti, ja siellä vasta ne teurastivat ja sitten hevoskuormittain ajattivat Ouluun. [Porokarjaa teurastuspaikalle ajamassa oli koko paimenjoukko ja perhekin mukana, jopa eukotkin kuomusaaneissa ajellen. Tapahtui kerran semmoisella matkalla, että Polikarpan emäntä teki pojan Soukelojärvellä. Ajokkaat vain hetkiseksi pysäytettiin, ja sitten asian tapahduttua taas jatkettiin matkaa.] Oulusta taas matkasivat ukot tavaroineen, lihoineen ja nahkoineen Pietariin ja Moskovaan.
Ovatpa Polikarppa ja naapurin pohatta, Iivan Namovits, keksineet toisenkin tulolähteen: perustaneet kyläänsä "sampsosavotan", jossa jalostavat poronnahkoja mustankiiltäväksi "sampsoksi". Sitä lähettävät ukot tuhansin kiloin Arkangeliin ja Pietariin sekä muuallekin Venäjän markkinoille. Tehtaansa raaka-aineet hankkivat äijät sekä omasta laumastansa että muilta ostamalla. Sampsosavotassa keräytyneet poronkarvat taas toimitetaan Arkangeliin. [Sampsosavotassa on koko kylän ainoa hevonen käyttämässä tehtaan hevoskiertoa.]
Kesät talvet ajelee Lu-jaurin iizentsä kotimaansa tapaan korkeakaplaisella saanillaan, neli-viitinen komea porovaljakko vetämässä, pitkällä "hare"-sauvallaan ohjaten ja halliten villin valjakkonsa menoa. Pitkät ovat hänen talvitaipaleensakin. Milloin on matka Kannanlahteen viinan tai pirtun noudantaan, milloin Kuollaan taikka Petsamoon taikka aina Norjan talvisatamiin asti porotuotteiden tarjontaan, milloin taas Teriberkaan tavarannoudantaan. Toisinaan joutavat isännät satalukuisina porohärkineen rahdinajoonkin, jopa joskus tukki- ja paperipuusavottoihin. Niin olivat kerran Vuojintunturin tukkisavotassa iizentsä-isännät tuhansin poroin, sadoin miehin työmaalla olleet, ja oli siinä liikkeessä ollut eri vilkasta elämää. Tukki kerrallaan oli työnnetty porovaljakon kelkkaan ja sitten lähdetty sitä täyttä laukkaa lennättämään laskupaikkaansa; pitkin metsiä vain, tietä kysymättä oli laskettu, niin että pensaat ja pienet puutkin olivat lakoilleet.Tukki tukin perästä oli näin pitkänä jonona ryminällä viety rantaan ja taas laukattu toisia noutamaan.
Arkangelista ostavat syrjäänit viljavaransa ja muut elintarpeensa, mitä ei omasta maasta eikä karjasta lähde. Itse käyvät isot isännät Vienan kaupungissa kaupat tekemässä [Polikarppa joskus lähettää tyttärensäkin Arkangeliin kauppa-asioille. Niin kävi tytär sotakesänä 1914 Vienassa ja teki 60:n jauhosäkin kaupan.] ja tuovat sitten laivoilla Teriberkan satamaan, jossa heillä on isot varastohuoneet. Sieltä sitten talven tullen porokuormittain ajetaan kotiaittoihin niin suuret määrät, että osa riittää vähävaraisille naapureillekin myytäväksi. [Teriberkan satamakylä on Jäämeren rannalla, samannimisen joen suussa, n. 60 virstaa Kuollasta itään. Kylässä on noin 50 taloa, kymmenkunta kauppapuotia, kaikki enimmäkseen venäläisiä.]
Syrjäänit ovat toimeliasta väkeä ja hartaita oikeauskoisia. Kylässä on komea kirkko ja venäläinen kansakoulukin, jota syrjäänien lapset käyttävät paljoa ahkerammin kuin kylän lappalaisten nouseva suku. Ja kaikissa kylän yhteisissä asioissa ovat älykkäät syrjääniryhmän miehet aina etumaisina toimihenkilöinä.
Poroisännät liikkuvat talvisin komeissa syrjääniläispeskeissään, jaloissa pitkävartiset, kauniisti päärmätyt poronkoipisaappaat, "jaarat", ja päässä poronvasannahkainen lakki, jonka pitkät korvaviilekkeet riippuvat alas ryntäille. Varin tullessa heitetään lakki niskaan viilekkeiden varaan. Tällaisessa muhkeassa puvussa sattui takavuosina joka talvi aina silloin tällöin näkemään Polikarppa-ukonkin Kuollan tai Kannanlahden kaduilla astuskelemassa asioillaan. Monesti olivat äijän asiat vain viinanhakumatkoja. Tuhansien ruplien arvosta saattoi hän kerralla kuormittaa saaniinsa viinaa ja pirtua. Pitihän muka talvisilla tuntureilla ja pitkillä talottomilla erämaan matkoilla olla ruumiin lämmikettä ja mielen nostaketta.
Lappalaisten kanssa eivät syrjäänit juuri mene naimisiin,vaan ottavat omaa sukuaan. Poropaimenet useasti iskevät silmänsä isännän tyttäreen, ottavat omakseen ja perustavat oman perhekunnan ja pystyttävät oman pirtin entisten lisäksi. Ja pojat taas menevät naapurin tyttäriin ja kohottavat oman kodin. Niin suku kasvaa ja lisääntyy nopeasti. "Ja iizentsät kun lihaa ja rasvaa paljon syövät ja raakaakin lihaa syövät ja lämmintä verta juovat, niin ne ovat hyvin kauniita, lihavia ja punaverisiä sekä miehet että naiset. Ja sen tähden he ovat niin hyviä sikiämäänkin".
Elinvoimaista kansaa on Lu-jaurin iizemskiläinen, kasvaa ja lisääntyy yhtä nopeasti kuin hänen suuri porokarjansakin. Ja vaurastuu ja rikastuu. Jos se saa rauhassa tunturimaillaan porojaan paimennella, saattaa alkuaan pienestä siirtolaisjoukosta kasvaa ja kehittyä hyvinkin merkittävä Kuollan-Lapin sydänmaiden kansoittaja. Kuollan-Lapissa asustelee myös pieni joukko samojeedeja, noin 40-50 henkeä arvion mukaan. Samoinkuin syrjäänit elävät hekin suuria porokarjoja hoitamalla ja ajelevat komeilla porovaljakoilla. Heistä eivät koltat paljoa tiedä. Taikka oikeammin koltat heistä aina jotakin tietävät, mutta he sekoittavat samojeedit syrjääneihin, puhuvat kumpaisistakin, niinkuin ne olisivat samaa kansaa, sanoen heitä milloin "samujeedeiksi", milloin "iizemskoiksi". — "Se on sama, samujed ja iizemski. Iizemski on vain oikea nimi, ja samujed on haukkumanimi, joka on sama kuin itsen-syöjä."